ET oli paikalla, kun Aira Samulin ja Siiri "Äitee" Rantanen kohtasivat ensimmäistä kertaa. Lue teräsnaisten vinkit hyvään elämään!

– Otatko konjakin, kysyy Aira Samulin, 90.

– No, otanhan minä, vastaa Siiri "Äitee" Rantanen, 92.

Koko kansan rakastama tanssileidi Aira Samulin pyörähtää keittiöön ja pian on konjakkilasi vuoden 1956 maastohiihdon olympiavoittajan Siiri "Äitee" Rantasen kädessä.

– Minä aloitin ryyppäämisen 80-vuotiaana, sanoo Aira ja antaa naurunsa tulla. Huone kuplii iloista tunnelmaa.

Ollaan Helsingin Bulevardilla, Airan kotona, jossa nämä kaksi teräsnaista tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa.

– Olemmehan me toisemme aina tietäneet, he myhäilevät. 

Siiri Rantanen ei ole jäänyt sammaloitumaan. Hän kertoo kiertäneensä kesän aikana avustajansa kanssa ympäri Suomea tapaamassa fanejaan ja kilpakumppaneitaan. Tähän kierrokseen kuuluu myös Aira Samulinin tapaaminen.  

Autolla ajamisen Siiri jätti 85-vuotiaana. Mutta liikkuminen jatkuu: Lahden viime talven MM- kisoissa Siiri hiihti kisojen kunniakierroksen. Kisoja seuraamassa ollut Ruotsin kuningas halusi päästä puristamaan hiihtäjälegendan kättä.

– Meninhän minä kun tulivat pyytämään, sanoo Siiri.

Airaa naurattaa.

– Sai kunkku kunnon puristuksen. Siirillä on niin vahva kädenpuristus. Kokeile. Eikä alleja. On pidetty porkista kovaa kiinni.

Airaltakin sujui aikanaan hiihto.

– Isä povasi minusta aikanaan kilpahiihtäjää, mutta sitten tuli sota ja piti jättää Karjala. Minusta tuli sitten kilpatanssija.

Siiri puolestaan kertoo tanssineensa polkat, jenkat ja humpat.

Viisas pärjää

Mutta kertokaa nyt hyvät teräsnaiset, miten saavutetaan hyvä ja pitkä elämä?

– Täytyy yrittää, tiukkoinakin aikoina. Ei tänne olla tultu pelleilemään ja antamaan periksi, sanoo Aira.

– Ja pitää olla positiivinen, jatkaa Siiri. – No kyllä, juuri sitä, komppaa Aira.

Aira sanoo, että jos ihminen on viisas ja hyvä, niin silloin hän ei tee pahaa toiselle. Ja kun ei tee pahaa toiselle, voi itsekin hyvin.

– Mutta liian kiltti ei saa olla.

– Ei minulla mitään ihmereseptiä ole, jatkaa Siiri. – Joka aamu teen tunnin sauvakävelylenkin. Se pitää mielenkin kunnossa, Siiri jatkaa.

Kilpailupainossa

Naiset ottavat mittaa toisistaan ja pistävät selät vastakkain.

– Minä olen 174 senttiä ja joka aamu punnitsen, 60 kiloa, reikä reikä, sanoo Aira. Halutessaan Aira solahtaa yhä 60-luvun vaatteisiinsa.

Siiri taas on yhä 50-luvun kilpailupainossaan.

– Pitää elää kurinalaisesti ja olla hyvät elämäntavat, molemmat sanovat. 

Siiri Rantanen hiihti Suomea maailmankartalle voittamalla olympiakultaa maastohiihdossa 1956. Hän voitti myös Suomen mestaruudet maastojuoksussa ja maantiepyöräilyssä ja oli nopein nainen Finlandia-hiihdossa vielä 52-vuotiaana vuonna 1977. Hän on hiihtänyt Finlandia-hiihdon 24 kertaa ja soutanut monet Sulkavan soudut.  

Rantasen aktiiviuran aikana ei urheilijoita hyysätty. Ei ollut valmentajia, ei sponsoreita eikä managereita. Hiihtoliitto maksoi matkan kisapaikalle, ei ruokia eikä majoitusta ja kotiin oli kisoista tultava omalla kustannuksella.

– 50- luvulla sain kyllä Järvisen tehtaalta sukset, Siiri muistaa.

– Että sentään hokasivat. Airia naurattaa.

Lempinimensä "Äitee" Rantanen sai kilpailumatkoilla. Hän piti huolta muista hiihtäjistä niin äidillisesti. Rantanen oli myös kahden pienen pojan äiti. Mies oli aikanaan sanonut, että jos teet toiselle pojalle kaverin, saat hiihtää niin paljon kuin haluat. Ja Siiri teki.  

– Kerran minua pyydettiin poikien koululle esiintymään, mutta pojat kielsivät, etten saa tulla. En sitten mennyt. Nyt pojat ovat 70 ja 71 -vuotiaita.

Työuransa Siiri teki verhoilijana. 

Ja on Airakin hurmannut isoja massoja. Missä tahansa Aira tanssiikin, ei mukaan lähtijöistä ole ollut puutetta.

– Isoin joukko oli kerran olympiastadionilla, 40 000 ihmistä tanssi.

Julkkis ja poikaystävät

Siiri Rantanen kiittelee, ettei sattunut uransa huipulle julkkisaikaan.  – Olen aina saanut kulkea ihan rauhassa.

Aira Samulinin taas tuntevat kaikki ja hän on kertonutkin avoimesti elämästään elämäkerroissaan ja haastatteluissaan.

– Siiri on kamppaillut laduilla, minä elämässäni, Aira sanoo.

– Uskon, että julkisuudelta saa sellaisen kohtelun kuin ansaitsee. Jos törppöilee tuolla turuilla, niin on ihan oma vika, että siitä sitten kirjoitetaankin. 

– Onko sinulla poikaystävää, kysyy Aira.

– Ei ole, vastaa Siiri ja kertoo asuvansa omassa kodissaan.

– Hyvä, koti on paras paikka. Pidetään kiinni, että saadaan asua kotona pitkään. Minulla on täällä kotona tätä varten vaikka kuinka paljon teknisiä apuvälineitä, jatkaa Aira.

Lue lisää: Aira Samulin puolustaa kotona ikääntymistä: "Turvalaitteet 49 euroa kuukaudessa"

Nykyurheilijoista saati nuorista ihmisistä eivät kumpikaan löydä moitteen sanaa.

– Minä olin aina skeittaajien ja graffitintekijöiden puolella, kun muut niitä tölvivät. Ja katsokaas! Nyt monet niistä ovat maailmankuuluja, kertoo Aira.

Nykyurheilijat menestyvät tiukassa kisassa Siirin mukaan erinomaisesti.

– Ei voi kuin ihailla miten kovaa ja hyvin he menevät. Maita on pitkälti toista sataa ja meidän urheilijat yltävät silti palkintopalleille.

Mutta vielä hetkeksi takaisin pitkän iän salaisuuteen.

– Omaan napaan tuijottaminen kannattaa lopettaa. Sillä ei pitkälle pötki. Minä koitan olla niin ettei olisi napaa ollenkaan, sanoo Aira.

Entä muuta?

– Huumorintajua, sillä pärjää tiukassakin paikassa. Ja sisua – ei täällä vellikellot pärjää, sanovat naiset ja halaavat.
 

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.