Nainen istuu kirja sylissään, pöydällä leikkokukkia ja radio, 1940-luku. Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo
Nainen istuu kirja sylissään, pöydällä leikkokukkia ja radio, 1940-luku. Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin kaupunginmuseo

"Olin koko lapsuuteni ihmetellyt, miksi äitini hylkäsi minut jo alle vuoden ikäisenä."

"Oli 25-vuotissyntymäpäiväni, kun päätin ottaa selvää, kuka minut tänne maailmaan oikein synnytti.

Lähdin autoreissulle neljä vuotta vanhemman sisareni kanssa. Hänelläkään ei äidistä kovin kummoisia muistikuvia ollut.

Vierailu tuli äidille täysin yllätyksenä, eikä hän ensin meinannut edes avata ovea. Lopulta ovi aukesi, ja vietimme muutaman tunnin tämän vieraan ihmisen luona.

Paljon olisi ollut kysyttävää, mutta paljon jäi kysymättä. Tunteita risteili, mutta läheiseksi en häntä missään nimessä tuntenut. Vuosien tuntemani viha ei kuitenkaan noussutkaan päällimmäiseksi, sillä tajusin, että hän oli pakon edessä joutunut tekemään ratkaisunsa ja antanut melko helpolla periksi. Hän olisi myös halunnut pitää yhteyttä, mutta isäni kielsi sen. Minut yllätti se, että hän oli mennyt uudelleen naimisiin ja hoitanut siitä liitosta syntyneen tyttärensä kohtuullisesti, tosin alkoholin huuruisena. Kuningas alkoholi lienee helpottanut syyllisyyttä.

Juhlat lähestyvät – täältä löydät oikeat sanat

Monta vuotta myöhemmin tajusin, kuinka sairas mielipuoli isäni oli ollut ja on yhä. Väkivaltaisena narsistina hän oli tehnyt äitini elämästä helvetin, kuten teki myös minun elämästäni. Pystyin jo paljon paremmin antamaan anteeksi äidille. Tajusin, että moni totena kerrottu asia lapsuudestani olikin vain isän sairaalloista mustamaalausta. Ymmärsin myös, miksi en saanut ottaa äitiini mitään yhteyttä. Silloinhan olisin kuullut asioiden totuudenmukaisemman puolen.

Lapsena olin todella arka, teininä kovetin itseni ja tunteeni. Onneksi pääsin aikuisena terapiaan ja purkamaan tämän painolastin, muutoin se olisi voinut pilata suhteeni omaan tyttäreeni.

Itse olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman hyvä äiti ja läsnä tyttäreni elämässä. Monesti olisin kaivannut äitiä, jolta kysyä neuvoa ja saada tukea. Olen ottanut todella kovia paineita onnistumisesta ja otin kiitollisena vastaan kehut joita sain.

Minulla on läheinen suhde tyttäreeni, mutta vältän tukahduttamasta häntä liiallisella paapomisella. Tyttäreni on nyt parikymppinen ja asuu jo omillaan. Odotan jo kovasti mummovaihetta ja toivon saavani lapsenlapsia aikanaan. Uskoisin olevani hyvä mummo, vaikka vielä nuori olenkin."

 Emppu

Tee testi: Miten paljon mummoa sinussa on?