Risto, 75, tekee pitsiä: "Isä opetti, että samoissa käsissä pitää pysyä vasara ja pitsilangat"

Kahvikupin alla on kaunis, pitsinen kupinalunen. Leipälautasen alla on oma liinansa ja keskellä pöytää isompi, pyöreä pitsiliina. Ne kaikki ovat syntyneet Risto Lindholmin, 75, osaavissa käsissä.

– Olen käpyillyt 12-vuotiaasta alkaen, mutta nyt eläkkeellä tämä on vähän ryöstäytynyt käsistä, Risto sanoo hyväntuulisesti.

Käpypitsi perustuu sukkulamaisella kävyllä tehtäviin kaksoissolmuihin sekä niistä rakentuviin renkaisiin ja kaariin. Kävyn sisällä on kela tai kiinteä keskiosa, johon on kierretty lankaa.

Aika hyvin sain pidettyä itseni villatakeissa opiskeluaikana.

Käpypitsin salat Risto oppi isältään, joka teki reunapitsiä kangasnenäliinoihin kilometreittäin. Isän vanhemmilla oli ajatus, että tyttöjen ja poikien tulisi osata kaikkia töitä, ja sama oppi välittyi myös eteenpäin.

Risto tarttui puikkoihin ja oppi neulomaan jo kuusivuotiaana.

– Aika hyvin sain pidettyä itseni villatakeissa opiskeluaikana.

Pitsin tekemisen Risto oppi isältään.

Ristolla ja hänen isällään ei koskaan ollut tarvetta piilotella omaa harrastustaan. Isä oli sitä mieltä, että samoissa käsissä piti pysyä niin vasara ja naulat kuin langatkin. Hän itse huolsi työkseen autoja, vaihtoi öljyjä ja rassasi moottoreita. Vapaa-ajalla oli pitsin solmeilun vuoro.

– Isä osasi kaikkea mahdollista ja mahdotontakin, ja hänellä oli hyvä itsetunto. Käpyily toi minullekin nuorena lisää itsevarmuutta, kun tiesin tekeväni jotain, mitä miehet eivät yleisesti tee, Risto sanoo.

Pitsiä Euroopan hoveista

Käpy suihkii Riston sormissa nopeasti edestakaisin. Käpy pujotetaan langan alta ja tuodaan päältä takaisin. Seuraavassa solmussa käpy kulkee ensin langan yli ja tulee alta takaisin. Työ etenee solmu solmulta, ja myös purkaa täytyy vähitellen solmu kerrallaan.

– Kun oppii nämä kaksi solmua, niillä pystyy tekemää mitä vain. Mutta hetki oppimiseen menee. Kaikki on alussa hankalaa, olipa kyse pitsin teosta tai polkupyörällä ajosta.

Käpy-sana tulee käpypitsin suomenkieliseen nimeen vanhoista verkonkudontakävyistä, joilla kudottiin kalaverkkoja vielä 1900-luvulla. Silloin kävyn käyttö oli hyvinkin miehinen harrastus.

– Sanottiin, että naiset voivat paikata verkkoja, mutta kalat eivät käy naisen kutomaan verkkoon, Risto kertoo.

Juhlahuivi puolisolle

Kun Risto jäi 11 vuotta sitten eläkkeelle tiedotuspäällikön tehtävistä, aikaa harrastukselle oli äkkiä enemmän. Hänen sormissaan on syntynyt kastejuhlatossuja, monenlaisia liinoja, kauluksia, kirjanmerkkejä, koristeellisia asetelmia ja korvakoruja.

Suurin työ on ollut omalle puolisolle Marja-Liisa Korhoselle tehty punainen hartiahuivi, joka on tarkoitettu käytettäväksi vähän paremmissa juhlissa. Sen solmeiluun meni 250 tuntia, mikä on täysinä työpäivinä noin puolentoista kuukauden työ.

-Jos saamme joskus kutsun Linnan juhliin, se olisi hyvä ympäristö hartiahuiville, Risto sanoo ja virnistää.

Ideat eivät lopu kesken

Kaunis puinen ompelulipasto löytyi kirpputorilta. Nyt se piilottaa sisäänsä Riston kävyt ja useita erilaisia lankoja. Risto tarttuu käpyihin katsoessaan televisiota tai istuessaan junassa. Hän tekee pitsiä myös automatkoilla silloin kun Marja-Liisa ajaa.

Pieni työ uppoaa kämmenten väliin ja suurempi laskeutuu syliin. Pyöreän pöytäliinan teko alkaa keskeltä ja kiertyy ulospäin kerros kerrokselta, kunnes liina on riittävän suuri.

– Käpypitsiharrastus on opettanut kärsivällisyyttä. Se rauhoittaa mieltä ja auttaa keskittymään, Risto sanoo.

Käpypitsiharrastus rauhoittaa mieltä ja auttaa keskittymään.

Riston mukaan pitsin teko ei ole rakettitiedettä, mutta se vaatii silti tiettyä avaruudellista hahmotuskykyä ja koordinaatiota sormien välillä.

– Rento mieli, hikoilemattomat sormet ja useat yritykset palkitsevat melko lyhyen ajan kuluttua, Risto lupaa.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 22/2020.