Irja kerää luonnonkasveja koko vuodelle: "Moni pohjoisen kasvi ehkäisee sairauksia"

Satoa kerätään yleensä loppukesästä, mutta Irja Mäkitalon kiireet alkavat jo alkukeväällä koivun mahlan keruulla. Sitten maan pinnalle työntyvät napakat horsman versot. Myöhemmin korin pohjalle ja talvisäilöön päätyvät kuusenkerkät, nokkoset, peltokorte ja lukuisat muut arvokkaat luonnonantimet.

– Luonnonkasvit ovat kuuluneet elämääni aina. Maalla asuvana kerään niitä koko vuoden tarpeisiin, Irja Mäkitalo kertoo.

Osa luonnonkasveista on myrkyllisiä. Siksi on tärkeää tunnistaa kasvit varmasti ja tietää niiden vaikutukset. Myös yksinkertaiset keruuseen liittyvät perusasiat on hallittava.

– Ravinnoksi soveltuvat parhaiten nuoret kasviosat, ja ne on kerättävä niin puhtailta paikoilta, että ne voisi syödä vaikka heti. Jokamiehenoikeudella saa kerätä omaan käyttöön vain ruohovartisia kasveja. Jäkäliin, sammaliin ja puiden osiin kuten lehtiin, saa kajota vain maanomistajan luvalla.

Tutkittuja juttuja

Irja Mäkitalo keräsi pohjatietonsa kasveista jo lapsena. Hänen suvussaan tunnettiin monessa polvessa kasvien perinteiset käyttötarkoitukset, ja yrteillä hoidettiin sekä ihmisiä että eläimiä.

– 1950-luvulla kasvit olivat tärkeä osa terveyden ylläpitoa. Apteekkilääkkeitä ei paljon ollutkaan eikä niitä tunnettu. Nyt, kun antibioottiresistenssiuhka lisääntyy, laajempi mielenkiinto luonnonkasveja kohtaan alkaa taas viritä.

Irjan ajatukset eivät perustu pelkkään perimätietoon. Hän on peruskoulutukseltaan agrologi AMK ja opiskellut lisäksi vaihtoehtoista lääketiedettä, kasvikemiaa ja fytoterapiaa. Intohimo alaan johti lopulta vuosikymmenten työuraan luonnontuotealan neuvonta- ja hanketöissä.

Irja Mäkitalo oli mukana myös projektissa, jonka tuloksena julkaistiin vuonna 1993 teos Lapin ja Pohjois-Suomen rohdos- ja luontaistuotekasveista. Se on ollut lääkärikoulutukseen lisätyn kasvilääkinnän oppikirjanakin. Kirjassa esiteltiin 106 pohjoisen kasvia perusteellisesti perinteisestä käytöstä tutkimustietoihin, vaikuttaviin aineisiin ja lääketieteen näkemykseen.

Pohjolan vahvat kasvikannat

Luonnonkasveissa on tutkitusti paljon hoitavia ainesosia. Kasvit ovat tuoreina parhaita, mutta niitä voi myös kuivata tai pakastaa. Kuivattuja kasveja voi talvella jauhaa ruokiin ja leivonnaisiin ja siten monipuolistaa ruokavaliotaan.

– Pohjoiset kasvit ovat aarreaitta. Täällä kasvaa useita sairauksia ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia lisääviä kasveja, joita voisi laajasti hyödyntää, Mäkitalo sanoo.

Useissa muun muassa MTT:n hanketutkimuksissa on todettu, että kasvien flavonoidipitoisuudet ovat sitä korkeampia, mitä pohjoisempana kasvi kasvaa.

Maalla luonnonkasveja voi kerätä helposti, mutta kaupungeissa niiden saanti on vaikeampaa. Irja Mäkitalo toivoisikin, että pohjoisten luonnonkasvien käyttö yleistyisi elintarviketeollisuudessa ja että ennakkoluulot luonnonlääketiedettä kohtaan vihdoin vähenisivät.

Lääkäriin vai luontoon?

Luonnonkasvien arkisessa käytössä on hyvä muistaa kohtuus, samaa kasvia ei kannata nauttia suuria määriä pitkään. Omaa kehoa voi opetella kuuntelemaan. Uuden kasvin vaikutuksia pitää tarkkailla muutama päivä. Joskus muutokset voivat tuntua välittömästi.

– Pienet annokset tukevat terveyttä ja voivat siirtää sairauksien puhkeamista tai jopa ehkäistä ne kokonaan. Jos sairaus on jo puhjennut, hoitavia kasveja voi käyttää lääkinnällisesti, jolloin uutteet ja hauteet tehdään vahvemmiksi ja niitä käytetään kuureina, Irja Mäkitalo opastaa.

"On lääkäreitä, jotka ovat hyvin perehtyneitä luonnonkasvien vaikutuksiin ja hyödyntävät niitä muun hoidon tukena."

Syitä virallisen lääketieteen ja luontaislääketieteen vastakkainasettelulle Irja Mäkitalo ei näe. Molempia tarvitaan. Jos käyttää kasveja säännöllisesti terveydenhoitonsa tukena, tästä on kuitenkin hyvä mainita lääkärille, jos jokin sairaus vaivaa.

– Suomessakin on lääkäreitä, jotka ovat hyvin perehtyneitä luonnonkasvien vaikutuksiin ja jotka osaavat hyvin hyödyntää niitä muun hoidon tukena, Mäkitalo muistuttaa.

– Äitini ohje oli: "Kun avaat toisen silmän, älä sulje toista." Siinä piilee syvä viisaus.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 12/2017.