Alppiruusujen eli rhododendroneiden kasvatus on helppoa, kun otat käyttöön nämä vinkit istutuksesta ja hoidosta.

Rhododendronit ovat joko ainavihantia (useimmat alppiruusut) tai kesävihantia (esimerkiksi atsaleat). Pienilehtiset ja lehtensä varistavat lajit ovat helppohoitoisempia ja viihtyvät aurinkoisemmassa paikassa kuin ainavihannat, suurilehtiset lajit.

Usein näkee huonovointisia rhodoja istutettuna tavalliseen puutarhamaahan, jossa ne kyllä elävät, mutta eivät kukoista. Erittäin hieno juuristo ei jaksa kasvaa tavallisessa puutarhamaassa, joten maa täytyy tehdä niille sopivaksi.

Etelä-Suomen ilmasto sopii kohtuullisen hyvin rhodojen viljelyyn, mutta myös III- ja IV-vyöhykkeillä pärjäävät muutamat lajit.

Alkukevät on alppiruusuille ongelmallista aikaa, sillä aurinko alkaa lämmittää maan ollessa vielä jäässä. Haihdunta lehtien kautta lisääntyy, mutta kasvi ei saa jäätyneestä maasta korvausta. Seurauksena kasvi saattaa kuivua, ja usein virheellisesti päätellään sen kuolleen talvella kylmyyteen.

Alppiruusu kukoistaa kun

  1. Maa on ilmavaa
  2. Maan happamuus (pH) on noin 5
  3. Juuristolla ei ole seisovaa vettä
  4. Kasvupaikka ei ole paahteinen
  5. Kasvupaikalla tuulee vain leppeästi

Varjoon vai aurinkoon?

Yleensä alppiruusut neuvotaan istuttamaan varjoon tai puolivarjoon. Varjossa rhodosta tulee kuitenkin helposti harva, harottavasti kasvava ja niukasti kukkiva.

Paras paikka onkin pitkin päivää siirtyvän varjon katveessa.

Pienilehtiset rhodot ja atsaleat kestävät aurinkoa paremmin kuin suurilehtiset rhodot, joten niitä voi helpommin suositella istutettavaksi aurinkoisille paikoille.

Suurilehtiset rhodot sen sijaan on turvallisinta sijoittaa puolivarjoon. Toisaalta jo on valmis kastelemaan ja suojaamaan keväällä, monet suurilehtisetkin rhodot kukkivat parhaiten aurinkoisella paikalla.

Tarkista myös paikan tuulisuus. Hyvin tuulisella paikalla rhodon lehdistä haihtuu helposti liikaa vettä.

Kunnosta maa

Rhodoille sopiva maasekoitus on helppo tehdä itse. Sekoitus sisältää:

  • noin 60 prosenttia karkeaa kalkitsematonta turvetta
  • noin 25 prosenttia lehtikompostia, mieluiten tammenlehti-, puolittain maatunutkin kelpaa  tai valmista kuoriketta
  • noin 10 prosenttia soraa tai karkeaa hiekkaa
  • noin 5 prosenttia hyvin palanutta hevosen tai lehmän lantaa
  • tai valmis rhodomultasekoitus kaupasta

Istutuskuopan pohjalle voi laittaa kymmenen sentin kerroksen oksia, havuja, käpyjä ja lehtiä. Ne voi myös sekoittaa istutusmultaan. Kun istutuspaikka on valmis, tulisi sen olla niin ilmava, että voit vaivattomasti työntää kätesi siihen kyynärpäätä myöten.

Älä unohda kastella maata perusteellisesti ennen istutusta.

Istuta huolella

Raavi tai huuhtelee irtonainen maa juuriston ympäriltä niin, että uloimmat juuret paljastuvat. Näin juuret saavat helpommin kosketuksen maaperään. Ruukkuviljellyillä kasveilla juuret ovat tilanpuutteessa ehkä alkaneet kiertää kehää, eivätkä ymmärrä lähteä kasvamaan ympäröivään maahan.

Laita taimi ruukkuineen noin tunniksi vesiämpäriin. Kun juuristo on kunnolla kastunut, istuta se kuoppaansa niin, että noin yksi senttimetri juuripaakusta jää näkyviin maan pinnan yläpuolelle. Täytä monttu ja tiivistä maa käsin. Älä polje, sillä juuripaakku voi hajota.  

Kastele perusteellisesti, ja peitä sen jälkeen juuripaakun näkyvä osa kuorikkeella, neulasilla tai metsämaalla. Jatkossa kastele kerran viikossa 10–15 l/kasvi, ellei sada.

Suurikasvuiset rhodot vaativat 45–50 cm syvän ja 100 cm halkaisijaltaan olevan istutusalueen, pienikasvuiset pienemmän. Pintajuuristen puiden läheisyyteen istutettaessa (esimerkiksi kuusi) on istutusalue suojattava juuristokilpailulta juurimatolla tms. Jos käytät muovia, muista huolehtia salaojituksesta.

Älä istuta rhodoa talon seinustalle tai muun rakennuksen lähelle, sillä katolta tippuvat lumi katkoo oksat.

Istutusväli riippuu lajista. Suurikasvuisten istutusväli on 150–200 cm ja pienille 60–100 cm. Taimet voi myös aluksi istuttaa lähekkäin, jotta istutus näyttäisi hyvältä. Myöhemmin istutusta voi harventaa ja siirtää osan taimista uuteen paikkaan.

Rhodo ei siedä märkyyttä

Yleinen väärinkäsitys on, että rhodojen kasvupaikan tulisi olla jatkuvasti märkä. Liian märässä maassa juuristo kuolee ilmanpuutteeseen. Jos istutuspaikan pohjavesi on korkealla, on paikka korotettava niin korkeaksi, että ilma pääsee juuristoalueelle. Toisaalta lähellä oleva pohjavesi takaa kosteuden kesän kuivina jaksoina.

Vain vähän lannoitusta

Alppiruusut ja atsaleat tarvitsevat vähän ravinteita muihin kasveihin verrattuna. Liiallisella lannoituksella lehdet voivat vaurioitua.

Paljon kalkkia (Kalsium, Ca) ja klooria (Cl) sisältävää lannoitetta ei rhodoille saa antaa! Sen sijaan pieni määrä kalsiumia (Ca) ei ole pahitteeksi. Jos kalsiumia on noin 1 prosentti lannoitteen seassa, se ei vielä merkittävästi vähennä maan happamuutta.

Keväällä ennen kukintaa voi antaa pienen annoksen typpipitoista lannoitetta. Toisen kerran voi varovasti lannoittaa kukinnan päättyessä, mutta silloin fosforia (P) saisi olla enemmän kuin typpeä (N), koska uudet kukkanuput tarvitsevat fosforia kehittyäkseen. Liika typpi innostaa kasvuun, jonka seurauksena lehdet eivät ehkä ennätä vahvistua talvea varten.

Kata maa

Maan kattamisella on monta tehtävää: se auttaa rikkaruohojen torjunnassa, pitää maan lämpötilan ja kosteuden tasaisena, lannoittaa ja estää roudan pääsyn syvälle.

Alppiruusujen alla katteena voi käyttää maatunutta haketta, kuoriketta, neulasia tai kuohkeaa metsän pintamaata. Katteen pitää olla riittävän ilmavaa, jotta juuret saisivat tarvitsemaansa happea. Tuoreen lehtipuun hake ei ole sopivaa, sillä se maatuessaan kuluttaa typpeä.

Helpoin tapa kattaa rhodon alusta on ostaa säkillinen karkeaa kuoriketta. Levitä sitä muutaman sentin paksuinen kerros rhodon ympärille.

Vaihtoehtoisesti voit istuttaa jotakin matalaa varjossa viihtyvää peitekasvia juuristoa suojaamaan. Hyvä happaman maan kasvi on muun muassa varjoyrtti. Varo kuitenkin vaurioittamasta alppiruusun pintajuuria istuttaessasi perennoja.

Leikkaa, kastele ja suojaa

Poista kuihtuneet kukat kukinnan jälkeen. Näin joudutat uusien versojen kehitystä ja parannat seuraavan vuoden kukintaa, kun kasvin voimia ei kulu siementen tekemiseen. Syksyllä alppiruusujen vanhat lehdet kellastuvat. Ne voi poistaa, tosin ne putoavat kyllä itsekseen.

Jos alppiruusua täytyy leikata huonon kasvutavan tai lumivaurioiden vuoksi, tee se keväällä ennen kasvuun lähtöä.

Jos syksy on ollut kuiva, voi rhodoja kastella ennen maan routaantumista. Maan peittäminen estää maan routaantumisen syvältä ja vedensaanti talvella paranee, mutta toisaalta se estää maan sulamista keväällä.

Jotta maa sulaisi nopeasti, talvisuojaukset juuristolta on poistettava maaliskuussa. Lehdistön suojaukset sen sijaan pitää olla paikoillaan aina ruodan sulamiseen asti.

Varjostukseen sopivat esimerkiksi kuusen oksat.

Siirto on helppoa

Rhodoilla on kiinteä juuripaakku, joten niiden siirtäminen on hyvin helppoa niin kauan kuin kasvi on suhteellisen pieni.

Kasveja voi siirtää, kun routa on hävinnyt maasta, ja istutuspuuhia voi jatkaa aina syyskuulle saakka. Lehtensä varistavia atsaleijoja voi istuttaa koko syksyn. Rauhoita kuitenkin kukinta-aika.

Jos siirrät alppiruusun keväällä, juurtumista edesauttaa kukkanuppujen nyppiminen irti. Näin kasvi keskittää kaikki voimavaransa juurtumiseen.

Siirretyt kasvit kannattaa varjostaa harsolla haihtumisen minimoimiseksi, ja kunnon kastelu on tarpeen muutaman viikon siirron jälkeen. Muista myös kate.

Maltillinen haravointi ja nurmikonleikkuu auttavat nyt parhaiten pihanurmea selviämään talven koettelemuksista. Puutarha-asiantuntijan neuvoilla pääset keväällä nauttimaan vehreästä pihasta. 

Oikea leikkauskorkeus ratkaisee, missä kunnossa nurmikko paljastuu keväällä lumen alta. Syksyllä nurmikko kerää vararavintoa juuristoonsa ja siksi nurmen leikkauskorkeus pitää nostaa viiteen senttiin. Näin yhteyttävää lehtipinta-alaa on enemmän.

Vaikka nurmikon ajaminen jo kesän jälkeen kyllästyttäisi, säännöllistä leikkuuta ei voi lopettaa. Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula suosittelee, lyhentämään syysnurmea vain yksi–kaksi senttiä kerrallaan. Leikkuujätettä tulee tästä vähän, joten se voi jäädä lierojen ravinnoksi. 

− Turmiollisin tilanne syntyy, jos nurmikon annetaan kasvaa syksyllä vapaasti, ja sitten kerralla nurmikko leikataan lyhyeksi. Tällöin nurmikon kasvuun käyttämää energiaa häviää leikkuujätteeseen ja nurmikko joutuu käyttämään uusien lehtien kasvattamiseen talven varalle keräämiään ravintovarastoja. Tällainen nurmikko ei ehkä viherry ensi keväänä, Kerttula varoittaa.

Kun päivälämpötila laskee alle viiden asteen, nurmikko lopettaa pituuskasvunsa. Silti nurmikko jatkaa yhteyttämistä, kun valoa on riittävästi. Tässä vaiheessa nurmikon korkeuden pitäisi Kerttulan mukaan olla viisi senttiä.

−  Myös liian pitkäksi jätetty nurmikko on altis talvituhoille. Erilaiset homeet ja haitalliset sienet muhivat liiskaantuneessa ja tiiviissä nurmikerroksessa. Etenkin lumihome vaivaa pitkäksi jääneitä nurmikkoja sellaisina talvina, jolloin lumi sataa ennen kuin maa on jäätynyt, 

Yksittäiset pudonneet lehdet voi Kerttulan mielestä jättää nurmikolle haravoimatta.

– Ne maatuvat talven aikana ja ravitsevat nurmikkoa. Kovat ja hitaasti hajoavat lehdet, kuten vaahtera ja tammi, kannattaa ajaa silpuksi ruohonleikkurilla. Näin pieneliöiden on helpompi hajottaa niitä.

− Jos nurmikolla näkyy syksyllä pelkkiä lehtiä eikä lainkaan nurmikkoa, on aika ottaa harava käteen ja rapsutella nurmikkoa esiin. Puiden alla olevaa paksua lehtikerrosta voi levittää laajemmalle alueelle, Kerttula opastaa.

Viimeiset lehdet putoavat yleensä vasta pakkasöiden puraisemana. Jäätynyt nurmikko rapsahtelee poikki kengän alla, joten nurmella liikkuminen kannattaa ajoittaa pakkasettomaan hetkeen.

Lähde: Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula, Biolan

Loppukesä on parasta aikaa puiden ja pensaiden leikkaamiseen. 

Puut ja pensaat kasvavat runsaasti kesällä, joten loppukesä ja alkusyksy ovat parasta leikkausaikaa lähes kaikille kasveille. Leikkuukohtiin kasvaa pian uutta puuainesta, joten kasvit pystyvät hoitamaan haavansa kuntoon ennen talvea.

Leikkaus kannattaa ajoittaa aurinkoisiin ja poutaisiin päiviin, jolloin leikkuupinnat pääsevät kuivumaan hyvin.

Mitä pitää leikata?

Syksyllä kannattaa leikata erityisesti mahlaa virtaavat ja luumarjaiset puut, kuten luumut ja kirsikat. Myös tuijien ja muiden havukasvien uutta kasvua on helpompi leikata alkusyksystä. 

Poikkeuksen tekevät omena- ja päärynäpuu, jotka kannattaa leikata varhain keväällä.

Puita ei kannata leikata turhaan: esimerkiksi koivun luontainen kasvutapa paranee vain harvoin, jos sitä leikataan.

Liian tiheät hedelmäpuut ja marjapensaat tuottavat pienempiä hedelmiä ja kypsyvät epätasaisemmin kuin harvennetut kasvit. Hyvän leikkauksen avulla voi siis parantaa sadon laatua ja kokoa. Esimerkiksi hyvän omenapuun läpi näkyy valo, kun taas liian tiheä puu on tukossa.

Vadelmien satoa tuottaneet versot on hyvä leikata syksyllä kokonaan pois, jotta kasvi uudistuu. 

Leikkaus parantaa myrskyn jäljet

Jos kesä on ollut myrskyisä, kasvit ovat saattaneet saada repeymiä tai muita haavoja. Syysleikkaukset hoitavat puita niin, että kuolleet, vioittuneet ja teräväkulmaiset oksat poistetaan. Siten oksan kuivettuminen ja kasvitaudit eivät pääse leviämään puuainekseen.

Puut ja pensaat kestävät tulevan talven lumikuormaa paremmin, kun ne leikataan hyvin alkusyksystä.

Pidä huolta vanhuksista

Vanhojen puiden kohdalla on syytä käyttää harkintaa ja olla mahdollisesti yhteydessä ammattilaiseen. Vanhat puut ovat arvokkaita ja kestävät usein terveinä ja hyvin hoidettuina monenlaisia sääilmiöitä, joten niitä ei kannata hävittää hetken mielijohteesta. 

Vinkkejä puiden leikkaamiseen

  1. Puiden leikkaamisessa tärkeintä on kuolleiden oksien poistaminen ja latvan harventaminen.
  2. Puun latva pysyy kauniina, jos jätät vain ylimmän verson leikkaamatta.
  3. Leikkaa pois oksat, jotka kasvavat samaan suuntaan tai ovat liian lähellä valitsemaasi pääoksaa. Näin oksat eivät joudu kilpailemaan keskenään.
  4. Varmista, että oksat eivät hankaa toisiinsa.
  5. Suoraan rungosta lähtevät oksat ovat yleensä vahvimpia, myös kestämään hedelmäsatoa tai lumikuormaa. Oksat, jotka ovat alle 45 asteen kulmassa runkoon nähden, kannattaa leikata pois.
  6. Leikkaa pois kaikki sisäänpäin kasvavat oksat. Kun oksat kasvavat ulospäin, muodostuu terve, ilmava latvus.
  7. Puu toipuu trimmauksesta nopeasti, kunhan oksatappi jää lyhyeksi ja välineet ovat kyllin terävät.


Pensaat

Pensaista on syytä leikata vuosittain noin neljännes, jotta pensas pysyy kauniina ja elinvoimaisena. Jos pensaita ei leikata, niistä tulee helposti liian tiheitä, ja uudet versot kuolevat valon puutteesta.

Monia runsaasti versoavia ja voimakaskasvuisia pensaita (esimerkiksi angervo) voi nuorentaa leikkaamalla ne syksyllä ns. tapille. Keväällä pensaat tekevät uusia versoja. 

Satsaa välineisiin

Niin puiden kuin pensaidenkin karsimisessa on tärkeää käyttää päteviä välineitä. Sahojen ja saksien on oltava erittäin teräviä, ettei leikkuukohtaa ympäröivä kuori rikkoudu. Jos niin pääsee käymään, puu toipuu hitaammin ja on alttiimpi sairauksille.

Monissa uusimmissa puutarhasaksissa, sahoissa ja leikkureissa on ergonomiset kahvat, jotka geelipehmusteineen takaavat rennon työasennon ja tehokkaan iskunvaimennuksen.