Elokuvaohjaaja Kiti Luostarisille elämä on tutkimusmatka ihmisyyteen. Jokainen päivä antaa uutta iloa olemassaolosta. Kun ruumis rapistuu, sielu on entistä elinvoimaisempi.

Kun Kiti Luostarinen löytää itsensä pohtimasta asiaa, joka ei jätä rauhaan, siitä täytyy tehdä elokuva. Kaikki hänen viisi pitkää dokumenttiaan ovat henkilökohtaisia puheenvuoroja, samalla kun ne käsittelevät ihmisyyden eri ulottuvuuksia.

Ensimmäiseen pitkään dokumenttielokuvaansa Sanokaa mitä näitte Kiti Luostarinen sai aiheen, kun hänen äitinsä sairastui dementiaan. Elokuvan teemana on muisti ja se, miten eri tavalla äiti ja perheen sisarukset muistavat asiat.  Äiti kuoli viimeisenä kuvauspäivänä. Äidin kuolema sysäsi liikkeelle pohdiskelun, joka johti 10 vuotta myöhemmin elokuvaan Kuoleman kasvot.

Muistista kertovaa elokuvaa filmatessaan Kiti oli alkanut myös pohtia, mistä häneen ja sisaruksiinsa on tullut kyky rakastaa. Se johti elokuvaan Se oikea – tarinoita rakkaudesta. Rakkauden voimaa Kiti Luostarinen tutkii myös elokuvassaan Palnan tyttäret, joka kertoo kahdesta Intiasta adoptoidusta tytöstä.

Naisenkaari-elokuva sai alkunsa, kun Kiti ihmetteli, miksi hän katsoi omaa vanhenevaa ruumistaan niin julmin silmin, miksei rakastavin ja armollisin. Elokuvassa eri-ikäiset naiset kertovat suhteestaan omaan ruumiiseensa.

Kiti Luostarinen panee elokuvissaan itsensä likoon harvinaisella tavalla. Hän on useimmissa itse kuvassa ja äänenä läsnä. Omat elokuvat ovat myös muuttaneet häntä ihmisenä, muokanneet ja myllänneet, saaneet jopa menemään naimisiin.

– Kun filmasimme elokuvaa, jossa pariskunnat kertovat rakkaudestaan, joku haastateltava ihmetteli, miksi en ole naimisissa. Niin Toni (Edelman) ja minä menimme naimisiin filmauksen aikana 18 vuoden yhteiselon jälkeen.

– Ihminen kuolee niin kuin on elänytkin. Kuoleman edessä ei ole tärkeää, onko ihmistä rakastettu vaan onko hän itse elänyt rakastaen.

Kuolema on yrittänyt napata Kiti Luostarisen kahdeksan kertaa. Hän syntyi napanuoraan kuristuneena, sairasti lapsena keltataudin ja on ollut monessa auto-onnettomuudessa. Yksi hänen siskoistaan hukkui lapsena kotirantaan.

Kun Kiti teki elokuvaa Kuoleman kasvot, hän vietti kahden vuoden ajan paljon aikaa saattohoitokodissa, sekä vapaaehtoisena työntekijänä että elokuvan tekijänä. Sen jälkeen hän ei ole turhia napissut.

– Kysyin potilailta heidän suurinta haavettaan. Yksi kertoi unelmoivansa, että saisi vielä kerran tehdä lihapullia ja syödä yhdessä perheen kanssa. Joku toinen halusi uimaan, kolmas metsään kävelemään.

– Miten arvokasta onkaan olla elossa! Voin koska tahansa mennä metsäkävelylle, uimaan, syödä perheen kanssa. Haluan elää juuri tässä, nyt, en huolehtia huomisesta tai märehtiä menneitä.

– En ymmärrä puhetta siitä, että terveys, nuoruus, hoikkuus ja onnellisuus liittyvät yhteen. Ihminen voi olla erittäin sairas, mutta silti onnellinen ja rakastava. Monet nuoret ja nätit ihmiset ovat ihan hukassa itsensä kanssa, kun taas monet vanhat ihmiset osaavat arvostaa arjen pieniä asioita.

Eläkkeelle jäämistä Kiti Luostarinen ei ole pohtinut.
– Luovuus on tapa elää, ja se tuskin muuttuu miksikään, kun vanhenen. Kukaan ei ehkä rahoita elokuviani, kun olen 90-vuotias, mutta sitten teen jotain muuta luovaa. Jos en muuta jaksa, teen käsitöitä.

Kiti Luostarinen:

  • Syntynyt 7.2.1951 Kiuruvedellä.
  • Elokuvaohjaaja ja -tuottaja.
  • Kiila-palkinto 2003, Vuoden Elokuvaohjaaja 2008, DocPointin Aho & Soldan -elämäntyöpalkinto 2010.
  • Pitkät dokumenttielokuvat: Sanokaa mitä näitte (1992), Naisenkaari (1997), Se oikea – tarinoita rakkaudesta (1999), Kuoleman kasvot (2003), Palnan tyttäret (2007).
  • Tekeillä elokuva Luhangan kylästä, yhteisöllisyydestä ja vuodenajoista.

Vierailija

Kiti Luostarinen - tutkimusmatkalla elämässä

AH, AIKA VAIKKA MULTA PALJON VIET, EI KIINTYMYSTÄ, JOLLA TÄNNE LIITYN......Martti Korpilahden kotiseutulaulusta Kiti Luostarisen elokuva Luhangan elämästä avaa sielunmaisemia vanhuuteen ja ihmisyyteen yleensä. Elämäni olen tehnyt työtä ihmisten-lähimmaisten kanssa niin Luhangassa, Sipoossa, Muoniossa ja monessa muussa paikassa. Luulen nähneeni elämää läheltä, mutta Kitin filmin nähtyäni huomaan, että paljon on vielä itsessäni keskeneräisyyttä-oppimista. Tästä silmänavausfilmistä kiitos! Paula...
Lue kommentti