Michael Monroen äidille Marjatta Kaistilalle radio on antanut uran, perheen ja rakkauden

Radiovastaanottimesta kuuluu vinkuva ääni. Vingunta nousee ja laskee, kun Marjatta Kaistila, 87, pyörittää säädintä sormellaan. Aalloilla ei taida olla porukkaa.

– Tavallisesti tähän aikaan aalloilla on eestiläisiä.

Suhde radioon on Marjatalle tärkeä. Hän on radioammattilainen, josta tuli myös radioamatööri. Radioaallot kuuluvat elämään joka päivä.

Makke kahdella k:lla on Matti Fagerholm, Marjatan kuopus ja rockmuusikko Michael Monroe.

Toinen jokapäiväinen ääni on ovikello. Sukulaiset ja ystävät tietävät, että Marjatan ovelle Salon Suomusjärvellä voi poiketa milloin tahansa.

Kun renkaan alla rasahtaa sora ja oven eteen pysähtyy taksi, Marjatta saa melko varmasti seurakseen Makken ja Maken.

Makke kahdella k:lla on Matti Fagerholm, Marjatan kuopus ja rockmuusikko Michael Monroe. Make yhdellä k:lla on Matin kaveri ja taksiyrittäjä. Viikko sitten Makke ja Make yllättivät Marjatan kotimatkallaan Helsingistä Turkuun. Äidin koti ja pullakahvit siellä ovat sopivasti puolivälissä.

Kuunnelmien ääniä keräämässä

”Tonnehan sä voisit hakea, siellä on muitakin epäonnistuneita muusikoita.” Niin sellisti-isä tokaisi Marjatalle syksyllä 1956, kun luki lehdestä ilmoituksen Yleisradion uudesta äänitarkkailijakurssista.

Noihin aikoihin äänitarkkailijoilla oli usein musiikkitausta. Marjattakin oli käynyt pianotunneilla pienestä saakka, ja musikaalisuus oli kulkenut suvussa. Isoisä ja setä soittivat Helsingin kaupunginorkesterissa, täti lauloi Oopperan kuorossa.

Marjatasta isä ei halunnut muusikkoa. Marjatta oli opiskellut kieliä yli­opistossa, mutta äänitarkkailijakurssin jälkeen radiosta tuli ammatti.

Äänitehosteita tarvittiin radiokuunnelmissa, joita tehtiin 1960- ja 70-luvuilla paljon.

Ensimmäinen työ Yleisradiossa oli äänien keräily. Marjatta lähetettiin mikrofonin ja magneto­fonin kanssa Rankin saareen Kotkaan nauhoittamaan kovapanos­ammuntoja.

Äänitehosteita tarvittiin radiokuunnelmissa, joita tehtiin 1960- ja 70-luvuilla paljon. Maanantaikuunnelma meni ulos viikoittain. Lisäksi olivat viihdekuunnelmat, jännärit, hupailut ja muu teatteri.

Marjatan ensimmäinen iso työ oli vuonna 1958 julkaistu Molukkien luotsi -kuunnelma.

– Se seikkailutarina oli erilainen kuin mikään aiempi kuunnelma, koska vuoropuhelun taustalla soivat tehosteet koko ajan. Aallot loiskuivat, touvit narskuivat ja laivakello kilahteli.

Ura Yleisradiossa eri tehtävissä kesti 40 vuotta. Marjatta oli tekemässä tuhansittain nauhoituksia ja suoria lähetyksiä: kuunnelmia, konsertteja, sävellahjoja ja ajankohtaisohjelmia, Tauno Vainion Kellon viiden teetä, Speden G. Pula-ahoa ja monia muita suomalaisten rakastamia radio-ohjelmia.

– Meillä oli töissä hirveän hyvä henki. Monta kertaa tuntui, että menin töihin lepäämään, kun kotona oli kolme villiä mukulaa.

Äidin ja pojan erilaiset unelmat

Rappukäytävään kuului Pukke-koiran haukunta. Koti Töölössä oli niin iso, että lastenhuoneen melskeet eivät eteiseen yltäneet.

Kaikki kolme Marjatan poikaa syntyivät kolmen vuoden aikana.

– Jari on vanhin ja porukan hiljaisin. Eero oli jo pienenä seurallinen. Makke oli aika pippurinen, piti puolensa isoveljien kanssa.

Avioliitto Yleisradion kuuluttajana olleen Pentti Fagerholmin kanssa oli ohi, kun pojat olivat vähän päälle kymmenvuotiaita. Marjatta olisi mielellään luopunut Fagerholmin nimestä ja ottanut takaisin tyttönimensä, mutta päätyi vielä silloin pitämään poikien kanssa yhteisen sukunimen.

– Se oli sitä aikaa, että aina olisi joutunut selittämään, mikä Kiilaksen eukko näitä Fagerholmin kakaroiden asioita hoitaa.

"Omille pojille sanoin aina, että kotiin saa tulla, vaikka kunto olisi kyseenalainen."

Poikia oli kotona harvoin vain kolme. Kavereita oli kylässä ja Fagerholmeille sai jäädä yöksikin, kunhan soitti kotiin ja kertoi, missä on.

– Etenkin Makke piti huolen siitä, että kukaan ei jäänyt heitteille. Kun kaveri kerran sai turpiinsa kaupungilla, Makke vei hänet paikattavaksi Töölön sairaalaan ja toi sitten meille nukkumaan. Omille pojille sanoin aina, että kotiin saa tulla, vaikka kunto olisi kyseenalainen.

Kuopus Makke oli juuri täyttänyt 18 vuotta, kun hän lähti soittokavereidensa kanssa Tukholmaan. Pojilla ei ollut Tukholmaan mennessään työtä eikä asuntoa, vain palava halu tavoitella rock-unelmaa.

– Koulun lopettamisesta käytiin kotona kovat keskustelut. Mun unelma oli, että Makke jatkaisi opiskelua ja musiikki olisi hauska lisä.

Uudessa Michael Monroe -dokumenttielokuvassa Marjatta kertoo, että Ruotsiin lähtemisessä ei ollut hänen mielestään järjen hiventäkään: ”Luotin siihen, että routa porsaan kotiin ajaa. Mutta ei se routa sitten ajanutkaan.”

Syntyi Hanoi Rocks ja Makke jäi maailmalle.

Sydämessä kuului klik

Ensin oli miesääni työkaverin puhelimessa, johon Marjatta Yleisradion koulutustoimistossa välillä vastaili.

– Siinä puhelimessa mulle selvisi, että tällainenkin jäbä kuin Teuvo Kaistila on olemassa.

Teuvo oli Yleisradiossa tv-ulkotuotannon esimiehenä. Marjattakin siirtyi esimiestehtäviin, ja kerran seminaarimatkalla Marjatan viereen istui bussissa vieras mies, puhelimesta tuttu Kaistila.

"Jossain vaiheessa det sade bara klick. Keväällä 1994 löimme hynttyyt yhteen."

Radioamatööritoiminnasta innostunut Teuvo alkoi käydä Pauligin huvilalla järjestetyillä kursseilla, Marjatan Töölön-kodin lähellä. Se oli hyvä syy poiketa välillä iltateelle.

– Jossain vaiheessa det sade bara klick. Keväällä 1994 löimme hynttyyt yhteen.

Marjatta ja Teuvo perustivat yhteisen kodin Helsinkiin. Radioamatöörin lähettimet, vastaanottimet ja antennit olivat Teuvon kotitilalla Paimiossa. Siellä Teuvon radioamatööriradiot olivat jatkuvasti auki. Marjatan teki mieli osallistua keskusteluihin, mutta ilman radioamatöörilupaa ei voinut.

– Ärsytti sanomattomasti, kun en voinut sanoa mihinkään mielipidettäni. Nykyisin perheenjäsenet voivat olla äänessä niin sanottuina second operatoreina, mutta silloin piti vielä pysyä hiljaa. Päätin, että suoritan itsekin radioamatöörin pätevyystutkinnon.

Marjatasta tuli radioaalloilla oo hoo yksi Maija Kaarina, OH1MK. Teuvon kutsutunnus oli OH1BV, oo hoo yksi Bertta Ville.

Karkauspäivänä 1996 Marjatta kosi Teuvoa radioamatööripäivillä Kouvolassa. Hamekangasta hän ei saanut, mutta aviomiehen sai.

– Teuvo olisi kuulemma kosinut pian. Olimme sen verran vanhanaikaisia, ettemme osanneet olla avoliitossa. On reilumpaa olla oikeasti naimisissa.

Aivoinfarkti vei hoivakotiin

Suomusjärvi tuli kotipaikaksi osittain radioaaltojen vuoksi. Vuosituhannen alussa Marjatta ja Teuvo olivat jääneet eläkkeelle ja ajoivat Helsingin ja Paimion väliä kodista toiseen. Suomusjärveltä oli molempiin yhtä pitkä matka, ja siellä oli tilaa radioaalloille ja radioamatöörien antenneille.

– Helsingin-kotimme oli lopulta vain turhan tyyris pyykkitupa, joten luovuimme siitä.

Vastaanottimet, lähettimet, valtavat antennit ja muu tekniikka oli enimmäkseen Teuvon juttu. Nyt niistä huolehtii Marjatta. Hän saa apua lähellä asuvilta radioamatööreiltä ja Teuvon pojalta Kallelta.

"En päässyt kahteen kuukauteen tapaamaan Teuvoa. Se oli raskasta."

On kaksi vuotta siitä, kun asemanhoitaja lähti. Keväällä 2021 aivoinfarkti vei Teuvon sairaalaan.

– Koronarajoitusten vuoksi en päässyt kahteen kuukauteen tapaamaan Teuvoa. Se oli raskasta.

Teuvo sai puhe- ja fysioterapiaa ja alkoi virkistyä. Hän osallistui keskusteluihin ja pyysi muistiinpanovälineetkin, vaikka ei pystynyt käyttämään niitä. Se oli kuitenkin merkki halusta toipua.

"Hoivakodissa tehtiin vain välttämätön, pantiin vaippaa alle ja ruokaa suuhun."

Kolme kuukautta sairauskohtauksen jälkeen Teuvo siirrettiin hoivakotiin.

– Se oli katastrofi. Hoivakodissa tehtiin vain välttämätön, pantiin vaippaa alle ja ruokaa suuhun. Terapiat loppuivat ja alkoi taantuminen.

Seitsemän kuukautta aivoinfarktin saamisen jälkeen Teuvo menehtyi. Päivä oli 30.11.2021. Seuraavana päivänä Marjatta täytti 86 vuotta.

– Olimme ensin koronan takia kylki kyljessä, käytännössä vain kaksin, ja yhtäkkiä toinen ei ollutkaan enää siinä. Ikävä on edelleen kova.

Lapset ovat lapsia, eläkeikäisetkin

Aamuisin Marjatta napsauttaa radion päälle. Yksi suosikeista on Muistojen bulevardi. Sitä kuunnellessa hän saattaa ottaa muutaman tanssiaskeleen.

Tiistai-iltaisin Marjatta käy senioritanssissa. Jos ei ole tanssia tai tuolijumppaa, hän lähtee kävelylle. Marjojen poimiminen, kasvimaan kuoputtaminen ja keittiöhommat ovat hyvää arkiliikuntaa.

Joskus Teuvo vihjaili Marjatan asuvan enemmän Eläkeliiton lomakeskuksessa kuin kotona.

Eläkevuosia on takana 26 vuotta, 61-vuotiaasta.

– Kymmenen vuotta olisi mennyt töissä vielä kevyesti.

Työn tilalle tuli yhdistystoiminta. Joskus Teuvo vihjaili Marjatan asuvan enemmän Eläkeliiton lomakeskuksessa kuin kotona. Muistiryhmässä Marjatta veti ryhmiä ja piti luentoja. Oman kylän karjalaseuran sihteerinä hän on ollut 20 vuotta, vaikka ei ole karjalainen.

Kansalaisopistossa Marjatta opiskelee saksaa.

– Saksan opiskelu on dementian vastustusta. Aikoinaan koulussa opittu saksa on aivan toisenlaista kuin se, jota nykyisin puhutaan.

Joka perjantai Marjatta levittää keittiön pöydälle Hufvudstadbladetin ison ristikkosivun. Myös sudokut, kirjat ja käsityöt pitävät aivot aktiivisina.

Kaikki kolme poikaa asuvat sadan kilometrin säteellä. Saman rivitalon toisessa päässä asuva Eero on vastikään jäänyt eläkkeelle Yleisradiosta. Vanhin poika Jari työskentelee tietotekniikan parissa pankkimaailmassa. Makkella riittää keikkoja, ja joskus Marjatta on yleisön joukossa.

Dokumenttielokuvassa Marjatta miettii sitä, että jokainen valitsee uransa ja tekee valintansa muutenkin itse.

– Lapsista on huolissaan, vaikka he olisivat minkä ikäisiä tahansa. 

Tämä on tiivistelmä ET-lehdessä 19/23 julkaistusta jutusta Äänessä Marjatta, jossa Marjatta Kaistila kertoo myös omasta ja poikiensa lapsuudesta Helsingissä sekä elämästään Teuvo Kaistilan kanssa ja kuukausista puolison sairastumisen jälkeen. Tilaajana voit lukea koko jutun myös täällä. Jos et ole ET-lehden tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun ja tee tilaus täällä.