Eilakaija Sippo katkaisi kaunan kierteen: "Omaa lastani kehun päivittäin"

Lapsuudenkoti oli täynnä taidetta, kauniita mööpeleitä ja esineitä, ihan kuin Eilakaija Sipon omakin koti nyt. Kotona luettiin paljon, äiti siteerasi Hellaakoskea ja Koskenniemeä. Isä oli harrastajanäyttelijä. Kuri oli kova mutta rakkaus aina ehdotonta.

Koulussa luokkahenki oli tiivis, ja Eilakaija osallistui innokkaasti suullisen ilmaisun kursseille. Mutta muuten koulun ilmapiiri oli lannistava.

– Siihen aikaan tytön ainoa keino saada vapautta oli mennä naimisiin. Minäkin avioiduin 22-vuotiaana.

Eilakaija oli valmistunut ylioppilasmerkonomiksi ja työskenteli sihteerinä. Uudessa kodissaan hän huomasi pian olevansa enimmäkseen yksin. Saadakseen sisältöä päiviinsä hän hakeutui Kallion Vapaaopiston lausuntakurssille. Siitä aukeni tie omaan lausuntaharrastukseen.

Kahden eron konkurssi

Avioliitto päättyi eroon. Myöhemmin Eilakaija meni uudestaan naimisiin ja syntyi lapsi. Tuli toinen ero, ja jäin yksin alle kolmevuotiaan pojan kanssa. Hänellä oli erittäin paha allergia, ja itse koin tulleeni täydellisesti hylätyksi.

– Mutta samaan aikaan tunsin ensimmäistä kertaa olevani vapaa. Olin oma itseni ja vastuussa lapsesta. Nautin siitä.

Monta vuotta kului ammattiauttajan kanssa omaa mitättömyyden tunnetta ja pelkoja läpikäydessä.

"Olen miettinyt, että ehkä ihmisen täytyy kohdata jokin raskas kokemus, ennen kuin hän alkaa kasvaa."

Äiti ja poika olivat koko ajan yhdessä. He tekivät yhdessä ruokaa ja retkeilivät, kävivät näyttelyissä, elokuvissa ja mummolassa.

– Minua harvoin kehuttiin lapsena. Päätin, että oman lapseni kehun ainakin kerran päivässä. Ja niin olen tehnyt! Omia syövereitäni en ole hänen päällensä sysännyt.

Eilakaija oli alkanut keikkailla lausujana. Hän sai apurahan, opiskeli, lisäsi jo aloittamaansa opetustyötä ja huomasi, että pystyi hankkimaan sillä leipänsä. Hän alkoi myös toimia aktiivisesti Suomen Lausujain Liiton kesäkursseilla Suolahdella.

– Jätin sihteerin työni. Olen kuitenkin iloinen, että minulla on myös sellainen kokemus elämästä. Pidin siitä, koska tykkään palvella ihmisiä.

Yksinhuoltajaäiti ei koskaan kokenut ristiriitaa lapsen ja taiteen välillä, päinvastoin.

– Näin elämäni tarkoituksen: lapsi ja taide. Minulla oli kaksi taistelua saman katon alla, mutta ne painivat eri sarjoissa ja tasapainottivat toisiaan. Sain kokea ehdottoman rakkauden, siis ehdottoman omalta puoleltani lasta kohtaan, hän tuumii.

Äiti ja poika asuivat yhdessä yli 20 vuotta ja suhde on edelleen lämmin ja elämän tärkein. Entä mieselämä?

– Olen kasvanut kahden ihanan veljen kanssa, isä oli lempeä ja minulla on poika. Miesten kanssa olen tullut aina hyvin toimeen – paitsi aviomiesten. En tiedä syytä, mutta en ole kokenut, että oma mies tai seurustelukumppani olisi ollut minun puolellani. Se on tragedia.

Artikkeli on osa ET-lehdessä 5/2016 julkaistusta Eilakaija Sipon haastattelusta.