Varoitusviesti

Tämän lomakkeen lähetystoiminto on asetettu pois päältä.
Aira Samulin puolustaa kotona ikääntymistä:
Aira istuu itse suunnittelemassaan kiikkustuolissa, jonka jalakset eivät törrötä tiellä.
Aira istuu itse suunnittelemassaan kiikkustuolissa, jonka jalakset eivät törrötä tiellä.

Ikinuori Aira Samulin neuvoo ikääntyviä järjestämään tulevaisuutensa, kun vielä voivat. Kotona asuminen on hänen mielestään paras vaihtoehto. "Vanhainkodiessa kuollaan aikaisemmin".

Aira Samulin lausuu painavalla äänensävyllä, kuinka isona asiana näkee väestön ikääntymisen. Suomalaiset ovat ensimmäisiä maita Euroopassa, joissa on kohta todella hätä.

Tarvitaan yhä enemmän terveys- ja hyvinvointipalveluja, mutta myös ikääntyvien itsensä asennemuutosta.

− Eläkeläiset turhaan lykkäävät ratkaisujaan. Sanon aina, että ota valtaan vanhuutesi. Mieti nyt, kun vielä tiedät, mitä haluat. Jos haluat muuttaa kaupunkiin, niin muuta, Aira sanoo.

”Päätä silloin kun vielä pystyt, missä ja miten haluat vanhana elää.”

Kun Aira kysyy tilaisuuksissaan, kuinka moni haluaa olla kotona mahdollisimman pitkään, kaikki nostavat kätensä. Silti monet ovat alistuneet ajatukseen, että vanhainkotiinhan kaikki joutuvat. Se on ristiriitaista.

Aira neuvoo päättämään jo silloin, kun vielä pystyy, missä ja miten haluaa vanhana elää. Sitten kun ei enää pysty, muut päättävät.

Tulevaisuus käy vähemmän pelottavaksi, kun ihminen tietää, mitä on edessä ja on voinut itse vaikuttaa tulevaan.

"Kotona muisti säilyy, kun on omien muistojensa ympäröimänä."

Omaiset mielellään laittavat mummelin vanhainkotiin ajatellessaan, että jos hän kuolee yksin kotona, kukaan ei löydä häntä viikkoon.

− Vanhainkotiin kyllä kuolee myös ja vähän aikaisemminkin. Siellä menee muisti, joka kotona säilyy, kun on omien muistojensa ympäröimä ja joutuu suoriutumaan askareistaan. Sinne on omaistenkin helpompi tulla.

Elämänkokemus jakoon

Aira myös kehottaa senioreita käyttämään omat rahansa itse. Se kirvoittaa aina kuulijoissa valtavat aplodit.

− Olen itse tehnyt niin kuin ”saarnaan”. Olen muodostanut Lohjalla olevasta Hyrsylän Mutkasta Aira Samulin -säätiön, joka toimii vanhus- ja mielenterveystyön hyväksi.

Osallistu keskusteluun: Montako hoitajaa vanhus tarvitsee

Suomessa on yhä vanhempia ihmisiä ja monta sukupolvea, joten suku voi olla laaja. Airallakin on kolmisenkymmentä perheenjäsentä, kun mukaan lasketaan vävyt ja miniät.

− Minua kutsutaan ylämummoksi. Olen ollut mummo jo 39 vuotta ja nyt olen sitten ylämummo. Kun puhun läheisilleni, että sitten kun minusta aika jättää, he korjaavat: ’jos’.

Aivoja voi hoitaa karistamalla pahat ajatukset.

Aira on tunnetusti hyvässä kunnossa. Hän muistaa ja nukkuu hyvin. Uni on tärkeä, ja huolethan valvottavat.

Aivoja voi hoitaa yksinkertaisesti karistamalla pahat ajatukset, vihan, pelon ja kateuden. Asenne pitää olla sellainen, että kaikki kuuluu elämään, ilot ja surut.

− Olen hyvilläni, että pääsen puhumaan elämänkokemuksistani. Tässä iässä on tullut tarve jakaa, mitä on itse oivaltanut matkan varrella.

Sänkyanturi reagoi, jos Airan unen laatu muuttuu.
Sänkyanturi reagoi, jos Airan unen laatu muuttuu.

Pojantytär valvoo

Airalla on kotonaan Helsingissä elektroninen liiketunnistimiin ja oviantureihin perustuva turvajärjestelmä, joka valvoo hänen liikkeitään ja toimiaan. Tiedot menevät netin pilvipalveluun, jota hänen pojantyttärensä Kiti seuraa Hyrsylän Mutkassa Lohjalla.

Lisäksi vuoteessa petauspatjan alla Airan unta valvoo laite, joka kertoo, kuinka monta kertaa yössä hän herää ja seuraa myös sykettä ja hengitystä.

– Jos menen vessaan enkä tule pois, palvelu hälyttää lapsenlapsilleni. Ja jos ulko-ovi jää auki, tiedetään, että nyt mummeli on lähtenyt ulos. Sitten jos olen poissa ja ulko-ovi käy, joku on tullut luvatta sisään.

"Puhun kotona asumisen puolesta, kun kerran apuja on tarjolla."

Aira puhuu mielellään turvalaitteista – omalla tavallaan viihdyttävästi. Häneen uskotaan, koska hänellä on elämänkokemusta ja myös kokemusta laitteista.

– Laitoksissa on ihmisiä, jotka ovat turhan hyvinvoivia. Puhun kotona asumisen puolesta, kun kerran erilaisia apuja on tarjolla. Näytän itse esimerkkiä.

Huolet pois 49 eurolla

Turvajärjestelmillä olisi Airan mielestä laajaa käyttöä. Sellaista voisi tarvita nuorikin ihminen, jolla on vaikkapa heikko sydän. Tai isosta leikkauksesta toipuva.

− Ei se katso ikää. Systeemin voi asentaa määräaikaiseksi, vaikka puoleksi vuodeksi.

Kerro mielipiteesi: Vanhusten tulevaisuus

Omaishoitajille valvontalaitteet soisivat edes hetken hengähdystaukoja. Ja kodinhoitajien käyntien välillä järjestelmä voisi ilmoittaa, jos jotain tapahtuu.

"Onko tämä kallista? Riippuu siitä, minkä hinnan on valmis maksamaan turvallisuudestaan ja omaisten mielenrauhasta."

Elektroninen turvapalvelu olisi Airan mielestä iso mahdollisuus ja potentiaali vientiartikkeli.  Ala kehittyy koko ajan. Kun laitteita valmistetaan paljon, hintakin laskee. Itse asiassa ne ovat halpoja jo nyt.

Airan kodissa olevat laitteet ja niiden asennus maksoivat 300 euroa. Kuukausimaksu on 49 euroa.

− Aina kun puhun tästä, kysytään, että eikö se ole kallista. Riippuu siitä, minkä hinnan on valmis maksamaan turvallisuudestaan ja omaisten mielenrauhasta

Jos turvajärjestelmä poistaa ihmisiltä huolen omaisesta, se on merkittävä asia. Pelko, viha ja ahdistus syövät aivoja.

− Yhtä lailla kuin se, mitä syö ja miten liikkuu, ajatusmaailma vaikuttaa ihmisen terveyteen. Itse rupesin ”ryyppäämään” vasta kahdeksankymppisenä. Se meinaa, että tarvittaessa otan tujauksen konjakkia, Aira naurahtaa.

Airan jääkaapissa on anturi, joka reagoi, kun ovi käy.
Airan jääkaapissa on anturi, joka reagoi, kun ovi käy.

Miten ja missä sinä haluat vanhuuttasi vietää - kotona vai palvelukodissa? Lasten vai ystävien luona? Osallistu kyselyyn alla olevalla lomakkeella!

Arvokas Vanhuus 2

Aira Samulin puolustaa kotona ikääntymistä: "Turvalaitteet 49 euroa kuukaudessa"

Keskusteluja kirjoituksesta käydään osoitteissa ET-Lehti; https://www.facebook.com/enemmantarinoita/posts/10154094657483394?commen... Vanhustenhoidon nykytila; https://www.facebook.com/groups/332047040337305/permalink/434873226721352/ Kansalaisaloite Arvokas vanhuus; https://www.facebook.com/MaksammeVelkaaVanhuksille/posts/963694643721947
Lue kommentti

Kirsi Lihr-Koistinen, 68, halusi löytää perintöhuonekaluille ja monille tauluille oikeat paikat uudessa, aiempaa pienemmässä kodissaan. Hän palkkasi avukseen ammattilaisen.

Talonpoikaishuonekalut ja modernit Artek-kalusteet on sijoitettu omiksi ryhmikseen huoneen vastakkaisiin päihin samalla tavalla kuin Kirsi Lihr-Koistisen vanhassa kodissa. Valokin virtaa ikkunoista sisään melkein samasta suunnasta.

Kirsi on juuri muuttanut neljän huoneen asunnosta liki 50 neliötä pienempään kaksioon Helsingin keskustaan. Valoisassa ja avarassa olohuoneessa näyttää ja tuntuu hämmästyttävän samalta kuin entisessä.

Se vaati hurjasti työtä – ja monta vaikeaa päätöstä.

Vanhaa arvotavaraa

Kirsi ehti asua Helsingin Lauttasaaressa parikymmentä vuotta, ensin yhdessä puolison kanssa ja miehen kuoltua viimeiset kuusi vuotta yksin. Kun 1960-luvulla rakennettuun taloon ryhdyttiin suunnittelemaan putkiremonttia, Kirsi päätti muuttaa.

Vuosien varrella kotiin oli kertynyt arvokkaita huonekaluja ja esineitä, osa perittyjä, osa yhdessä miehen kanssa hankittuja.

Oli iso patinoitunut puupöytä, komea sivustavedettävä puusohva sekä Alvar Aallon suunnittelemat nojatuoli, tarjoiluvaunu ja Enkelinsiivet-jalkalamppu.

Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.
Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.

Kirsin äidiltä oli jäänyt kaksi vanhaa kapiokirstua, joista toisen kannessa on vuosiluku 1806. Iso vitriinikaappi oli täynnä Arabian astioita, Teemaa ja Paratiisia. Seinillä riippui kymmenittäin tauluja ja grafiikkaa.

Kirsi päätti käyttää karsintaurakassa ammattilaisen apua. Hän palkkasi työhön sisustussuunnittelija Niina Ahosen.

– Olimme tavanneet Niinan kanssa joskus ohimennen työkuvioissa. Muistin hänet myös Pientä pintaremonttia -sisustusohjelmasta, jossa stailaajat kilpailivat ideoillaan. Pidin hänen tyylistään ja ajattelin, että hän olisi juuri oikea henkilö, Kirsi kertoo.

Puusohvalla on tarina

Kirsi ja Niina listasivat kaikki esineet ja kävivät ne yksi kerrallaan läpi. Mikä lähtisi mukaan, mistä voisi luopua?

Tavoitteena oli tehdä uudesta asunnosta kiva ja samalla tavalla Kirsin näköinen kuin edellinenkin.

– Näin syntyy jatkuvuuden tuntua. Halusin, että Kirsi tuntee heti olevansa kotona, Niina sanoo.

Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.
Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.

Suurin haaste oli saada mahdollisimman iso osa Kirsin tavaroista mahtumaan vähäisempiin neliöihin. Eri aikakausilta peräisin olevien tavaroiden yhteensovittaminen sen sijaan oli Niinan mielestä helppoa.

– Kun laitetaan eri tyylejä rinnakkain, lopputulos on raikkaampi kuin jos kaikki huonekalut olisivat samaa tyyliä.

Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.
Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.

Eniten pähkäilyä Niinalle tuotti sivustavedettävän puusohvan ja suuren pöydän sijoittelu uuteen kotiin. Puusohva oli alun perin Niinan karsintalistalla, mutta Kirsi ei voinut luopua sohvasta. Sivustavedettävä oli hänen isovanhempiensa aviovuode Strömforsin ruukkialueella, ja Kirsin isä on syntynyt siinä.

– Vietin lapsuuteni kesät mummolassa. Makuuhuoneessani oli iso pelottava fiikus, ja joka aamu kömmin tähän sohvaan turvaan isoäidin viereen.

Olohuoneen pöydän ääressä on neljä taidokkaasti veistettyä tuolia. Kaksi niistä on tehnyt Kirsin äidinpuoleinen isoisä, joka oli poikakoulun rehtori ja käsityön opettaja.

– Suvun perinteet saavat nyt uuden elämän täällä, Kirsi toteaa tyytyväisenä.

– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.
– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.

Hyvästit perintökellolle

Läheskään kaikki tavarat eivät mahtuneet mukaan, ja Kirsi joutui tekemään kipeitäkin valintoja. Myyntiin meni esimerkiksi äidinäidiltä peritty vanha kaappikello, jonka sisällä oli sodanaikaisesta turvavarastoinnista kertova leima Paula Manström, Kaivokatu 4. Kellolle ei löytynyt kaksiosta paikkaa.

– Omatuntoani kolkuttaa, koska kello selviytyi sodista, mutta minä lapsenlapsi laitoin sen menemään. Pelkään kostoa ylhäältä, Kirsi sanoo leikillään.

Myös Aallon suunnittelema Pikku-Paimio, iso kangasnojatuoli ja kangassohva saivat lähtöpassit.

Kirsi hankkiutui tavarasta eroon monin tavoin. Hän lahjoitti tavaroita ystävilleen ja myi niitä internetin kauppapaikoilla. Myös antiikki-ihmisiä kävi hänen luonaan ostoksilla. Kaupaksi kävi muun muassa täydellinen 12 hengen ruoka-astiasto. Kirjat kelpasivat antikvariaattiin, mutta hintaa niistä ei herunut.

Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.
Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.

Arvotaulut Outi Heiskasesta Hannu Väisäseen riippuvat nyt uuden kodin seinillä, samoin näyttävä kokoelma Heljä Liukko-Sundströmin keraamisia seinätauluja. Grafiikasta mahtui uuteen kotiin vain pieni osa.

Kirsillä on iso kokoelma saksalaista ja itävaltalaista grafiikkaa ajalta, jolloin hän työskenteli pankkialalla Itävallassa.

– Kun yritin myydä niitä, antiikkikauppias totesi suomalaisten olevan sellaisia patriootteja, että haluavat vain kotimaista taidetta tai Arabian astioita, Kirsi huokaa.

Luopumisen vastapainoksi uuteen kotiin tehtiin pieniä hankintoja: vuoteeksi avautuva nojatuoli vierasta varten, Lokki-kattolamppu, verhot ja koristetyynyjä.

Uusi sivu elämässä

Ystävät auttoivat Kirsiä pakkaamaan mukaan lähtevät tavarat, ja niiden siirrosta vastasi muuttofirma.

Avuntarve ei kuitenkaan päättynyt pakkaus- ja muuttoapuun, sillä Kirsi kärsii vaivoista, jotka heikentävät liikunta- ja toimintakykyä. Hän sopi Niinan kanssa, että tämä vastaa koko prosessin organisoimisesta ja valvomisesta.

Niina luonnehtii Kirsin toimeksiantoa karsivaksi muuttostailaukseksi avaimet käteen -periaatteella.

Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.
Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.

Asuntojen myyntistailaukset ovat Niinan varsinainen leipälaji, mutta muuttostailausten kysyntä on hänen mukaansa kasvussa. Kalenterissa odottaa jo seuraava keikka: vanhempi pariskunta muuttaa pois 400 neliön talosta.

