Nuoremmille sukupolville kuluttaminen ei ole mikään tabu. Mikä on pahinta tuhlausta sinun mielestäsi? Vastaa kyselyymme ja osallistu keskusteluun.
”Ajaudun aina riitoihin vanhempieni kanssa, kun kerron uusista hankinnoistani. Vaikka jätän puolet kertomatta, saan aina kovat huudot ja saman saarnan siitä, että tuhlaaminen on pahasta. Miksi kuluttaminen – myös toisten – tuntuu vanhemmista niin vastenmieliseltä?”
Näin kertoo 38-vuotias Mikko ET-lehden pikakyselyssä.
Ja se on niin totta: 2000-luvun sukupolvella on tutkitusti toinen näkemys kuluttamisesta kuin heidän vanhemmillaan. Heille tuhlaaminen on jopa hyve, julisti Helsingin Sanomat viimeksi kulutussanomaa.
Esiin HS nosti ammattibloggari Alexa Aavarinteen, joka kertoo 700 dollarin kengistä ja sadan neliön asuntoprojektista Helsingin keskustassa. Harvan suomalaisen suunnitelmiin kuuluu tällaiset suunnitelmat, mutta jo pienempikin kuluttaminen ärsyttää.
”Olen keskituloinen ja saan nettona parin tuhannen euron kuukausipalkan. Siitä noin puolet menee vuokraan ja loput satsaan itseeni: ostan cappuccinon kahvilasta, syön ja juon ravintoloissa, sekä ostan joskus jonkun kalliimman jutun kotiin tai vaatekaappiin. Äitini mielestä olen tuhlari ja minun pitäisi säästää vähintään 300 euron puskuri joka kuukausi.”
Maiju, 33 v.
Nopea gallup ystäväjoukossa kertoo, että hyvän mielen kuluttaminen on sitä vaikeampaa hyväksyä, mitä vanhemmasta henkilöstä on kyse. Uutta vaatetta – tai edes kahvikuppia – ei osteta hetken mielijohteesta.
”Uusi laukku ostetaan sitten vasta, kun vanha on mennyt rikki.”
Kaija, 58 v.
”Päivittäisen noutokahvin hinnalla saa kotiin kokonaisen paketin kahvia – kuukauden kahvit siis.”
Risto, 64 v.
Mikä sitten on tuhlaamista? HS:n jutussa kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen mainitsee, että on vaikea määritellä mitään tuhlaukseksi. Heinosen mukaan se, mikä on toiselle turhaa, voi olla toiselle jotain, mitä hän tarvitsee.
Minkä asioiden tuhlaamista et voi ymmärtää? Vastaa alla olevaan kyselyyn.
Keskustele aiheesta myös alla olevassa kommentointikentässä.
