Yksi haluaa teatteriin. Toinen tahtoo laulaa. Muistisairaat kaipaavat liikuntaa, iloa ja elämyksiä. Kunnon nauru käy jumpasta ja lisää onnellisuutta.

  • 1. Miten nauraminen vaikuttaa ihmiseen?

Nauraminen tekee hyvää kaikille. Jos nauraa hekottaa oikein kovasti, kuluu ener­giaa. Se vaikuttaa kuin fyysinen jumppa. Nauraminen vahvistaa sydäntä ja keuhkoja, hieroo ruuansulatuselimiä, laskee verenpainetta ja lisää endorfiinin tuotantoa, mikä lisää hyvänolon tunnetta ja vähentää kipuja. Nauru on elimistön luonnollinen kivunlievittäjä. Kun nauraa paljon, on helpompi suhtautua elämään ­positiivisesti.
Muistisairailla on tarkat tuntosarvet. He aistivat, jos joku yrittää väkisin naurattaa heitä. Ilon näyttäminen tekee kaikille hyvää, ja nauru on valtava voimavara.

  • 2. Sopiiko suosittu naurujooga myös muistisairaille?

Sopii. Nauru tarttuu. Vaikka ihminen ei muistaisi jälkeenpäin mitään koko tapahtumasta, hänelle jää rento ja hyvä olo naurujoogasta.
Naurujoogassa tehdään hengitysharjoituksia ja puretaan tunteita nauramalla. Tunnilla ei naureta siksi, että ollaan onnellisia, vaan ollaan onnellisia, koska nauretaan.

Lue myös: Top 6 – Mitä lahjaksi muistisairaalle?

  • 3. Minkälaiset asiat ilahduttavat muistisairasta?

Periaatteessa samat asiat kuin kaikkia muitakin ja erityisesti ne, joista hän on ennenkin nauttinut. Tärkeää olisi, että muistisairas saisi itse päättää, mikä hänen mielestään on mukavaa. Joku saattaa jatkaa monivuotiasta harrastusta tai ryhtyä harrastamaan ihan jotakin muuta. Pääasia, että ihminen saa itse vaikuttaa tekemisiinsä. Liian harvoin niin on. Yleensä omaiset ja hoitohenkilökunta tekevät päätökset muistisairaan puolesta.
Jos Alzheimerin tauti on edennyt pitkälle, ihmisen elämän varrelta voi yrittää poimia tapahtumia, jotka ovat kiinnostaneet häntä. Muistisairauksien leima saattaa rajoittaa ihmisen elämää – tehdä araksi. Usein sosiaalinen kanssakäyminen ja harrastukset vähenevät tarpeettoman aikaisin.

  • 4. Miten harrastukset ja toiminta ilahduttavat sairasta ja hidastavat sairauden etenemistä?

Jo toisten ihmisten seura ja mukavaan kuntouttavaan toimintaan osallistuminen virkistävät ja vaikuttavat siis elämän laatuun. Pahinta on, jos jää yksin kotiin.
Etenevä muistisairaus vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn. Hänen selviytymisensä päivittäisissä toiminnoissa heikkenee vähitellen. Sairastuneella on vaikeuksia muistin alueella, puheen tuottamisessa ja ymmärtämisessä, ympäristön hahmottamisessa, ajattelussa ja tavoitteellisessa toiminnassa.
Taide, musiikki ja mielihyvää tuottavat asiat voivat tarjota aivoille ärsykkeitä, jotka saattavat hidastaa taudin etenemistä.

  • 5. Miten muistisairaan saa tuntemaan itsensä tarpeelliseksi?

Ihminen laitostuu äkkiä. Jos hän tottuu siihen, että kaikki tehdään hänen puolestaan, hän saattaa passivoitua ennen aikojaan. Hän alkaa ikään kuin vaatia, että sänky pedataan ja pölyt pyyhitään, vaikka osaisi itse tehdä nämä kotityöt.
Jokainen pystyy joihinkin pikkupuuhiin, kun siihen kannustetaan ja annetaan mahdollisuus.
Esimerkiksi astioiden kattaminen pöytään on työ, jota kaikki ovat tehneet, ja se sujuu yleensä muistisairaaltakin. Muistisairaiden käytösoireet johtuvat osin siitä, että he ovat usein turhautuneita, ja sekin  ahdistaa. Jokainen ihminen haluaa tuntea olevansa tarpeellinen.
Taide voi aktivoida muistia ja antaa mahdollisuuden tunteiden ilmaisemiseen silloinkin, kun sanat ovat hävinneet. Kulttuurikokemukset ja -harrastukset voivat jopa kohentaa sairaan toimintakykyä.

  • 6. Kun muistisairas katselee vanhoja valokuvia tai laulaa tuttuja lauluja, häntä saattaa alkaa itkettää. Miten siihen pitäisi suhtautua?

On hyvä, jos muistisairas saa tuntea myös surua turvallisessa seurassa. Ketään ei pidä säästää tunteilta. Ajan antaminen on tällaisissa tilanteissa erityisen tärkeää, jotta muistisairaalle tulee tunne, että hän on tärkeä eikä kenelläkään ole kiire minnekään.
Vanhojen valokuvien kautta herää muistoja, jotka saattavat olla surullisia. Jokaisen elämässä on varmasti tapahtumia, jotka herättävät tunteita, vaikka selkeät muistikuvat olisivat kadonneet. Yleensä muistisairas pystyy mielessään palaamaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa – parhaiten juuri kuvien kautta.

"Musiikki saattaa tuoda mieleen kipeitäkin tunteita."

Myös musiikki saattaa tuoda mieleen kipeitäkin tunteita. Alzheimerin tautia sairastava voi reagoida musiikkiin tunteellisesti, mutta yleensä säveltaide rauhoittaa ja virkistää levotonta ja ahdistunutta.
Oulussa kehitetyn Muistoista musiikiksi -menetelmän avulla on huomattu, että muistisairauteen sairastunut pystyy myös luomaan ja oppimaan uusia asioita. Ryhmä tekee musiikkia yhdessä, muistoista sanoitetaan lauluja.

  • 7. Miten taiteen tuottaminen, kuten maalaaminen, vaikuttaa muistisairaaseen?

Piirtämisen avulla jokainen, myös sairas, saattaa päästä käsiksi vanhoihin muistoihin. Jo se, että saa jotakin aikaiseksi paperille, saattaa tuottaa iloa ja parhaimmillaan lisää itse­luottamusta.

  • 8. Täytyykö muistisairas pakottaa touhuamaan ja harrastamaan?

Jokainen muistisairas on oma persoonansa. Parasta on kysyä, mitä ihminen itse tahtoo harrastaa. Pelkkä toisen ihmisen läsnäolokin tuo iloa ja tunteen siitä, että merkitsee toiselle jotakin.

Asiantuntijoina toimintaterapeutti Maaret Meriläinen Oulun seudun Muistiyhdistyksestä, LL, muistiterapeutti Martti Vannas ja naurujoogaopettaja Annukka Blom-Ruohisto.
 

Kiistely on taitolaji, jossa voi kehittyä. Syyllistä tai voittajaa on turha etsiä, mutta jos pelaat korttisi hyvin, kumpikin osapuoli hyötyy.

Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin. Aina niiden käsittely ei aiheuta riitaa, mutta jos asia on itselle hyvin tärkeä, kuohahdusta on vaikea välttää.

Tapamme riidellä juontaa usein juurensa lapsuuskodissa omaksuttuihin malleihin, oli sitten mököttäjä tai möykkääjä.

Näin riitelet rakentavasti:

1. Kuuntele

Yleisin virhe riitelyssä on se, että kumpikin jankkaa omaa näkökantaansa toista kuuntelematta. Erityisen ärsyttävää on yleistäminen: ”Sinä olet aina myöhässä”  tai ”Sinä et koskaan siivoa jälkiäsi”.

Tyhmintä on kaivaa esiin kaikki entiset riidanaiheet: appiukon letkautukset, liian kalliit hifi-laitteet tai vuosien takainen törttöily etelänlomalla.

2. Pysy asiassa

Kuohuksissa tulemme helposti sanoneeksi asioita, joita emme tarkoita. Valitettavasti ne eivät katoa huonon tuulen mukana. Henkilökohtaiset loukkaukset  iskostuvat mieleen paljon pysyvämmin kuin kehut ja kannustukset.

3. Ole rehellinen

Vältä passiivisuutta, ylimielisyyttä, yksityiskohtiin takertumista ja ylitunteellisuutta.

4. Pidä vuoropuhelu käynnissä

Pitkät jaaritukset eivät toimi ainakaan silloin, jos yrittää perustella miksi toinen on väärässä. Kuohuksissaan oleva ihminen ei välitä faktoista. Tärkeämpää on pyrkiä luomaan tunne, että hän on turvassa, vaikka tilanne on hankala.

5. Väistä

Joskus kiukkua herättävä kommentti kannattaa pyyhkäistä mielestä ajattelemalla, että tuolla toisella ei ollut paras päivä. Huono nukkuminen ja muut arjen taakat madaltavat ärsyyntymisen kynnystä entisestään.

Jos koet tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi, lähde pois. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun kumpikin on rauhoittunut.

6. Pyydä anteeksi

Sopu syntyy helpommin, kun molemmat myöntävät osuutensa riitaan. Pyydä viipymättä anteeksi, jos osa iskuista on osunut vyön alle. Ripaus myötätuntoa saa ihmeitä aikaan.

Lähteet: Väestöliitto, Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju

Ulla saa voimaa kylmästä vedestä. Hän on harrastanut avantouintia useamman vuoden.

Jo lapsena Ulla Maloney, 54, tarkisteli pakonomaisesti hellan levyjä, etteivät ne olleet päällä. Pakkoajatukset veivät Ullan lopulta sairauseläkkeelle.

Jo lapsena Ulla Maloney ajatteli, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Ennen kouluun lähtöä hän tarkisti, ovatko hella ja sähkölaitteet pois päältä, vaikkei ollut käyttänyt niitä. Lukioikäisenä ahdistavat ajatukset täyttivät pään. Ylioppilaskirjoituksissa Ullaa pelotti, että hän oli kirjoittanut koepaperiin älyttömyyksiä, kuten kirosanoja.

Vajaat 20 vuotta sitten ahdistavaan oloon löytyi selitys. Ulla oli juuri perustanut miehensä kanssa perheen ja tytär oli puolivuotias, kun hän sai pahan kohtauksen.

– Ajattelin, että en voi elää näin, varsinkaan vauvan kanssa.

Aviomies kannusti hakemaan apua, ja niin Ulla varasi ajan mielenterveystoimistosta. Lääkäri totesi Ullan kärsivän pakko-oireisesta häiriöstä.

– En tiennyt tämän olevan sairaus, jolla on nimi ja johon on tarjolla hoitoa ja lääkitystä. Luulin, että tämä on vain minun juttuni. Että olen ainoa.

Ulla kertoo OCD-oireiden nousevan pintaan erityisesti stressaantuneena. Oireet ovat lähinnä pakkoajatuksia, mutta myös tarkistamista.

– Saatan rynkyttää oven kahvaa niin, että se melkein lähtee irti.

Pakkoajatuksia on paljon erilaisia, ja niitä ilmaantuu koko ajan uusia. Eniten Ulla pelkää vahingoittavansa jotain ihmistä. Kun hän ohittaa autolla jonkun, hän pelkää osuneensa tähän.

– Kerran pelästyin ajaneeni jonkun päälle ja jouduin palaamaan samaan paikkaan uudelleen ja uudelleen. Ahdisti ja stressasi. Toivoin pääseväni kotiin turvaan.

Työstressi oli liikaa

Mielenterveystoimiston kautta Ulla pääsi psykoterapiaan. Lääkitystä hän on käyttänyt siitä lähtien. Vain kerran lääkkeet jäivät pois, kun perheeseen yritettiin hankkia toista lasta. Samaan aikaan perhe muutti toiselle paikkakunnalle ja Ulla joutui jättämään työpaikkansa. Olo oli raskas. Masennus hiipi kuvioihin.

– Tuskin pääsin sängystä ylös. Kerran mies soitti kauppareissulta ja kysyi ostoksista. Ihmettelin, kuinka jollain on niin paljon energiaa, että jaksaa käydä kaupassa.

Masennusjakso kesti muutaman kuukauden. Sen jälkeen Ulla meni osa-aikatyöhön, ja se edesauttoi toipumista. Idea toisen lapsen hankkimisesta unohdettiin, ja Ulla jatkoi lääkityksen käyttöä.

"Työstressin loppuminen auttoi."

Muutaman vuoden kuluttua perhe muutti takaisin paikkakunnalle, josta oli lähtenyt. Ullan työ vaihtui kokoaikaiseksi, ja sitten alkoivat jatkuvat muutoksia.

– Työtehtäväni eivät pysyneet enää samanlaisina. Koin sen stressaavana, minkä seurauksena OCD-oireeni lisääntyivät.

Tästä alkoi sairauslomakierre. Sitten työviikko lyheni kahteen päivään, mikä teki Ullalle vaikeaksi pysyä ajan tasalla työasioissa. Lopulta lääkäri ehdotti työkyvyttömyyseläkettä. Eläke alkoi kolme vuotta sitten. Työuraa Ullalle oli ehtinyt kertyä 27 vuotta.

– Se auttoi. Työstressin loppuminen vaikutti mielialaani positiivisesti, vaikka minulla on pakkoajatuksia edelleen päivittäin.

Avanto antaa voimaa

Pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein piilottelua ja salailua. Ullankin sairaudesta tietävät toistaiseksi vain harvat.

– Uskaltauduin tähän haastatteluunkin pohdinnan jälkeen. Aviomieheni on ollut kannustava ja ymmärtäväinen. Haluan, että OCD:stä kirjoitetaan aikaisempaa enemmän.

– Ne kenelle olen kertonut, ovat sanoneet, etteivät olisi ikinä uskoneet, että minulla on pakko-oireinen häiriö. Pään sisäinen myllerrys ei näy päällepäin.

Ulla on käynyt OCD-yhdistyksen vertaistoiminnassa ja sopeutumiskursseilla. Niistä hän on saanut tukea.

Eläkkeellä olo ei tunnu tylsältä, päinvastoin. Hänellä on kolme koiraa ja kissa, joista saa voimaa ja iloa. Myös rescuekoiratoiminta on lähellä Ullan sydäntä.

– Lisäksi urheilen ja tapaan ystäviä.

Lenkkeilyn lisäksi hän on harrastanut seitsemän vuotta avantouintia.

– Uinti on minulle "pakkomielle". Se auttaa jaksamaan.

  • OCD on lyhennelmä englanninkielisistä sanoista obsessive-compulsive disorder. Pakko-oireinen häiriö luokitellaan ahdistuneisuushäiriöksi. Siitä kärsii Suomessa 1-3 prosenttia aikuisista.
  • Sairaudella on selkeä ikä- ja sukupuolijakauma. Lapsuudessa tautiin sairastuneista valtaosa on poikia, kun taas 25 ikävuoden jälkeen enemmistö sairastuneista on naisia.
  • Yleisimmät pakko-oireet ovat tautien ja lian pelko, pakonomainen epäily sekä symmetrian tarve. Suurimmalla osalla potilaista esiintyy samanaikaisesti muita psyykkisiä häiriöitä, kuten masennusta.
  • OCD:tä hoidetaan psykoterapialla ja lääkkeillä. Vertaistuki ja potilasryhmiin osallistuminen voivat auttaa. Oireet helpottuvat usein iän myötä.