Santeri Moltsin käy koputtamassa ystävänsä ovea, mutta tämä on mustikassa.

Kuittisen kylässä Aunuksen Karjalassa on lämpimänä kesäiltana jotain taianomaista, menneen maailman tunnelmaa. Ilmassa leijuu vieno saunanlämmityksen ja sireenien tuoksu.

Lähden tallustelemaan kyläraittia, jossa kaikki vastaantulijat huomioivat minut: tervehtivät karjalan kielellä tai venäjäksi, ja pysähtyvät juttelemaan. Paikalla on paljon kaupungista tulleita, kesälomaa viettäviä lapsenlapsia, vunukoita.

Kohtaamisen helppous rentouttaa turistinkin, ja alan hymyillä ja katsoa tapittaa kaikkia silmiin. Kylän värikkäät puutalot ovat syötävän suloisen näköisiä. Kaunis kesä ja iloiset ihmiset saavat puutarhat näyttämään paratiisilta, vaikka talvella näkymä on varmasti ankeampi.

Saavumme kylää halkovalle Megrera-joelle, jonka törmällä istuu ukko tupakilla. Helteisessä kesäillassa en voi vastustaa pikaista kastautumista. Uidessa tutustun kymmenvuotiaisiin tyttöihin, jotka haluavat harjoitella kanssani englannin puhumista.

Piipahdan pienessä kaupassa ostamassa Baltika-oluen. Samasta oven avauksesta kauppaan tuodaan tuoretta leipää puulaatikossa. Kuittisessa on muuten kolme ruokakauppaa, vaikka asukkaita ei ole kuin muutama sata.

Jatkamme matkaa ja näemme pariskunnan maalaavan vihreää taloa. Venäläinen poppi raikaa autostereoista. Svetlana Polupehova ja hänen miehensä Alik Ismi poseeraavat meille auliisti. Ylitän itseni sönkkäämällä 30 vuoden takaista kouluvenäjää. Eleitä vaan peliin, ja ymmärrys syntyy avoimuudella ja uteliaisuudella.

Svetlana Polupehova ja Alik Ismi maalaavat taloaan mahtavan vihreäksi.
Svetlana Polupehova ja Alik Ismi maalaavat taloaan mahtavan vihreäksi.

Seuraavan talon pihalla Tatjana Arhipova pesee räsymattoja, ja miehensä Sergei Arhipov juttelee naapurin kanssa aitaan nojaten.  

Naapurin pihapiiri on räjäyttävän värikäs! Tamara Nemolotova on maalannut sadunomaisilla hahmoilla niin talonsa, saunansa kuin kanalansa. Vanha romu-Ladakin on koristemaalattu, ja piha on täynnä hassua kierrätystaidetta: muovisista vesikanistereista tehtyjä possuja, eläinhahmoiksi maalattuja tynnyreitä.

– Olen matematiikan opettaja, mutta sisälläni asuu pieni taiteilija, Tamara nauraa.

Olen saanut kutsun tulla syömään ja saunomaan Tamaralle. Hän on laittanut pöydän koreaksi.

Mummon lämmin kyly

Tamaran kyly eli sauna on tunnelmallinen, ja paljon isompi kuin suomalaissaunat. Hän on rakentanut pienen uima-altaankin kylyn eteen.

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen yöpyy Tamaran tuvassa. Vilvoitellessaan saunan terassilla hän kertoo jo lapsena Kerimäellä kuulleensa kotikylän vanhusten tarinoita rajantakaisen Karjalan laulumaista.

– Alue tuntui olevan lähellä mutta kaukana. Tutkailin pikkupoikana pieniä sahalaitareunaisia tsasounan kuvia, ja alkukipinä Karjala-innostukseen syttyi.

Kiinnostus ei ainakaan vähentynyt, kun Heikki opiskeli historiaa ja ryhtyi opettajaksi.

– Tulin Aunukseen ensimmäisen kerran 1997 seurakuntaryhmän mukana. Neukkutyylinen hotelli Olonia oli täysi, ja minulle alettiin etsiä kotimajoitusta.

Lopulta Heikin luo ajoi nuori poika Ladalla hirvittävää vauhtia. Vanha huivipäinen mummo istui etupenkillä.

– Minut tuotiin Kuittisiin, 16 kilometrin päähän kaupungista. Sauna oli lämpimänä, mummo tarjosi ruokaa ja mankeloiduissa lakanoissa vaivuin nopeasti uneen. Aamulla heräsin karjan kelloihin, ja tuli samanlainen tunne kuin lapsuudessa. Ikuinen rakkaus kylään syntyi tuolloin.

Kuittisen kylässä on kahdeksan vapaana kulkevaa lehmää.
Kuittisen kylässä on kahdeksan vapaana kulkevaa lehmää.

Seurakunnan matkalla tehtiin paljon vapaaehtoistyötä, ja koteihin vietiin tarpeellista tavaraa kiukaista vaatteisiin.

– Olin usein järjestöjen ja seurakunnan matkoilla apuna, koska ne tekevät pyyteetöntä työtä. Veimme täällä kylällä tavaraa tarvitseville. Ne olivat avartavia matkoja, meitä oli yleensä pari kolme äijää kantoapuna. Yövyin aina perheissä ja pääsin sisään ihmisten elämään. Kontaktit ovat harventuneet, sillä väkeä on kuollut vanhemmasta päästä, mutta onneksi on vielä 2–3 kyläpaikkaa.

Avustustoimintakin on hiukan hiipunut, koska nykyisin rajan yli saa tuoda vain vähän tavaraa. Sallitut kilomäärät ovat todella alhaisia.

Hauskan illan jälkeen kävelemme valokuvaaja Karoliinan kanssa majapaikkaamme, Santeri, 77, ja Sandra, 81, Moltsinin kodin kammariin.

Suomalaiskoulun kasvatti

Havahdun aamulla Santerin ja Sandran ääniin tuvassa. He ovat nousseet aikaisin. Santeri keittää tsajua, Rizik-kissa leikkii pallolla ja vanhukset puhuvat keskenään pehmeää karjalan kieltä. On ihana rauha, kuin mummolassa lapsena. Huoneessani on gobeliini seinällä ja pitsiverhot ikkunassa.

Nousemme aamupuurolle, jonka painikkeena saamme Santerin tekemää mustikkahilloa. Hän on innokas marjastaja ja kotipuutarhuri. Sandran jalat ovat niin huonossa kunnossa, että hän ei metsään enää pääse.

Santeri toi Sandralle mustikkaiset tuliaiset metsäreissulta.
Santeri toi Sandralle mustikkaiset tuliaiset metsäreissulta.

Santeri oli aikoinaan sovhoosissa kuorma-autonkuljettajana, Sandra kyläkoulun opettajana. Heidän kotinsa on vuonna 1965 sohvoosin työntekijöille rakennettu soma talo. Sisään tulee kylmä vesi, ja huussi ja kyly ovat pihalla.

– Olen asunut koko ikäni tässä kylässä, jossa suurin osa on karjalaisia perheitä. Kaupungin hulinaan en ole koskaan halunnut, Santeri toteaa.

Sandran ja Santerin pojat VolodjaValera ja Juri asuvat Aunuksessa, Petroskoissa ja Pietarissa. He käyvät kerran kuussa auttamassa. Pojat osaavat hyvin karjalaa, mutta neljä vunukkaa eivät enää puhu sitä, Santeri kertoo. Sandra kävi kolmanteen luokkaan asti suomalaista kansakoulua, kun suomalaiset miehittivät Itä-Karjalan. Koska kaikki puhuivat karjalaa, oli suomea helppo oppia.

– Opettajamme oli suomalainen Saimi, joka kutsui minut usein luokseen kylään. Hän meni naimisiin suomalaisen upseerin kanssa ja sai pojan Aunuksessa.

Joitain vuosia sitten Saimin poika kirjoitti paikallislehteemme, että muistaako kukaan suomalaisia opettajia. Kirjoitin, lähetin kuviakin ja poika kävikin täällä pari kertaa, Sandra muistelee.

– Noin 15 vuotta sitten täällä alkoi käydä tutkijoita kyselemässä suomalaissotilaiden lapsista ja karjalaisista lauluista. Viime vuosina kävijät ovat vähentyneet.

Moltsinit toteavat 1960–70-luvuilla kyläläisten elämän olleen mallillaan. Sovhoosissa oli kunnon palkat, ja ihmisillä alkoi olla varaa ostaa jääkaappeja ja pesukoneita.

Nyt ruoan hinta nousee joka viikko Krimin ja Ukrainan tilanteen takia.

Ladalla liikenteeseen

Santeri pyyhkii Ladastaan pölyt joka päivä ja ajaa auton aina talliin.

– Aloin jonottaa ensimmäistä Mosseani vuonna 1973. Sain sen kahden vuoden, kahden kuukauden ja 19 päivän odotuksen jälkeen. Se maksoi 5 023 ruplaa, ja ajoin sillä kuusi vuotta. Tällä Ladalla olen ajanut yhdeksän vuotta, hän toteaa ylpeänä.

Lähden Santerin, Heikin ja Karoliinan kanssa tutkimaan lähiseutuja.

Ensin rämmimme metsään katsomaan jatkosodan aikaista PSS-linjaa.

– Nämä taisteluasemat ja korsut rakennettiin jatkosodan aikana välillä Pisi–Saarimäki–Sammatus. Mutta niistä jouduttiin luopumaan melko nopeasti, koska puna-armeijan suurhyökkäys eteni Karjalan kannaksella Valkeasaaressa kesäkuussa 1944, Heikki kertoo.

Nyt luonto on vallannut linjan ja maasto on upeaa mustikkametsää. Santeri kertoo täällä asuneen paljon suomalaisia sotilaita sodan aikana.

– Me lapset kuljimme metsässä, ja sotilaat kutsuivat meidät syömään ja antoivat kotiin vietävääkin.

Jatkamme Sammatuksen kylään, jossa asuu pari perhettä talvella, kesällä 40 ihmistä. Käymme koputtelemassa Santerin ystävän Valerin ovea, mutta hän lienee mustikassa.

Sammatuksessa on kylän hautausmaa, vanhoja suomalaisten rakentamia bunkkereita ja sotamuistomerkkinä tankki. Paikalla käytiin juhannuksena 1944 kova taistelu.

– Täällä opeteltiin 1940-luvulla uutta valutekniikkaa, jota sitten käytettiin Salpalinjan rakentamisessa, Heikki kertoo.

Santeri puolestaan kertoo tarinan pysähtyessämme vanhan talon eteen. Talossa asui aikoinaan Anni, joka sai sota-aikana lapsen suomalaisen miehen kanssa.

– Mies tuli vuonna 1991 etsimään poikaansa. Anni ohjasi hänen pojan luo, mutta tämä oli sammunut humalaansa eivätkä he siis edes tavanneet. Venäläinen kohtalo, tuumii Santeri, joka ei ole viinamäen miehiä lainkaan.

Aunuksen musiikkifestivaalien näyttämönä toimii kaunis kylämiljöö.
Aunuksen musiikkifestivaalien näyttämönä toimii kaunis kylämiljöö.

Karjala elää praasniekassa 

Seuraavana päivänä matkaamme Suuren Selän kylään, jossa vietetään Iljan päivän praasniekkaa 2.8. Kylämiljöö 1800-luvun hirsitaloineen on ainutlaatuisen kaunis.

– Iljan päivä on puoliksi kesää, puoliksi syksyä. Yleensä nostan silloin perunat. Juhlia vietetään eri kylissä eri viikonloppuina, Santeri selittää.

Aunuksen musiikkifestivaalit on järjestetty jo viitenä kesänä. Kuoroja, esiintyjiä ja soittajia tulee niin Suomesta kuin Aunuksen alueelta. Konserttiareena on aurinkoinen pihapiiri. On yksi kesän kuumimpia päiviä, lähes 30 astetta.

Karjalainen kansanmusiikki sopii kyliin kuin nenä päähän. Karjalan tasavallassa festivaalia koordinoi Intra-säätiö, Suomen puolella Pohjanmaa-Karjala ry.

– Tapahtumat on hajautettu kyliin, missä karjalaa puhuvat ihmiset elävät. Konserttien juonnot ja esitykset ovat karjalaksi. Tämä on tietoinen valinta, vaikka yleisössä on paljon suomalaisia ja venäjänkielisiä. Karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin kohottaminen on yksi festivaalin tavoitteita, kertoo vaasalainen puuhamies Antti Koski

Sisarukset Vera ja Nadesda kastelevat pientä sipulipeltoaan kevätillassa.
Sisarukset Vera ja Nadesda kastelevat pientä sipulipeltoaan kevätillassa.

Kulkurin valssi suomeksi 

Viimeisenä iltana ajamme pöliseviä hiekkateitä pitkin Kuujärven Paloniemen kylään. Sen kauneudesta runoilija Yrjö Jylhä loihti sanailemaan: Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, Kuujärven rannoilla karsikkopuu, pilviä päin kuvastuu.

Kylä kylpee ilta-auringossa. Siellä ei asu enää yhtään vakituista asukasta. Mutta kesällä se herää henkiin, kun pietarilaiset ja petroskoilaiset saapuvat kesänviettoon.

Sisarukset Vera Petuhova ja Nadesda Piskunova kastelevat pientä sipulipeltoa ja ryhdymme heidän kanssaan juttusille. Kun he kuulevat meidän olevan Suomesta, he alkavat huutaa naapurin rouvaa paikalle. Hän osaa kuulemma suomea, koska kävi suomalaista kansakoulua.

Lilja Semjonovna, 85, köpöttelee pihalle ja istuu penkille Anastasia Tsevtkovan, 86, viereen. Lilja kertoo asuvansa Petroskoissa, mutta viettää kesää lapsuudenkodissaan sukulaisten kanssa. Vera ja Nadesda yllyttävät Liljaa puhumaan suomea. Hyväntuulinen mummo sanoo nauraen venäjäksi, että ei hän enää muista mitään.

Anastasia Tsevtkova, 86, ja Lilja Semjonovna, 85, asuvat Petroskoissa, mutta viettävät kesää Kuujärven kylässä.
Anastasia Tsevtkova, 86, ja Lilja Semjonovna, 85, asuvat Petroskoissa, mutta viettävät kesää Kuujärven kylässä.

Mutta yhtäkkiä hän puhkeaa laulamaan Kulkurin valssin suomeksi. 

Hetkessä on jotain pysäyttävää, ja me kaikki hiljennymme kuuntelemaan. Lopulta yhdymme mukaan, kun Lilja unohtaa joitain sanoja. Lilja ei ole puhunut suomea 70 vuoteen.

Tästä ihmeellisestä ja koskettavasta tapaamisesta innostuneena yritämme saada Liljan laulun videolle. Vera ja Nadesda eivät malta olla hiljaa, vaan maanittelevat mummoa. Nauramme kaikki tilanteelle, ja lopulta laulamme kaikki yhdessä Miljoona ruusua, he venäjäksi ja me suomeksi. 

Tämä kohtaaminen kruunasi koko matkan. Ja minä päätin mennä työväenopistolle parantelemaan venäjän taitojani.

Kun seuraavana aamuna olemme lähdössä Moltsineilta pois kohti Suomea, kehottaa Sandra kaikkia istumaan hetkeksi paikalleen.

– Niin mieli rauhoittuu tulevaan, kohtaamaan uutta. Tämä on karjalainen tapa, hän sanoo ja halaa meitä läksiäisiksi.

Kuittisen kylä kukoistaa kesällä.
Kuittisen kylä kukoistaa kesällä.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 9/2015.

Jos mielit lomalle tai haikailet pienestä paussista vierailla mailla, tammikuu on todennäköisesti paras aika matkustaa ulkomaille.

Yksi yli 55-vuotiaiden suosikkimatkustusajoista on tammikuu. Syy löytyy halvoista hinnoista. Kun perheellisten loma-aikasesonki päättyy, voi etelän lämpöön päästä halvimmillaan 200–300 eurolla.

– Jos työelämä ei määritä lomailuaikaa, voi matkaa suunnitteleva hyödyntää äkkilähdöt, neuvoo Finnmatkojen tiedottaja Salla Salo.

Huokeita matkoja myydään loppiaisen jälkeen. Muita yleensä edullisia matkustusaikoja ovat toukokuu ja syyskuu eli ennen ja jälkeen kesäsesongin.

Kanariansaaret ja Thaimaa ovat tammikuun suosikkikohteita. Thaimassa ilmasto on tällöin erinomainen, aurinko paistaa ja lämmintä on 25–30 astetta. Vähän lähemmäksi, kuten Kanarialle pääsee halvemmalla.

Enemmän kuin viikko?

Neljän viikon matkat ovat suosittuja yli 55-vuotiaiden keskuudessa. Matkatoimistot räätälöivät tarvittaessa myös pidempiä 4–10 viikon matkoja.
Nousevia kiinnostuksen kohteita ovat Meksiko ja Dubai.

Tietoa edullisista äkkilähdöistä löytyy matkatoimistojen nettisivuilta ja matkahakukoneiden avulla. Kokeile esimerkiksi www.rantapallo.fi tai www.napsu.fi.

Lähetä postikortti kännykällä

Onko ystävälläsi kännykkä, johon ei voi lähettää kuvaviestejä? Ei hätää. Nyt voit ilahduttaa häntä lapsenlapsista tai reissusta otetulla kuvalla postikortin muodossa.

Lataa puhelimeesi Posti Mobiili -sovellus ja lähetä postikortti itse ottamallasi kuvalla suoraan puhelimesta. Aikaa säästää puolestaan se, ettei sinun tarvitse erikseen etsiä postimerkkiä tai -laatikkoa.

Posti Mobiili -sovellus, Android, iOS. Ilmainen.

Oho! 20 % yli 55-vuotiaista omistaa tabletin. Määrä on kasvanut kohisten, sillä vuonna 2012 tabletti oli viidellä prosentilla ikäryhmästä.

Koiravaljakolla ajo on hienoimpia tapoja kokea erämaan voima. Antauduimme rekikoirien ja Susi Nordmanin tarinoiden vietäväksi Kuusamossa.

Kun valjakko lähtee liikkeelle, haukku loppuu ja huskyt ovat yhtä jäntevää voimanpesää, juoksemisen riemua. Elämys on myös istua ah­kion kyydissä porontaljalla.

– Kaikkein vaikuttuneimpia ajelusta ovat olleet hauraat vanhukset tai vammautuneet, joiden elinpiiri saattaa muuten olla suppea, kertoo Jukka ”Susi” Nordman, 55, joka on jo vuosia pyörittänyt huskyfarmia Kuusamossa.

