Maikki Metsäketo jäi leskeksi 53 vuoden liiton jälkeen: "Etukäteen ei ymmärrä, miten lopullista on, kun toinen lähtee"

Jokainen nurkka on läpikotaisin tuttu, jokainen huonekalu. Maikki Metsäketo, 83, kävelee huoneesta toiseen hiljaisena iltapäivänä ja katselee kotiaan.

Keittiön ovenkarmi, johon jompikumpi lapsista kaiversi pituutensa: 128 cm. Ikkuna, josta Maikki 40 vuotta sitten seurasi, miten lapset tekivät isänsä kanssa pihalla lumihevosia. Patteri, jonka päällä lumipaakkuiset lapaset sitten kuivatettiin.

- Joka päivä kotona tulee monta muistoa mieleen, Maikki sanoo.

Maikki muutti tähän kotiin pyhäinpäivänä 1970. Kerrostalokolmio Helsingin Siltamäessä oli Maikki ja Martti Metsäkedon ensimmäinen oma asunto.

- Kun mieheni Martti kuoli, jäin väsyneeksi. Elämä oli sosiaalista. Nyt se on hiljaista.

-Tuntui niin riemukkaalta päästä kotiin, joka oli pysyvä. Olimme liittyneet pari vuotta aiemmin asuntosäästäjiksi ja säästimme kauheasti.

Muuttopäivänä Maikki kantoi muuttolaatikoista vain kevyimmät.

- Odotin esikoistamme Annikaa, ja olin suuri kuin purjehtimaan lähtevä laiva. Kaikki oli elämässä alussa. Kaikki oli kamalan elävää.

Nyt Maikki asuu samassa kodissa yksin.

Martti Metsäketo menehtyi imusolmukesyöpään syyskuussa 2015. Maikki ja Martti olivat yhdessä 53 vuotta. Niinä vuosina perheeseen syntyi ensin Annika ja siten Tomi.

- Tiedän, että lapsilla on nyt minusta huoli. Annika sanoo, että olen erakoitunut, kun en koskaan mene mihinkään. Sitten äkäilen puhelimessa hänelle ihan vain siksi, koska olen ollut niin paljon omissa oloissani.

Maikki ei väitä Annikalle vastaan.

- Erakoituminen on helppoa. Hirveän harvoin käyn missään, en vain tule menneeksi ja lähteneeksi. Oli niin kova isku, kun Martti kuoli, että jäin väsyneeksi. Tuntuu kuin elämästä olisi lähtenyt värejä pois.

- Olen välillä yksinäinen. Kyllä niin voi sanoa. Elämä oli pitkään sosiaalista. Nyt se on hiljaista.

Paras paikkani oli kotona

Maikki oli 23-vuotias tavatessaan Martin. Muusikkojen liiton kesäkokoontumisessa Viikinsaaressa miehet pelasivat lentopalloa ja naiset katsoivat.

- Martti aina muisteli ja kiusasi, miten miehet tanssittivat minua kilpaa. Valitsin Martin, koska minulla oli heti olo, että tuossa on sielunkumppanini. Se tuntui jotenkin oudolta. Eikä toisaalta yhtään oudolta.

Maikki oli lapsesta asti haaveillut näyttelemisestä ja laulamisesta. Ei teatteriin, sanoi äiti.

Martti tuntui heti sielunkumppanilta.

Maikki totteli, mutta uskalsi mennä salaa tavaratalojen laulukilpailuihin. Niissä tuli menestystä ja keikkoja tanssipaikoille.

Martti oli muusikko ja kävi keikoilla tahoillaan.

Maikki ja Martti alkoivat keikkailla yhdessä 1960-luvun jälkipuolella. Yhtyeen nimeksi tuli MM-kvartetti. y

Kumpikin lauloi, joka keikalla lavoilla ja ravintoloissa samoja suosikkikappaleita: Tango merellä, Moskovan valot, Bésame mucho.

Ravintoloissa tuoksui hiki ja hiuslakka, olutta sai tilata vain ruuan kanssa.

Minulla ei ollut sellaisia resursseja, että olisin voinut olla big stara.

Vuonna 1967 Maikki ja Martti vihittiin. Kun Annika vuonna 1971 syntyi, Maikki jätti vähitellen laulu-uransa.

- Se ei tuntunut uhraukselta, oli ihanaa olla kotona. Ja enhän minä kokonaan syrjässä ollut, sain elää musiikkimaailmassa mukana kuitenkin. Radio oli kotonakin koko ajan päällä ja lauleskelin itsekseni kaikenlaista.

Maikki katsoo pianon päällä olevaa hänen ja Martin hääkuvaa monta kertaa joka päivä. - Välillä tulee kamala ikävä, välillä vain kiitollisuus.

Maikki keitti puuron Annikalle ja Tomille joka aamu ja leipoi pullaa joka viikko.

- Mikään kalustaja tai kodinhengetär en ollut. Viivyttelin mattojen viemistä ulos.

Kun Annika oli 12-vuotias ja Tomi yhdeksän, Metsäkedot pitivät perhepalaverin. Lapsilta tiedusteltiin, miltä tuntuisi, jos äiti ei aina olisikaan kotona, kun he tulevat koulusta.

Mikään kodinhengetär en ollut.

Maikki meni töihin seurakuntasihteeriksi ja teki töitä samassa paikassa eläkkeelle jäämiseensä asti. Myös Martoissa, Lions-toiminnassa ja seurakuntaneuvostossa oli puuhaa.

Muutaman kerran vuodessa hän oli Martin mukana esiintymässä.

- Se riitti. Ajattelin, että ei minulla ole sellaisia resursseja, että olisin voinut olla big stara.

Pitkiä ja lyhyitä mykkäkouluja

Kun Maikki oli lasten kanssa kotona, Martti pystyi tekemään paljon töitä. Hänestä tuli Suomen suosituimpia studiomuusikkoja.

Kotona perhe näki televisiosta Martin soittamassa monessa tv-ohjelmassa.

Martti kiersi paljon myös keikoilla, hän soitti ja lauloi usean yhtyeen jäsenenä. Ennen keikkamatkoille lähtöä hän luki lapsille iltasatuja C-kaseteille.

Maikki kuunteli kasetteja lasten kanssa, miestä oli ikävä.

Murrosiässä Annika huusi Maikille, että äiti on pilannut hänen nuoruutensa. Maikki otti silloin ja muulloinkin Annikaa pitkästä tukasta kiinni ja tukisti. Jos Tomi oli pahalla päällä, hän murjotti huoneessaan.

Enää kaikkea ei jaettu äidin kanssa.

- Kaipasin lapsia lähemmäs itseäni, lasten irtautuminen minusta oli vaikeaa aikaa. Järki sanoi, että näin elämän kuuluu mennä. Ei ollut helppoa uskoa järkeä. Olimme olleet niin tiiviisti yhdessä.

Parikymppisenä Annika muutti pois kotoa. Pari vuotta myöhemmin lähti Tomi.

Muuttopäivät eivät olleet haikeita, oli niin paljon kiirettä ja häslinkiä.

Vasta illalla kotona Maikki ja Martti juttelivat keskenään, että mitenköhän lapsilla nyt menee itsekseen. Menisipä hyvin.

Yhdessä olemme selvinneet

Maikki sanoo monta kertaa saman lauseen: perheen avulla kaikesta selvittiin.

Martti sairasti imusolmukesyöpää yhdeksän kuukautta.

Ennen kuolemaansa hän halusi, että perheen yhteiset nauhat kopioidaan tietokoneelle talteen. Kaikki ne kasetille luetut iltasadut, Grimmin satujen hurjimmatkin, Bremenin soittoniekoista Hannuun ja Kerttuun.

- Martti oli 75-vuotias, että ei hänkään niin vanha ollut. Aina puhuimme mukuloille, että saatte kestää meitä vielä pitkään ja joudutte hoitamaan, kun tulemme höppänöiksi. Oikein nauroimme sitä. Mutta ei siinä niin käynyt, Maikki sanoo.

- Etukäteen ei ymmärrä, miten lopullista on, kun toinen lähtee.

Ensimmäisen vuoden Martin kuoleman jälkeen Maikki olisi halunnut vain itkeä ja maata. Perheen avulla elämä kuitenkin jatkui, hän sanoo.

Maikki sanoo usein myös: jos perhettä ei olisi, mistään ei tulisi yhtään mitään.

- En ole hyvä puhumaan tunteistani, mutta ajattelen, että ilman perhettä minulla ei olisi elämässä paljon iloa.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 6/2022.