– Heidän tilanteensa on sama kuin Kirsin: tietyssä elämänvaiheessa halutaan siirtyä isommasta pienempään, esimerkiksi omakotitalosta kerrostaloon. Ilmiö koskettaa etenkin suuria ikäluokkia, joilla on vuosikymmenien kerrostumat tavaraa.

Irtaimiston, valokuvien ja niihin liittyvien muistojen läpikäyminen voi olla terapeuttista. Luopumalla aiemmin välttämättöminä pitämistään tavaroista voi ikään kuin päättää yhden vaiheen elämässään ja kääntää kokonaan uuden lehden.

Kirsi sanoo tunnistavansa ilmiön.

– Minulla on miesvainajalleni kuulunutta tavaraa, kuten vaatteita, silmälasit ja lompakko, joihin en ole vielä pystynyt koskemaan. Nyt on varmaan korkea aika ja oikea hetki hankkiutua niistä eroon.

Lue sisustussuunnittelija Niina Ahosen vinkit:

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.

Stailaten pienempään

  • Avaimet käteen -paketti sisältää suunnittelun, muuton organisoinnin, huonekalujen paikalleen laiton, uusien kalusteiden hankkimisen ja valvonnan¨.
  • Kaikki alkaa 1–2 tunnin ideointikäynnistä, joka maksaa noin 300 euroa. Joillekin se riittää.
  • Kirjallisessa urakkatarjouksessa kerrotaan, mitä työ sisältää. Lisätöistä neuvotellaan ja sovitaan aina erikseen. Käytäntö on sama kuin rakennus- ja remontti­hommissa.
  • Stailaukselle on vaikea asettaa valmista listahintaa. Työ jakaantuu moneen osaan ja vaiheeseen, ja toimeksiannot ovat erilaisia.
  • Itse suunnittelu tapahtuu tuntihinnoittelun mukaan. Tavan­omainen veloitus on 60–80 euroa tunti.
  • Lisäkustannuksia syntyy esi­merkiksi apu- ja muuttomiehistä ja tavaroiden siirtämisestä uuteen asuntoon.
  • Kirsin projektia tehtiin kolmen viikon aikana.
  • Laskuun tulee erittely. Suunnittelusta sekä siivous- ja kasaamis­palveluista saa kotitalousvähennyksen, muuttokustannuksista ei.

Minna Kettunen ja Jarkka Rissanen pelastivat Lapinlahdella sijaitsevan Väärnin pappilan. Sen rauhasta tuli heidän elantonsa.

Hinta oli taiteilijaperheelle mahdollinen, tuhat euroa koko talosta. Kirjailija Minna Kettunen, 49, ja muusikko Jarkka Rissanen, 60, olivat ainoat, jotka tekivät tarjouksen kuusi vuotta tyhjillään olleesta 250-neliöisestä pappilasta. Talo oli pahoin rapistunut.

– Idean saimme ystävältämme Tatu Ollikaiselta. Hän soitti ja intoili: "Te olisitte sopiva isäntäpari Väärnin pappilaan." Haukuin ajatuksen täysin järjettömäksi ja Tatun myös. Ehdottaa nyt moista kahdelle tumpelolle tyhjätaskulle! Minna muistelee.

Joskus järjettömät ideat ottavat kuitenkin valtoihinsa ja alkavat toteutua.

– Soitin Jarkalle ja kerroin Tatun terveiset. Jarkka vastasi, että ihan mahtava idea. Se oli sillä päätetty. Ei järjen häivää ollut sinä hetkessä, Minna sanoo.

Väärnin pappila nousi unohduksesta elämään. Minna Kettunen johti rakennustöitä ja Jarkka Rissanen hoiti lapset.
Väärnin pappila nousi unohduksesta elämään. Minna Kettunen johti rakennustöitä ja Jarkka Rissanen hoiti lapset.

Antaa miehen kaivaa

Kaupat syntyivät toukokuussa 2006, ja alku näytti lupaavalta. Paikkakunnalta löytyi perinnerakennuksiin erikoistunut arkkitehti Hannu Puurunen, ja EU:n rakennusperinteen tukikassasta heltisi rahaa korjaussuunnitelmiin. Töihin päästiin toukokuussa 2007, mutta juuri silloin rahoitussuunnitelma petti.

– Olimme laskeneet myös osan varsinaista remonttia EU-tukien varaan, mutta niiden jakoperusteet muuttuivat ja jäimme ilman, Minna kertoo.

– Kyllä se tyhjää nielasutti. Kun kerroin uutisen Jarkalle, hän totesi, että mies kaivaa pihalla, joten antaa miehen kaivaa. Päätimme kävellä pankkiin.

Remontin alkuperäinen kustannusarvio oli yltiöoptimistinen, 350 000 euroa.

– Summa tuplaantui. Laskin joskus huvikseni, että nykyisillä keikkaliksoillani minulta kuluisi osuuteni maksamiseen 111 vuotta, Jarkka kertoo.

Suuressa salissa on tilaa juhlille, taide-esityksille ja virrenveisuulle.
Suuressa salissa on tilaa juhlille, taide-esityksille ja virrenveisuulle.

Isä hoitaa lapset

Pariskunnan työnjako oli remonttivaiheessa selvä. Minna hoiti projektijohtamisen, Jarkka lapset.

– Minna on maalaistalon tyttö, joten hänellä oli jonkinlainen käsitys siitä, miten työporukoita johdetaan. Minä sovin paremmin lastenhoitoon, Jarkka perustelee.

"Osa pelkäsi, että pappilasta tulee rokkiluola."

Pappila yhtiöitettiin heti hankkeen alkutaipaleella. Moni merkitsi osakkeita kannatushengessä, ja ensimmäisestä osakeannista kertyi 100 000 euroa pääomaa. Pankkilainaa tarvittiin puolisen miljoonaa. Remontti valmistui puolessatoista vuodessa.

Väärnin nykyinen pappila ehti toimia paikkakunnan pappien asuinsijana 155 vuotta.
Väärnin nykyinen pappila ehti toimia paikkakunnan pappien asuinsijana 155 vuotta.

Minna ja Jarkka halusivat Väärnistä vanhan ajan pappilan, jossa asutaan, mutta joka on myös auki yleisölle. Järjestelyssä on hyvät ja huonot puolensa. Ensin hyvät.

– Toisinaan saa olla kotona keikalla, Jarkka aloittaa.

– Minulle tämä elämänmuoto on kotoa maalta hyvin tuttu. Koti ja työ ovat lomittain, ja työt vaihtuvat selvästi vuodenajan mukaan. Talvikauden kirjoitan, vapusta ruskakauteen on vilkkaampi aika ja muita töitä. Tässä on myös se ihana puoli, että vierailta kuulee koko ajan tarinoita, Minna jatkaa.

Entä ne huonot?

– Lomaa pappilasta on vaikea pitää. Saamme edelleen myös yllätysvieraita. Jos on oman rauhan tarpeessa, he eivät ihan aina jaksa ihastuttaa.

Jarkka on vallannut pappilan piharakennuksesta itselleen työhuoneen ja studion.
Jarkka on vallannut pappilan piharakennuksesta itselleen työhuoneen ja studion.

Perinteinen kulttuuripappila

Alussa kaikki eivät olleet vakuuttuneita taiteilijapariskunnan ja pappilan yhteensopivuudesta.

– Osa seurakunnan luottamushenkilöistä taisi pelätä, että pappilasta tulee rokkiluola, Minna sanoo.

Toisin kävi. Toiminta on perinteistä pappilamenoa: vihkimisiä, perhejuhlia, veisuuta, yhdessäoloa ja kulttuuria. Palkkansa pappilan isännät saavat tilavuokrana, esiintymispalkkiona ja kahvilan pitäjinä.

