Kelohirrestä ja liuskekivestä rakennettu talo on Lauri Kostilaisen toteutunut unelma
Kolmen sukupolven koti Nilsiässä on tehty kelohongasta ja liuskekivestä. Komeassa Kelorannassa näkyvät rakentajansa karjalaiset juuret.
Kuin tulisi paratiisiin. Siltä Lauri Kostilaisesta, 86, tuntui keväällä, kun hän Espanjassa vietetyn talven jälkeen tuli kotiin pohjoissavolaiseen Nilsiään.
Laurin paratiisi on Syvärinjärven rannalla oleva Keloranta, 39 metriä pitkä ja 12 metriä leveä karjalaistalo, jonka Lauri rakensi vuonna 1974.
Nykyään Lauri ja Anja-vaimo asuvat kesät samalle tontille rakennetussa pienemmässä talossa.
Päärakennuksen 300-neliöisessä kodissa asuvat tytär Katja Huhta, tämän puoliso Tom ja tytär Katariina.
Talon päädyissä olevan kaksiot ovat olleet vieraiden majoitustiloina.
Laurin lapsuudessa Karjalassa oli tapana, että koko suku eli ja kuoli samassa talossa. Sellaisesta talosta Laurikin alun perin haaveili, mutta Laurin ja Anjan vanhemmat eivät halunneet muuttaa Kelorantaan. Siksi talon päädyissä olevat 40-neliöiset kaksiot ovat olleet vieraiden majoitustiloina.
– Meillä kävi paljon liikevieraita. Vanhemmat tapasivat sanoa, että väsyivät jo menoa katsellessaan eivätkä tahtoneet hyörinään mukaan, Lauri kertoo.
200 tonnia liuskekiveä
Lauri päätti tehdä talon kelohongasta. Häntä oli harmittanut se, että Lapissa metsästys- ja kalareissuilla nuotioissa poltettiin arvokasta harmaata honkaa.
– Laitoin kelohonkakehikon Inariin tilaukseen, raivasin rantatontin ja tein perustukset valmiiksi.
Kehikon tuomiseen Inarista Nilsiään tarvittiin viisi rekkaa.
Taloa suunnitellessaan Lauri ihastui myös liuskekiveen. Jätekiveä sai paikalliselta louhokselta puoli-ilmaiseksi ja sitä riitti, sillä 70-luvun käsittelytekniikoilla kivestä jäi 90 prosenttia käyttämättä.
Lauri ihastui kiveen niin paljon, että hän osti koko louhoksen.
Talossa, terassilla ja piharakennelmissa on Laurin arvion mukaan ainakin 200 000 kiloa liuskekiveä.
Lauri ihastui kiveen lopulta niin paljon, että 1980-luvulla hän osti koko louhoksen.
Nyt louhosta pyörittävät Katja ja Tom. Enää siellä ei synny jätekiveä, vaan kaikki jalostetaan valmiiksi tuotteiksi, esimerkiksi laatoiksi ja luonnonkivitiiliksi.
Katjalle oli luontevaa jatkaa isän yritystä ja muuttaa miehensä kanssa lapsuudenkotiinsa. Samana kesänä 2006, kun Katja ja Tom menivät naimisiin, Anja ja Lauri muuttivat pikkutaloonsa.
Pärekatto ja nahkaovi
Talo tulvii hurmaavia yksityiskohtia, sellaisia kuin pärekatto Katariinan huoneessa.
Harvinaisen pallograniittisisustuksen alakerran vessaan Katja sai Tomilta syntymäpäivälahjaksi. Samaisessa vessassa on myös nahalla päällystetty ovi.
Taideseppä Kauko O. Moisiolta meni avotakan tekemiseen viisi vuotta.
Kodin helmi on olohuone. Siellä on Laurin edesmenneen ystävän, taideseppä Kauko O. Moision suurin yksityiskokoelma.
Huonetta hallitsee suuri avotakka, jossa on bysanttilainen sipulikupu. Sen tekemiseen Moisiolta meni viisi vuotta. Hän takoi itse kuvun lisäksi myös niitit ja muut tykötarpeet ateljeessaan Helsingissä. Kupu, jalusta ja taso ovat erillisiä osia ja ne kuljetettiin valmiina Nilsiään.
Jyhkeään takorautajalkaiseen ruokapöytään kului huikeat sata metriä kakkosnelosta. Pöydän yllä on Moision takoma kattokruunu ja ympärillä kahdeksan takorautajalkaista uniikkia nahkatuolia.
– Äidin ja isän päätytuolit tehtiin mittojen mukaan ja niissä on käsinojat. Näin siksi, että vieraille tarjottiin usein pöydässä väkeviä, ja eihän se sovi, että isäntäväen tuolit jossain vaiheessa keikahtaisivat, Katja kertoo.
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 11/2026 julkaistusta jutusta. Lue Laurin Kostilaisen värikäs elämäntarina ja katso lisää kuvia Kelorannasta. Tilaajana voit lukea jutun täällä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
