Kun pesukone hajosi, kotkalainen Harri Lappi, 63, olisi voinut lähteä saman tien uuden ostoon, mutta tarkan euron mies otti tuumaustauon.

Isoin lisämenoni vuoden sisällä on aiheutunut astianpesukoneen hajoamisesta. Se ei ollut suuri yllätys, sillä kone oli jo 20 vuotta vanha.

Muutaman päivän tiskasin käsin, vaikka minulla jo oli rahat kasassa uutta konetta varten. Halusin vain ensin tutkia vaihtoehtoja netistä.

Tälläkin kerralla käytin hyväkseni tarjousta. Säästyneillä kympeillä ostin asennuspaketin. Pyysin laskuun erikseen merkinnän asennustyöstä siltä varalta, että jälkikäteen tulisi jotain ongelmaa. Vesivahingoissa menee helposti tuhansia euroja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vertailu kannattaa

Olen tarkka rahankäyttäjä. Ensin säästän, sitten ostan. Yli sadan euron hankintoihin varaan yleensä aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vertailen hintoja muun muassa nähdäkseni, onko hintatarjous oikeasti halvempi kuin normaalihinta muualla. Käyttäjien mielipiteitä etsin muilta kuin kauppiaan tai tavaran valmistajien sivuilta.

Jos kolmessa arviossa kymmenestä kerrotaan, että laite hajosi puolessa vuodessa, hälytyskelloni soivat.

Taustatiedot hankittuani lähden liikkeeseen tutkimaan laitetta. Asianpesukoneesta halusin nähdä esimerkiksi, millaiset korit siinä oli.

Puskuria tilillä ja sijoituksissa

Olen kerännyt jo vuosikaudet puskurirahastoa yllätyksellisten ja lisämenojen varalta.

Pankkitilillä pidän muutaman kuukauden menot kattavaa katastrofirahastoa. Enempää ei pankkitilillä kannata näillä koroilla säilyttää.

Lisäksi olen rahastosäästäjä. Rahasto-osuuksia on helppo tarvittaessa myydä, mutta näitä rahoja en käytä ensimmäiseksi. Rahastosäästöjä kerään pääasiassa eläkevuosia varten.

Ostan rahasto-osuuksia silloin, kun rahaa jää kuukaudessa yli, yleensä muutamalla satasella kerrallaan.

Teen vuosibudjetin ja seuraan sitä.

Sijoittamisesta kiinnostuin jo 1980-luvulla. Minulla on muutaman suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita ihan mielenkiinnosta. On kiva seurata yhtiöiden tekemisiä ja kurssikehitystä.

Säästöjä on kertynyt, kun olen huono kuluttamaan, esimerkiksi matkailusta en välitä.

30 vuoden excel

Opin vanhemmiltani tarkan taloudenpidon ja kulujen seurannan. Olen jo 30 vuoden ajan kirjannut tulot ja menot excel-taulukkoon.

Menosarakkeita on parikymmentä. Jos jokin erä kovasti heittää budjetoimastani, selvittelen syytä ja mietin, voinko vähentää joitakin muita menoja.

Kuluista noin 75 prosenttia kertyy asunnosta, ruuasta ja autosta. Viime vuonna auton kulut olivat noin 2500 euroa.

Ikänsä ja ominaisuuksiensa puolesta vaihtoon menee seuraavaksi tietokone, mutta sen tilalle hankin ehkä vain uuden tabletin. Puhelin, televisio ja pyykinpesukone ovat seuraavina listalla.

Myös taloyhtiössä päätettyyn ulkovajojen uusintaan minulla on jo oma rahoitusosuuteni valmiina. Maksan sen kerralla pois, niin saan pidettyä vastikkeen entisellään.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 14/2020.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla