Krooninen yksinäisyys on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisaa kuin tupakointi. Mutta yksin ei ole pakko jäädä. Apua on onneksi tarjolla.

Alkava pimeä vuodenaika saa sosiaalisenkin ihmisen käpertymään sohvannurkkaan, tuntemaan yksinäisyyttä.

– Jokainen tuntee joskus olonsa yksinäiseksi. Se kuuluu elämään, mutta krooninen yksinäisyys on terveysriski. Ongelma on se, että tästä kärsiviä ihmisiä on myös vaikea löytää ja auttaa, sillä eiväthän he ilmoittautuneet mihinkään, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.

Yksinäisyys on  häiriötila

Olli Valtonen kertoo, että viime aikoina yksinäisyyttä on alettu tutkia entistä enemmän muun muassa Amerikassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

–  Tutkijat ovat olleet yllättyneitä, kun he ovat tajunneet, kuinka isosta ongelmasta on kysymys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Krooninen yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ennen luultiinkaan. Se on terveysriski, jopa kolme kertaa suurempi  kuin ylipaino. Elinajan ennuste on samaa luokkaa kuin säännöllisesti tupakoivalla. Kroonisella yksinäisyydellä on suora yhteys verenkiertoelimien ja sydämen toimintaan.

– Aikaisemmin ajateltiin, että masennus tuottaa yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan ensin olisikin yksinäisyys. Se on ihan oma, erillinen häiriötilansa ja hengenvaarallista. Ennen asiaa ei tiedostettu. Ajateltiin, että se on vain kurjaa. Että tsemppiä vaan heille.

Auttaminen on kansalaisvelvollisuus

Sosiaalivirastot ja sosiaaliministeriöt eivät pysty Olli Valtosen mukaan auttamaan yksinäistä. Virkamiestyönä ei ikinä voida poistaa yksinäisyyttä. Siihen ei ole resursseja.

Ainoa mahdollisuus on kansalaistoiminta – lähimmäisten apu – ja järjestöjen vapaaehtoistyö. 

– Jokainen voi auttaa naapuriaan. Se on kansalaisvelvollisuus. Lähimmäinen on paras lääke yksinäisyyteen, virastoa tai virkamiehiä sen poistamiseksi ei ole.

Nuoret auttavat mielellään

Olli Valtonen haluaa viestittää yksinäisille, että apua on saatavilla. Kannattaa olla yhteydessä järjestöihin. HelsinkiMissiossa ja esimerkiksi myös SPR:ssa on tehty pitkään työtä yksinäisten auttamiseksi. On palvelevia puhelimia ja tukihenkilöitä.

– Meillä on kokemusta siitä, että jo opiskeluikäiset hakeutuvat mielellään vapaaehtoistoimintaa. Ihmisillä on luontainen halu olla tekemisissä eri sukupolvien kanssa.

Nopeimmin kasvava auttamisen muoto ovat keikka-apulaiset. Jos mummolle on tullut liian iso paketti yksin kannettavaksi postista, hän voi soittaa meille ja meiltä hälytetään apua paikalle. Auttaja käy yhdessä mummon kanssa postissa.

Yhteiskunta apuun

Suomessa aletaan ymmärtää, miten suuri yhteiskunnallinen ongelma yksinäisyys on. Sosiaaliministeri Laura Räty aikoo järjestää maaliskuussa yksinäisyysfoorumin, jonne hän kutsuu  viranomaisia, järjestöjä, tutkijoita ja asiantuntijoita keskustelemaan yhdessä yksinäisyyden vaikutuksista ja torjunnasta.

Olli Valtonen ei usko, että nopeita hokkuspokkus-ratkaisuja yhteiskunnan tasolla keksitään.

– Kysymys on siitä, miten vahvistamme yhteisöllisyyttä. Iso tekijä tässä on yhdyskuntarakentaminen, että uudet kaupunginosat suunnitellaan niin, että yhteisöllisyys toteutuu nykyistä paremmin. 

Vanhusten yksinäisyys lisääntyy

Olli Valtosen mielestä yksinäisyyteen voitaisiin suhtautua samalla vakavuudella kuin liikennekuolemiin:  on tullut monenlaisia sääntöjä ja määräyksiä. Pyöräilykypärät tai turvavyöt eivät auta yksinäistä, mutta keinoja varmasti on. Ensin pitää tiedostaa ongelma ja luoda strategia. Niin on tehty liikenneasioissakin ja niillä on saatu hyviä tuloksia.

– On mahdollista, että tulevat sukupolvet ovat yhteisöllisempiä kuin rakennemuutoksen ja kaupungistumisen kokeneiden sukupolvi. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on tehnyt paljon yhteisöllisyyden hyväksi: on Ravintolapäiviä ja Siivouspäiviä.

Sen sijaan vanhusten yksinäisyys on lisääntynyt. Yhä useampi ikä-ihminen hoidetaan kotona. Tulevaisuudessa vieläkin useampi ja huonokuntoisempi.

–  Meiltä puuttuvat sellaiset palvelutalot, joihin ihmiset voisivat muuttaa vaikka kuusikymppisinä. He elelisivät omissa asunnoissaan, mutta yhteisöllisyys olisi kuitenkin läsnä.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran marraskuussa 2011. 

Tunnetko sinä itsesi yksinäiseksi? Miltä silloin tuntuu? Mikä siihen auttaa? Kerro kokemuksesi ja kommentoi aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Vierailija

Hengenvaarallista

Eiköhän tuo liene hieman liioiteltua?

Tuskimpa on liioteltua. Kyllähän psyykkinen huono olo vaikuttaa myös ihan terveyteen fyysisesti. Toiseksi esim. mulla ei tämä elämänhalu enää kovin vahva ole kun oon aina ollu yksin. Tämä minun yksinäisyys tosin tulee kumppanin puutteesta, mutta vaikuttaa kaikkeen. Se on ihan miten asiat näkee, mutta ei toisen ymmärtäminen omalla maailmankuvalla välttämättä niin helppoa ole kuin monet tuntuu kuvittelevan. Jos haluaa suhteuttaa tätä asiaa jotenkin niin olen alle 30v mies.

Vierailija

yksinäinen, menettänyt kirjoitti:
Ei vanhemmalla iällä enää synny ystävyyssuhteita. Jos oma lähiperhe kuollut ja loput muuten pois kuvioista. Ja vaikka liikkuu ja käy kursseilla ym, niin ihmiset ei halua edes yhteystietoja jaettavan! Kaikilla on oma elämänsä, ei haluta lisää. Ja monet yksinäiset ei liiku missään. Ei sitä kaikki ei voi käsittää, miten yhtäkkiä voi elämässä tapahtua niin, että kaikki muuttuu lyhyessä ajassa ja jää täysin yksin. Ja yleensä ihmiset haluavat vain hauskaa seuraakin yms. Kaikenlaisia suru - ym menetys ryhmiä on äärimmäisen vähän. Yksinäisyys on syvä tarpeettomuuden tunne , jatkuva harmaa sumu, jota ei enää yhdenkään välittävän ihmisen soittokaan valaise! Raskasta ja surullista, masentaa eikä enää jaksaisi mitään. Jää pysyvästi yksin, katkera mieli käy päälle senkun kerkiää. Ei kivaa enää elämä, ei

Onhan se noinkin, jos suru on vielä puserossa, silloin ei jaksa olla aloitteellinen, eli pyrkiä toisten ihmisten yhteyteen. Olen huomannut tuon itsekin, mutta kun pahin on ohi ja mieli virkistyy niin sitten opistoihin kursseille, erilaisiin liikuntaryhmiin, seurakuntaan toisten yhteyteen, aina sieltä löytyy juttukaveria ja saattaa löytyä saman henkinen kaveriksi.  Se on paljolti itsestä kiinni, kuinka suhtautuu, millaisella asenteella. Jos vain odottaa, että joku tulee kotoa hakemaan, niin saa odottaa maaliman tappiin. Pian on kevät ja sitten seuraa kesä ja kesän jälkeen syksy ja kaikki harrastustoiminta taas alkaa, ja siiheksi toivottavasti jokainen ikäihminen saa voimaa  aloittaa jotakin uutta! Mieluummin jo ensiviikolla :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla