Enää ei tarvitse syytellä vain kohtaloa. Elintapojaan kohentamalla jokainen meistä voi yrittää ehkäistä muistisairauksien syntyä. Jopa parantaa jo alkaneita vaurioita.

Professori Miia Kivipellon johtama Finger-tutkimus on uraauurtava hanke, jonka tulosten pohjalta suomalaisryhmä laatii konkreettiset, maailmanlaajuiset ohjeet.

Kansanterveyspäivillä esitelty Finger-tutkimus todistaa, että jokainen voi elintavoillaan vaikuttaa vireyteensä ja muistisairauksien syntyyn. Jopa parantaa jo alkaneita oireita. Olennaista on myös se, että terveistä elintavoista hyötyvät nekin, joilla on huomattavia perinnöllisiä rasitteita.

ET-lehti kysyi Kivipellolta kymmenen kiperää kysymystä tärkeästä aiheesta.

  1. Mikä on suurin muistisairauksiin liittyvä harha?
    – Kun aloitin 15 vuotta sitten, näkemys oli hyvin fatalistinen: geenit ja ikä ratkaisevat. Vielä tuolloin uskottiin, että muistihäiriöt ovat luonnollinen osa ikääntymistä. Eivät ne ole.  Tiettyjä muutoksia toki tapahtuu, tavalliset toimet voivat viedä hiukan enemmän aikaa, mutta itse muistikapasiteetin ei pitäisi merkittävästi muuttua.
  2. Mikä on tutkimuksen olennainen löydös?
    – Omaan vireyteensä ja aivojensa terveyteen voi vaikuttaa elintavoillaan merkittävästi. Monipuolisesta harjoittelusta hyötyvät myös ne, joilla on perinnöllistä alttiutta.
    Parasta on se, että jo alkaneita muistihäiriöitä voidaan jarruttaa ja lykätä. 
  3. Entä mikä on tutkimuksen iloisin yllätys?
    – Hiukan epäilin, että kaksi vuotta on liian lyhyt aika saada selkeitä tuloksia. Mutta jo kahden vuoden aikana muistisuorituksissa tapahtui selvää parantumista. Uskonkin, että pääsemme pikku hiljaa samaan, mihin sydäntautien kanssa on jo edetty – viivyttämään taudin puhkeamista useilla vuosilla.
  4. Miten koehenkilöt valittiin?
    – Iältään 60–77-vuotiaat koehenkilöt jaettiin kahteen 600 henkilön ryhmään, jotka edustavat väestöpohjaa. Eri puolilla Suomea asuvia naisia ja miehiä, joilla oli useampia muistisairauksien riskitekijöitä: kohonnut verenpaine ja kolesteroli, vähäistä liikuntaa ja lihavuutta. Toinen ryhmä sai parin vuoden ajan tehostettua elintapaneuvontaa. Eettisistä syistä verrokkiryhmäkin sai aika paljon valistusta, ja heidänkin tuloksensa paranivat. Silti ero varsinaiseen tutkimusryhmään oli selkeä.
  5. Mikä oli testiryhmälle helpointa ja vaikeinta?
    –Ruokavalion kohentaminen oli helpointa, ehkä senkin vuoksi, että testattavat saivat niin paljon konkreettisia neuvoja pakkausselostusten lukemisesta ja itse kokkauksesta alkaen. Myös yhteiset liikuntahetket olivat mieluisia.
    Vaikeinta oli tietokonepohjainen muistitreeni kolme kertaa viikossa. Osalle iäkkäämmistä jo koneen käynnistäminen oli uutta ja hankalaa. Mutta vain 11 prosenttia keskeytti, mikä kertoo hyvästä motivaatiosta.
  6. Mitä muuta tuloksista pengotaan esiin?
    – Kuinka paljon stressillä ja muilla elämän kolhuilla on yhteyttä muistiongelmien syntyyn. Pengomme myös motivaatiotekijöitä, naisten ja miesten välisiä eroja. Ketkä noudattavat ohjeita, ketkä eivät – ja miten heitä voisi motivoida. Ja mikä tärkeintä, jäävätkö elintapamuutokset pysyviksi – sitä seuraamme vielä seitsemän vuotta.
  7. Mitä uutta dementian syntymekanismista tiedetään?
    – Erityisesti vanhemmilla ihmisillä dementia on sekamuotoista. Riskitekijät ovat pitkälti samat kuin aivohalvauksessa. Aiemmin  uskottiin, että suurin syntipukki on  aivoihin sakkautunut ”valkoinen aine” beta-amyloidproteiini, joka tuhoaa hermosoluja estämällä niiden välisiä yhteyksiä. Nyt tiedetään, että syitä on useita muitakin, kuten tulehdusreaktio ja verenkiertoon liittyviä muutoksia.
  8. Saadaanko pelastus vielä joskus lääkkeistä?
    – Niitä luonnollisesti halutaan, ja uskonkin, että kymmenen vuoden päästä markkinoilla on lääkkeitä, joilla voidaan vaikuttaa Alzheimerin syntymekanismeihin.
    Nyt markkinoilla on neljä lääkettä, joilla voidaan lievittää oireita. Lääkitys on tärkeää aloittaa jo taudin varhaisessa vaiheessa. Eikä lääkitys vähennä elintapojen merkitystä.
    Tutkimuksemme alla on 12 lääkettä, joilla pyritään hidastamaan taudin etenemistä, ilman suurempia sivuvaikutuksia.
  9. Millaisista sairausluvuista puhutaan?
    – Tällä hetkellä Suomessa on noin 130 000 dementiapotilasta. Vuosittain Alzheimerin tautiin sairastuu 13 000 suomalaista. 5 000 heistä on työikäisiä. Matkan taudin alkamisesta diagnoosiin voi kestää parikymmentä vuotta.
    Vuosittain maailmalla sairastuu 45 miljoonaa ihmistä. Parinkymmenen vuoden kuluessa määrän uskotaan kolminkertaistuvan.
  10. Millaiset ensioireet ovat hälyttäviä?
     – Pientä unohtelua sattuu kaikille, mutta on huolestuttavaa, jos muistikatkoksia alkaa tapahtua jatkuvasti ja eri aloilla. Taudinkuvaan voivat kuulua myös äkäisyys ja aggressiot. Jotkut ihmiset sairauden tunne saa vetäytymään kuoreensa.
    Myös pitkäkestoinen stressi ja masennus voivat häiritä muistin toimintaa.

Syytä muistaa!
– Syyllistämään ei ketään kannata lähteä. Sairastuminen ei välttämättä ole merkki huonoista elintavoista. Usein taustalla voi olla myös perinnöllisyyttä ja ympäristötekijöitä, joita emme vielä tunne.

Lue toimittajan kommentti aiheesta: Laitokseen en lähde.

Kiinnostava nainen! Tutustu geriatri Miia Kivipellon henkilokuvaan ET Terveys -lehdessä 1/2015, joka ilmestyy 31.12.2014.

Leena ET
Seuraa 
Liittynyt6.5.2014

Ratkaisu muistisairauksiin on omissa käsissä – ja pian lääkkeissä

Hei! Onko paikalla ketään, joka olisi muuttanut elintapojaan - ruokavaliotaan ja liikkumitottumuksiaan - terveellisempään suuntaan ja huomannut muutoksen vaikuttavan vaikkapa vireystilaansa? Eräs luovuuskouluttaja sanoi kerran, että aivot ovat sydämen jälkeen ihmisen tärkein "lihas". Ne kaipaavat yhtä lailla lepoa, aktiiviteetteja, happea ja haasteita. Ja ehkä sitä D-vitamiiniakin. Ja Omegaa. Kiinnostavaa olisi myös, onko paikalla teistä joku, jolla on todettu jo virallisesti alkava...
Lue kommentti

Leena

Vierailija

Ratkaisu muistisairauksiin on omissa käsissä – ja pian lääkkeissä

Järjestelmämme suosii yhteiskunnasta irrottamista. Palvelutaloissa (ei kaikkissa) on tyyli ylilääkitä ihmiset nukkumaan ja olemaan horroksissa etttä vähäinen henkilökunta selviäisi töistään. Olen varma että tuo pysähdyttää aivotoiminnan ja vireyden ihmiseltä. Kela maksaa kovat rahat hoidettavista mutta ahneus ajaa edelle.
Lue kommentti

Omaa kehoa voi olla vaikea rakastaa. Siksi pinnalle on noussut kehopositiivisuus eli aate, joka pyrkii opettamaan itseinhon sijaan itsensä hyväksymistä. 

Etenkin kesää kohden ajatukset bikineistä ja mekkokeleistä voivat ahdistaa: en voi, en kehtaa, näytän kamalalta. Entä, jos stressaamisen, ulkonäön muokkaamisen ja ainaisen laihduttamisen sijaan yrittäisitkin muuttaa ajatusmaailmaasi?

Tässä kuusi vinkkiä, joiden avulla sinäkin voit opetella kehopositiivisemmaksi.

1. Katso peiliin

Iso vatsa, heiluvat allit, muhkuraiset reidet, liian luiseva... Kun katsot peiliin, näetkö vain vikoja? Pyri mieluummin keskittymään hyvään. Keksi jokaista kehossasi inhoamaasi asiaa kohden kaksi asiaa, joista pidät. Se voi tuntua aluksi vaikealta, mutta pian alat löytää positiivisia kohtia helpommin. Voit ajatella: ”En ehkä ole juuri sellainen kuin haluaisin, mutta olen silti aika ihana.”

2. Kiitä kehoasi

Mieti, miten usein parjaat ulkonäköäsi hiljaa mielessäsi tai ääneen ystävällesi. Ala sen sijaan kehua kroppaasi siitä, mitä se osaa tehdä. Jalkasi kuljettavat sinua, kätesi voivat koskettaa. Olet ehkä voimakas tai hyvä halaamaan. Jokaisella on vain yksi keho. Mikset arvostaisi omaasi ja kohtelisi sitä rakkaudella?

3. Unohda kokolappu

On kurjaa, kun tuttu vaatekoko ei mene päälle sovituskopissa. Muista kuitenkin, että vaatekoot vaihtelevat paljon eri valmistajilla. Siksi niitä ei kannata tuijottaa liikaa. Älä välitä lapun numerosta, vaan valitse sellainen vaate ja koko, joka tuntuu hyvältä päällä.

Paidanniskaan merkitty koko ei myöskään kerro sinusta ihmisenä mitään. Jos lapun numeron näkeminen silti ahdistaa, leikkaa koko lappu irti.

4. Älä vertaa muihin

Katsele muita ihmisiä lempein silmin, älä katkerasti tai vertaillen. Kun mietit, että tuttavasi, joku julkisuuden henkilö tai mainoksen malli on kaunis ja upea, ajattele: ”Ja niin olen minäkin.”

Nykyinen kauneusihanne on ehkä hoikka ja treenattu, mutta vartaloita on lukemattomia erilaisia. Ne ovat kaikki yhtä arvokkaita. 

5. Liiku oikeista syistä

Moni rääkkää itseään kuntosalilla tai lenkkipolulla verenmaku suussa. Jos huomaat urheilevasi ulkonäön takia, ota aikalisä. Etsi laji tai tapa liikkua, josta oikeasti pidät. Liiku hyvän olon vuoksi – älä siksi, että söit eilen pullan. Liikunnan ei kuulu olla rangaistus.

6. Ole ystävä itsellesi

Yritä kohdella itseäsi yhtä kiltisti kuin kohtelet parasta ystävääsi. Pidät hänestä hänen itsensä, et ulkonäön takia, eikö niin? Mieti, mikä sinun persoonassasi on hyvää. Olet ehkä sisukas, rohkea, hyvä äiti tai rakastava puoliso, kätevä käsistäsi tai hyvä työssäsi. Keskity vahvuuksiisi. Ihmisarvosi ei riipu siitä, miltä näytät.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2018.

Kriisin voi laukaista onnettomuus, äkillinen sairastuminen tai läheisen kuolema. Kriisin käsittelyn neljä vaihetta tulee työstää läpi ennen kuin elämää voi jatkaa.

Kyllä se siitä. Elämä kantaa. Muista positiivinen asenne. Kannustuslauseet eivät auta, kun elämältä katoaa pohja ja horisontti.

Toipuminen lähtee siitä, että hyväksyy pikkuhiljaa uuden järkyttävän todellisuuden. Psykologian kielellä puhutaan traumaattisen kriisin työstämisestä.

Tyypillisiä traumaattisen kriisin laukaisijoita ovat onnettomuudet, läheisen kuolema tai äkillinen sairastuminen. Kriisin käsittelyssä on neljä vaihetta: sokki, reaktio, työstäminen ja uudelleensuuntautuminen.

1. Ensin tulee sokki

Traumaattisen kriisin sokkivaiheessa tietoisuus ja huomiokyky kaventuvat, todellisuudentaju horjuu. Tavallisia oireita ovat vetäytyminen, yliaktiivisuus, tapahtuman kieltäminen ja paniikkituntemukset.

Sokki on mielen aikalisä tilanteessa, jossa on mahdotonta käsitellä kaikkea uutta.

2. Reaktiovaihe valmistaa tulevaan

Reaktiovaiheessa traumaattinen kokemus tunkeutuu jatkuvasti mieleen. Ihminen yrittää päästä kärryille, miksi ja miten kaikki tapahtui.

Muutoksen täydellinen kieltäminen vähenee, ja tunteet heräävät. Prosessi sisältää usein ahdistuneisuutta, masennusta, itkuisuutta ja univaikeuksia.

3. Työstäminen on kovaa työtä

Työstämisvaiheessa ihminen alkaa rakentaa kielellistä kertomusta kokemastaan. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, miten tästä selviää. Kun työstämisvaihe etenee, keskittyminen tapahtuneeseen ja menneeseen elämään vähenee. Trauma alkaa hellittää.

Jos kriisireaktio lukkiintuu, tarvitaan ammattiapua.

4. Elämä kantaa sittenkin

Traumaattisen kriisin loppusuoralla ihminen alkaa pelata uusilla korteillaan ja elämä voittaa.

Elämä ei ole ennallaan, mutta joiltain osin se voi olla jopa todempaa, täydempää ja parempaa kuin ennen.

Traumaattisen kriisin työstäminen on tuottanut uudenlaisen luottamuksen. Elämä on arvaamaton, mutta elämisen arvoinen.

Lähde: Suomen mielenterveysseura

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2017.