Lea Peltolan keittiössä paistetaan usein lettuja. "Tämän pannun löysin purkutalosta teini-ikäisenä", Lea kertoo.
Lea Peltolan keittiössä paistetaan usein lettuja. "Tämän pannun löysin purkutalosta teini-ikäisenä", Lea kertoo.

Lea Peltola ja Eero Niemelä nikkaroivat itse kauniin tuvan. Puuhellan osat pariskunta keräsi sieltä täältä. Hauskalla turvekatolla kasvaa sammalta, horsmaa ja puiden taimia.

Lea Peltolan, 61, ja Eero Niemelän, 61, kesäkeittiö Oulun Lämsänjärvellä on kuin satukirjan sivulta. Tonttutuvan tunnelman tekevät muhkea turvekatto, siniset pylväät ja punaruskeaksi maalattu betoniseinä.

Pariskunnan haaveiden kesäkeittiössä piti olla kaksi asiaa: puuhella ja turvekatto.

– Hellan osia olimme jo keräilleet sieltä täältä. Ensin löysimme uuninluukut, sitten Oulun torilla silmiimme osui vanhan puuhellan kansi. Piirtelimme kesäkeittiön mallin paperille, ja keväällä 2010 aloimme rakentaa, Lea kertoo.

Kesäkeittiö sijoitettiin omakotitalon pihaan niin, että kokki näkee sieltä koko tontin ja voi työskennellessään seurustella terassilla istuvien vieraiden kanssa.

Lean ja Eeron työnjako toimii. Yhdessä suunnitellaan, Eero rakentaa ja Lea koristelee.
Lean ja Eeron työnjako toimii. Yhdessä suunnitellaan, Eero rakentaa ja Lea koristelee.

Rakennusmestarina toimi Eero, jonka monitaitoisuutta Lea kehuu. Omakotitalon pihalla oli jo ennestään Eeron rakentama komea kasvihuone. Se on tehty vanhoista ikkunoista, ja harrastajarakentajan jälki vetää vertoja ammattilaisen työlle.

Turvekattoinen kesäkeittiö varastaa kuitenkin nykyään huomion.

Koivun taimia katolla

Keittiön pohja ja seinät muurattiin betonista. Lattialaatat löytyivät omista varastoista, seinät rapattiin.

Koska katto on painava, Eero teki tarkat kantavuuslaskelmat. Pylväspuut ovat lehtikuusta, ja ne haettiin Vihannista ystävien metsästä. Katon reunukset ja ikkunaluukut Eero teki jätelaudoista.

Puinen kyltti on muisto parin häistä kesältä 2001.
Puinen kyltti on muisto parin häistä kesältä 2001.

Katto on koottu turveharkoista. Niiden päälle Leo ja Eero kasasivat multaa, johon istutettiin yrttejä ja maksaruohoa.

– Ajatus oli, että yrtit ryöppyäisivät hauskasti katon reunan yli. Mutta eiväthän ne viihtyneet happamassa turpeessa, joten nyt katolla kasvaa vain sammalta, horsmaa ja koivun, männyn ja pihlajan taimia, Lea sanoo.

Sammal pullistuu kauniisti ja viimeistelee rakennelman tontuntuvaksi.

Kaapin ovet kukkimaan

Keittiön värivalinnat, maalaustyö ja koristelu ovat Lean käsialaa. Valkoista, siniharmaata, ripaus punaista. Keittiön harmoninen sisustus kertoo emännän värisilmästä.

– Kirpparilta ostetun piirongin kuvitin folkloristisella, naivistisella tyylillä. Maalit rapisevat, mutta se sopii keittiön henkeen, Lea naurahtaa.

Keittiön puuosien sininen väri on Lean sekoittama. Betoniosien punertava sävy taas tuo mieleen Italian, joka on yksi Lean ja Eeron lempimaista.
Keittiön puuosien sininen väri on Lean sekoittama. Betoniosien punertava sävy taas tuo mieleen Italian, joka on yksi Lean ja Eeron lempimaista.

Vesialtaan hän löysi oululaisesta puutarhaliikkeestä.

– Se on pelkkä koriste, mutta Eero haaveilee, että siihen saisi juoksevan veden. Minun puolestani se voi pysyä koristeena. Pesen vihannekset ja tiskaan astiat sisällä, täällä keittiössä vain pilkon ja kokkaan, Lea kertoo.

Ei hellaa ilman uunia

Puuhella on keittiön sydän. Eero on rakentanut sen kahteen kertaan.

– Ensimmäisessä versiossa oli pelkät keittolevyt. Mutta pitäähän hellassa uuni olla. Purin valmiin työn ja rakensin uuden hellan, jossa on uunikin. Tein sen vuolukivistä, jotka olin ottanut talteen talomme remontissa yli jääneestä leivinuunista, Eero kertoo.

Uunin lämmittäminen paistokuntoon kestää pari tuntia, joten kovin usein siinä ei leipää paisteta. Muuten hella on kesäisin ahkerassa käytössä.

Keveistä aterimista muotoillut koukut ovat keittiön hauska yksityiskohta.
Keveistä aterimista muotoillut koukut ovat keittiön hauska yksityiskohta.

Kasvispannu poikineen

Kokattavaa nousee omasta maasta. Omakotitalon pihalla kasvaa salaattia, kesäkurpitsaa ja yrttejä. Parin varsinainen kasvimaa on Eeron vanhempien mökillä Siikajoella. Sieltä Lea ja Eero kantavat kotiin porkkanaa, sipulia, punajuuria, herneitä ja papuja.

– Syömme pääasiassa erilaisia kasvisruokia. Marinoin vihannekset ja pyöräytän ne hellalla. Lihaa syömme harvoin, broileria joskus. Kalaa tulee syötyä paljon, ja sen valmistamme hellalle asetettavassa savustuspöntössä.

Kerran kesässä Lea ja Eero pitävät isot lettukestit lapsille ja lastenlapsille. Uusparilla on yhteensä viisi lasta ja kuusi lastenlasta.

– Lettuja on kiva paistaa kesäkeittiössä. Ei tule käryä sisälle, Lea sanoo.

Keittiöstä on iloa pitkälle syksyyn.

– Kun vuolukivihellan lämmittää, se hohkaa lämpöä niin hyvin, että usein syömme täällä syksyllä kahdestaan piirongin ääressä.

Turvekatolla kasvaa sammalta ja horsmaa.
Turvekatolla kasvaa sammalta ja horsmaa.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 13/2017.

Kirsi Lihr-Koistinen, 68, halusi löytää perintöhuonekaluille ja monille tauluille oikeat paikat uudessa, aiempaa pienemmässä kodissaan. Hän palkkasi avukseen ammattilaisen.

Talonpoikaishuonekalut ja modernit Artek-kalusteet on sijoitettu omiksi ryhmikseen huoneen vastakkaisiin päihin samalla tavalla kuin Kirsi Lihr-Koistisen vanhassa kodissa. Valokin virtaa ikkunoista sisään melkein samasta suunnasta.

Kirsi on juuri muuttanut neljän huoneen asunnosta liki 50 neliötä pienempään kaksioon Helsingin keskustaan. Valoisassa ja avarassa olohuoneessa näyttää ja tuntuu hämmästyttävän samalta kuin entisessä.

Se vaati hurjasti työtä – ja monta vaikeaa päätöstä.

Vanhaa arvotavaraa

Kirsi ehti asua Helsingin Lauttasaaressa parikymmentä vuotta, ensin yhdessä puolison kanssa ja miehen kuoltua viimeiset kuusi vuotta yksin. Kun 1960-luvulla rakennettuun taloon ryhdyttiin suunnittelemaan putkiremonttia, Kirsi päätti muuttaa.

Vuosien varrella kotiin oli kertynyt arvokkaita huonekaluja ja esineitä, osa perittyjä, osa yhdessä miehen kanssa hankittuja.

Oli iso patinoitunut puupöytä, komea sivustavedettävä puusohva sekä Alvar Aallon suunnittelemat nojatuoli, tarjoiluvaunu ja Enkelinsiivet-jalkalamppu.

Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.
Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.

Kirsin äidiltä oli jäänyt kaksi vanhaa kapiokirstua, joista toisen kannessa on vuosiluku 1806. Iso vitriinikaappi oli täynnä Arabian astioita, Teemaa ja Paratiisia. Seinillä riippui kymmenittäin tauluja ja grafiikkaa.

Kirsi päätti käyttää karsintaurakassa ammattilaisen apua. Hän palkkasi työhön sisustussuunnittelija Niina Ahosen.

– Olimme tavanneet Niinan kanssa joskus ohimennen työkuvioissa. Muistin hänet myös Pientä pintaremonttia -sisustusohjelmasta, jossa stailaajat kilpailivat ideoillaan. Pidin hänen tyylistään ja ajattelin, että hän olisi juuri oikea henkilö, Kirsi kertoo.

Puusohvalla on tarina

Kirsi ja Niina listasivat kaikki esineet ja kävivät ne yksi kerrallaan läpi. Mikä lähtisi mukaan, mistä voisi luopua?

Tavoitteena oli tehdä uudesta asunnosta kiva ja samalla tavalla Kirsin näköinen kuin edellinenkin.

– Näin syntyy jatkuvuuden tuntua. Halusin, että Kirsi tuntee heti olevansa kotona, Niina sanoo.

Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.
Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.

Suurin haaste oli saada mahdollisimman iso osa Kirsin tavaroista mahtumaan vähäisempiin neliöihin. Eri aikakausilta peräisin olevien tavaroiden yhteensovittaminen sen sijaan oli Niinan mielestä helppoa.

– Kun laitetaan eri tyylejä rinnakkain, lopputulos on raikkaampi kuin jos kaikki huonekalut olisivat samaa tyyliä.

Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.
Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.

Eniten pähkäilyä Niinalle tuotti sivustavedettävän puusohvan ja suuren pöydän sijoittelu uuteen kotiin. Puusohva oli alun perin Niinan karsintalistalla, mutta Kirsi ei voinut luopua sohvasta. Sivustavedettävä oli hänen isovanhempiensa aviovuode Strömforsin ruukkialueella, ja Kirsin isä on syntynyt siinä.

– Vietin lapsuuteni kesät mummolassa. Makuuhuoneessani oli iso pelottava fiikus, ja joka aamu kömmin tähän sohvaan turvaan isoäidin viereen.

Olohuoneen pöydän ääressä on neljä taidokkaasti veistettyä tuolia. Kaksi niistä on tehnyt Kirsin äidinpuoleinen isoisä, joka oli poikakoulun rehtori ja käsityön opettaja.

– Suvun perinteet saavat nyt uuden elämän täällä, Kirsi toteaa tyytyväisenä.

– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.
– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.

Hyvästit perintökellolle

Läheskään kaikki tavarat eivät mahtuneet mukaan, ja Kirsi joutui tekemään kipeitäkin valintoja. Myyntiin meni esimerkiksi äidinäidiltä peritty vanha kaappikello, jonka sisällä oli sodanaikaisesta turvavarastoinnista kertova leima Paula Manström, Kaivokatu 4. Kellolle ei löytynyt kaksiosta paikkaa.

– Omatuntoani kolkuttaa, koska kello selviytyi sodista, mutta minä lapsenlapsi laitoin sen menemään. Pelkään kostoa ylhäältä, Kirsi sanoo leikillään.

Myös Aallon suunnittelema Pikku-Paimio, iso kangasnojatuoli ja kangassohva saivat lähtöpassit.

Kirsi hankkiutui tavarasta eroon monin tavoin. Hän lahjoitti tavaroita ystävilleen ja myi niitä internetin kauppapaikoilla. Myös antiikki-ihmisiä kävi hänen luonaan ostoksilla. Kaupaksi kävi muun muassa täydellinen 12 hengen ruoka-astiasto. Kirjat kelpasivat antikvariaattiin, mutta hintaa niistä ei herunut.

Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.
Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.

Arvotaulut Outi Heiskasesta Hannu Väisäseen riippuvat nyt uuden kodin seinillä, samoin näyttävä kokoelma Heljä Liukko-Sundströmin keraamisia seinätauluja. Grafiikasta mahtui uuteen kotiin vain pieni osa.

Kirsillä on iso kokoelma saksalaista ja itävaltalaista grafiikkaa ajalta, jolloin hän työskenteli pankkialalla Itävallassa.

– Kun yritin myydä niitä, antiikkikauppias totesi suomalaisten olevan sellaisia patriootteja, että haluavat vain kotimaista taidetta tai Arabian astioita, Kirsi huokaa.

Luopumisen vastapainoksi uuteen kotiin tehtiin pieniä hankintoja: vuoteeksi avautuva nojatuoli vierasta varten, Lokki-kattolamppu, verhot ja koristetyynyjä.

Uusi sivu elämässä

Ystävät auttoivat Kirsiä pakkaamaan mukaan lähtevät tavarat, ja niiden siirrosta vastasi muuttofirma.

Avuntarve ei kuitenkaan päättynyt pakkaus- ja muuttoapuun, sillä Kirsi kärsii vaivoista, jotka heikentävät liikunta- ja toimintakykyä. Hän sopi Niinan kanssa, että tämä vastaa koko prosessin organisoimisesta ja valvomisesta.

Niina luonnehtii Kirsin toimeksiantoa karsivaksi muuttostailaukseksi avaimet käteen -periaatteella.

Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.
Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.

Asuntojen myyntistailaukset ovat Niinan varsinainen leipälaji, mutta muuttostailausten kysyntä on hänen mukaansa kasvussa. Kalenterissa odottaa jo seuraava keikka: vanhempi pariskunta muuttaa pois 400 neliön talosta.

– Heidän tilanteensa on sama kuin Kirsin: tietyssä elämänvaiheessa halutaan siirtyä isommasta pienempään, esimerkiksi omakotitalosta kerrostaloon. Ilmiö koskettaa etenkin suuria ikäluokkia, joilla on vuosikymmenien kerrostumat tavaraa.

Irtaimiston, valokuvien ja niihin liittyvien muistojen läpikäyminen voi olla terapeuttista. Luopumalla aiemmin välttämättöminä pitämistään tavaroista voi ikään kuin päättää yhden vaiheen elämässään ja kääntää kokonaan uuden lehden.

Kirsi sanoo tunnistavansa ilmiön.

– Minulla on miesvainajalleni kuulunutta tavaraa, kuten vaatteita, silmälasit ja lompakko, joihin en ole vielä pystynyt koskemaan. Nyt on varmaan korkea aika ja oikea hetki hankkiutua niistä eroon.

Lue sisustussuunnittelija Niina Ahosen vinkit:

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.

Stailaten pienempään

  • Avaimet käteen -paketti sisältää suunnittelun, muuton organisoinnin, huonekalujen paikalleen laiton, uusien kalusteiden hankkimisen ja valvonnan¨.
  • Kaikki alkaa 1–2 tunnin ideointikäynnistä, joka maksaa noin 300 euroa. Joillekin se riittää.
  • Kirjallisessa urakkatarjouksessa kerrotaan, mitä työ sisältää. Lisätöistä neuvotellaan ja sovitaan aina erikseen. Käytäntö on sama kuin rakennus- ja remontti­hommissa.
  • Stailaukselle on vaikea asettaa valmista listahintaa. Työ jakaantuu moneen osaan ja vaiheeseen, ja toimeksiannot ovat erilaisia.
  • Itse suunnittelu tapahtuu tuntihinnoittelun mukaan. Tavan­omainen veloitus on 60–80 euroa tunti.
  • Lisäkustannuksia syntyy esi­merkiksi apu- ja muuttomiehistä ja tavaroiden siirtämisestä uuteen asuntoon.
  • Kirsin projektia tehtiin kolmen viikon aikana.
  • Laskuun tulee erittely. Suunnittelusta sekä siivous- ja kasaamis­palveluista saa kotitalousvähennyksen, muuttokustannuksista ei.

Minna Kettunen ja Jarkka Rissanen pelastivat Lapinlahdella sijaitsevan Väärnin pappilan. Sen rauhasta tuli heidän elantonsa.

Hinta oli taiteilijaperheelle mahdollinen, tuhat euroa koko talosta. Kirjailija Minna Kettunen, 49, ja muusikko Jarkka Rissanen, 60, olivat ainoat, jotka tekivät tarjouksen kuusi vuotta tyhjillään olleesta 250-neliöisestä pappilasta. Talo oli pahoin rapistunut.

– Idean saimme ystävältämme Tatu Ollikaiselta. Hän soitti ja intoili: "Te olisitte sopiva isäntäpari Väärnin pappilaan." Haukuin ajatuksen täysin järjettömäksi ja Tatun myös. Ehdottaa nyt moista kahdelle tumpelolle tyhjätaskulle! Minna muistelee.

Joskus järjettömät ideat ottavat kuitenkin valtoihinsa ja alkavat toteutua.

– Soitin Jarkalle ja kerroin Tatun terveiset. Jarkka vastasi, että ihan mahtava idea. Se oli sillä päätetty. Ei järjen häivää ollut sinä hetkessä, Minna sanoo.

Väärnin pappila nousi unohduksesta elämään. Minna Kettunen johti rakennustöitä ja Jarkka Rissanen hoiti lapset.
Väärnin pappila nousi unohduksesta elämään. Minna Kettunen johti rakennustöitä ja Jarkka Rissanen hoiti lapset.

Antaa miehen kaivaa

Kaupat syntyivät toukokuussa 2006, ja alku näytti lupaavalta. Paikkakunnalta löytyi perinnerakennuksiin erikoistunut arkkitehti Hannu Puurunen, ja EU:n rakennusperinteen tukikassasta heltisi rahaa korjaussuunnitelmiin. Töihin päästiin toukokuussa 2007, mutta juuri silloin rahoitussuunnitelma petti.

– Olimme laskeneet myös osan varsinaista remonttia EU-tukien varaan, mutta niiden jakoperusteet muuttuivat ja jäimme ilman, Minna kertoo.

– Kyllä se tyhjää nielasutti. Kun kerroin uutisen Jarkalle, hän totesi, että mies kaivaa pihalla, joten antaa miehen kaivaa. Päätimme kävellä pankkiin.

Remontin alkuperäinen kustannusarvio oli yltiöoptimistinen, 350 000 euroa.

– Summa tuplaantui. Laskin joskus huvikseni, että nykyisillä keikkaliksoillani minulta kuluisi osuuteni maksamiseen 111 vuotta, Jarkka kertoo.

Suuressa salissa on tilaa juhlille, taide-esityksille ja virrenveisuulle.
Suuressa salissa on tilaa juhlille, taide-esityksille ja virrenveisuulle.

Isä hoitaa lapset

Pariskunnan työnjako oli remonttivaiheessa selvä. Minna hoiti projektijohtamisen, Jarkka lapset.

– Minna on maalaistalon tyttö, joten hänellä oli jonkinlainen käsitys siitä, miten työporukoita johdetaan. Minä sovin paremmin lastenhoitoon, Jarkka perustelee.

"Osa pelkäsi, että pappilasta tulee rokkiluola."

Pappila yhtiöitettiin heti hankkeen alkutaipaleella. Moni merkitsi osakkeita kannatushengessä, ja ensimmäisestä osakeannista kertyi 100 000 euroa pääomaa. Pankkilainaa tarvittiin puolisen miljoonaa. Remontti valmistui puolessatoista vuodessa.

Väärnin nykyinen pappila ehti toimia paikkakunnan pappien asuinsijana 155 vuotta.
Väärnin nykyinen pappila ehti toimia paikkakunnan pappien asuinsijana 155 vuotta.

Minna ja Jarkka halusivat Väärnistä vanhan ajan pappilan, jossa asutaan, mutta joka on myös auki yleisölle. Järjestelyssä on hyvät ja huonot puolensa. Ensin hyvät.

– Toisinaan saa olla kotona keikalla, Jarkka aloittaa.

– Minulle tämä elämänmuoto on kotoa maalta hyvin tuttu. Koti ja työ ovat lomittain, ja työt vaihtuvat selvästi vuodenajan mukaan. Talvikauden kirjoitan, vapusta ruskakauteen on vilkkaampi aika ja muita töitä. Tässä on myös se ihana puoli, että vierailta kuulee koko ajan tarinoita, Minna jatkaa.

Entä ne huonot?

– Lomaa pappilasta on vaikea pitää. Saamme edelleen myös yllätysvieraita. Jos on oman rauhan tarpeessa, he eivät ihan aina jaksa ihastuttaa.

Jarkka on vallannut pappilan piharakennuksesta itselleen työhuoneen ja studion.
Jarkka on vallannut pappilan piharakennuksesta itselleen työhuoneen ja studion.

Perinteinen kulttuuripappila

Alussa kaikki eivät olleet vakuuttuneita taiteilijapariskunnan ja pappilan yhteensopivuudesta.

– Osa seurakunnan luottamushenkilöistä taisi pelätä, että pappilasta tulee rokkiluola, Minna sanoo.

Toisin kävi. Toiminta on perinteistä pappilamenoa: vihkimisiä, perhejuhlia, veisuuta, yhdessäoloa ja kulttuuria. Palkkansa pappilan isännät saavat tilavuokrana, esiintymispalkkiona ja kahvilan pitäjinä.

Pappilat ovat aina olleet sivistyskeskuksia, joiden kautta viljelyideat, rakennustyylit ja kulttuuriharrastukset ovat levinneet lähiseuduille. Väärnin pappilan tunnetuin asukas on kirjailija Juhani Aho, jonka isä toimi seurakunnan apupappina. Rakennuksessa ovat asuneet myös virsirunoilija K. M. Kiljander ja Kotimaa-lehden ensimmäinen päätoimittaja Pekka Brofeldt.

– Minulla on kestolotto vetämässä. Jos tärppää, perustan saman tien tutkimusohjelman Suomen pappiloista, Minna lupaa.

Muistolaatta muistuttaa Väärnin pappilassa 1860-luvulla asuneesta Juhani Ahosta.
Muistolaatta muistuttaa Väärnin pappilassa 1860-luvulla asuneesta Juhani Ahosta.

Hiukan erilainen bisnesidea

Väärnin pappilassa varttuu tällä hetkellä kaksi nuorta miestä, joiden harrastusten myötä salissa on järjestetty muun muassa elokuvien ensi-iltoja.

– Kun meidän Eino oli ensimmäisellä luokalla, hän kysyi, kuka vastaa pappilasta sitten, kun sinä kuolet. Totesin, että varmaan sen lapset perivät. Eino mietti hetken ja tarkensi: "Siis minä ja Kalle aviovaimojemme kanssa." Kyllä nauratti, mutta mukavahan se olisi, jos tästä pääsisi joskus eläkkeelle, Minna myöntää.

Pappilan remontissa lattialautojen alta löytyi lasinegatiiveja, joista on vedostettu kuvia seinille.
Pappilan remontissa lattialautojen alta löytyi lasinegatiiveja, joista on vedostettu kuvia seinille.

Jos pappilassa ei asu ketään, jotain oleellista häviää.

– Pelkkinä juhlatiloina pappiloista tulee kolkkoja. Moni sanoo meille spontaanisti, että voi mikä rauha ja siunauksen tunne täällä on, ei haluaisi lähteä poiskaan. Noita tunteita me haluamme vaalia, Minna linjaa.

Väärnin pappilan tarjottavat ovat yksinkertaisia: tarinoita, kohtaamisia, yhteislaulua, pientä purtavaa ja juurevaa musiikkia. Pappilan kiireetön tunnelma tuntuu hiljentävän jopa meluisat koululaisryhmät.

– Meidän todellinen bisnesideamme on tämä pappilan rauha, Minna sanoo.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 16/2017.

Väärnin pappila

  • Nykyinen Väärnin pappila valmistui vuonna 1839.
  • 1860-luvulla Väärnissä syntyi ja asui Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustajiin kuulunut kirjailija ja toimittaja Juhani Aho (1861-1921). Hänen isänsä työskenteli Lapinlahdella apupappina.
  • 1920-luvulla pappilan yläkertaan tehtiin huoneet ja etelänpuoleinen julkisivu sai uusia ikkunoita. Pappisperheitä asui talossa vuoteen 1994 saakka. Sen jälkeen pappila oli vuokralla.
  • Vuonna 2001 Lapinlahden seura-kunnan aloittama remontti keskeytyi purkuvaiheessa. Pappila jäi kylmilleen kuudeksi vuodeksi.
  • Minna Kettunen ja Jarkka Rissanen ostivat pappilan vuonna 2006 tuhannella eurolla. Pää- ja piharakennuksen sekä pihan kunnostus kesti 1,5 vuotta ja maksoi noin 700 000 euroa.
Voimme hyvin luonnostamme

Taiteilijapariskunta pelasti Juhani Ahon synnyinkodin: "Osa pelkäsi, että teemme pappilasta rokkiluolan"

Hieno ja kunniakas työ! Valtavasti järkeä, alusta asti. Tuo on asuinkelpoinen kymmeniä/satoja vuosia sen jälkeen kun nyt uudet, ylitekniset keinomateriaali-muovilaatikot on purettu ja viety ongelmajäte keräyksiin. Kaikkea hyvää Luonnollisten ja perinteikkäiden arvojen palauttajalle!
Lue kommentti