Parempaa kuin seksi. Näin luonnehti valjakko­retkeään muuan 73-vuotias britti, jolla oli ­ar­­­­vi­onsa­ pohjaksi muu­takin kuin elämänkokemusta. Upseerivuosinaan hän oli kouluttanut laskuvarjojoukkoja ja harrasti yhä triatlonia.

Ei kuitenkaan tarvitse olla teräsmies pysyäkseen koiravaljakon jalaksilla ja nauttiakseen luontoyhteydestä. Koirien sydämeenkäyvästä seurasta, vauhdin hurmasta, erämaan kauneudesta. Hiljaisuudesta.

Rekikoira ei hyydy edes 50 asteen pakkasessa.

Minä pääsen puikkoihin itse. Kokemaan, miten esi-isät ovat liikkuneet tiettömillä taipaleilla vuosituhansia. Ovathan Suomesta löytyneet vanhimmat reenjalakset peräisin kivikaudelta, ja koira on konettakin sitkeämpi ja viisaampi valinta arktisiin olosuhteisiin. Rekikoira kun ei hyydy edes 50 asteen pakkasessa ja lepää luontevasti myös lumen alla.

Kuin jääkiekkojoukkue

Nordmanin tilalla koiria on parisataa. Pihapiirin tunnelma on kuitenkin kodinomainen. Jokaisella koiralla on oma aitaus ja mökki – ja persoona. Luonteenlaadun mukaan kootaan myös valjakot. Kuka sopii kenenkin pariksi ja mihinkin asemaan: nokkelimmat kärkeen, vahvimmat kelkan eteen, joustavimmat puurtajat siihen väliin.

– Vähän samalla tavoin kuin jääkiekkovalmentaja miettii joukkuettaan, Susi selittää.

Yksi 14-vuotias eläkeläinenkin makailee omassa rauhassaan lähtöpaikan liepeillä – antaa nuoren polven vuorostaan revitellä.

– Koirat ovat minulle kuin lapsia, kun ei ole muitakaan lapsia siunaantunut, Susi Nordman sanoo. Ja kyllä sen näkee myös hänen otteistaan.

Mies tuntee jokaisen koiran nimeltä, paijaa ja puhelee. Antaa rajat ja ruuan. Päivässä kuluu 80 kiloa kuivamuonaa ja 50 kiloa lihaa. Vuodessa se tekee rapiat 50 000 euroa. Mutta asiakkaita on riittänyt, ja huolellinen hoiva on pitänyt lääkärikulut pieninä.

Juuri nyt Susi Nordmania huolestuttaa vain kulmilla liikkunut ahma.

– Se on pedoista fiksuin ja kavalin, menee läpi vaikka panssariaidasta.

– Koirillemme hyvä hoito on vielä tärkeämpää kuin lemmikeille, koska nämä ovat myös työkavereita ja perheenjäseniä, korostaa Jukka "Susi" Nordman.
– Koirillemme hyvä hoito on vielä tärkeämpää kuin lemmikeille, koska nämä ovat myös työkavereita ja perheenjäseniä, korostaa Jukka "Susi" Nordman.

Hiukan shamaanin vikaa

Jukka Nordman varttui Turun saaristossa ja oppi jo poikasena, että luonnossa pärjää vain sitä kunnioittamalla.

– Isäni antoi vahvan mallin. Hän taisi olla vähän shamaani, lumosi käärmeitä ja syötti lintuja kädestään.

Lappiin Jukan toi parikymmentä vuotta sitten eräopaskurssi.

– Olen aina tykännyt talvesta ja koirien kanssa touhuamisesta. Ehkä myös Jack Londonin tarinoilla on ollut vähän vaikutusta.

Vaimokin löytyi muutama vuosi sitten tunturista. Espoossa fysioterapeuttina työskennellyt Mirja Pyysiäinen oli juuri eronnut lähtiessään lomalle Lappiin.

– Osallistuin Kiilopäällä retkeen, jota Jukka veti. Lumikenkäni remmissä oli vikaa, jota opas joutui monesti korjailemaan, ja siitä se lähti kytemään, Mirja muistelee.

"Panin kaikkeni peliin romanttisia rakovalkeita myöten."

– Kun sain hänet seuraavan kerran täällä käymään, panin kaikkeni peliin romanttisia rakovalkeita myöten, Susi kertoo pilke silmäkulmassaan.

Nyt Mirja tuntee jo juurtuneensa tunturin kupeeseen, ja puuhaa riittää huskytilan konttorissa, kaupassa ja kahvilassa.

Kaataessaan teetä Mirja hymähtää, että aidot puusta koverretut kuksat EU kieltää kahviloilta hygienisyihin vedoten. Tämä puumassasta tehty kupikka on konepestävä. Byrokratiaan matkailuyrittäjä törmää usein muutenkin, mutta hyviä puolia on enemmän.

Kuusamossa maailma tulee luokse. Viime vuonna vieraita oli 35 maasta. Kielitaidolla on käyttöä, ja sitä laventavat myös tarhan harjoittelijat, toinen Venäjältä, toinen Ranskasta.

– Koirien hoito sitoo samalla tavalla kuin karja, joten apuvoimaa tarvitaan.

Legenda antaa vauhtia

Lähtönykäisy on raju, mutta onhan siitä varoitettu. Nyt koko vartalo liikkeeseen, joustavin polvin, kyyryssä kaarteisiin. Hetken kestää muistaa, että reen jalaksia kantapäillä kääntämällä pystyy hieman vaikuttamaan ajolinjoihin. Silti alkumatkasta muutama käppyrämänty tulee aika lähelle, varsinkin kyydissäni istuvaa kaveria.

Mutta hän vain hihkuu riemusta.

Suon yli kiidetään kuin ilmassa. Kärjessä painaa nimensä veroinen Pikkumusta jäänsinisine silmineen. Saman väriset kuin isännällään.

Lähinnä kelkkaa rehkivät isä ja poika, Ago ja Tatu. Ago on saanut nimensä moottoripyöräilijä Giacomo Agostinilta, joka on kurvaillut myös Nordmanin huskyilla. Koiravaljakko voi viilettää jopa viittäkymppiä.

Koiria nimetään tilalla vierailleiden julkkisten mukaan. Mukana haukkuvat myös Hanna Pakarinen ja kaikki Suomen presidentit.

Mutkaa ja muuta haastetta

Kuulen Suden huutelevan taustalla. Paksun lakin läpi kuuluu huonosti, ja seikkailunmaku saa veren kohisemaan korvissani. En pysähdy, arvelen hänen huhuilevan paikannimiä.

Taas tiukka kaarre: Sebastian Vettelin mutka? Siinä formulatähden tyttöystävä sai taannoin lumipesun ajamalla kinokseen.

Ylämäessä olen koirille avuksi ottamalla pari juoksuaskelta, kädet kelkan sarvissa. Sitten hyppy takaisin jalaksille – ja taas mennään! Lumi tanssii ympärillä kuin taikapöly.

Tauolla kysyn, mitä Susi huuteli.

– Vähän enemmän olisit voinut jarrutella mutkapaikoissa. Muuten näyttää sujuvan hyvin.

Huomaan suhtautuvani kehuihin yhtä innostuneesti kuin koirat.

Rekikoira kestää 50 asteen pakkasen ja lepää vaikka lumen alla.
Rekikoira kestää 50 asteen pakkasen ja lepää vaikka lumen alla.

Se koirien koira

Pysähdys ottaa eniten voimille. Jarrun päällä saa seistä tosissaan, koska koirilla on luontainen menohalu. Myös kuskin pudotessa kyydistä.

Sudelle itselleenkin on käynyt niin. Vuosia sitten, saatuaan oksiin sotkeutuneet valjaat suoraksi, koirat ampaisivat saman tien liikkeelle. Kuski jäi keskelle erämaata, kymmenien kilometrien päähän kotoa. Mies kiirehti manaillen koiriensa perään, mutta aika matkan hän sai hölkätä ennen kuin näki valjakkonsa järven jäällä. Susi huhuili silloista valjakon johtajaa, Trevoria, niin lempeästi kuin kykeni.

Ja Trevor kuuli, kääntyi ja johti valjakon liikuttuneen isäntänsä jalkojen juureen. Nyt jo kuolleen, viisaan koiran kuva on kotona kunniapaikalla.

Myrskyä ja lupauksia

Monesta myrskystä on selvitty – ja kevään pehmittämästä suosta, joka pani koirat melkein uimaan.

Mirja kertoo parista, joka oli pyytänyt lähiomaiset koirasafarille.

"Tulevat anopit astuivat vähän ihmeissään sisään."

– Pakkasta oli 30 astetta, mutta kaikilla oli kelpo varusteet. Vauhdikas kierros päättyi kauniisti koristellun kodan eteen. Tulevat anopit astuivat vähän ihmeissään sisään eivätkä huomanneet mitään erityistä, vaikka pappi oli ovella vastassa. Molempien naisten silmälasit nimittäin huurustuivat avotulen loimussa. ­Pian näkymä kuitenkin kirkastui ja tilaisuuden todellinen luonne, häät, paljastui kaikkien riemuksi, Mirja kuvailee.

– Sama pari on juhlinut hääpäiväänsä täällä myöhemminkin. Silloin heitä on vetänyt morsiamen kaimaksi ristitty Noora, joka häiden aikaan oli vasta pentu.

Tilan lastentarhasta Susi nappaa suukoteltavakseen 8-viikkoisen söpöläisen, joka uskalsi ulos ensimmäisenä.

– Johtaja-ainesta, mies kuiskii.

