Tervon juontamassa dokumenttisarjassa ääneen pääsevät Kekkosen aikalaispoliitikot, tutkijat ja läheiset. Tapanina alkavassa sarjassa on luvassa uutta tietoa Urkista.

Luulisi, että Urho Kekkosen elämästä ja teoista on jo kerrottu kaikki. Näin ei ole, todistaa uusi dokumenttisarja Kekkonen.

Kirjailija Jari Tervon opastuksella kulkevassa kahdeksanosaisessa sarjassa on ennen näkemätöntä aineistoa. Kekkonen esimerkiksi kertoo itse, mitä koki vuonna 1918.

– Kekkonen toimi Etsivän keskuspoliisin kovanyrkkisenä kuulustelijana. Uutta tietoa on myös siitä, miten hän suhtautui tähän menneisyytensä myöhemmin, Tervo lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tuotantoyhtiö Intervision tuottaja Antti Seppänen ehdotti Tervolle kolmisen vuotta sitten dokumentin tekoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Suostuin heti, mutta asia pitkistyi ja sitkistyi ja luulin, että hanke oli jo kuopattu, mutta tämän vuoden alussa alkoi ramppa kalkattaa, Tervo kertoo.

”Luin Kekkosesta kaiken.”

Sarjan runko koostuu arkistomateriaalista sekä haastetteluista. Taustatoimittaja Santtu Luoto teki Tervon mukaan valtavan työn penkoessaan kuvia ja fiminpätkiä.

– Luin Kekkosesta kaiken, minkä käsiini sain, kun kirjoitin Myyrä-romaanin, mutten koskaan törmännyt kuvaan Kekkosesta noin viisitoistavuotiaana finninaamaisena nuorukaisena. Nyt sekin sitten nähdään.

Tervo tapasi lapsenlapsia, aikalaispoliitikkoja, historiantutkijoita ja muita kansalaisia, joita Kekkosen elämä on koskettanut.

Kekkonen intiaanipäähine päässään Yhdysvaltain-matkalla 1961. Kuvaaja oli Kalle Kultala.
Kekkonen intiaanipäähine päässään Yhdysvaltain-matkalla 1961. Kuvaaja oli Kalle Kultala.

Ääneen pääsevät muiden muassa Paavo Väyrynen, Pär Stenbäck, suhteestaan Urkkiin kirjoittanut toimittaja Maarit Tyrkkö, historiantutkija Timo Soikkanen ja Sylvi Kekkosen elämäkerran laatinut Anne Mattson.

– Jokainen haastateltava oli arvokas tietolähde. Olen vanhemmiten oppinut, että yksi jos toinenkin vastaantulija tietää jotain, jota minä en tiedä. Kannattaa siis kysyä.

”Urkki ei tyhjene.”

Kekkonen eli pitkän ja vahvan elämän. Hän ei tyhjene muutamaan lauseeseen eikä välttämättä edes tähän kahdeksanosaiseen dokumenttisarjaan.

– Ne, jotka pitävät häntä ketkuna, löytävät väitteelleen perusteita. Mutta samoin löytävät nekin, joiden mielestä hän oli sankari. Politiikan hän hallitsi suvereenisti, ja sanantaitajana hän on Suomen presidenteistä etevin, Tervo luonnehtii.

Kekkos-teema levittäytyy myös Ylen verkkosivuille ja radioon.

TV1 alkaen 26.12. klo 20. Yle Radio 1:ssä alkaa 28.12. sarja Kekkonen ei kuole koskaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla