Hitsari Kyösti Iitti teki pihalleen 15 lämminvesivaraajasta Concorden ja jättöteräksestä jättiläishirven. Oman järvenkin mies tekaisi. Ja hieroi Kofi Annania.

Kyösti Iitin, 67, koti ja patsaspuisto sijaitsevat nyt Kaitoonmäellä, paikalla, jossa Kyösti ja hänen veljensä Sakari leikkivät pienenä. Silloin siellä oli vain suuri kallioinen mäki, josta laskettiin talvella suksilla. Se onnistui Sakariltakin, joka oli syntynyt kampurajalkaisena ja ikänsä vähän ontui.

– Oli se kamalan näköinen se rautakehikko, joka Sakarin jalkaan pienenä laitettiin. Kitalakihalkiokin hänellä oli, eikä hän oppinut koskaan puhumaan ihan selvästi, Kyösti muistelee.

Yhdessä pikkupojat menivät pitkin metsiä. Oli ketunluolia ja kolmiomittaustorni, jossa kiipeiltiin. Kun Kyöstin kaipuu luonnon rauhaan 1990-luvulla heräsi, mieleen tuli heti Kaitoonmäki, kotikonnut.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hän oli silloin jo täysverinen taiteilija, patsaita oli alkanut nousta kotipihaan Naantalissa työn ohessa. Se ensimmäinen taiteellinen työ, niin Kyösti sen ajattelee, oli Sakaria surressa syntynyt pieni lampetti. Sakari kuoli auto-onnettomuudessa päivänä, jona hänen piti veljensä kanssa tehdä yhdessä kaivo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 Sakarin muistolle syntyi myös se ensimmäinen todella iso työ, 1988 tehty Suojelusenkeli, joka vartioi porttia Kaitoonmäessä. Kultainen patsas on hätkähdyttävä näky ilmaantuessaan yhtäkkiä tiellä kulkevan eteen, keskellä korpea.

Kahvia kaasulla

Istutaan Kyöstin kanssa kahvipöydässä ja katsellaan ikkunasta pienelle järvelle, jonka ympärillä on monta huikeaa patsasta. Keskellä hohtaa muodokas vedenneito Amanda, uusin työ.

– Se on Iinalle, pojantyttärelle, hänen muotokuvansa. Iina on nuori neito, 15-vuotias. Minä sanoin, että sinä olet tuossa 30-vuotiaana. Meille tuli täydellinen sopu. Iina on ihan ylpeä, kun pappa on tehnyt hänestä kuvan, Kyösti nauraa.

Kyösti on aina ollut kätevä käsistään. Isä antoi pojan hääriä lautojen ja naulojen kanssa jo pienenä. 18-vuotiaana Kyösti lähti levyseppä-hitsaajan oppiin, varman leivän perään, ja pääsi koulun jälkeen alansa töihin. Kävi armeijan, löysi vaimon, syntyi kaksi poikaa.

Kyösti kaataa kahvia kuppiin. Kahvit on keitetty kaasuliedellä. Lähes kaikki energia tulee taloon aurinkopaneeleista ja tuulimyllyistä. Polttoöljyllä pyörivä aggregaatti jauhaa taloon sähköä vain talvisydännä.

Ja talo on tietenkin itse tehty. Tukeva, kotoinen ja soma. Kuin ruisleipää, päällä voita.

Kyösti rakensi Laululava Concorden

Energinen mies on rakentanut lammenrannalle myös Laululava Concorden. Se on tehty 15 lämminvesivaraajasta, jotka hän on leikannut auki ja hitsannut yhteen. Ammattimuusikotkin ovat kiittävät komeaa akustiikkaa.

Kyöstiltä tulee juttua solkenaan. Ihmekös tuo, Karjalan evakkojen pojalta.

– Mutta hirveen ujo olen ollut. Lauluääntäkin olisi, mutta murrosiässä aloin hävetä laulamista ja vieläkin vähän. Mutta kun sattuu porukkaan joku samanääninen, niin kuin Ainon siskon mies, silloin on turvallista laulaa. Toisen taito rohkaisee, ei mene omaan piikkiin yksistään, Kyösti ilakoi.

Kyöstin patsaspuisto ei ole aina auki. Hän ei mainosta missään eikä ole pystyttänyt viitoitusta tielle.

Vieraat ovat tervetulleita, kun ilmoittavat tulostaan – aina ei sovi.

Mutta kun sopii, isäntä mielellään esittelee töitään ryhmille ja yksittäisillekin kävijöille.

Hieroja pääsee lähelle

Kyösti oli tehnyt kymmenen vuotta levysepän hommia, kun hänelle puhkesi astma. Lääkäri määräsi astmapiipun ja kehotti lisäämään liikuntaa.

– Olin ollut kova urheilemaan sitä ennenkin, mutta sitten aloin juosta työmatkat, 15 kilometriä suuntaansa. Ja maratoneja, niitä kertyi 37. Lisäksi Sulkavan soutua ja Finlandia-hiihtoa.

Vimmainen urheilu oli myös sen ajatuksen työstämistä, että ammatinvaihto oli edessä. Kyöstistä tuli hieroja.

– Kyllä se on minun kutsumusammatti, Kyösti sanoo vakavana.

– Kaipasin ihmisen läheisyyttä. Lapsuus ja nuoruus meni ankarassa työnteossa. Totta kai vanhemmat välittivät, mutta ei siinä ollut semmoista läheisyyttä. Hitsaajan työ oli hyvin yksinäistä sekin.

Repaleinen maailmanrauha

Hierojan työ avarsi Kyöstin maailman. Kyösti huomasi osaavansa lukea ihmiskehoa. Ja hoivata. Kehon lukkojen ohella avautui monen mieli, ja avoimen ja puheliaan miehen kanssa oli helppo purkaa murheita ja ahdistuksia.

Naantalissa kun oltiin, asiakkaisiin kuului myös presidentin kesäasunnon Kultarannan työntekijöitä, ennen pitkää isäntäväkeä ja vieraitakin. Kyösti oli jo muuttanut Pöytyälle, kun Kultarannasta elokuussa 2003 soitettiin, että tarvittaisiin hierojaa taloon.

– Olin lampea kaivamassa. Kysyin että eikö voisi tänne tulla. No ei se nyt oikein käy, sanottiin. Siitä arvasin, että Kofi Annan se on. Olin lukenut lehdestä, että hän on täällä.

– Turvatoimet oli mahdottomat. Presidentin turvamies tarkisti tunnin kaikkia asioita. Saksetkin piti viedä toiseen huoneeseen. Kofin turvamies oli iso musta mies, jolla roikkui coltti vyöllä.

Huoneeseen hän ei tullut, mutta pöydälle pantiin mikrofoni ja turvamies oli oven takana nappi korvassa. Kerran Kofi sanoi auts, mutta ei se ovi auennut, Kyösti kertoo.

Kun YK:n pääsihteeri makasi Kyöstin käsittelyssä, surmattiin Bagdadin autopommi-iskussa 24 TK:n työntekijää. Kyösti työsti näistä tapahtumista järvelleen Kofi-kotkan.

– Sen siivet ovat yhtä repaleiset kuin maailmanrauha.

Oma järvi olla pitää

Kyöstillä oli visio. Hän raivaisi kallioiden poukamaan järven. Viis ihmisten puheista.

Hän oli huomannut, että kalliolla oli hehtaarin kokoinen valuma-alue, josta vesi kulki alas kahta tietä. Hän raivasi vähä vähältä puolen hehtaarin suuruisen lammen, aluksi traktorilla, lopuksi lapioimalla. Nyt kallion ja kivien välissä hohtaa kirkasvetinen tekojärvi niemineen, lahtineen, saarineen. Siin uidaan kesällä joka päivä.

– Järveä pidän parhaimpana työnäni, Kyösti sanoo painokkaasti.

Patsaiden siirtäminen tänne oli urakka sinänsä. Vuosien mittaan töitä on sitten tullut lisää. Eniten viime vuosina, kun Kyösti jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 2007 selkärangan rappeutuman ja selkäydinkanavan ahtauman vuoksi.

Vain hiukan haikeutta

On lämmin kesäinen päivä. Kierrämme Kyöstin järven ja katsomme patsaat. Enkelit, karhut, terminaattorit, kurkiaurat. Hersyvän eroottiset Aatamin ja Eevan, joita kobra uhkaa. Saunan taakse sijoitetut railakkaat Loordit, Kyöstille harvinaiset puuteokset. Sitten menemme muistolehtoon.

Se on pyhää maata. Pöytyän kirkkoherra siunasi sen toukokuussa 2008.

– Se oli hieno hetki. Liikasen Eki tuli laulamaan, ja samaan aikaan kurjet soitti trumpettia.

Sfinksimäisessä asennossa istuva enkeli pitää kädessään Elämän Kirjaa. Kyöstin symboliikassa se on isoisän laivan lokikirja.

Tänne muistolehtoon Kyösti joskus haudataan. Se tuntuu hänestä nyt hyvältä ajatukselta.

– Tämä on kaunis paikka. Ja täällä juuret oikein tuntuvat, Kyösti sanoo ja silittää hautapaaden kylkeä.

– Muistolehdon idea lähti tästä kivestä, siirtolohkareesta, joka on jäänyt tähän Pöytyän korkeimpaan kohtaan kauan sitten. Nostin sen pystyyn. Maata vasten ollut sivu oli aivan puhdas ja siinä oli jännittävä kuviointi.

Kivessä on teksti: ”Elämän liekki on iäisyyden uni.”

Hiljaisessa kesäpäivässä yhtäkkiä tuntuu aikain kumu, se isompi juttu, jota kaikki taide tavalla tai toisella tavoittelee.

Lähteenä myös: Tuula Levo: Suonsyrjästä Enkelipuistoon. Kyösti Iitin tie ITE-taiteilijaksi. Helsinki 2013. Kirjan voi tilata osoitteesta http://enkelipuisto.blogspot.fi. Hinta 35 e (sis. toimituskulut).

Kyösti Iitti

Syntynyt 8.6.1948 Pöytyällä. Asuu Pöytyän Riihikoskella vaimonsa Ainon kanssa.

Hieroja ja ITE-taiteilija, ensimmäiseltä koulutukseltaan levyseppä-hitsaaja. Työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 2007.

Tehnyt kierrätysmetalleista monenlaisia patsaita, joista pääosa on omassa, 2008 avatussa Enkelipuistossa. Pöytyän kunnantalolla on teos Auranmaa…?

Sisältö jatkuu mainoksen alla