Artikkeli on julkaistu ET-lehdessä 4/2015.

  • Vaihtoehtoja on paljon: 5–30 kilometrin lenkkejä ja 2–5 vuorokautta kestäviä retkiä, yöpyminen mökeissä. Kaikki saavat ajo-opetuksen ennen lähtöä.
  • Esimerkiksi 10 kilometrin ajo kestää noin 45 minuuttia ja maksaa 85 euroa/henkilö.
  • Vinkki: sopii lahjaksi myös varttuneemmalle väelle.
  • Erä-Susi Huskies, Rukajärventie 30, Rukatunturi, Kuusamo. www.erasusi.com

Yhdelle se on retki tulivuorelle, toiselle sukellus Karibianmereen. Poimimme parhaat elämykset lännestä itään.

1. Hallasan, Etelä-Korea

Eteläkorealaisten lomaparatiisi Jeju sijaitsee noin 90 kilometriä mannermaasta etelään. Saaren keskustaa hallitsee maan korkein vuori, 1 950 metriä korkea Hallasan.

Tulivuori on patikoitsijoiden suosiossa, ja ylös pääsee hyvin merkittyjä reittejä. Lyhin on vajaan neljän kilometrin mittainen Yeongsil. Se alkaa kilometrin korkeudesta ja päätyy reiluun 1 700 metriin. Nousu kestää kunnosta riippuen pari kolme tuntia, laskeutuminen puolitoista tuntia.

Maisemat ovat huikeat. Kesällä kukkaloisto hivelee silmää. Ruskan aikaan lehtipuut ovat kauniin kirjavia, ja talvella lumi peittää huipun.

Jos haluaa kivuta ylös asti, on valittava reitiksi pitkä ja haastava Gwaneumsa tai Seongpanak. Niille on lähdettävä aamutuimaan ja urakkaan on varattava koko päivä. Vuorella ei voi yöpyä.

Meno-paluulennot Souliin alkaen 600 €. Lennot Soulista Jejulle 50–100 €.

2. Barbados, Karibia

Maalla kömpelö, vedessä sulava­liikkeinen. Kilpikonnan kohtaaminen jää mieleen.
Maalla kömpelö, vedessä sulava­liikkeinen. Kilpikonnan kohtaaminen jää mieleen.

Huljutan maskia vedessä ja puristan snorkkelia huulillani. Katamaraanin kapteeni rauhoittelee: ihan helppoa. En usko.

Näky Karibianmeren pinnan alla on kuitenkin niin palkitseva, että unohdan jännittää. Kymmenkunta merikilpikonnaa ui uskomattoman sulavasti kerätessään vedestä retkenjärjestäjän lahjoittamia makupaloja.

Ne ojentavat raajojaan kuin siipiä ja vaihtavat salamannopeasti suuntaa. Olympia-uimari Michael Phelps jäisi kakkoseksi. Nopeasti konna myös katoaa Karibianmeren turkoosiin.

Kun vedenalaiset ihmeet riittävät, voi loikoilla Crane-rannan valkealla hiekalla iskemässä silmää taskuravuille. Ne ovat yhtä hauskoja kuin Kolumbiassa.

12 päivän matka alkaen 2 800 €. Meno-paluulennot Helsinki–Bridgetown alkaen 790 €.

3. Lofootit, Norja

Meren myrskytessä on hienoa nukkua laiturille rakennetussa mökissa.
Meren myrskytessä on hienoa nukkua laiturille rakennetussa mökissa.

Jalkani juuresta nousee vuori jyrkästi kilometrin korkeuteen, ja saman jalan juuresta laskee merenpohja jyrkästi kahden kilometrin syvyyteen. Tieto jähmettää.

Lofoottien saaret suojaavat Pohjois-Norjaa kuin kilpi. Kun sataa, sataa kunnolla. Kun paistaa, on lämmintä kuin linnunpesässä.

Andenesissa asuva valassafariyrittäjä ei lähde merelle kovan tuulen takia. Lintuja, kuten kauniita lunneja, näkee ja kuulee paljon. Lauttamatkalla Moskenesista mantereelle pongaamme miekkavalaita.

Ajomatkaa Torniosta Pohjois-Ruotsin läpi noin 800 km. Polttoaine ja ruoka ovat samanhintaisia kuin Suomessa. Yö Eliassen-hostellissa kahdelle noin 80 €.

4. Angel Falls, Venezuela

Angel Falls on maailman korkein putous, 978 metriä.
Angel Falls on maailman korkein putous, 978 metriä.

Istun ahtaassa pikkukoneessa ja ihastelen, kuinka alapuolella levittäytyy Venezuelan rehevä viidakko kiemurtelevine jokiuomineen. Edessä siintää jyrkkäseinäisiä vuoria, joiden laki oli tasainen kuin pöytä. Ne ovat Guyanan ylänköalueen tepui-vuoria.

Yhtäkkiä kone pudottaa korkeutta ja sukeltaa moottori pauhaten vuorten ympäröimään solaan, Paholaisen kanjoniin. Seinämien välissä on jylhä jyristellä, mutta minä odotan jotain vielä mahtavampaa. Ohjaaja vinkkaa vasemmalle, ja koneessa käy kohahdus. Vasten kilometrin korkuista Auyàntepui-vuorta pärskyy Angel Falls, maailman korkein putous.

Pilviin verhoutuneen vuoren laelta syöksyvät vesimassat hajoavat tuulen voimasta sadunomaiselta näyttäväksi usvaksi. Alhaalla vesi kerääntyi uudelleen joeksi kadotakseen viidakon kätköihin.

Putous on nimetty amerikkalaisen kullanetsijän Jimmie Angelin mukaan. Hän laskeutui 1937 Auyàntepuin huipulle yksitasollaan, mutta ei pystynyt enää nousemaan ilmaan. Patikkamatka alas kesti 11 päivää.

Meno-paluulennot Caracasiin alkaen noin 1 500 €. Viiden päivän retki Caracasista Angel Fallsille 770 €.
Kolmen päivän retki Ciudad Bolivarista 350 €.

5. Madeira, Portugali

Madeiran levadat johdattavat kulkijan suoraan sisään maisemaan.
Madeiran levadat johdattavat kulkijan suoraan sisään maisemaan.

Madeiran vaihteleva sää yllättää juuri vaelluspäivänä. Vettä tihuttaa, ja näkyvyys on välillä vain muutama metri. Rabacalin-reitillä laakeripuumetsän vehreys tekee vaikutuksen. Mukana on opas, joka nimeää kasveja sieltä, täältä ja tuolta. Hotellilta saadut eväät takaavat, että energiaa riittää koko 11 kilometrin matkaan.

Saarella on eritasoisia ja -pituisia patikointireittejä, joita voi kulkea järjestetyillä retkillä tai omin päin. Polkuja ei ole aina merkittu hyvin, joten kannattaa olla tarkkana, ettei eksy. Osa kulkee pitkin rinteille rakennettuja kastelukanavia, levadoja. Saaren korkein huippu Pico Ruivo on pilvettömänä päivänä hieno retkikohde.

Viehättävä majatalo Dorisol Pousada dos Vinhaticos sijaitsee upeissa vuoristomaisemissa noin 26 kilometriä saaren pääkaupungista Funchalista. Hirsinen vierasmaja on suomalaisten rakentama.

Viikon matka alkaen noin 600 €. Kukkafestivaalit 7–13.4.2016.

Helsingin matkamessut lääkitsevät matkakuumetta tehokkaasti. Mihin toimittaja Jaakko Selin sortuu aina messuilla?

Matka 2017 -messut ovat Pohjoismaiden suurin matkailutapahtuma. Mitä siellä kannattaa tutkia tänä vuonna?

Maailmanmatkaaja, toimittaja, ET Matkaopas -lehden kolumnisti Jaakko Selin vinkkaa näin:

 

"Messuilla turhautuu helposti, jos lähtee fiilistelemään menneiden lomien tunnelmaa ja etsimään tuttuja hotelleja tutuista paikoista. Ja itse kuitenkin sorrun siihen aina.

Vietin marraskuun alussa pohjoisessa jo toisen kerran loman teemalla ”ruskan jälkeen, ennen lunta". Tykästyin Norjan Karasjoen seutuun, joten aion hakea matkamessuilta lisätietoa talvilomista siellä ja Tromssassa ja Kirkkoniemessä. Ne ovat tuttuja lapsuuden kesälomilta, mutta talvi on vielä siellä kokematta.

Puiston täytyy olla jotenkin supermerkittävä.

Satavuotisen Suomen kunniaksi avattava Hossan kansallispuisto on pakko katsastaa. Se on pinta-alaltaan kovin pieni, joten sen täytyy olla jotenkin supermerkittävä Suomelle. Lisätietoa siitä ja myös uudesta Teijon kansallispuistosta lähden taatusti etsimään.

Myös Teijon kupeessa oleva Mathildedalin ruukkikylä sulattaa  meikäläisen sydämen, joten haluan nähdä, miten he osaavat tuoda itseään tykö messuilla.

Kuva Hossasta, Metsähallitus/ Hannu Huttu

Italian Apulian maakunta on melkein valloittamatta, joten sinne mars! Vietän paljon aikaa Pohjois-Italiassa muotihommissa ja hämmästyn monesti sitä, miten erilaisia kaikki Italian maakunnat ovat. Apulia kiinnostaa tavattomasti!"

Matka 2017 -messut Helsingin Messukeskuksessa 19.-22. tammikuuta.