Hans Lindemarkin ja hänen vaimonsa ahvenanmaalaisesta kesämökistä tuli koti, sitten majatalo. Yläkerran kirjasto on osa Lindmarkien yksityistiloja. Hans on suunnitellut ja rakentanut hyllyt itse.
Hans Lindemarkin ja hänen vaimonsa ahvenanmaalaisesta kesämökistä tuli koti, sitten majatalo. Yläkerran kirjasto on osa Lindmarkien yksityistiloja. Hans on suunnitellut ja rakentanut hyllyt itse.

Hans ja Jackie Lindmark pyörittävät maalaisromanttista aamiaismajoitusta kodissaan Ahvenanmaalla. Millainen on vanhan talon tarina?

Kiemurainen hiekkatie halkoo peltoja ja mäntymetsiköitä Eckerön saarella 35 kilometrin päässä Maarianhaminasta. Puiden välissä pilkahtaa meri.

Mäennyppylän päällä seisoo talo, söpö kuin karamelli. Se on Jackie ja Hans Lindmarkin koti.

Vuonna 1894 rakennettu Björnhofvda Gård on ollut pitkään saman suvun omistuksessa. Hans peri sen isoisänsä sisarelta Jennyltä, joka oli kunnostanut taloa 1960-luvulla. Ennen Jennyä talossa asui Emma-täti puolisoineen.

– Äitini asuu kymmenen kilometrin päässä, ja vietin täällä kaikki lapsuuteni kesät. Ei tullut mieleenkään, että talo olisi joskus minun. Sukuni on Ahvenanmaalta, mutta itse olen asunut lähes koko ikäni Ruotsissa, Hans kertoo.

Brunello-koira pitää vieraista, vaikka haukkuu heidät ensi kohtaamisella.
Brunello-koira pitää vieraista, vaikka haukkuu heidät ensi kohtaamisella.

Puusepästä opettajaksi ja takaisin

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten talosta tuli Hansin, hänen vaimonsa Jackien ja heidän lastensa Kallen, Adamin ja Mathildan kesämökki. Hansin mukaan kukaan muu suvusta ei halunnut huonokuntoista taloa riesakseen.

Hans on alkuperäiseltä ammatiltaan puuseppä, ja hän on rakentanut talon lähes kokonaan uusiksi, mutta vanhan näköiseksi.

– Aloitimme remontin kuusi vuotta sitten, ja valmista tuli parissa vuodessa. Minulla oli välillä apunani kirvesmies, sähkömies ja putkimies.

Remontin ohella Lindmarkit aloittivat kodissaan bed & breakfast -majoituksen. Hans lopetti opettajantyönsä tukholmalaisessa lukiossa muutama vuosi sitten, mutta Jackie opettaa Tukholmassa edelleen englantia ja ruotsia. Hän viettää Ahvenanmaalla viikonloput ja loma-ajat.

Eteisestä näkee kokin valtakunnan.
Eteisestä näkee kokin valtakunnan.

Harrastuksena huutokaupat

Talon pinta-ala oli alun perin 75 neliömetriä ja lisänä kylmä vintti. Hans lisäsi alakertaan kaksi makuuhuonetta ja ison kuistimaisen ruokasalin. Alakerran neliömäärä nousi 220:een.

– Kun aloimme sisustaa, meillä oli jo varastossa paljon kivaa vanhaa tavaraa. Pidämme talon tunnelman niin alkuperäisenä kuin mahdollista, Hans sanoo.

"Tyylejä kannattaa sekoittaa, niin on aina tehty."

Jackie harrastaa keräilyä ja käy usein kirpputoreilla ja huutokaupoissa sekä kiipeilee roskalavoille. Talossa on monia roskakatoksesta pelastettuja huonekaluja, kuten kolme ruokapöydän tuolia.

– Jackie hankkii, minä korjaan, Hans sanoo ja esittelee vihreän huoneen ranskalaisen metallivuoteen.

– Tämä on Jackien löytö jätelavalta Tukholmasta. Uuden patjan ja painavien, laadukkaiden täkkien kanssa sänky on täydellinen.

Vihreää huonetta vuokrataan. Vanha sänky löytyi roskalavalta.
Vihreää huonetta vuokrataan. Vanha sänky löytyi roskalavalta.

Vaikutteita idästä ja lännestä

Moni luulee, että talo on remontoitu 1890-luvun asuun, mutta näin ei ole.

– Meidän mielestämme kannattaa sekoittaa eri tyylejä. Ei entisaikaankaan noudatettu tarkasti vain yhtä tyylisuuntaa. Meillä on venäläisiä, ahvenanmaalaisia, ruotsalaisia ja englantilaisia vaikutteita. Olemme tarkkoja väreistä ja tapeteista. Ne ovat vanhanaikaisen näköisiä, mutta silti käytännöllisiä, Hans toteaa.

Koko yläkerta on uusittu. Siellä on Lindmarkien yksityistilat: kaksi avaraa ja kekseliäästi sisustettua huonetta.

– Sohvapöytänä on vanha matka-arkku, jonka isoisäni Verner Henriksson toi 1930-luvulla New Yorkista. Hän oli siellä muutaman vuoden rakennustöissä.

Jos majoitustarve on suuri, Lindmarkit vuokraavat myös omat huoneensa.

– Olen nikkaroinut portaikon komeroon kolme sänkyä. Joskus nukumme niissä Jackien kanssa, Hans kertoo.

Sali on tapetoitu William Morrisin tyyliin. Emma-tädin kuva on kehystetty seinälle.
Sali on tapetoitu William Morrisin tyyliin. Emma-tädin kuva on kehystetty seinälle.

Emma-täti tapetilla

Kaikki talon huoneet ovat erilaisia. On puulattiat ja antiikkihuonekaluja. Punaista ja vihreää huonetta yhdistää pieni sali, jossa on takka. Seinällä olevassa kuvassa Emma-täti valvoo talon touhuja. Kuvan alla on englantilaista William Morris -tapettia, josta Lindmarkit pitävät erityisesti.

– Epäilimme aluksi tummaa sävyä, mutta se osoittautui hyväksi valinnaksi, Hans toteaa.

Talon keittiö on isäntäväen lempipaikka. Hans on nikkaroinut sinne talonpoikaiset kaapit ja hyllyt lautasia ja kuppeja varten. Hyllyissä olevat lautaset ja mukit ovat kaikki erilaisia. Ne eivät ole vain koristeita, vaan asiakas voi niistä valita mieleisensä kahvipöytään.

Vanhat astiat luovat tunnelmaa.
Vanhat astiat luovat tunnelmaa.

"Suomalaiset lämmittävät saunan itse, mutta ruotsalaisille se pitää lämmittää."

Aamiaiseksi talo tarjoaa paistettuja munia, pekonia, kahvia, leipää, kotitekoista mysliä ja tuoreita hedelmiä.

– Suurin osa vieraistamme tilaa myös 34 euron illallisen. Siihen kuuluu kolme kotiruokalajia, esimerkiksi tuorepastaa salviavoin ja parmesaanin kanssa, lohta valkosipuliperunoiden kera ja jälkiruuaksi Toblerone-jäädykettä. Viiniäkin myymme.

Keittiö on Lindmarkien lempipaikka.
Keittiö on Lindmarkien lempipaikka.

Kukin saunoo tavallaan

Tunnelmallinen pihasauna on vähemmässä käytössä kuin Lindmarkit olettivat.

– Suomalaiset lämmittävät saunan itse, mutta ruotsalaisille se pitää lämmittää. Suomalaiset myös osaavat peseytyä vatia käyttäen, ilman vesijohtoa, mutta ruotsalaiset tulevat taloon suihkuun, Hans nauraa.

Björnhofvda Gårdissa käy vieraita ympäri maailmaa. Yleensä he kertovat löytäneensä paikan internetin avulla. Petipaikkoja talossa on parillekymmenelle vieraalle.

Omenapuun alle on mukavaa istua kahville.
Omenapuun alle on mukavaa istua kahville.

Viime keväänä pihapiiriin valmistui 340-neliöinen rakennus. Sen valmistumista Ahvenanmaan maakuntahallinto tuki 60000 eurolla.

– Yritämme pitää sellaista majataloa, jossa itsekin haluaisimme lomailla. Emme tähtää luksukseen, mutta haluamme tarjota tunnelmallisen majoituksen ja hyvää palvelua. Tykkään jutella turistien kanssa ja kertoa Ahvenanmaasta ja talosta, Hans sanoo.

Jos viikonloppuna ei ole vieraita, pariskunta nauttii kahvit terassilla. Sen jälkeen voi harkita ajelua vuoden 1964 Mercedes Benzillä, jota pari vuokraa vieraillekin."

  • Fjärdvägen 14, Eckerö, 04573447727.
  • bjornhofvda.com

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2017.

 

Tiesitkö tämän?

Ahvenanmaan saariryhmä koostuu yli 20 000 saaresta ja luodosta. Niistä 6 700 on nimetty ja 60 asutettu.

Asukkaita maakunnassa on vajaat 30 000. Heistä 11 000 asuu saariryhmän ainoassa kaupungissa Maarianhaminassa.

Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Väestöstä 88 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia, 5 prosenttia suomea ja loput jotakin muuta.

Sää suosii ahvenanmaalaisia. Touko-elokuussa maakunta on Pohjoismaiden aurinkoisin paikka.

Majakoiden ystäville riittää koluttavaa Ahvenanmaan vesillä. Suomen läntisimmälle – ja myrskyisimmälle – paikalle Märketin majakalle pääsee keskiviikkoisin ja lauantaisin Eckeröstä. Retken hinta 67 e, sisältää opastuksen. Myös Sälskarin majakkasaarelle tehdään opastettuja veneretkiä elokuussa keskiviikkoisin, lähtö Skarpnåtön kylästä. Aikuiset 45 e.

  • aland.com/skarpnato
  • visitåland.com