Enää ei tarvitse syytellä vain kohtaloa. Elintapojaan kohentamalla jokainen meistä voi yrittää ehkäistä muistisairauksien syntyä. Jopa parantaa jo alkaneita vaurioita.

Professori Miia Kivipellon johtama Finger-tutkimus on uraauurtava hanke, jonka tulosten pohjalta suomalaisryhmä laatii konkreettiset, maailmanlaajuiset ohjeet.

Kansanterveyspäivillä esitelty Finger-tutkimus todistaa, että jokainen voi elintavoillaan vaikuttaa vireyteensä ja muistisairauksien syntyyn. Jopa parantaa jo alkaneita oireita. Olennaista on myös se, että terveistä elintavoista hyötyvät nekin, joilla on huomattavia perinnöllisiä rasitteita.

ET-lehti kysyi Kivipellolta kymmenen kiperää kysymystä tärkeästä aiheesta.

  1. Mikä on suurin muistisairauksiin liittyvä harha?
    – Kun aloitin 15 vuotta sitten, näkemys oli hyvin fatalistinen: geenit ja ikä ratkaisevat. Vielä tuolloin uskottiin, että muistihäiriöt ovat luonnollinen osa ikääntymistä. Eivät ne ole.  Tiettyjä muutoksia toki tapahtuu, tavalliset toimet voivat viedä hiukan enemmän aikaa, mutta itse muistikapasiteetin ei pitäisi merkittävästi muuttua.
  2. Mikä on tutkimuksen olennainen löydös?
    – Omaan vireyteensä ja aivojensa terveyteen voi vaikuttaa elintavoillaan merkittävästi. Monipuolisesta harjoittelusta hyötyvät myös ne, joilla on perinnöllistä alttiutta.
    Parasta on se, että jo alkaneita muistihäiriöitä voidaan jarruttaa ja lykätä. 
  3. Entä mikä on tutkimuksen iloisin yllätys?
    – Hiukan epäilin, että kaksi vuotta on liian lyhyt aika saada selkeitä tuloksia. Mutta jo kahden vuoden aikana muistisuorituksissa tapahtui selvää parantumista. Uskonkin, että pääsemme pikku hiljaa samaan, mihin sydäntautien kanssa on jo edetty – viivyttämään taudin puhkeamista useilla vuosilla.
  4. Miten koehenkilöt valittiin?
    – Iältään 60–77-vuotiaat koehenkilöt jaettiin kahteen 600 henkilön ryhmään, jotka edustavat väestöpohjaa. Eri puolilla Suomea asuvia naisia ja miehiä, joilla oli useampia muistisairauksien riskitekijöitä: kohonnut verenpaine ja kolesteroli, vähäistä liikuntaa ja lihavuutta. Toinen ryhmä sai parin vuoden ajan tehostettua elintapaneuvontaa. Eettisistä syistä verrokkiryhmäkin sai aika paljon valistusta, ja heidänkin tuloksensa paranivat. Silti ero varsinaiseen tutkimusryhmään oli selkeä.
  5. Mikä oli testiryhmälle helpointa ja vaikeinta?
    –Ruokavalion kohentaminen oli helpointa, ehkä senkin vuoksi, että testattavat saivat niin paljon konkreettisia neuvoja pakkausselostusten lukemisesta ja itse kokkauksesta alkaen. Myös yhteiset liikuntahetket olivat mieluisia.
    Vaikeinta oli tietokonepohjainen muistitreeni kolme kertaa viikossa. Osalle iäkkäämmistä jo koneen käynnistäminen oli uutta ja hankalaa. Mutta vain 11 prosenttia keskeytti, mikä kertoo hyvästä motivaatiosta.
  6. Mitä muuta tuloksista pengotaan esiin?
    – Kuinka paljon stressillä ja muilla elämän kolhuilla on yhteyttä muistiongelmien syntyyn. Pengomme myös motivaatiotekijöitä, naisten ja miesten välisiä eroja. Ketkä noudattavat ohjeita, ketkä eivät – ja miten heitä voisi motivoida. Ja mikä tärkeintä, jäävätkö elintapamuutokset pysyviksi – sitä seuraamme vielä seitsemän vuotta.
  7. Mitä uutta dementian syntymekanismista tiedetään?
    – Erityisesti vanhemmilla ihmisillä dementia on sekamuotoista. Riskitekijät ovat pitkälti samat kuin aivohalvauksessa. Aiemmin  uskottiin, että suurin syntipukki on  aivoihin sakkautunut ”valkoinen aine” beta-amyloidproteiini, joka tuhoaa hermosoluja estämällä niiden välisiä yhteyksiä. Nyt tiedetään, että syitä on useita muitakin, kuten tulehdusreaktio ja verenkiertoon liittyviä muutoksia.
  8. Saadaanko pelastus vielä joskus lääkkeistä?
    – Niitä luonnollisesti halutaan, ja uskonkin, että kymmenen vuoden päästä markkinoilla on lääkkeitä, joilla voidaan vaikuttaa Alzheimerin syntymekanismeihin.
    Nyt markkinoilla on neljä lääkettä, joilla voidaan lievittää oireita. Lääkitys on tärkeää aloittaa jo taudin varhaisessa vaiheessa. Eikä lääkitys vähennä elintapojen merkitystä.
    Tutkimuksemme alla on 12 lääkettä, joilla pyritään hidastamaan taudin etenemistä, ilman suurempia sivuvaikutuksia.
  9. Millaisista sairausluvuista puhutaan?
    – Tällä hetkellä Suomessa on noin 130 000 dementiapotilasta. Vuosittain Alzheimerin tautiin sairastuu 13 000 suomalaista. 5 000 heistä on työikäisiä. Matkan taudin alkamisesta diagnoosiin voi kestää parikymmentä vuotta.
    Vuosittain maailmalla sairastuu 45 miljoonaa ihmistä. Parinkymmenen vuoden kuluessa määrän uskotaan kolminkertaistuvan.
  10. Millaiset ensioireet ovat hälyttäviä?
     – Pientä unohtelua sattuu kaikille, mutta on huolestuttavaa, jos muistikatkoksia alkaa tapahtua jatkuvasti ja eri aloilla. Taudinkuvaan voivat kuulua myös äkäisyys ja aggressiot. Jotkut ihmiset sairauden tunne saa vetäytymään kuoreensa.
    Myös pitkäkestoinen stressi ja masennus voivat häiritä muistin toimintaa.

Syytä muistaa!
– Syyllistämään ei ketään kannata lähteä. Sairastuminen ei välttämättä ole merkki huonoista elintavoista. Usein taustalla voi olla myös perinnöllisyyttä ja ympäristötekijöitä, joita emme vielä tunne.

Lue toimittajan kommentti aiheesta: Laitokseen en lähde.

Kiinnostava nainen! Tutustu geriatri Miia Kivipellon henkilokuvaan ET Terveys -lehdessä 1/2015, joka ilmestyy 31.12.2014.

Leena ET
Seuraa 
Liittynyt6.5.2014

Ratkaisu muistisairauksiin on omissa käsissä – ja pian lääkkeissä

Hei! Onko paikalla ketään, joka olisi muuttanut elintapojaan - ruokavaliotaan ja liikkumitottumuksiaan - terveellisempään suuntaan ja huomannut muutoksen vaikuttavan vaikkapa vireystilaansa? Eräs luovuuskouluttaja sanoi kerran, että aivot ovat sydämen jälkeen ihmisen tärkein "lihas". Ne kaipaavat yhtä lailla lepoa, aktiiviteetteja, happea ja haasteita. Ja ehkä sitä D-vitamiiniakin. Ja Omegaa. Kiinnostavaa olisi myös, onko paikalla teistä joku, jolla on todettu jo virallisesti alkava...
Lue kommentti

Leena

Vierailija

Ratkaisu muistisairauksiin on omissa käsissä – ja pian lääkkeissä

Järjestelmämme suosii yhteiskunnasta irrottamista. Palvelutaloissa (ei kaikkissa) on tyyli ylilääkitä ihmiset nukkumaan ja olemaan horroksissa etttä vähäinen henkilökunta selviäisi töistään. Olen varma että tuo pysähdyttää aivotoiminnan ja vireyden ihmiseltä. Kela maksaa kovat rahat hoidettavista mutta ahneus ajaa edelle.
Lue kommentti

Kiistely on taitolaji, jossa voi kehittyä. Syyllistä tai voittajaa on turha etsiä, mutta jos pelaat korttisi hyvin, kumpikin osapuoli hyötyy.

Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin. Aina niiden käsittely ei aiheuta riitaa, mutta jos asia on itselle hyvin tärkeä, kuohahdusta on vaikea välttää.

Tapamme riidellä juontaa usein juurensa lapsuuskodissa omaksuttuihin malleihin, oli sitten mököttäjä tai möykkääjä.

Näin riitelet rakentavasti:

1. Kuuntele

Yleisin virhe riitelyssä on se, että kumpikin jankkaa omaa näkökantaansa toista kuuntelematta. Erityisen ärsyttävää on yleistäminen: ”Sinä olet aina myöhässä”  tai ”Sinä et koskaan siivoa jälkiäsi”.

Tyhmintä on kaivaa esiin kaikki entiset riidanaiheet: appiukon letkautukset, liian kalliit hifi-laitteet tai vuosien takainen törttöily etelänlomalla.

2. Pysy asiassa

Kuohuksissa tulemme helposti sanoneeksi asioita, joita emme tarkoita. Valitettavasti ne eivät katoa huonon tuulen mukana. Henkilökohtaiset loukkaukset  iskostuvat mieleen paljon pysyvämmin kuin kehut ja kannustukset.

3. Ole rehellinen

Vältä passiivisuutta, ylimielisyyttä, yksityiskohtiin takertumista ja ylitunteellisuutta.

4. Pidä vuoropuhelu käynnissä

Pitkät jaaritukset eivät toimi ainakaan silloin, jos yrittää perustella miksi toinen on väärässä. Kuohuksissaan oleva ihminen ei välitä faktoista. Tärkeämpää on pyrkiä luomaan tunne, että hän on turvassa, vaikka tilanne on hankala.

5. Väistä

Joskus kiukkua herättävä kommentti kannattaa pyyhkäistä mielestä ajattelemalla, että tuolla toisella ei ollut paras päivä. Huono nukkuminen ja muut arjen taakat madaltavat ärsyyntymisen kynnystä entisestään.

Jos koet tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi, lähde pois. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun kumpikin on rauhoittunut.

6. Pyydä anteeksi

Sopu syntyy helpommin, kun molemmat myöntävät osuutensa riitaan. Pyydä viipymättä anteeksi, jos osa iskuista on osunut vyön alle. Ripaus myötätuntoa saa ihmeitä aikaan.

Lähteet: Väestöliitto, Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju

Ulla saa voimaa kylmästä vedestä. Hän on harrastanut avantouintia useamman vuoden.

Jo lapsena Ulla Maloney, 54, tarkisteli pakonomaisesti hellan levyjä, etteivät ne olleet päällä. Pakkoajatukset veivät Ullan lopulta sairauseläkkeelle.

Jo lapsena Ulla Maloney ajatteli, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Ennen kouluun lähtöä hän tarkisti, ovatko hella ja sähkölaitteet pois päältä, vaikkei ollut käyttänyt niitä. Lukioikäisenä ahdistavat ajatukset täyttivät pään. Ylioppilaskirjoituksissa Ullaa pelotti, että hän oli kirjoittanut koepaperiin älyttömyyksiä, kuten kirosanoja.

Vajaat 20 vuotta sitten ahdistavaan oloon löytyi selitys. Ulla oli juuri perustanut miehensä kanssa perheen ja tytär oli puolivuotias, kun hän sai pahan kohtauksen.

– Ajattelin, että en voi elää näin, varsinkaan vauvan kanssa.

Aviomies kannusti hakemaan apua, ja niin Ulla varasi ajan mielenterveystoimistosta. Lääkäri totesi Ullan kärsivän pakko-oireisesta häiriöstä.

– En tiennyt tämän olevan sairaus, jolla on nimi ja johon on tarjolla hoitoa ja lääkitystä. Luulin, että tämä on vain minun juttuni. Että olen ainoa.

Ulla kertoo OCD-oireiden nousevan pintaan erityisesti stressaantuneena. Oireet ovat lähinnä pakkoajatuksia, mutta myös tarkistamista.

– Saatan rynkyttää oven kahvaa niin, että se melkein lähtee irti.

Pakkoajatuksia on paljon erilaisia, ja niitä ilmaantuu koko ajan uusia. Eniten Ulla pelkää vahingoittavansa jotain ihmistä. Kun hän ohittaa autolla jonkun, hän pelkää osuneensa tähän.

– Kerran pelästyin ajaneeni jonkun päälle ja jouduin palaamaan samaan paikkaan uudelleen ja uudelleen. Ahdisti ja stressasi. Toivoin pääseväni kotiin turvaan.

Työstressi oli liikaa

Mielenterveystoimiston kautta Ulla pääsi psykoterapiaan. Lääkitystä hän on käyttänyt siitä lähtien. Vain kerran lääkkeet jäivät pois, kun perheeseen yritettiin hankkia toista lasta. Samaan aikaan perhe muutti toiselle paikkakunnalle ja Ulla joutui jättämään työpaikkansa. Olo oli raskas. Masennus hiipi kuvioihin.

– Tuskin pääsin sängystä ylös. Kerran mies soitti kauppareissulta ja kysyi ostoksista. Ihmettelin, kuinka jollain on niin paljon energiaa, että jaksaa käydä kaupassa.

Masennusjakso kesti muutaman kuukauden. Sen jälkeen Ulla meni osa-aikatyöhön, ja se edesauttoi toipumista. Idea toisen lapsen hankkimisesta unohdettiin, ja Ulla jatkoi lääkityksen käyttöä.

"Työstressin loppuminen auttoi."

Muutaman vuoden kuluttua perhe muutti takaisin paikkakunnalle, josta oli lähtenyt. Ullan työ vaihtui kokoaikaiseksi, ja sitten alkoivat jatkuvat muutoksia.

– Työtehtäväni eivät pysyneet enää samanlaisina. Koin sen stressaavana, minkä seurauksena OCD-oireeni lisääntyivät.

Tästä alkoi sairauslomakierre. Sitten työviikko lyheni kahteen päivään, mikä teki Ullalle vaikeaksi pysyä ajan tasalla työasioissa. Lopulta lääkäri ehdotti työkyvyttömyyseläkettä. Eläke alkoi kolme vuotta sitten. Työuraa Ullalle oli ehtinyt kertyä 27 vuotta.

– Se auttoi. Työstressin loppuminen vaikutti mielialaani positiivisesti, vaikka minulla on pakkoajatuksia edelleen päivittäin.

Avanto antaa voimaa

Pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein piilottelua ja salailua. Ullankin sairaudesta tietävät toistaiseksi vain harvat.

– Uskaltauduin tähän haastatteluunkin pohdinnan jälkeen. Aviomieheni on ollut kannustava ja ymmärtäväinen. Haluan, että OCD:stä kirjoitetaan aikaisempaa enemmän.

– Ne kenelle olen kertonut, ovat sanoneet, etteivät olisi ikinä uskoneet, että minulla on pakko-oireinen häiriö. Pään sisäinen myllerrys ei näy päällepäin.

Ulla on käynyt OCD-yhdistyksen vertaistoiminnassa ja sopeutumiskursseilla. Niistä hän on saanut tukea.

Eläkkeellä olo ei tunnu tylsältä, päinvastoin. Hänellä on kolme koiraa ja kissa, joista saa voimaa ja iloa. Myös rescuekoiratoiminta on lähellä Ullan sydäntä.

– Lisäksi urheilen ja tapaan ystäviä.

Lenkkeilyn lisäksi hän on harrastanut seitsemän vuotta avantouintia.

– Uinti on minulle "pakkomielle". Se auttaa jaksamaan.

  • OCD on lyhennelmä englanninkielisistä sanoista obsessive-compulsive disorder. Pakko-oireinen häiriö luokitellaan ahdistuneisuushäiriöksi. Siitä kärsii Suomessa 1-3 prosenttia aikuisista.
  • Sairaudella on selkeä ikä- ja sukupuolijakauma. Lapsuudessa tautiin sairastuneista valtaosa on poikia, kun taas 25 ikävuoden jälkeen enemmistö sairastuneista on naisia.
  • Yleisimmät pakko-oireet ovat tautien ja lian pelko, pakonomainen epäily sekä symmetrian tarve. Suurimmalla osalla potilaista esiintyy samanaikaisesti muita psyykkisiä häiriöitä, kuten masennusta.
  • OCD:tä hoidetaan psykoterapialla ja lääkkeillä. Vertaistuki ja potilasryhmiin osallistuminen voivat auttaa. Oireet helpottuvat usein iän myötä.