Tuure Kilpeläinen teki laulun miehen vanhenemisesta. Kappaleen syntymiseen vaikutti isän kuolema.
Sen kymmenen vuoden takaisen kävelyretken Hietaniemen hautausmaalla Tuure Kilpeläinen muistaa yhä.
– Päässäni alkoi kuplia teksti-idea. Aloin pohtia alkuja ja loppuja, miehen taivalta ja erilaisia elämän syklejä.
Teksti alkoi muotoutua pyöreiden vuosien ympärille. Tuure muisteli kymmenvuotiasta itseään, joka kirmasi Kouvolan katuja tukka putkella ja räkä poskella. Sitten iski kaksikymppisen kipuilu.
. Aloin pohtia alkuja ja loppuja, miehen taivalta ja erilaisia elämän syklejä.
– Tunsin itseni parikymppisenä ulkopuoliseksi ja kannoin huolta, että pärjäänkö. Muistan siitä ajasta päällimmäisenä turvattomuuden ja epävarmuuden tunteen. Nuorena ei tiedä olevansa yltiöpäisen hurmaava ja kaunis. Sitä vain murehtii kaikkea aivan liikaa.
Hyvä, paha, ruma mies -laulun sanoitusvaiheessa lähimmäs Tuuren silloista ikää tuli säkeistö nelikymppisyydestä.
Kun mies on nelkytvuotias
se ravaa terapiassa
ja nuuhkii rakentamansa
talon kellarista hometta.
Tuure ei ollut rakentanut taloa, mutta terapia oli tullut tutuksi.
– Se oli kappaleen omakohtaisin säkeistö. Parisuhteeni oli kriisissä ja mietin, onko tämä nyt minun elämääni.
Neljänkympin kriisiä pohjusti isän kuolema, kun Tuure oli 33-vuotias.
58-vuotiaana kuollut isä kulkee edelleen Tuuren rinnalla.
– Mietin joskus, että Hyvä, paha, ruma mies olisi varmaan ollut se biisi, josta isä olisi kovasti pitänyt. Hän tykkäsi tanssia.
Moni ikääntynyt mies on kysynyt Tuurelta, miten hän voi tietää sen tunteen, millaista on kantaa sisällään sekä nuorta että vanhaa miestä samaan aikaan.
Hullun pojan rohkeutta
ja nuoren miehen voimia
ja vanhan pöllön viisautta
ei voi koskaan saada kerralla..
Yhden palautteen Tuure muistaa erityisen hyvin. Noin 80-vuotias mies pysäytti hänet ostoskeskuksessa.
– Hän kysyi, miksi biisi on jäänyt kesken ja loppuu 70-vuotiaasta kertovaan säkeistöön. Mies vakuutti, että kyllä 80-vuotiaallekin tapahtuu ja virtaa riittää.
Lue Tuuren kappaleesta tarkemmin ET-lehden numerosta 17/2023. Samassa jutussa Jonna Tervomaa ja Samuli Putro kertovat omien ikääntymisestä kertovien kappaleidensa synnystä. Tilaajana pääset lukemaan jutun täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.