Hannele, 60, on aina jännittänyt esiintymistä: ”Hävetti, että jännitin niin paljon”

Vatsassa muljahteli, sydämeni hakkasi niin, että korvissa kumisi ja ääneni vapisi. Olin toisella luokalla ja lauloin opettajan edessä.

Jostain syystä musiikkiluokan pääsykokeet olivat menneet huomaamatta ohi. Pääsin koe-esiintymiseen jälkikäteen, mutta heti alkajaisiksi opettaja sanoi, että hän on jo valinnat tehnyt.

Lauloin istualtani, koska jalat vispasivat niin kovin.

Kaksi parasta tyttökaveriani siirtyi seuraavana syksynä musiikkiluokalle, minä en. Se oli kova kolaus itsetunnolleni. Siitä lähtien tilanteet, joissa minua arvioidaan, ovat jännittäneet hirveästi.

Jännitykseni on niin voimakasta, että se haittaa suoritusta. Olen ärtynyt ja levoton. Perheenjäsenet tietävätkin jättää minut rauhaan, kun on jotain jännää edessä.

Alituinen alisuoriutuminen

Lapsena ja nuorena opiskelin pianonsoittoa musiikkiopistossa. Osasin kappaleet kotona hyvin.

Tutkintotilaisuuksissa jännitin niin, etteivät hikiset ja vapisevat sormeni tahtoneet pysyä koskettimilla. Alisuoriuduin.

Se harmitti niin kovasti, että jätin musiikin perusopinnot kesken.

Olen eläkkeellä erityislastentarhan­opettajan työstä. Töissä jouduin juontamaan päiväkodin juhlia. Opettelin vuorosanoja peilin edessä, mutta itse juhlassa unohdin ne tai sanat tulivat ulos ihan hassusti.

Usein kerroin yleisölle, että jännitän kauheasti, mutta sekään ei auttanut. Minua hävetti, että jännitin niin paljon.

Kun täydennyskoulutuksissa piti esitellä itsensä, odotin aina omaa vuoroani sydän hakaten ja henki salpautuneena.

Tiivistin asiani mahdollisimman lyhyeen, että pääsin tilanteesta nopeasti pois. Monta tärkeää asiaa jäi sanomatta.

Moni tärkeä asia jäi jännityksen takia sanomatta.

Haastetta aiheutti myös entisen mieheni julkinen työ. Kävimme monenlaisissa tilaisuuksissa ja pikkukaupungissa tunsin olevani kaikkien silmien alla. Koin, että minun piti kontrolloida puheitani ja käytöstäni.

Vain kotona sain olla oma itseni. Tuttujen seurassa tai pienissä porukoissa olen puhelias enkä jännitä.

Lapset veivät jännityksen

Kun omat lapseni olivat pieniä, jännittäminen jäi hetkeksi taka-alalle. Siihen ei ollut aikaa eikä energiaa. Harmi vain, että jännittäminen tuli myöhemmin takaisin.

Olen kieltäytynyt monesta kivasta asiasta jännittämisen takia. Viisikymppisenä aloin tehdä töitä päästäkseni siitä eroon. Päätin toteuttaa nuoruuden haaveitani.

Yksi haaveeni oli esiintyä mallina. Kun minua pyydettiin Nenäpäivän muotinäytökseen, sanoin ensin vanhasta tottumuksesta ei.

Vielä ennen lavalle nousemista ajattelin, etten pysty tähän. Ensimmäisten askeleiden aikana jännitys kuitenkin hävisi, ja minulla olikin hauskaa!

Vielä ennen lavalle nousemista ajattelin, etten pysty.

Menin myös laulutunneille. Aluksi jännitin opettajaa niin paljon, että lauloin selin häneen. Vähitellen totuin laulamaan kasvot opettajaa kohti.

Sitten kuulin, että opettaja vaihtuisi ja piina alkaisi taas alusta. Ajattelin, että tämä ei voi jatkua näin ja ilmoittauduin laulutuntien sijaan seniorikaraokeryhmään.

Aluksi lauloin istualtani, koska jalat vispasivat niin kovin, etten olisi pysynyt pystyssä koroillani. Muutaman viikon kuluttua uskalsin laulaa seisaaltani, kunhan minulla oli matalakorkoiset kengät.

Viime keväänä lauloin ensimmäisen kerran karaokeryhmien tansseissa Joensuun teatteriravintolassa.

Esiinnyin yli satapäiselle yleisölle, ja se olikin aika ihanaa! Sain hyvää palautettakin. Ehkä alan vihdoin päästä häiritsevästä jännityksestä eroon.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 15/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.