Pappilat ovat aina olleet sivistyskeskuksia, joiden kautta viljelyideat, rakennustyylit ja kulttuuriharrastukset ovat levinneet lähiseuduille. Väärnin pappilan tunnetuin asukas on kirjailija Juhani Aho, jonka isä toimi seurakunnan apupappina. Rakennuksessa ovat asuneet myös virsirunoilija K. M. Kiljander ja Kotimaa-lehden ensimmäinen päätoimittaja Pekka Brofeldt.

– Minulla on kestolotto vetämässä. Jos tärppää, perustan saman tien tutkimusohjelman Suomen pappiloista, Minna lupaa.

Muistolaatta muistuttaa Väärnin pappilassa 1860-luvulla asuneesta Juhani Ahosta.
Muistolaatta muistuttaa Väärnin pappilassa 1860-luvulla asuneesta Juhani Ahosta.

Hiukan erilainen bisnesidea

Väärnin pappilassa varttuu tällä hetkellä kaksi nuorta miestä, joiden harrastusten myötä salissa on järjestetty muun muassa elokuvien ensi-iltoja.

– Kun meidän Eino oli ensimmäisellä luokalla, hän kysyi, kuka vastaa pappilasta sitten, kun sinä kuolet. Totesin, että varmaan sen lapset perivät. Eino mietti hetken ja tarkensi: "Siis minä ja Kalle aviovaimojemme kanssa." Kyllä nauratti, mutta mukavahan se olisi, jos tästä pääsisi joskus eläkkeelle, Minna myöntää.

Pappilan remontissa lattialautojen alta löytyi lasinegatiiveja, joista on vedostettu kuvia seinille.
Pappilan remontissa lattialautojen alta löytyi lasinegatiiveja, joista on vedostettu kuvia seinille.

Jos pappilassa ei asu ketään, jotain oleellista häviää.

– Pelkkinä juhlatiloina pappiloista tulee kolkkoja. Moni sanoo meille spontaanisti, että voi mikä rauha ja siunauksen tunne täällä on, ei haluaisi lähteä poiskaan. Noita tunteita me haluamme vaalia, Minna linjaa.

Väärnin pappilan tarjottavat ovat yksinkertaisia: tarinoita, kohtaamisia, yhteislaulua, pientä purtavaa ja juurevaa musiikkia. Pappilan kiireetön tunnelma tuntuu hiljentävän jopa meluisat koululaisryhmät.

– Meidän todellinen bisnesideamme on tämä pappilan rauha, Minna sanoo.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 16/2017.

Väärnin pappila

  • Nykyinen Väärnin pappila valmistui vuonna 1839.
  • 1860-luvulla Väärnissä syntyi ja asui Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustajiin kuulunut kirjailija ja toimittaja Juhani Aho (1861-1921). Hänen isänsä työskenteli Lapinlahdella apupappina.
  • 1920-luvulla pappilan yläkertaan tehtiin huoneet ja etelänpuoleinen julkisivu sai uusia ikkunoita. Pappisperheitä asui talossa vuoteen 1994 saakka. Sen jälkeen pappila oli vuokralla.
  • Vuonna 2001 Lapinlahden seura-kunnan aloittama remontti keskeytyi purkuvaiheessa. Pappila jäi kylmilleen kuudeksi vuodeksi.
  • Minna Kettunen ja Jarkka Rissanen ostivat pappilan vuonna 2006 tuhannella eurolla. Pää- ja piharakennuksen sekä pihan kunnostus kesti 1,5 vuotta ja maksoi noin 700 000 euroa.
Voimme hyvin luonnostamme

Taiteilijapariskunta pelasti Juhani Ahon synnyinkodin: "Osa pelkäsi, että teemme pappilasta rokkiluolan"

Hieno ja kunniakas työ! Valtavasti järkeä, alusta asti. Tuo on asuinkelpoinen kymmeniä/satoja vuosia sen jälkeen kun nyt uudet, ylitekniset keinomateriaali-muovilaatikot on purettu ja viety ongelmajäte keräyksiin. Kaikkea hyvää Luonnollisten ja perinteikkäiden arvojen palauttajalle!
Lue kommentti