Laulaminen ja luontokuvaaminen tuovat Reijo Tallqvistin, 76, elämään iloa, joka auttaa pitämään muistisairauden aisoissa.
”Seisoin keskellä Sauvon ja Kemiön yhdistävää Rungonsalmen siltaa. Kamera lauloi ja unohdin ajankulun. Minä en saanut katsettani – enkä kameraa – irti merimaisemasta. Vielä yksi kuva. Tai kaksikymmentä.
Minulle valokuvaaminen on rakas harrastus, mutta myös keino hoitaa muistisairauttani.
”Katoamisia ei aiheuta muistisairaus, vaan intohimoni kuvaamiseen.”
Kyläreissuilla on sattunut monta kertaa, että muut alkavat ihmetellä, mihin minä olen kadonnut. Lopulta löydyn kameran kanssa rantapolkuja tai lähimetsää kiertämästä.
Luulen, että katoamisia ei aiheuta muistisairaus, vaan intohimoni kuvaamiseen. Eivätkö kaikki taiteilijat ole hieman hajamielisiä?
Valokuvauksesta innostuin kunnolla 25-vuotiaana. Olin Suomen Luontokuvaajien ensimmäisiä jäseniä. Kuviani on ollut esillä Suomen valokuvataiteen museon näyttelyssäkin.
”Halusin saada nopeasti apua.”
Huomasin karaokessa viitisen vuotta sitten, että en tahdo millään saada uudempien kappaleiden sanoja pysymään mielessäni. Kesken laulun saattoi tulla epävarma olo ja jouduin varmistamaan sanat näytöltä.
Liikenteessäkin alkoi välillä tulla tenkkapoo: mitä kautta minun pitäisikään nyt ajaa?
Olin ystäväpiirissäni nähnyt, mihin muistisairaus voi johtaa, joten halusin saada nopeasti apua.
”Olihan se surullista, mutta asia piti vain hyväksyä.”
Pääsin muistitutkimukseen, joka tehtiin terveyskeskuksessa muistihoitajan luona. Testissä matemaattiset kysymykset tuntuivat erityisen vaikeilta. Samoin ne, joissa olisi pitänyt toistaa hetki sitten tehtyjä kysymyksiä.
Tutkimuksen jälkeen sain diagnoosin alkavasta muistisairaudesta.
Olihan se surullista, mutta asia piti vain hyväksyä. Ei auttanut kuin oppia elämään sairauden kanssa – niin minun kuin läheistenikin.
”Sairauden eteneminen on hidastunut.”
Diagnoosin varmistuttua sain aloittaa Memantin-lääkityksen. Ajoitus oli juuri oikea ja lääke minulle sopiva. Sairauden eteneminen on hidastunut. Testeissä muistini on säilynyt samalla tasolla pari viime vuotta.
Arkielämässä sairaus näkyy pieninä unohduksina päivän mittaan. Mihin tänään oltiinkaan menossa? Oliko huomenna jotain erityistä?
Vaimoni Leila onneksi muistaa.
/etlehti.fi/s3fs-public/main_media/b882837583z.1_20241018133918_000grc6um0fp.10.jpg?itok=gQg5QoJD)
Olemme kertoneet sairaudestani avoimesti perheelle ja ystäville. Reaktiot ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Joillekin tieto on tullut järkytyksenä, toiset ovat sen hyväksyneet muitta mutkitta.
Avoimuus on saanut myös muita kertomaan omista ongelmistaan. Toisaalta muutama ystävä on harventanut yhteydenpitoaan. Toivoisin ihmisten ymmärtävän, että muistisairaus ei ole tarttuvaa.
”Muistisairaus vaikuttaa muuhunkin kuin muistiin.”
Muistisairaus vaikuttaa muuhunkin kuin muistiin. Mielenkiintoni kodin ylläpitoon tai remontteihin on vähentynyt, ja esimerkiksi porakoneen käyttäminen tuntuu vaikealta. Korkealle en enää mielelläni kiipeä.
Ulkona liikkuminenkaan ei aina innosta. Joskus hermostun, kun Leila patistaa lähtemään koiran kanssa lenkille.
”Hämmästystä herättää se, että muistan J. Alfred Tannerin kupletit ulkoa.”
Laulamisesta en ole luopunut. Lempikappaleeni kautta aikojen on Tapani Pertun Natalie. Hämmästystä herättää se, että muistan J. Alfred Tannerin kupletit ulkoa. Eihän niitä kukaan enää osaa laulaa ilman laulukirjaa!”
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 19/24 julkaistusta jutusta, jossa Reijo Tallqvist kertoo myös esimerkiksi, miten sairaus vaikuttaa parisuhteeseen. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun tai tilaa lehti tästä.
