Kolesteroliarvo kertoo elintavoistasi – lue kattava tietopaketti kolesterolista

Koles­te­ro­li on eli­mistön tarvit­sema so­lujen raken­neosa. Se ei itsessään ole uhka terveydelle, mutta ongelmia voivat aiheuttaa sen mää­rä ja laa­tu.

Kolesterolia on hyvää ja pahaa

Jot­ta koles­te­ro­li­mo­le­kyyli voi kul­kea veren­kier­rossa, se on pa­kattu kuljetusp­ro­teiinien eli li­pop­ro­teiinien si­sälle. Arki­kie­lessä nä­mä lipoproteiinit erotetaan kah­teen pää­luokkaan: LDL- ja HDL-pro­teii­neihin. Nimi­tykset viit­taavat ky­seisten lipop­ro­teiinien eri­laisiin ti­heyksiin.

Kun koles­te­rolia sisäl­tävä näy­te lai­tetaan ultra­sent­ri­fuugiin, jos­sa si­tä pyöri­tetään tu­hansien kier­rosten minuut­ti­no­peu­della, ti­heämmät (High Den­sity Lipop­rotein, HDL) ja ke­vyemmät (Low Den­sity Lipop­rotein, LDL) lipop­ro­teiinit erot­tuvat toi­sistaan.

LDL-li­pop­ro­teii­neissa koles­te­roli kul­kee ve­restä ku­doksiin. Jos LDL-koleste­rolia on pal­jon, si­tä al­kaa ker­tyä haital­lisia mää­riä valti­moiden sisä­kalvon al­le. Suuren­tunut LDL-ko­les­te­ro­li­pi­toisuus ai­heuttaa pakkau­tu­mi­sensa ta­kia hait­taa eli­mis­tölle ja si­tä kutsu­taankin pa­haksi koles­te­ro­liksi.

HDL-lipopro­teiinit sen si­jaan kuljet­tavat koles­te­rolia pois kudok­sista ja nii­tä on ve­ressä vä­hemmän kuin LDL-pro­teii­neja. HDL-ko­les­te­rolia kut­sutaan hyväksi koles­te­ro­liksi.

Koles­te­ro­liar­voja mitat­taessa saa­daan myös trig­ly­se­ri­diarvo. Se ker­too, kuin­ka pal­jon ve­ressä on mittaus­het­kellä trig­ly­se­ri­di­ras­voja, joi­ta eli­mistö käyt­tää polttoai­neena. Eli­mistö muut­taa kaik­ki ruoas­ta saa­tavat ka­lorit, joi­ta ei käy­tetä he­ti, trig­ly­se­ri­deiksi. Nä­mä talle­tetaan rasva­so­luihin ja niis­tä ke­ho saa energiaa ruokai­lujen väli­senä ai­kana.

Kor­kea trig­ly­se­ri­di­pi­toisuus ker­too aineen­vaih­dunnan olo­suh­teista, joissa diabeteksen ja valti­mo­taudin ris­ki on suuren­tunut.

Kun pahaa kolesterolia on liikaa, tuloksena voi olla infarkti. 

Mik­si LDL-ko­les­te­roli on pa­ha?

Kun see­rumin LDL-ko­les­te­roli ylittää 1,5/2 mmol/l pitoi­suuden, LDL-li­pop­ro­teiinit al­kavat ker­tyä suo­nen sei­nämän si­sään. Täl­laiseen koh­taan kerääntyy makro­fa­gi-val­ko­so­luja eli syöjä­so­luja, jot­ka ot­tavat koles­te­rolia si­säänsä. Sa­malla LDL-ko­les­te­ro­li­ker­tymä tii­vistyy ja pul­listuu ja muo­dostuu ate­roo­map­lakki. Tä­mä voi lo­pulta ah­tauttaa val­timon niin, et­tä veren­kierto ky­seisen val­timon lä­pi häi­riintyy.

Jos plakin side­ku­dos­pinta vie­lä re­peää, voi syn­tyä veri­tulppa, jo­ka tuk­kii ky­seisen val­timon haa­ran yh­täkkiä. Täl­löin ver­ta, hap­pea ja so­keria ei pää­se ky­seisen val­timon huolta­malle alueelle ja ke­hittyy kuo­lio eli in­farkti.

Mi­ten koles­te­rolia mi­tataan?

Ve­ren koles­te­rolin mää­rää mi­tataan eri­lai­silla teknii­koilla. Arki­sessa tervey­den­huol­lossa ylei­simmät koles­te­rolin mittaus­tavat ovat pika­testi ja perinteinen koles­te­rolin ala­tyyppien mit­taus.

Pika­tes­tissä mit­tausta var­ten otetaan sormen­päästä veri­näyte, jo­ka pipe­toidaan koles­te­ro­li­mit­ta­rille. En­nen mit­tausta ei tar­vitse ol­la syö­mättä.

Korkea kolesteroliarvo merkitsee lisätutkimuksia.
Niissä otetaan verinäyte käsivarren laskimosta. 

Mit­tari ana­lysoi ve­ren ko­ko koles­te­rolin mää­rän noin kol­messa minuu­tissa. Se ei kui­tenkaan ker­ro erikseen hy­vän (HDL) ja pa­han (LDL) koles­te­rolin suh­detta. Lai­tetta käyte­täänkin sel­laisten poti­laiden etsi­miseen, joi­den koko­nais­ko­les­te­ro­liarvo on ko­holla. Kään­täen voi­daan aja­tella, et­tä ihmi­sillä, joil­la koko­nais­ko­les­te­ro­liarvo on pie­ni, on myös vä­hän LDL-ko­les­te­rolia.

Jos poti­laalla on kor­kea koles­te­ro­liarvo, hä­net lähe­tetään tar­kempiin tutki­muksiin. Koles­te­ro­lie­rit­te­ly­mittaus erot­telee HDL-ko­les­te­rolin ja LDL-kolesterolin se­kä trig­ly­se­ri­di­määrät. En­nen mit­tausta tu­lisi ol­la 12 tun­tia syö­mättä. Veri­näyte otetaan käsi­varren laski­mosta.

Mil­loin LDL-ko­les­te­rolia on lii­kaa?

Ve­ren koko­nais­ko­les­te­rolin tu­lisi ol­la al­le 5 mmol/l (LDL-ko­les­te­rolia al­le 3 mmo/l, HDL-ko­les­te­rolia yli 1 mmo/l ). Riski­po­ti­lailla, kuten sepelvaltimotautia ja diabe­testa sairas­ta­villa, koles­te­ro­liar­vojen ra­jat ovat tiu­kemmat. Heil­lä koko­nais­ko­les­te­rolin olisi hy­vä ol­la al­le 4,5 mmol/l ja LDL-ko­les­te­rolin al­le 2,5 mmol/l.

Aikuisen kokonaiskolesteroli tulisi mitata kerran 3–5 vuodessa. 

Kuin­ka usein koles­te­ro­liarvot pi­täisi mi­tata?

Tär­keintä on ar­vioida eri­tyi­sesti sepel­val­ti­mo­taudin koko­nais­riski. Aikui­sella koko­nais­ko­les­te­roli olisi hy­vä mi­tata terveys­tar­kas­tusten yhtey­dessä kerran kol­messa tai vii­dessä vuo­dessa. Ar­voja voi mi­tata useam­minkin, jos po­tilaan ar­vot ei­vät ole hy­vät, hä­nellä on dia­betes, hän tu­pakoi, hä­nen lähi­su­ku­lai­sillaan on kes­ki-iässä ilmaan­tunut valti­mo­tauti (sy­dämen tai raa­jojen valti­moissa) tai hä­nen hormo­ni­toi­min­nassaan on tapah­tunut muutoksia.

Jos to­dettuun kohon­neeseen koles­te­roliin (hyper­ko­les­te­ro­lemiaan) aloi­tetaan lää­kitys, mi­tataan koles­te­ro­liarvot yleensä 1–2 kuu­kautta hoi­don aloitta­mi­sesta. Kun hoi­to on vakiin­tunut, tarkas­tetaan ar­vot noin ker­ran vuo­dessa.

Mi­ten huo­noa koles­te­rolia voi vä­hentää?

Kohon­neisiin koles­te­ro­liar­voihin vaikut­tavat mo­net te­kijät: ikä, pai­no, ruoka­valio, elä­män­tavat ja perin­tö­te­kijät. Kor­kean LDL-ko­les­te­rolin taval­lisin syy on kui­tenkin liian pal­jon tyydyt­ty­nyttä ras­vaa sisäl­tävä ra­vinto.

Esimerkiksi lihasta ja voista saatavat kovat rasvat ovat haitallisia.
Niitä aikuisen elimistö tarvitsee korkeintaan 20 grammaa päivässä. 

Kaik­ki ras­vat sisäl­tävät kolmen­laisia rasva­hap­poja: tyydyt­ty­neitä, kerta­tyy­dyt­ty­mät­tömiä ja moni­tyy­dyt­ty­mät­tömiä, mut­ta eri suh­teissa. Jos ras­va sisältää pal­jon tyydyt­ty­neitä rasva­hap­poja, si­tä sa­notaan ko­vaksi ras­vaksi. Täl­laisia ovat esi­mer­kiksi eläin­rasvat ja kookos­rasvat. Trans­rasvat ovat myös ko­via rasva­hap­poja ja nii­tä on esi­mer­kiksi li­hassa ja vois­sa. Peh­meä ras­va puo­lestaan si­sältää enim­mäkseen tyydyt­ty­mät­tömiä rasva­hap­poja.

Ai­kuisen eli­mistö tar­vitsee noin 60 grammaa rasvaa päi­vässä. Ko­vaa ras­vaa sai­si täs­tä ol­la kor­keintaan kol­mannes ja peh­meitä ras­voja kak­si kolmesta.

Voi­ko hy­vää koles­te­rolia saa­da li­sää?

Tupa­koinnin lopet­ta­minen nos­taa HDL-ko­les­te­rolia. Sa­moin kunto­lii­kunta näyt­täisi li­säävän hy­vän koles­te­rolin mää­rää. Vyötä­rö­li­havuus ja sii­hen liittyvä mak­san rasvoit­tu­minen pienen­tävät HDL-ko­les­te­rolia. Tilan­netta voi­daan täl­löin kor­jata laihdut­ta­malla. Ko­vien eläin­ras­vojen korvaa­minen peh­meillä kasvi­pe­räi­sillä ras­voilla ko­hottaa HDL-ko­les­te­rolia.

Mi­tä kor­kealle trig­ly­se­ri­di­pi­toi­suu­delle pi­tää teh­dä?

Trig­ly­se­ri­di­pi­toisuus las­kee, kun elää terveel­li­sesti: pu­dottaa pai­noa, syö moni­puo­lista terveel­listä ruo­kaa kohtuu­della ja käyt­tää alko­holia vä­hän tai ei lain­kaan. Jos henki­löllä on dia­betes, hä­nen tu­lee pi­tää huol­ta veren­so­ke­ristaan. Useim­miten kohon­neita trig­ly­se­ri­diar­voja ei tar­vitse alentaa lääkkeillä – elin­ta­pa­muu­tokset riit­tävät.

Jutun on tarkistanut Mik­ko Lehto­virta, yleis­lää­käri.

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.