Kuvat
Juha Salminen
Sari Laakso (vas.), Eliisa Skrifvars ja Krista Laakso pitävät kesäsadetta pihakuusen alla.
Sari Laakso (vas.), Eliisa Skrifvars ja Krista Laakso pitävät kesäsadetta pihakuusen alla.

Kimppamökkien lietsomista riidoista puhutaan paljon, mutta Euran Hinnerjoella asiat ovat toisin. Siellä monta sukupolvea lomailee sovussa yhteisessä kesäpaikassa. Millaisia vinkkejä he antavat yhteiskäyttöön?

Hiekkatien päässä häämöttää maalaistalon pihapiiri, johon kuuluu useampi rakennus. Talojen seinät on maalattu punamullalla, ja ikkunoiden pielet loistavat kirkkaan valkoisina. Keskellä pihaa seisoo jykeviä kuusia.

Päätalon portailla ovat vastassa Krista Laakso, 33, ja hänen alle kouluikäiset poikansa Albert ja Ruben. Kristan äiti Sari Laakso, 61, tulee myös tervehtimään. Tuvassa odottelee Sarin äiti Eliisa Skrifvars, omaa sukua Mäki, joka on syntynyt tässä talossa 1937.

Vanha perintötila Euran Hinnerjoella on ollut Mäen suvun yhteisessä kesäkäytössä ”aina”, kuten Sari luonnehtii. Se tarkoittaa vähintään kolmeakymmentä vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suomalaisilla on vapaa-ajanasuntoja eniten maailmassa suhteessa väkilukuun –  ja mökeistä useampi kuin joka kymmenes on perikuntien yhteisomistuksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eliisa, Sari ja Krista perheineen asuvat pääkaupunkiseudulla, josta ”mökille” on ajomatkaa noin 200 kilometriä.

– Me emme puhu mökistä, vaan lähdemme aina Hinnerjoelle, Sari kertoo.

Kimppamökkien omistussuhteet ovat joskus monimutkaisia: ne määräytyvät perintökaaren mukaan. Puolison kuoltua leskelle on jäänyt hallintaoikeus. Jollekulle lapsista on ehkä lahjoitettu tai testamentattu muita enemmän. Kuvioon on voinut ilmestyä avio- ja avopuolisoita.

Toisinaan joku yhteisomistajista kuolee tai tulee ero. Jos haluaa riitaa, näistä aineksista se on helppo keittää kokoon.

Mäen suvun kesäpaikassa Hinnerjoella pulmat on ratkottu sitä mukaa kun niitä on tullut vastaan.

Jos haluaa riitaa, näistä aineksista se on helppo keittää kokoon.

Hinnerjoen historia juontaa 1930-luvulle. Se on esimerkki vapaa-ajan käytössä olevasta maatalousrakennuksesta, joka ei enää palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Monelle tällaiselle vanhalle talolle tai tilalle kesämökkikulttuuri on tuonut pelastuksen.

Tämä tila syntyi, kun Eliisan isä Johannes sai aikoinaan vaimonsa kanssa raivatakseen kylmän metsätilan. Eliisa peri kantatilan isänsä ja äitinsä kuoltua 1990-luvun alkupuolella, mutta lahjoitti osansa muutaman vuoden kuluttua lapsilleen Sari Laaksolle ja Olli Tuomiselle. Asiasta tehtiin viralliset paperit.

– Äiti halusi pitää itsellään hallintaoikeuden. Tämä on hänelle rakas paikka, jossa hän saa häärätä miten haluaa. Järjestely myös pienensi minulle ja Ollille tulleiden lahjaverojen määrää, Sari kertoo.

Lahjakirjoissa Sarin ja Ollin puolisot suljettiin pois. Tämä on yleinen menettely, kun halutaan säilyttää omaisuus oman suvun hallussa myös jatkossa.

Somessa sovitaan

Krista ja Eliisa lähtevät poikien kanssa esittelemään mummon mukaan Eliisalaksi ristityn tilan saunaa, navettaa ja isoa liiteriä.

Navetan seinällä roikkuvat aikaa ja työtä nähneet länget ja muuta maatalon käyttötavaraa. Pöydillä on ruostuneita lyhtyjä ja maitokannuja, lasipulloja ja astioita. Entiseen kanalaan on kunnostettu kamari.

Navetan päädyssä on oivaltava ulkohuussi, Pikkula, jossa kolme sukupolvea voi vaikkapa samalla istunnolla vaihtaa kuulumiset.

Liki puolet suomalaisista käy joka vuosi omalla tai vuokraamallaan kesämökillä. Yleensä mökille ei haluta häiritseviä naapureita tai vieraita, mutta usein sitä käyttävät muutkin kuin omistajat. Mökeillä yöpyy vuosittain keskimäärin kymmenen eri henkilöä.

Eliisalassa käyvät lapset ja lastenlapset, serkut, naapurit ja kaverit. Yhteisomistuksessa yksi kiperä paikka on usein se, kuka mökillä saa olla juhannuksena tai parhaimpaan kesäaikaan.

Eripuran välttämiseksi moni yhteismökkeilijä sopii kiertävästä vuorojärjestelmästä. Eliisalassa on otettu käyttöön Whats­app-viestiryhmä.

– Minä esimerkiksi laitoin viime viikolla, että tänään tulee kavereitani kylään, ja varmistin, sopiiko se muille. Aina ilmoitetaan etukäteen, Krista kertoo.

Toisten toiveisiin suhtaudutaan joustavasti. Myös yhtä aikaa voidaan oleilla.

– Meillä yhteispeli toimii sanattomin sopimuksin, jotka jokainen on sisäistänyt. Kaikilla on sama asenne asioihin, Sari tiivistää.

Vedet ja puut seuraavalle

Eliisala soveltuu ympärivuotiseen käyttöön kuten suomalaismökeistä reilu kolmannes. Ollin kolme tytärtä ovat lähikunnissa opiskellessaan asuneet mökillä osan talveakin.

Tilaa on reilusti. Päätalon yläkerrassa on kaksi ja alakerrassa kaksi huonetta. Lisää nukkumapaikkoja löytyy piharakennuksista tai naapurista.

– Tarvittaessa tehdään siskonpeti tuvan lattialle, laitetaan patjoja vierekkäin, Sari kertoo.

Iso tupa on talon sydän. Pöydällä maljakossa on luonnonkukkia, ja tarjolla on herneitä ja marjoja omasta puutarhasta. Seinälle on jätetty ikivanha kampipuhelin muistuttamaan ajasta ennen kännyköitä.

– Sopu pysyy, kun jokainen siivoaa jälkensä. Meillä on suunnilleen sama käsitys asiasta, vaikka joskus voi jäädä imuroimatta, Sari kertoo.

Yksi kirjoittamaton sääntö on, että aina kannetaan seuraavalle puut ja vedet. Pyykit jokainen vie kotiinsa pestäviksi. Talossa on liinavaatteita, mutta nekin on käytön jälkeen huollettava itse.

Ikkunasta aukeaa tiheään havumetsään rajautuva peltomaisema. Pellon laidassa on Seiskapenkki, johon ilta-aurinko langettaa säteitään kesäiltaisin kello seitsemän. Penkille on mukava istahtaa, ottaa kuppi teetä tai lasi viiniä ja puida päivän tapahtumia.

Pihapiirissä on kaksi oleskelu- ja grilliryhmää, joten isompikin poppoo mahtuu kokkailemaan yhtä aikaa.

Kesäinen halkotinki on suvun miesten homma, ja Olli putsaa rännit.

– Jokainen tekee, mitä parhaiten osaa. Myös lapset on aina opetettu puhdetöihin: Albert ja Rubenkin kärräävät klapeja vähän kuin leikin varjolla, Sari sanoo.

Jokainen tekee, mitä parhaiten osaa.

Joskus yhteisomistuksessa oleva kaikille tärkeä paikka alkaa rapistua, kun kukaan ei ota vastuuta kunnostamisesta.

– On totta, että tällaisissa vanhoissa rakennuksissa on jatkuvasti remontin tarvetta. Ulkoseinät vaatisivat uutta maalipintaa, mutta ehkä palkkaamme ammattiporukan. Työ maksetaan kimpassa. Viimeksi teimme talkoilla sukulaisten ja naapurien kanssa, mutta oli haastavaa saada porukka samaan aikaan paikalle.

Nyt Sari huikkaa muun porukan lounaalle. Hän on yhdessä Eliisan ja naapurista avuksi tulleen Irja Sihvon kanssa kokannut kala- ja siskonmakkarakeittoa. Tuvan seinäkello kumahtelee kotoisasti, kun väki kokoontuu syömään.

– Meillä kaikki saavat ottaa, mitä kaapeissa, jääkaapissa tai pakastimessa on. Jokainen syö samaa ruokaa. Tosin Ollin neljästä lapsesta kolme noudattaa gluteenitonta ruokavaliota, joten heillä on omat leivät, Sari kertoo.

Muiden taloustarvikkeiden osalta pätee yksinkertainen sääntö: sitä ostetaan, mikä on loppu.

– Itse toin juuri pölynimurin pusseja. Whatsapp-ryhmään laitetaan viesti, että talossa ei ole vaikkapa astianpesuainetta tai vessapaperia, joten tuokaa tullessanne.

Sari ja Olli maksavat suurimman osan muista juoksevista kuluista, kuten sähkö-, vakuutus- ja tiemaksut sekä jätehuollon. Eliisa maksaa kiinteistön hallitsijana kiinteistöveron.

– Jos Olli esimerkiksi hoitaa ison sähkölaskun, tilitän hänelle puolet ellen ole ostanut jotain muuta, kuten puukuorman. Emme pidä menoista sen kummempaa kirjaa.

Pienet riidat

Mutta entä ne sukukähinät, joista kimppamökkien yhteydessä puhutaan?

– Hei Ellu, mistä me oikein riitelemme? Nyt pitäisi saada mehukas tarina, Sari huikkaa Eliisalle kamariin.

Yhteisomistuksen yleisimmät kinan aiheet ovat töiden ja kustannusten jaossa, oleskeluoikeudessa, remonteissa, haluttomuudessa uudistaa tai myydä ja siisteydessä. Jopa sisustus voi aiheuttaa erimielisyyttä.

– Ellu ei raaskisi heittää mitään pois. Heti kun hän tulee tänne, hän alkaa lämmittää hellaa. Puiden pitää olla tietyllä tavalla. Rutiinit ovat hänelle tärkeitä. Talvella hän kysyy ensimmäiseksi, onko peitot vedetty auki kosteuden poistamiseksi, Sari sanoo.

Pikkupojat katoavat Sarin puhuessa leikkeihinsä. Sari huokaa, että lapsenlapsia tulee vahdittua koko ajan.

– Ellu painelee aina aamulla naapurin Annikille kahville. Joskus haluaisimme lähteä Kristan kanssa uimaan ja toivomme, että Ellu katsoisi poikia, mutta tuolla hän jo painelee takki viuhuten, Sari kertoo.

Pihakuusista ja kukkapenkistä on tullut joskus pientä kiistaa. Joku haluaisi kaataa varjostavat puut, toisen mielestä kukkapenkki oli kitketty väärin. Tavanomaista päkätystä, joka unohdetaan saman tien.

– Kyllä me Ellun kanssa välillä komennamme toisiamme ja muita. Hän ja Krista eivät koskaan riitele, Sari sanoo.

Pihakuusista ja kukkapenkistä on tullut joskus pientä kiistaa.

Joskus Eliisa kantaa puita, vaikka ei Sarin mielestä saisi, koska hänellä on sepelvaltimotauti.

– Kun sanon, että mene vähän lepäämään, hän tokaisee, että minun täytyy maksaa 10 euron sakko aina kun erehdyn huomauttelemaan, Sari sanoo.

– En osaa istua paikoillani; on pakko tehdä jotain, kun olen täällä. Olen tottunut siihen, ja se on ihan kivaa. Ei tuo muuten ole koskaan maksanut mitään, Eliisa sanoo ja nauraa.

Mökkeily on suomalaisille eräänlainen matkailun ja vakinaisen asumisen välitila. Mökkielämys syntyy siitä, että ollaan yhdessä ja tehdään eri asioita kuin kotona.

Halu palata juurille ja säilyttää yhteys aiempaan omaan tai suvun asuinpaikkaan on meille vahva. Tämä korostuu erityisesti perintötilojen ja -mökkien sekä entiselle kotiseudulle tai suvun maille rakennettujen vapaa-ajan asuntojen kohdalla.

– Minua vetää Hinnerjoelle suvun tarina, maaseudun rauha ja paikan hyvä henki. Olen käynyt täällä lapsesta saakka, viettänyt joulut ja kesät serkkujen kanssa, Sari kertoo.

Suomessa koettiin varsinainen mökinrakennusbuumi 1950–60-luvuilla. Viime vuosikymmeninä tahti on hiipunut. Suurten ikäluokkien vanhetessa mökinomistajat alkavat lähestyä eläkeikää.

Nuoremmissa ikäpolvissa omistajia on vähän. Mökkeilyyn heitä kannustavat silti samat vanhat perusarvot: suvun perinne, omat muistot ja luonnonläheisyys.

Niiden rinnalle on noussut etätyön mahdollistava työelämän ja tietotekniikan kehitys.

– Ollin lapset viihtyvät täällä, ja Kristan pojille kesämummola on tärkeä. He kyselevät, milloin lähdetään ”Hinneljoelle”.

Krista lupaa järjestää pojilleen kummitusseikkailun talon pimeässä ja kosteantuoksuisessa kellarissa. Leikit voivat jatkua vanhassa rehutornissa, josta poikien isä on tehnyt heille oman muumitalon.

Täällä kasvamassa näyttäisi olevan uusi kimppamökkiläisten sukupolvi.

Niin kuin Eliisan kamarin seinälle ripustetussa kirjailutyössä lukee: Det bästa vi har är varandra. Parasta meillä on toisemme.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2020.

 

mökkien maa

  • Suomessa on 500 000– 600 000 kesämökkiä.
  • Perikuntien yhteisomistuksessa niistä on noin 70 000.
  • Kolme neljästä mökistä on yli 25 vuotta vanhoja.
  • Viidessä kunnassa mökkejä on enemmän kuin vakinaisia asuntoja.
  • Eniten kesämökkejä on Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla ja Savonlinnassa.
  • Lähes puolet suomalaisista mökkeilee vuosittain.
  • Tilastokeskus, Mökkibarometri 2016.

 

Vaihtuuko sukupolvi?

  • Mökinomistajien keski-ikä on 63 vuotta. Omistajista kuusi prosenttia on alle 40-vuotiaita.
  • 73 prosentilla 25–45-vuotiaista on käytettävissään vanhempien, isovanhempien tai perikunnan mökki. He arvelevat, että heidän vapaa-ajan asunnoilla viettämänsä aika kasvaa tulevaisuudessa.
  • Vain kaksi prosenttia nykyisistä omistajista uskoo suvusta löytyvän lunastaja mökille.
  • Kuitenkin 52 prosenttia 25–45-vuotiasta on periaatteessa halukas lunastamaan mökin joskus itselleen.

Saaristoasiain neuvottelukunta 2017: Nuoret aikuiset mökkeilijöinä 2030.

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla