
Tuulan taakse tupsahti mestarikuski kesken kauniin kesäyön.
Olin katsomassa Imatran ajoja 1970-luvun puolivälissä.
Alkuyöstä kävelin Valtionhotellin ohi. Sen toisessa kerroksessa oli terassi, jossa oli ihmisiä viettämässä iltaa. Sieltä alkoi kuulua huutoa ja tappelua, ja yhtäkkiä takaani ilmestyi mies. Luulen, että hän hyppäsi terassilta, ja on lähes ihme, ettei hän loukkaantunut.
Mies kietoi kätensä ympärilleni ja näytti merkin, että ollaan hiljaa. Sitten hän pinkaisi juoksuun ja piti minua kädestä kiinni.
Mies kietoi kätensä ympärilleni ja näytti merkin, että ollaan hiljaa.
Juoksimme satakunta metriä ennen kuin mies hiljensi vauhtia. Silloin näin, että hänellä oli punainen ajohaalari päällä. Tunnistin hänet: siinähän oli ratamoottoripyöräilijä Giacomo Agostini!
En osannut puhu muuta kuin Rauman murretta, joten juttelusta ei tullut mitään. Älysin kuitenkin pyytää nimmaria. Sain sen, ja hupsis, Agostini katosi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.
Agostinin kohdannut Tuula Kartano asuu Raumalla.
Kenet julkkiksen sinä olet kohdannut?
Ehdota omaa tarinaasi lähettämällä se sähköpostilla osoitteeseen et-lehti@sanoma.com ja kirjoita viestin aiheeksi Kohtaaminen.
Muista liittää mukaan puhelinnumerosi, jotta voimme ottaa yhteyttä.