Hersyviä iskulauseita viljelevien kotiseutupaitojen takana on kiiminkiläinen Anne Sinivaara. Paidat syntyivät rakkaudesta kotimaahan ja sen pieniin ja isoihin paikkakuntiin, mutta ihan kaikki eivät niitä ymmärrä.

Inari – Kun haluat olla yksin.
Vesilahti – Peurakolarikin on elämys.
Hanko – Ainoa tie vie poispäin.
Kuhmoinen – Vain Alko menestyy.
Suonenjoki – Kypsyttää mansikat ja ihmiset.

Näin lennokkaita tekstejä on kotiseutupaidoissa, joita suunnittelee kiiminkiläinen Anne Sinivaara. Jokaisessa paidassa on Suomen ääriviivat ja kyseinen kaupunki tai kunta merkittynä pisteellä. Isolla tekstillä paidassa komeilee paikkakunnan nimi – ja tietysti uuteen uskoon muotoiltu tunnuslause. 

Paitojen sloganit ovat sarkastisia ja lempeän piikitteleviä. Huumoria on kaivettu kuntien omista tunnuslauseista, mielikuvista ja asioista, joista kunta tunnetaan. "Yllättävän munaton", todetaan kananmunatuotannosta tunnetun Laitilan paidassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Joidenkin paitojen huumori on melko rajuakin. Esimerkiksi Eurajoen paidassa lukee "Ilmaista sädehoitoa", joka on viittaus kunnan ydinvoimalaitokseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisäpiirivitsistä nettikaupaksi

Anne Sinivaara kertoo, että paitabisnes syntyi suunnittelematta. 

– Koko homma lähti sisäpiirin vitsistä. Löysin itseni usein tilanteesta, jossa yritin selvittää ihmisille, mistä olen kotoisin. Päätin tehdä itselleni entisten kotipaikkojeni, Nivalan ja Haapaveden paidat.

Anne laittoi paitojen kuvat Facebookiin ja alkoi pian saada viestejä: mistä noita saa?

– Toivomuksia sateli naapurikunnista ja pidemmältäkin, kun ystäväni ja ihan tuntemattomatkin ihmiset pyysivät, että tekisin paidan myös heidän kotipaikoilleen, Anne kertoo.

Anne pystytti vuoden 2016 syksyllä Kotiseutupaitojen nettikaupan. Paidat tehdään yhteistyössä saksalaisen Spreadshirtin kanssa ja painetaan tilauksesta. Paidan saa yleensä viikon kuluessa tilauksesta.

Vilkkainta paitojen myyntiaikaa on joulu, mutta myös kevään kynnyksellä myydään paitoja, kun toppatakkien alla olevilla vaatteilla pääsee jälleen koreilemaan.

Tällä hetkellä tilatuin on Oulu-paita  ("Ikuinen vastatuuli") ja kakkosena Kuhmo ("Ei minkään matkan varrella"). Kolmanneksi suosituin on Porin paita ("Merikin pakenee"), sitten Nivala ("Suomen Siperia"). Viidenneksi eniten myydään Vantaan paitoja ("Kun ei ole varaa Espooseen").

– Paitoja on jo yli 300 erilaista. Uusia toiveita paikkakunnista tulee vieläkin silloin tällöin. Jonossa omaa iskulausettaan odottavia paitoja on noin 50. Tekotahtini on hidastunut alkuajoista, mutta teen yhä uusia paitoja, Anne kertoo.

Joskus oma tuotos kävelee häntä kadulla vastaan.

– Kyllähän se hymyilyttää tekijää, kun näen kotiseutupaidan jonkun yllä ulkona liikkuessani. Seurailen myös Instagramissa kuvia, joihin on tagattu kotiseutupaita.

Rakkaudenosoitus kotimaalle

Paikkakuntia kuvaavat tekstit Anne saa toisinaan asiakkailtaan, mutta eniten hän keksii niitä itse. Apuna ovat kuntien verkkosivut ja niiden mainossloganit, netin keskustelupalstat ja Wikipedia.

Esimerkiksi Annen synnyinpitäjän eli Nivalan paitateksti syntyi kunnan oman mainoslauseen pohjalta.

– Nivala mainostaa itseään Suomen Teksasiksi. Paitaan päätyi Teksasin sijaan Siperia, missä kaikki on karumpaa, Anne kertoo sanomalehti Kalevassa.

Annen omia suosikkipaitoja ovat Piippola ("Vaariltakin meni talo"), Pielavesi ("Yksi torppa lepikossa") sekä Mäntsälä' ("Ei ensimmäisenä mielessä").

Hän myöntää, että paitatekstien sarkastisuus herättää huomiota ja joskus ärsytystäkin netissä. 

– Joskus saan paitaa toivoneelta henkilöltä vihaista postia, jossa ihmetellään sloganin negatiivisuutta. Silloin pyytäjä ei ole huomannut, minkätyylisestä huumorista näissä paidoissa on kyse.

Kuusi vuotta Kaliforniassa asunut Anne kertoo, että kotiseutupaidat syntyivät pian paluumuuton jälkeen.

– Ulkomaan-vuosinani minussa heräsi aivan uudenlainen kotiseuturakkaus ja ylpeys omista juuristani. Kotiseutupaidat ovatkin jonkinlainen kieroutunut rakkaudenosoitus omaa kotiseutua kohtaan.

Kaikki paidat löydät klikkaamalla tästä!

Täältä löydät kotiseutupaidat -Facebook-sivun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla