Afganistanista paennut Malalai Rahim: ”Suomessa halusin päästä nopeasti tekemään lääkärin työtä”
Malalai Rahim joutui perheineen jättämään kotimaansa Afganistanin talibanien noustua valtaan vuonna 1996.
”Olin työskennellyt seitsemän vuotta lääkärinä, aluksi keskussairaalassa ja myöhemmin johtavana lääkärinä Punaisen Ristin klinikalla. Iltaisin pidin yksityisvastaanottoa.
Kun taivaalta alkoi sataa pommeja päivittäin, elämä kävi liian vaaralliseksi.
Koillis-Afganistanissa oli 1990-luvun puolivälissä levotonta. Pääkaupungissa Kabulissa piti valtaa hallitus, joka taisteli kapinallisia vastaan.
Pakenimme mieheni ja poikiemme kanssa Hindukush-vuoriston kautta Kabuliin. Matka oli raskas. Istuin vauvan kanssa hevosen selässä, ja mieheni ystävä kuljetti 5-, 7- ja 10-vuotiaita poikiamme toisella hevosella. Mieheni Karim ja hänen veljensä kävelivät.
”Autoin tuskissaan huutanutta naista, jonka lapsi oli kuollut kohtuun.”
Minulla oli mukana ensiapuvälineet. Kun yövyimme vuoristossa, autoin tuskissaan huutanutta naista, jonka lapsi oli kuollut kohtuun.
Kun saavuimme viimein Kabuliin, taliban-taistelijat marssivat sinne samaan aikaan. Koska oli epäselvää, mitä talibanit aikoivat tehdä, jatkoimme matkaa Etelä-Afganistaniin Nimroziin.
”En voinut olla tekemättä työtä, koska apua tarvitsevia oli niin paljon.”
Menin lääkäriksi kaupungin sairaalaan ja Punaisen Ristin klinikalle, vaikka se oli vaarallista. Taliban ei hyväksynyt, että nainen toimii lääkärinä.
Omatuntoni ja ammattietiikan takia en voinut olla tekemättä työtä, koska apua tarvitsevia oli niin paljon.
Myös mieheni oli vaarassa, koska hän antoi vaimonsa käydä töissä.
Olimme asuneet vuoden Nimrozissa, kun talibaneihin kuuluva sukulaismies kertoi, että minut ja mieheni aiotaan pidättää seuraavana yönä.
Pakenimme heti, kun tuli pimeää.
”Puhtaasta vedestä oli jatkuva pula.”
Pelkäsin veneen uppoavan, kun ylitimme Afganistanin ja Iranin rajajoen veneellä. Olimme ottaneet mukaan vain päällä olevat vaatteet, ensiaputarvikkeet ja kaksi villahuopaa. Rahat kätkimme vaatteiden alle.
Iranissa meidät kirjattiin pakolaisiksi.
Löysimme vuokra-asunnon rajakaupungista Zabolista. Puoli vuotta elimme köyhyydessä kalustamattomassa asunnossa. Lapsilla oli nälkä.
En saanut lääkärin toimilupaa Iranissa, mutta lopulta sain töitä pakolaisleiristä. Se sijaitsi kuumalla hiekkatasangolla, ja puhtaasta vedestä oli jatkuva pula.
”Naiset synnyttivät luonani.”
Minulla oli apunani yksi hoitaja ja kätilö. Klinikka oli tehty rahtikontista. Hoidin tuberkuloosia, vatsatauteja, naisia, miehiä, synnyttäneitä. Meillä oli perusvälineet, ja pystyin tekemään pieniä leikkauksia.
Perjantaisin hoidin muita avuntarvitsijoita kotonani. Naiset synnyttivät luonani, ja moni sairas sai avun. Olin kuitenkin nääntyä työtaakan alle.
Elämä oli näköalatonta. Pojat kävivät koulua, mutta koska olimme pakolaisia, heillä ei ollut mahdollisuutta jatkaa lukioon tai yliopistoon. Agronomimieheni työskenteli kangaskaupassa ja kirjanpitäjänä.
”Tuntui, että olimme viimein turvassa.”
Elämämme muuttui, kun kuulin, että voimme hakea turvapaikkaa Euroopasta YK:n kautta. Teimme hakemuksen, ja päätös tuli kahdessa kuukaudessa: saimme turvapaikan Suomesta.
Saavuimme Suomeen kesäkuussa 2000. Nukuimme ensimmäisen yön uudessa kodissamme hyvin. Tuntui, että olimme viimein turvassa.
Halusin päästä nopeasti tekemään lääkärin työtä. Siksi aloin heti opiskella suomea.
”Lääkärin toimiluvan ja Suomen kansalaisuuden sain vuonna 2006.”
Uudella kielellä työskentely ei jännittänyt. Opiskelin lääkäriksi venäjän kielellä Neuvostoliitossa, ja olin työskennellyt lääkärinä darin, farsin, paštun ja belutšin kielillä.
Lääkärin toimiluvan ja Suomen kansalaisuuden sain vuonna 2006. Potilaat pitivät minusta, koska keskityin vastaanotolla heihin ja katsoin heitä silmiin. Olin myös lukenut heidän potilastietonsa etukäteen.
Halusin erikoistua gynekologiksi, ja sain paikan Seinäjoen keskussairaalasta. Muutimme kaupunkiin vuonna 2010. Mieheni Karim hankki Seinäjoella metallialan koulutuksen ja työllistyi heti.
Olen lapsesta saakka ponnistellut päästäkseni eteenpäin. Opiskelin seitsemän vuotta lääkäriksi vieraalla kielellä Neuvostoliitossa, olin hengenvaarassa kotimaassani ja näin paljon vaivaa, että sain lääkärin toimiluvan Suomessa ja pääsin erikoistumaan gynekologiksi.”
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 17/26 julkaistusta jutusta, jossa Malalai kertoo, miten työtapaturma keskeytti hänen uransa lääkärinä Suomessa. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
Malalai Rahim, 60
Syntynyt Kabulissa Afganistanissa.
Asuu Vantaalla.
Perhe Aviomies, äiti, viisi lasta, yhdeksän lastenlasta, neljä miniää, kaksi siskoa perheineen, kolme veljeä perheineen, puolison veli perheineen.
Ammatti Tapaturmaeläkkeellä lääkärin työstä. Valmistui lääkäriksi vuonna 1988. Lääkärin toimilupa Suomessa vuodesta 2006.
Harrastukset Kuntopyörä, juoksumatto, englannin opiskelu, ystävien ja sukulaisten tapaaminen.
