”Minulla ja tyttärelläni on yhteissanomalehti, jonka hän tuo minulle aamulla. Muuten annan perheen elää omaa elämäänsä”, Arja Torvinen sanoo.
”Minulla ja tyttärelläni on yhteissanomalehti, jonka hän tuo minulle aamulla. Muuten annan perheen elää omaa elämäänsä”, Arja Torvinen sanoo.

Arja Torvisen 110-neliöinen koti vaihtui 55-neliöiseen, kun hän muutti Oulusta Helsinkiin.

Arja Torvinen, 89

Oulusta Helsinkiin lähelle tytärten perheitä

”Mieheni kuoli vuonna 2015. Tyttäreni ilmoittivat silloin, että nyt he lopettavat Oulussa ramppaamisen ja minun täytyisi muuttaa Helsinkiin. Pohdin asiaa vuoden päivät ja tyhjensin komeroita kierrätykseen. Pelkäsin, että jos muutan, läheiset suhteemme häiriintyvät, sillä minulla on vanhoille opettajille tyypillinen tapa puhua suoraan.

Muutin Helsinkiin vuosi sitten, ja kaikki on mennyt hyvin. Tuiran 110 neliötä vaihtuivat Pukinmäen 55 neliöön. Hinnat menivät aika päittäin. Pieni koti on ihana, pääsen vähällä siivoamisella! Halusin modernin ja vaalean kodin, vaikka jotain vanhaakin toin. Vaikeinta oli luopua jättikirjahyllystä.

”En haikaile Ouluun.”

Minulla on kolme tytärtä, joista yksi on kuollut ja yksi asuu Oslossa. Lapsenlapsia ja neljättä polveakin on. Olemme hyvin perhekeskeinen klaani ja pidämme tiiviisti yhteyttä. Tyttäreni Eliina asuu naapuritalossa, ja hänen psykoterapiavastaanottonsa on seinäni takana. Myös tyttärentytär Amanda, 25, asuu naapuritalossa.

En haikaile Ouluun. Lähtiessäni ajattelin, että tästä alkaa uusi elämä ja sillä sipuli. Pidän ystäviin yhteyttä puhelimitse ja sähköpostilla. Helsingissä liikun ystäväni Airan kanssa, joka oli työkaverini 50-luvulla Laukaassa. Kierrämme kirjatilaisuuksissa, hyödynnämme museokorttia ja käymme tutuissa paikoissa, kuten Ekbergin kahvilassa. Opiskelin Helsingissä 50-luvulla, eikä vanha keskusta ole paljon muuttunut.

”Tyttärentytär on vienyt minut nuorisoelokuviin Tom of Finlandia myöten.”

Olen saanut elämääni paljon uutta. Amanda on vienyt minut Kiasmaan ja nuorisoelokuviin Tom of Finlandia myöten. Kävelemme koiran kanssa lähimaastossa, Töölönlahdella ja Kaivopuistossa. Lastenlastenlasten jääkiekko-otteluakin olen ollut katsomassa.

Lukeminen on minulle tärkeää. Mieheni sairauden aikana se oli pakotie arjesta. Käyn aktiivisesti Pukinmäen kirjastossa, jossa on kirjapiiri ja usein ihania kirjailijatapaamisia. Menen ajoissa, että pääsen etupenkkiin.

Minulla on täällä turvallinen olo. Tiedostan, että kunto ei tästä parane, ja jälkikasvulle on hyvä, että olen lähellä. Eliina näkee aamulla ikkunastaan, että minulla on valot keittiössä. Siitä hän tietää, että olen nousut ja minulla on kaikki hyvin.”

Juttu on julkaistu myös ET-lehden numerossa 19/2017