Elämänmakuiset tositarinat hääpäivän muistoista saavat hymyn huulille. Lemmekkäitä juhlia muistellaan morsiamen, anopin ja lapsen silmin.

Ottaako kukkaan kahavia?

Sirkka Saaristo muistelee:

"Nuorimmainen tyttäreni muutti pääkaupunkiseudulle varsin nuorena. Siellä hän tapasi myös elämänsä miehen, tulevan aviomiehensä.

Häitä vietettiin Helsingin seudulla, ja jatkot pidettiin morsiusparin kotona. Vieraana oli useita fiksuja nuoria miehiä.

Olen itse Pohjois-Suomen kasvatti ja puhun lähinnä Oulun ja Raahen murteita. Olen aika välitön, joten päätin alkaa tarjoilla vieraille kahvia. Niin minä sitten kysyin oikein leveästi:

"Ottaako kukkaan lissää kahavia, kahavi on valamista?"

Murteeni herätti hilpeyttä ja uteliaisuutta helsinkiläisvieraissa. Nuoret miehet halusivat tietää enemmän puhumistani murteista ja he sanoivat, että murteet ovat rikkaus, joista ei pitäisi luopua!"

 

Allah tiesi paremmin

Anitta Mitchell kertoo: 

"Vuonna 1983 seisoin lentokentällä Saudi-Arabian Jeddassa. Olin matkalla Kyproksen ja Moskovan kautta Suomeen, omiin häihini.

Kaikki oli tapahtunut äkkiä ja arvaamatta. Olin Jeddassa töissä, yritin hankkia rahaa saadakseni yksiön Helsingistä. Stadissa asunnot olivat kiven alla ja hinnat korkealla.

Muutaman kuukauden jälkeen tapasin mukavan australialaismiehen. Hän oli tullut tienaamaan rahoja purjeveneen ostoon, ja minä olin vannoutunut vanhapiika. Mieskään ei ollut kiinnostunut naimisiinmenosta.

Allah kuitenkin tiesi paremmin, kuten eräs paikallinen tulkitsi asian.

– Kun tulee Allahin maahan, niin Allah antaa mitä kukin tarvitsee, tuo paikallinen virkkoi.

Ja niinpä australialaismies kosi jo kuukauden tuttavuuden jälkeen.

HÄIDEN ALLA kesäinen Suomi oli kauneimmillaan. Sisareni oli hoitanut kaikki hääjärjestelyt, kirkon, papin, juhlapaikan ja kutsukortit. Saudi-Arabiasta käsin järjestelyt eivät olisi sujuneetkaan. Ilman siskon apua olisi voinut käydä niin, että häät olisivat jääneet pitämättä.

Hääpaikkana oli Messilän Kartano Hollolassa. Hollolan keskiaikainen kivikirkko oli varattu vihkitilaisuutta varten. Olin saapunut Suomeen kaksi viikkoa ennen häitä, ehtiäkseni järjestelemään kaikki pakolliset asiat, kuten kuulutukset ja pitopaikan järjestelyt. Tarvitsimme myös seitsemän maan pienoisliput, silla häävieraita oli tulossa monesta eri maasta.

Sulhaseni saapui Suomeen viikkoa ennen häitä. Mieheni, J.A. Mitchell, oli Melbournen Syyrian Ortodoxisen seurakunnan jäsen, mutta hän asui Saudi-Arabiassa. Kotoisin hän oli Australian Melbournesta.

Tunsin vieraiden katseet ja ihmettelyn: taasko viedään suomalaista tyttöparkaa ulkomaille, tuntemattomaan maahan?

KUN HÄÄPÄIVÄN AAMU koitti, oli sää aurinkoinen ja lämmin. Aamulla kävin kampaajalla ja hiukseni sidottiin nutturalle. Koristeeksi laitettiin kukkia, niitä samoja, joita oli myos hääkimpussani. Oli murattia, orvokkeja valkoisia ruusuja, freesioita, koko kesän kirjo kimpussani.

Sulho odotteli Lahden torin laidalla ja kävi vilkasta keskustelua paikallisten romanien kanssa. Olihan hänkin tumma ja siten joukkoon sopiva. Hän tuli toimeen ihmisten kanssa, koska oli olemukseltaan hyvin rento, tyypillinen australialainen siis. 

Järjestin vielä morsiustytöille kukkaseppeleet, jonka jälkeen lähdimme käymään mummolassa Lahdessa. Mummolassa sulhaseni totesi, ettei osaa tanssia häävalssia. En uskonut häntä, mutta varmuuden vuoksi kokeilimme. Eihän siitä mitään tullut! Eikä aikaakaan kun vanha mummoni alkoi opettamaan sulholle valssia. Vähän meitä nauratti, kun vierailu meni sellaiseksi valssaamiseksi.

Vihdoin tuli aika pukeutua morsiuspukuun, jonka äitini oli ommellut. Kaunis pitkä puku, pitsitakki, jotain sinistä ja jotain lainattua. Niin morsian oli valmis vihille menoon. Morsiustyttöinä meillä olivat ystäväni suloiset lapset. Nuorin heistä oli kahden vanha ja vanhinkin vasta neljävuotias.

Tässä vaiheessa yhtä vieraista vasta tuotiin lentokentältä, koska tämä oli joutunut Beirutin lentäkentällä melkein räjähdyksen uhriksi. Hän saapui myöhässä Helsinkiin. Hän oli tosin unohtanut kaupungin nimen, jossa häitä tanssittaisiin! Onneksi olin pyytänyt ystäviäni hakemaan tämän hajamielisen jenkkitohtorin kentältä.

ASTUIMME HARTAIN MIELIN kirkkoon ja polvistuimme alttarille. Mendelssohnin Häämarssi soi. Vihkitoimituksen suoritti minulle tärkeä pappi. Hän oli ollut Perheniemen kansanopiston rehtorina, olin itse koulun entinen oppilas.

– Kun kaikki kauniit muuttolintuset palaavat Suomeen kesäksi, niin myös te olette saapuneet kaukaa Saudi-Arabiasta Suomeen vihittäväksi. Teidät vihitään tässä ikiaikaisessa kirkossa, jossa niin monet ovat toisilleen lupautuneet elämän myötä ja vastoinkäymisessä. Sitä, minkä Jumala yhdistää, sitä älköön ihminen erottako, pappi puhui.

Messilässä tarjottu hääteria oli mahtava. Myöhemmin oli kakun ja kahvin aika. Tanssimme häävalssina Metsäkukkia-sävellyksen, jonka kummisetäni soitti haitarilla. Tanssimme pitkään. Vielä aamun valjetessa viimeiset sävelet kaikuivat yli Päijänteen selän.

Matkaevääksi saamamme sanat Hollolan kirkossa ovat kantaneet meitä hyvinä ja huonoina aikoina.

– Minä rakastan sinua. I am crazy about you, sanoo mieheni minulle vieläkin päivittäin.

Kun hääauto hajosi vuonna 1969

Akuliina kertoo: 

"Tuona kesänä suloinen pikkusiskoni oli siirtymässä rouvasäätyyn. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kaikki oli valmista. Kotiväki lähti kirkolle. Minä ja mieheni olimme valmiina kuljettamaan morsiusparia, meillähän oli uusi ikioma auto.

Autoi kuitenkin petti meidät. Ähisi ja puhisi vain eikä liikahtanutkaan kotipihalta. Ei ollut kännyköitä, mutta reipas tuleva lankomies syöksyi vajaan hakemaan polkupyörää. Sillä hän polki puolen kilometrin päähän naapuriin.

Sieltä saapui vanha Ifa-merkkinen auto, jonka penkeille kiireesti levitettiin lakanoita morsiamen valkoista pukua suojaamaan. Samaan kyytiin ahtauduimme kaikki: minä suuren vatsani kanssa, jännityksestä hikoileva morsiuspari, kiireinen polkupyöräilijä ja naurava Ifan omistaja, naapurin isäntä.

Kirkkoväki ja pappi odottivat vihkiparia, joka puolijuoksua saapui paikalle. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, ajattelin. Saivathan ne kaksi toisensa, pikkusiskoni ja sulhasmies.

Muistavatko juhlakalut enää viivytystä?  Eivät varmaan. Avioliitto on kestänyt tuulet ja tuiskut, mutta nämä kaksi eläkeläistä vaeltavat edelleen käsikynkkää.

Mutta minä, isosisko, muistan aina sen kauhunhetken, kun uusi vaaleansininen hääautomme hajosi."

Kauan odotettu häränhäntäkeitto

Maalaislapsi kertoo:

"Elettiin 1950-lukua suomalaisella maaseudulla. Tulossa olivat kesähäät eräässä kylän mahtitalossa. Itse olin tuolloin vielä kansakoulutyttö. Meidätkin oli kutsuttu sinne, sillä olimme tulevan vävyn lähisukua.

Äitimme päätti ottaa meidät tyttäret mukaansa häihin ja ennen lähtöä hän letitti tukkamme tiukoille leteille otsalta sivulle. Ylle laitettiin uudet kevätjuhla-asut, korallikangaspuserot ja ompelijatätimme tekemät kukkahameet. 

Täti oli taitava ompelija. Hän oli ommellut myös häätalon vanhanemännän eli morsiamen äidin leningin. Varakas emäntä piti kunnia-asianaan pukeutua jokaisessa julkisessa tilaisuudessa uuteen leninkiin. Näin hänen oli helpompaa keskustella vieraiden kanssa siitä, missä tilaisuudessa vieras oli nähnyt kunkin juhla-asun.  Ja tätimme oli ylpeä, että oli emännän hoviompelija. Kuka tahansa ei olisi kelvannutkaan siihen työhön.

OLO OLI JÄYKKÄ ja juhlava uusissa, vähän kankeissa hameissa. Mutta odotetumpi kuin mikään muu meidän lasten mielestä oli tuleva hääateria, sillä siitä oli puhuttu paljon jo edellisellä viikolla koulun pihalla ennen kesälomaa.  Huhu kertoi, että tarjolla olisi oikein häränhäntäkeittoa!

Tunsimme sekä härän että sen hännän, mutta häränhäntäkeittoa emme koskaan olleet nähneet, emme edes kuulleet siitä, saati maistaneet sitä. Niin hienoa ja ennenkuulumatonta soppaa se oli.  Ja mielikuvitusta kiehtovaa! Että sitä syötäisiin ihan lautaselta ja se olisi olevinaan hienoakin ruokaa.

Saavuimme häätaloon. Vanhaemäntä tervehti meitä virallisen vakavana ja osoitti lapsille paikat eteisen pitkän halkolaatikon päältä. Äidille hän huomautti, että sisareni hiukset oli letitetty liian löyhästi ja hapsottivat otsalta, sillä sisareni luonnonkiharat hiukset pyrkivät tulemaan  vallattomasti irti letistä. Näin oli varsinkin kuumalla säällä, vaikka äiti olisi ne kuinka tiukasti yrittänyt kiinnittää.

Vihkiminen alkoi ja loppui, virsi kaikui, joku puhui ja taas joku toinen. Meitä lapsia ei päästetty saliin, vaan kurkistelimme aikuisten kylkien välistä vakavaa näytelmää. Oli mustapukuisia miehiä ja naisia, mustahameisia ja ankarannäköisiä arvovieraita, ja ihmettelimme, miksi kaikki olivat niin synkkiä häissä. Valkopuseroisia, mustahameisia tarjoilijaneitosia juoksenteli kiireisenä ulos ja sisään keittiön ovesta.

Meillä oli hauskaa puolihämärässä halkolaatikolla. Meitä nauratti kovasti, kun pojat esittivät kummallisin elein havainnoiden, millaista ruokaa kohta saisimme ja miten syöjien kävisi. Kai nauraa sai oven takana, olihan häät ja tarjolla pian sitä ihmeellistä häränhäntäkeittoa!

VIIMEIN SITTEN pääsimme pääasiaan eli hääateriaan. Ja pian tuli meidänkin vuoromme saada sitä hienoa keittoa. Miltähän se näyttäisi? Tarkkailimme salissa aterioivia. Kyllä kai se syötävää oli, sillä aikuiset näyttivät lusikoivan sitä edelleen vakavina, eikä kukaan kuukahtanut kauhusta tai muusta syystä lattialle, kuten pojat olivat esittäneet. Olipa odotus pitkä! Nyt maistuisi jo keitto kuin keitto, muistan ajatelleeni.

Lopulta häränhäntäkeittolautaset tuotiin keittiöstä meillekin. No, uskaltaako sitä maistaa, ja kuka maistaisi ensin, me maalaislapset kyselimme toisiltamme.  Ruoka näytti kovin vaatimattomalta ja vaarattomalta. Koko lapsijoukko katseli toisiaan pitkällä halkolaatikolla.

Naapurin Erkki laittoi ensimmäisenä lusikallisen keittoa suuhunsa. Me muut seurasimme pojan reaktiota silmä kovana.

– Joo, on hiennoo, kuiva korppu suolaveessä ja koorallinen heeniä piällä, poika arvioi soppaa.

Tuskin saimme keiton alas naurultamme, sillä Erkki oli oikeassa. Siltä keitto todella näytti, kuivalta korpulta. Ja vielä kourallinen heiniä päällä! Ihan tuttuja ja syötäviä aineksia.

Meille lapsille ainakin jäi vakavista häistä mukava muisto!"

Maalaislapsi

ET-lehden lukijat innostuivat kertomaan, mitkä ovat heidän salaisuutensa nuorekkaaseen ilmeeseen.

  1. Ulkoilen joka päivä.
  2. Nukuin kunnon yöunet.
  3. Puhdistan kasvoni viileällä vedellä.
  4. Käytän luonnonmukaisia, hajusteettomia kasvotuotteita aamuin ja illoin.
  5. Pesen hampaani säännöllisesti ja useaan kertaan joka päivä. Puhdas hymy valloittaa.
  6. Pidän kampaukseni ja hiukseni siistinä.
  7. Vältän alkoholia.
  8. Aloitan päiväni kasvojumpalla.
  9. Käytän aina kesällä ja talvisin kirkkailla hangilla aurinkorasvaa.
  10. En stressaa turhista, sillä liiallinen huolehtiminen vanhentaa.
  11. En käytä liikaa meikkiä.
  12. En tupakoi.
  13. Juon vettä riittävästi.
  14. Vietän aikaani nuorempien ihmisten seurassa.
  15. Pidän huolen hyvästä ryhdistäni niin seisoessani kuin istuessani.
  16. Hymyilen mahdollisemman paljon, sillä hymy luo ihmisestä kauniin ja virkeän kuvan.
  17. En päästä kulmakarvojani rehottamaan.
  18. Harrastan liikuntaa, joka tuntuu hyvältä.
  19. Ennen nukkumaan menoa hieron ja painelen kasvojani sekä taputtelen leukapieliäni.
  20. Käytän kohottavia ja muotoilevia alusasuja. Ne silottavat vartalon ja antavat itsevarmuutta, joka heijastuu yleisilmeiseeni.
  21. Hoidan huuleni: kuorin ja käytän huulirasvaa. Maalaan huuleni joskus piristävällä punalla.
  22. Niin hymyni näkyy paremmin.
  23. Hankin uusia, minulle sopivia vaatteita kirpputoreilta edullisesti. Nuorekas ilme lähtee siististä ja huolitellusta vaatekerrasta.
  24. Sävytän harmaat hiukseni.
  25. Syön nautintoa tuottavaa, terveellistä ruokaa.
  26. Hikoilen riittävästi, sillä se poistaa kuonaa kehosta.
  27. Venyttelen naamalihaksia samalla, kun ajan partaani.
  28. Pidän oman rentoutumishetken päivittäin ja ajattelen mukavia asioita.
  29. Olen ystävällinen kanssaihmisilleni.
  30. Kuorin usein kasvoni itsetekemällä reseptillä. Tämä kuorinta-aine raikastaa ja nuorentaa, lisäksi se on edullinen sekä helppo ja nopea tehdä itse.
    Ainekset:
    2 rkl oliiviöljyä
    2 rkl kookosöljyä
    1 tl sitruunamehua
    1 tl juoksevaa hunajaa
    1 tl keitettyjä kahvinporoja
    Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Levitä kasvoille ja hiero pyörivin pehmein liikkein. Huuhdo lopuksi pois haalealla vedellä.
  31. Tyydytän itseäni siihen asti, että saan orgasmin.
  32. Käytän kasvojen lähellä kirkkaita värejä, esimerkiksi huivien avulla se on kätevää.
  33. Olen utelias ja kiinnostunut uusista asioista joka päivä.
  34. Käyn hemmotteluhoidoissa, kuten kosmetologilla, vähintään kerran kuukaudessa.
  35. Harrastan mielenkiintoisia ja nautinnollisia asioita, niin liikuntaa kuin kulttuuria.
  36. Lähden kotoani joka päivä ulos ja tapaan ihmisiä – ainakin kaupassa.
  37. Syön hyviä rasvoja kohtuullisesti muun muassa pähkinöiden ja avokadojen muodossa.
  38. Säilytän lapsen iloisen mielen.
  39. Käytän hyväkuntoisia vaatteita.
  40. Kierrätän kamomillateepussit ja laitan ne väsyneiden silmieni alle.
  41. Nautin parin viikon välein jalkakylvystä: jalkamme liikuttavat ja kannattelevat meitä läpi elämän, joten niistä kannattaa pitää hyvää huolta.
  42. Käytän kookosöljyä sisäisesti ja ulkoisesti.
  43. Suosin mineraalimeikkejä: niitä on turvallista käyttää, sillä ne eivät sisällä: nikkeliä, kromia, keinotekoisia mineraaleja eivätkä parabeeneja. Kaiken lisäksi mineraalimeikit ovat hajusteettomia ja antavat ihon hengittää täysin vapaasti.
  44. Syön paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä.
  45. Harrastan seksiä mahdollisimman usein.
  46. Käyn saunassa joka viikko; ihoni pitää hikoilusta.
  47. Käytän istuvia vaatteita. En pukeudu säkkimäisiin vaatteisiin, vaikka olenkin pyöreä.
  48. Hoen usein Ä-X-Y kasvojumpan tavoin.
  49. Venyttelen jäseniä joka päivä, sillä virkeät lihakset vaikuttavat myös ilmeeseeni. Kotijumppa on miellyttävää ja tekee ihmeitä keholle.
  50. Käytän lierihattua tai muuta kaunista päähinettä, varsinkin kesällä.
  51. Syön tarvittavia lisäravinteita.
  52. Käytän säännöllisesti silmänympärysvoidetta.
  53. Vältän turvottavia ruoka-aineita, kuten sokeria ja vaaleita jauhoja.
  54. Laitan yöksi sopivan kosteusvoiteen.
  55. Otan kuvia kauniista asioista ja katselen usein kännykkäni kuvia.
  56. Seuraan tv-sarjoja ja lehtiä, joissa on iloisia juttuja. Synkät uutiset eivät ainakaan nuorenna.
  57. Käytän nuorekkaita silmälaseja, jotka sopivat tyyliini.
  58. Nauran paljon.
  59. Korostan piirteitäni, joihin olen tyytyväinen, kuten silmäni ja korkeat poskipäät.
  60. Kulutan mahdollisimman paljon luomutuotteita.
  61. Vältän rasvaisia ja sokeria ruokia.
  62. Käytän kotona hierontarullaa ja muita hyvää tekeviä laitteita.
  63. Pidän korkokantakenkiä, ne nuorentavat ja silottavat sääriä.
  64. Nautin lämmöstä ja auringosta – turvallisesti.
  65. Tapaan ystäviäni tarpeeksi usein.
  66. Jos olen pahoittanut mieleni, en pidä sitä sisälläni, vaan puran asian jollekin.
  67. Kokeilen rohkeasi uutuustuotteita. Se tekee tavallisestakin arjesta juhlaa.
  68. Touhuan mahdollisimman paljon lasten kanssa. Heidän seuransa nuorentaa.
  69. Annan vuosien näkyä. En yritä häivyttää itsestään selviä asioita. Olen mahdollisuuksien mukaan oma itseni.
  70. Vietän mahdollisimman paljon aikaa ihanien ihmisten kanssa - ja luen sellaiseksi myös itseni – sekä halaan heitä usein.
Vierailija

Näin näytät varmasti nuorekkaalta – lukijoiden 70 vinkkiä

Vierailija 28.02.2015 klo 17:21 Miltähän nämä nyt nuoret ihmiset näyttävät kun ovat eläkeiässä . Onko töröhuulet (Virossa turvotetut) Hiuspidennykset Rakennekynnet Ympäri tatuoituna Takamus kun jumppapallo Kestovärjätyt silmien ympäryset Liian kireät vaatteet Kymmenesti valkaistut hampaat Silmäluomet leikattu Leukaperät kiristetty Rinnat kohotettu Rasvaimu tehty Botoxia otsassa Tottakai !!!!! Jo nyt on esim. kuningatar Silvia yksi varoittava esimerkki Luojan töiden korjailusta.
Lue kommentti

Käy kesken joulukuun kiireiden vetämässä henkeä Lappeenrannassa jouluasuun puetussa Wolkoffin talossa. Ruokasalin kattoon asti ulottuva joulukuusi on koristeltu samoilla koristeilla kuin Wolkoffin perheen talossa asuessa. Salin pöydälle on katettu juhlavat kahvikupit, hedelmät, pähkinät ja tryffelit.

Kaupungin keskustassa, Raatihuoneen läheisyydessä, sijaitseva Wolkoffin talo on Lappeenrannan vanhimpia säilyneitä puurakennuksia, rakennettu vuosina 1826-1905. Talo palveli venäläisen Wolkoffin suvun kotina vuosina 1872-1983. Talossa ehti tuona aikana asua neljä sukupolvea perheen jäseniä.

Joulun aikaan Wolkoffin talo puetaan jouluasuun talon viimeisen isännän, Johannes Wolkoffin (1900-1969), perheen tapaan. Talossa näyttää samalta kuin hänen aikaisinaan jouluina. Silloin talossa eli kaksi kansallisuutta ja kaksi uskontoa rinnakkain. Venäläisyys ja suomalaisuus, ortodoksisuus ja luterilaisuus.

Koristeita on kaikkialla. Jotkut niistä ovat yli sadan vuoden ikäisiä, toiset on tety muutama vuosikymmen sitten. Talosta ei koskaan hävitetty mitään, koska kaikelle saattoi olla käyttöä myöhemmin. Takanraunuksilla, pöydillä ja ikkunoilla voi olla vierekkäin suupuhallettu lasikoriste 1900, ja muovinen koriste Hongkongista vuodelta 1970.

Ruokasaliin tuodaan kattoon asti ulottuva kuusi, jonka vanhimmat koristeet, pukki ja enkeli, ovat olleet käytössä jo 1900-luvun alussa. Juhlavassa ruokapöydässä kimaltelevat juhlaa varten esiin otetut astiat, ja jokaisen perheenjäsenen paikkaa koristaa oma tonttunsa. Joulukukat, omenat ja pähkinät tuovat taloon tuoksuaan. Tunnelma talossa on hiljainen ja rauhallinen, ja siellä voi hetkeksi unohtaa joulun kiireet ja hyörinän.

Kiinnostava museo

Talo on toiminut museona vuodesta 1993 lähtien. Yli sadan vuoden aikana kertynyt kodin esineistö luo tilaan ainutlaatuisen tunnelman. 1800-luvun alkupuolella Jaroslavin kuvernementistä saapuneesta maaorjatalonpojasta puutarhuriksi ja kauppiaaksi edenneen Ivan Wolkoffin suku säilytti talon jakamattomana vuoteen 1986 saakka, jolloin se lahjoitettiin museoksi. Vasta vuonna 1993 talo pihapiireineen avattiin yleisölle.

Kodin harmonisen ilmapiirin ohella kävijä voi vierailla Wolkoffin puodissa, jossa on tarjolla kauniita joulukoristeita sekä monenlaista lahjaksi sopivaa sekä lapsille että aikuisille. Puodin ikkunassa istuu ohikulkijan iloksi kynttilänvalossa joulupukki pöytänsä ääressä ja vastailee lasten kirjeisiin.

Joulu Wolkoffin talomuseossa ja puodissa on avoinna:

12-17.12.2017 klo 11-17
19.-22.12.2017 klo 11-17
27.-30.12.2017 klo 11-17
2.-7.1.2018 klo 11-17

Wolkoffin jouluun tutustutaan opastetuilla kierroksilla. 

Wolkoffin talomuseo ja puoti, Kauppakatu 26, 53100 Lappeenranta
Museon lippukassa 05- 616 2258

Opastusvaraukset ja tiedustelut museoiden toimistolta, 05- 616 2261.