Anne-Marista tuli 62-vuotiaana majatalon emäntä: ”Mikä voisi olla parempi ikä aloittaa uutta”
Kotkassa asunut Anne-Mari Kaarnalehto löysi unelmiensa talon Pohjois-Karjalasta sattumalta. Nyt hän pyörittää siinä majataloa rinnallaan mies, jonka kohtaaminen aikanaan oli vähintään yhtä suuri sattuma.
”Teen aina kaiken tunteella. Niin myös kevättalvella 2002, kun lähdin kesken päivän töistä kampaamosta kotiin ja tartuin väsyneenä lehteen. Selasin huvikseni senssipalstaa.
Seuranhakuilmoitukset olivat tylsiä ja niin samanlaisia, että aloin heti hahmotella jotain erilaista. Naputtelin tekstin ja painoin mitään ajattelematta kännykästä lähetä-nappia.
Puolen tunnin päästä puhelimeeni kilahti tekstiviesti. Siellä oli Joke, yksinhuoltajaisä Kotkasta.
Ilmoitukseni oli mennyt heti tekstitelevisioon näkyviin.
”Siellä oli Joke, yksinhuoltajaisä Kotkasta.”
Se, että Joke otti yhteyttä minuun, oli onnekas vahinko. Seuranhakuilmoituksissa kerrottiin siihen aikaan, millä suuntanumeroalueella asutaan. Kotikaupunkini Pieksämäen numero oli 015, mutta olin vahingossa jättänyt numeron 1 kirjoittamatta. Numero 05 taas oli Kotkan suuntanumero.
Joke luuli viestittävänsä kymenlaaksolaiselle naiselle, mutta saikin yhteyden minuun Etelä-Savoon.
Ilman unohtunutta ykköstä tuskin pyörittäisin nyt Joken kanssa majataloa Pohjois-Karjalassa.
”Menin 22-vuotiaana naimisiin pojan kanssa, jonka kanssa olin seurustellut 14-vuotiaasta.”
Olin kolmannella kuukaudella raskaana, kun menin 22-vuotiaana naimisiin pojan kanssa, jonka kanssa olin seurustellut 14-vuotiaasta. Laura-Maria syntyi 1983. Erosimme, kun tyttö oli kahdeksan kuukauden ikäinen.
Olin juhlimassa pikkujouluja, kun pitkätukkainen tumma mies koputti olkapäähäni ja pyysi tanssimaan. Mies oli sveitsiläinen ja vierailulla ystävänsä luona Pieksämäellä.
Hän alkoi piirittää minua rakkauskirjeillä ja vei jalat altani. Menimme naimisiin ja aloimme rakennuttaa suurta unelmaani, kolmikerroksista hirsitaloa järven rannalle. Kohta syntyivät poikamme, ensin Viljo ja sitten Aaro.
20 vuoden jälkeen avioliittomme alkoi rakoilla. Eron jälkeen miehet kyllästyttivät minua, vaikka laitoinkin senssi-ilmoituksen päähänpistosta.
”Muutin Joken luo Kotkaan ja avasin uuden kampaamon.”
En innostunut aluksi Jokestakaan. Hän oli kuitenkin sinnikäs. Kerran hän lähetti niin ison kukkakimpun, että se mahtui vain ämpäriin.
Muutin vuoden päästä nuorimman poikani kanssa Joken luo Kotkaan ja avasin uuden kampaamon.
Harvinaisen leutona ja lumettomana marraskuuna 2021 olimme ystäväperheen luona Palokin kylässä Heinävedellä Pohjois-Karjalassa. Kävelyllä näin polulla kantarelleja. Niitä oli niin paljon, että keräsimme niitä hattuun. Kun lopulta nostin katseeni, näin edessäni kaksi vanhaa puurakennusta.
Olimme tulleet Palokin vanhan koulun pihaan. Koulurakennus ja vanha opettajien asuntola olivat myytävänä.
Olin aina haaveillut suuresta talosta, jossa on paljon ikkunoita.
”Mikä voisi olla parempi ikä aloittaa taas jotain uutta?”
En olisi ikinä arvannut, että pyöritän vielä joskus majataloa.
Mikä voisi silti olla parempi ikä kuin tämä aloittaa taas jotain uutta? Nuorempana olisi varmasti ollut suorituspaineita. Nyt osaamme ottaa rennommin.
Jos siltä tuntuu, voimme aina myydä koulurakennuksessa olevan majatalon ja vetäytyä omaan taloomme, opettajien asuntolaan vanhuudenpäiviksi. Hehtaarin tontille mahtuu.
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 16/26 julkaistusta jutusta, jossa Anne-Mari kertoo lisää menneistä vuosista sekä elämästään nyt majatalon emäntänä. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet-palveluun.
