Pyykki pestiin järven rannassa pyykkipadassa ja kuivattiin omassa pihassa. Kuva: Sanoma-arkisto / Lukijan kuva / Simo Ruuskanen
Pyykki pestiin järven rannassa pyykkipadassa ja kuivattiin omassa pihassa. Kuva: Sanoma-arkisto / Lukijan kuva / Simo Ruuskanen

"Tyttö hypähtelee kotiin kympin koe olkalaukussaan. Äiti tuskin vilkaisee paperia. "Saiko kukaan 10+?" hän tokaisee."

"Pieni tyttö matkalla koulusta kotiin. On kevät ja jalka keveä. Kumisaappaat ovat vaihtuneet kippakenkiin. Ojanpenkalla loistaa keltaista kultaa, leskenlehdet kukkivat valtoimenaan. Tyttönen poimii kimpun. Kirjoissa ja lauluissa kerrotaan, miten äiti ilahtuu. Kotona äiti iänikuisessa esiliinassaan hyörii hellan ääressä. Lapsi ojentaa iloisen odottavana kukkansa. Äiti vilkaisee, tuhahtaa: "Eiväthän nuo kestä maljakossa. Isän mehiläiset olisivat niistä keränneet hunajaa."

Toinen muistikuva samoilta ajoilta. Tyttö hypähtelee kotiin kympin koe olkalaukussaan. Äiti tuskin vilkaisee paperia. "Saiko kukaan 10+?" hän tokaisee.

Kolmas kuva. Äiti odottelee poikkeuksellisesti koulun portilla. Lienee käynyt kaupassa ja huomannut oppilaiden purkautuvan ovesta. "Katselin, kun tulit luokkakavereittesi kanssa. Kyllä sinulla on paksummat jalat kuin muilla." Tuon ajan luokkakuvista näen, että minulla oli ihan samalaiset rimppakintut kuin muillakin. Sillä minähän se olin ja olen, tuo pieni lettipäinen tyttö, jota nyt muistoissani katselen lempeällä myötätunnolla.

Juhlat lähestyvät – täältä löydät oikeat sanat

Vanhat valokuvat kertovat muutakin. Näen itseni, ehkä kahdeksan täyttäneenä, mekossa, jonka laajahkoa helmaa kiertää leveä ohuella mustalla muliinilangalla ristipistoin kirjottu ruusuraita. Muistan, miten itse sen pistelin kanavakankaan läpi paperimallista katsoen, ruutuja laskien. Ollapa se mekko vielä tallella. Voisin itse ihailla ja kehua pientä itseäni. En muista, että olisin kiitosta tai kehua saanut äidiltä. Tokihan nyt lapsi osasi semmoista ja jaksoi.

Lapsilleni halusin mummolan

Ilolla lähdin opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle yliopistoon. Laudaturin paperit takasivat silloin sisäänpääsyn, mutta uskoin olevani lihava, ruma ja tyhmä. Oppi oli mennyt perille, vaikka olin päättänyt jo varhain, etten usko äitini puheita ja että toimin kaikessa päinvastoin kuin hän.

Aikanaan avioiduin. Kun aloin odottaa lasta, päätin, että lapsillani on mummola, itselläni ei sitä ollut koskaan ollut. Päätin niellä kaiken. Se onnistuikin. En kuunnellut edes äitini kauhukertomuksia synnytyksestä, kuulin, mutta en kuunnellut. Toki jo lapsuudestani muistin, että esikoisen jälkeen äiti oli päättänyt, ettei yhtään lasta lisää. Meitä syntyi vielä kolme kaikista sen ajan varotoimista huolimatta, yksi toivottu ja kolme ei-toivottua.

Kotini oli aina auki mummille ja ukille, usein vierailimme heidän luonaan. Muutimme paikkakunnalle, josta oli sopiva 50 kilometrin matka, ei liian lähellä, ei liian kaukana.

Kun esikoispoikani oli kaksivuotias, kävi ilmi, että odottamani tyttövauva oli kuollut kohtuun. Adventtiaika oli alkamassa, miehelläni kiireinen työrupeama edessä, poika tarvitsi hoitajaa. Soitin äidilleni ja selvitin tilanteen, pakko mennä aamulla sairaalaan synnyttämään kuollutta. "En minä nyt ehdi, kun on joulukin tulossa", vastasi äitini. Lanttulaatikko oli tärkeämpi kuin tytär ja tyttären lapset. Itse ajattelin silloin, että minä en koskaan jätä omia lapsiani pulaan, jos suinkin voin auttaa.

Vuoden päästä minulla oli sylissäni terve tyttö.

Pian kävi ilmi, että mummi oli hyvä mummi pojalle, mutta huono mummi tyttärelle. Samoin oli ollut lapsuudessani. Minun kolmella veljelläni oli hyvä äiti, vaikka pikkuveli tiesikin, ettei ollut toivottu.

Tee testi: Miten paljon mummoa sinussa on?

Vasta ukin kuoltua tilanne kärjistyi niin, että lapset alkoivat kysellä, onko pakko hakea mummi jouluksi meille, kun se kumminkin pilaa koko homman.

Kymmenen vuotta pidimme monin tavoin huolta leskeytyneestä ja yhä hankalammaksi muuttuvasta mummista. En itkenyt, kun äitini kuoli. Helpotti.

Millainen mummo minä olen?

Elämä ei mene niin kuin toivoo ja kuvittelee. Olen ollut töissä käyvä isoäiti. Lapseni ja lapsenlapseni ovat asuneet 3-4 tunnin automatkan päässä. En ole voinut olla avuksi, kuten olisin halunnut.

Olen varmasti toistanut tietämättäni äitini virheitä ja lisäksi tehnyt ihan omiakin. Mutta uskon ja toivon, että minun tyttäreni itkee minun kuolemaani. Hän tosin tässä totesi: "Jos sinusta tulee vanhana yhtä ilkeä kuin mummista, niin en pidä huolta, en käy edes katsomassa."

Ihan turhaanko siis yritin opettaa lapsilleni, että vanhemmista pidetään huolta, olivat he millaisia hyvänsä?"

Meirami

Eläkeläisillä on monia pieniä iloja, joista he työelämässä ollessa vain unelmoivat. Voi valvoa myöhään, käydä päivällä elokuvissa tai pitää yöpaitapäivän, jolloin ei edes poistu kotoa. 

Ne pienimmät ilot ovat usein suurimmat.

Kysyimme eläkeläisiltä, mikä heidän elämässään on nyt parasta. Mikä näistä ilahduttaa tai ilahduttaisi sinua eniten?

  1. Saan nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja lukea aamulla lehteä vaikka puoleenpäivään.
  2. Voin katsella yömyöhään Netflixistä elokuvia, jos siltä tuntuu. Aamulla ei tarvitse olla pirteänä työvalmiudessa! 
  3. Liikunnalle on enemmän aikaa kuin työelämässä. Päivällä on jumpissa ja uimahallissa väljää ja mukavaa.
  4. Voin nauttia kulttuuriannoksen jo päivällä. Monissa teattereissa ja elokuvateattereissa on päivänäytöksissä eläkeläishintoja.
  5. Kokeilen uusia lounaspaikkoja. Monista ravintoloista saa päivällä eläkeläisalennuksia.
  6. Elän ex tempore -elämää. Päätän vasta aamulla, mitä teen. Ostan vaikka halvan bussilipun lähikaupunkiin ja käyn siellä retkellä.
  7. Tunnen itseni tärkeäksi. Voin hoitaa sairastunutta lastenlasta tai vaikka naapurin lasta. Auttaminen tuo hyvää mieltä kaikille.

Plussaelämää lastenlasten kanssa

Helsinkiläinen Aira Väisänen, 66, kertoo alkukriisin jälkeen nauttineensa eläkkeelläolosta.

– Olen uutisnälkäinen, uppoudun aamuisin Helsingin Sanomiin ja seuraan monia nettisivuja. Käyn pari kertaa viikossa liikunnassa, saman verran muissa ryhmäharrastuksissa. Yllättäen olen muuttumassa kulttuurimummoksi, koska saan liput elokuviin ja teattereihin päivä- tai eläkeläishinnoin. Tuntuu ylelliseltä istua elokuvissa kello 12. Opiskeluaikaisen ystävättären kanssa kokeilemme kerran kuussa uutta ruokapaikkaa. Lounasaikaan monissa ravintoloissa saa eläkeläisalennuksen. 

Aira toteaa myös olevansa onnekas, kun voi ja saa olla mukana 7- ja 4-vuotiaiden tyttärenpoikien arjessa. Hän oli itse aikoinaan kahden tytön kiireinen yksinhuoltaja, ja muistaa, että säätämistä riitti.

– Tunnen, että minua tarvitaan. Voin olla pojille yhtenä lisävoimavarana toisten isovanhempien lisäksi. Pääsen taas leikkimään piilosta ja tutustumaan poikaenergiaan!

Vuorotyötä tekevien vanhempien päivät vaihtelevat ja venyvät. Airalle napsahtaa yleensä pari iltapäivää viikossa, joskus lauantai tai sunnuntai tai muutama sairaspäivä.

– Nämä eivät rasita minua yhtään. Läheisyys tuo iloa puolin ja toisin.

Aira on huomannut, että eläkkeelläkin pitää olla sovittuja aikatauluja, tapaamisia ja tapahtumia. Muuten viikoista tulee pelkkää löysää puuroa. Elämänlaatu on paljolti oman uteliaisuuden ja aktiivisuuden varassa.

– Varsinkin yksinasuvan on opeteltava sitkeästi itsensä johtajaksi, koska työpaikan pomo tai kukaan muukaan ei enää kerro, mitä tänään tai huomenna pitäisi tehdä. Ja silti parasta on arjen väljyys, mahdollisuus tarttua yllätyksiin, katsella rauhassa pihlajassa herkuttelevia tilhiä tai lukea kirjaa vielä silloinkin, kun työikäiset menevät nukkumaan.

Kuntoilua ja kirjoittamista

Järvenpääläinen Raili Ojala-Signell, 67, löysi kuntoilun vasta eläkkeellä, vaikka pyöräily ja kävely ovat aina olleet osa arkea.

– Menin kolmen kuukauden ohjattuun ryhmään, jossa opetettiin kädestä pitäen eri liikuntavaihtoehtoja. Liikkumisesta tuli osa arkeani. Nykyisin käyn ainakin kolmesti viikossa jumpissa tai kuntosalilla. Senioreiden ohjattu kuntosalitreeni on tuonut elämääni uusia ystäviä. Myös talviuinti on tärkeää. Loka-huhtikuussa käyn jumpan jälkeen avannossa, Raili kertoo.

Kirjoittajaryhmät ovat täynnä eläkeläisiä, joilla vihdoin on aikaa tutkia muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Raili kirjoitti omakustanteena elämänkertansa vuonna 2014 ja ystävänsä Aunen elämänkerran vuonna 2016. Raili on kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, ja työtäkin hän teki kuulovammaisten parissa.

– Olen skannannut sukulaisten ja tuttavien valokuva-albumeita lapsuuteni ja nuoruuteni Säynätsalon kuurojen yhteisöstä, retkistä, juhlista sekä vierailuista. Kuvia on noin 1500, ja aion tehdä niistä Ifolorin ohjelmalla valokuvakirjan. 

Raililla on etäavomies. Molemmat elävät omissa kodeissaan 40 kilometrin päässä toisistaan.

– Se on meille paras ratkaisu. Arkipäivät rauhoitamme omille jutuillemme. Viikonloput ovat yhteistä aikaa, jolloin harrastamme kulttuuria, ystävien tapaamista, mökkeilyä ja puutarhanhoitoa.

Uusi, hyvä elämänvaihe

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen, 63, on ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä elokuusta 2015  lähtien.

– Sain osa-aikaeläkepäätöksen 60-vuotiaana. Se ei tullut yhtään liian aikaisin, Heikki toteaa, ja kertoo kokemusten kahdesta kevennetystä työvuodesta olleen pelkästään myönteisiä.

Työ, lepo ja palautuminen olivat oikeassa suhteessa. Työ ei vienyt kaikkea energiaa ja toimintatarmoa.

Heikki Kupiainen.
Heikki Kupiainen.

– Työskentelen lukion historian ja yhteiskunnallisten aineiden lehtorina ja jaksan nyt nauttia aiempaa paremmin työstäni. Työntekoon on palannut iloisuus, rentous ja letkeys - jopa tilannekomiikkakin saattaa toimia.

Ja mikä parasta: vapaa-ajalla Heikki jaksaa puuhastella ja harrastaa. Puuhaa riittää kotitarpeiksi omakotitalossa ja loma-asunnolla. 

– Kuntoilu raikkaassa ulkoilmassa on hyvä vastakohta siisteille sisätöille. Virtaa liikenee niin vanhoille kuin uusillekin harrastuksille. Päivänokoset ovat uusi ylellisyys – samoin kiireettömät aamut. Tästä mieluisasta elämänvaiheesta on hyvä siirtyä aikanaan täyseläkeläiseksi melko hyväkuntoisena, vireänä ja tyytyväisenä.

Joulutähti ja amaryllis pitävät pintansa, mutta viime vuosien aikana suosioon on noussut myös menneiltä vuosikymmeniltä tuttu joulukukka. 

Joulutähti on monille suomalaisille joulukukkien kruunaamaton kuningas, mutta tiesitkö, että muualla Euroopassa se ei kuulu jouluun lainkaan? 

– Keski-Euroopassa joulutähden nimi on tähtilatva ja se on suosittu äitienpäiväkukka, kertoo Kukkakauppa Bieder Ruoholahden floristi Tapio Komminaho.

Joulukukat voi hankkia jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi joulutähti kestää hyvällä hoidolla ainakin kuukauden verran. Se viihtyy vedottomassa, valoisassa paikassa ja pitää tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa kuivahtaa kasteluiden välissä, niin joulutähti ei varista alimpia lehtiään ja pysyy kauniina aattoon asti.

Joulutähti on edelleen erittäin suosittu joulukukka, mutta ei enää se ostetuin.

– Viime vuonna meillä myytiin eniten kotimaista amaryllista, Komminaho paljastaa.

Amaryllis on sipulikukka ja siten vaatimaton hoidon suhteen. Se ei tarvitse kuin tilkan vettä siinä vaiheessa, kun kukka alkaa avautua.

– Osa ei anna vettä silloinkaan, mutta itse annan hivenen, jotta kukka avautuu kauniisti eikä siihen jää ryppyjä avausvaiheessa, Komminaho vinkkaa.

Toinen suosittu joulun sipulikukka on hyasintti. Sekin on muualla Euroopassa kevään eikä joulun kukka: hyasintin keltaista versiota myydään esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa eniten pääsiäisen aikaan. 

– Hyasintti on klassikko, mutta tänä päivänä osa ihmisistä on aika tuoksuherkkiä, joten voimakkaan tuoksunsa vuoksi hyasinttia ei osteta enää niin paljon kuin ennen. 

Amaryllis ja hyasintti ovat Komminahon mukaan ehdottomasti helppohoitoisimmat joulukukat: niille riittää pari tilkkaa vettä koko niiden elinkaaren aikana.

– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.
– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.

Uudet tuulet

Vai kaipaisitko kotiin jotain raikkaampaa vaihtoehtoa joulukukalle? Jos joulutähti ja amaryllis tuntuvat tylsiltä valinnoilta, vaihtoehtoja on. Tällä hetkellä suurta suosiota nauttii vuosikymmenten takaa tuttu kaunotar.

– Jouluruusu teki paluun noin kymmenen vuotta sitten ja sitä esitellään nyt joka sisustuslehdessä tyylikkäänä, kauniina joulukukkavaihtoehtona.  Sitä oli paljon jo 1900-luvun alussa ja siitä aina 50-luvulle asti. Sen jälkeen meillä Suomessa alkoi olla lämpimämpää, ja joulutähdet ja kumppanit nousivat suosioon, koska ne tarkenivat jouluruusua paremmin, Komminaho kertoo. 

Toinen kaunis, ei-perinteinen joulukukka on valkoinen orkidea.

– Ne voidaan koristella kukkaliikkeessä vaikka kävyillä tai ruseteilla. 

Jouluruusua saapuu ostamaan myös huhtikuussa eläkkeelle jäänyt Aune-Marja Sinisalo, 63. 

– Pistäydyin hiljattain pikkusiskoni Seijan luona ja hänellä oli jouluruusu. Ihastelin sitä ja Seija sanoi, että muistaa jouluruususta aina Aura-Leenan, isosiskomme, joka kuoli tammikuussa. Aura-Leena osti usein meille siskoksille jouluruusut. Nyt saamme ostaa ne itse, Sinisalo kertoo. 

Komminaho neuvoo Sinisalolle, miten jouluruusun saa kukoistamaan.

– Laitoin näille liikkeen ruusuille aamulla lisää ja juuri katsoin, että kannattaa kohta lisätä. Nämä juovat paljon. 

Aune-Marja Sinisalo käy usein samassa kukkaliikkeessä. Joulukukat hän ostaa joka vuosi hyvissä ajoin ja saa niitä myös ystäviltään. 

– Suosikini on nyt tämä jouluruusu, mutta amaryllis on myös aivan ihana. Pidän punaisista ja valkoisista joulukukista. Ostan ne jo aikaisin ja toivon, että ne kuolevat pian joulun jälkeen – sitten jo riittää, hän nauraa. 

Lue kattava opas: Näin hoidat kaikkia joulukukkia oikein