Ylistarolainen Heikki Laaksonen, 62, hoivaa eläinvanhuksia kotonaan vaimonsa kanssa. Laaksosen ja hänen vaimonsa tilalla asuu 150 eläintä.

"Olin vuonna 1994 työmatkalla Espanjassa. Olen kuvataiteilija ja suunnittelin sinne näyttelyä. Tapasin matkalla naisen, josta tuli vaimoni. Liisa oli asunut Espanjassa pitkään aasien vanhainkodin lähellä ja haaveili oman eläinten vanhainkodin perustamisesta.

Haave pysyi, mutta vanhainkodin sijainti muuttui, kun löysimme täältä Etelä-Pohjanmaalta Vanhan Markin tilan vuonna 1999.

Olen avoin ja spontaani typpi, ja lähdin mielelläni mukaan rakkaani unelmaan. Minusta kaikki elämä on arvokasta, myös vanhan eläimen elämä.

Ensimmäiset asukit muuttivat meille jo muutaman kuukauden kuluttua tilan remontoinnin aloittamisesta. Samuli ja Reetu, iäkkäät vuohipojat, olisivat ilman sijoituspaikkaa joutuneet teuraaksi.

Lampaille maistuu tarjoilu.
Lampaille maistuu tarjoilu.

Nykyään tilallamme asuu 150 eläintä, ja lisäksi olemme vieneet kymmeniä eläimiä sijoituskoteihin. Toimimme vapaaehtoisvoimin, ja rahat tulevat taidemyynnistä ja hyväntekeväisyydestä.

Aamuisin käymme toivottamassa hyvää huomenta kaikille eläimille. Sitten ruokimme ne ja avaamme karsinoiden ovet. Kaikki eläimet saavat laiduntaa tilallamme vapaasti. Joidenkin ponien ja kalkkunoiden kanssa tilan rajat on käyty muutamaan kertaan yhdessä läpi. Karkureissut ovat yleensä jääneet kolmanteen kertaan – mihinkäs eläin kotoaan lähtisi.

Jokainen eläin saa itse päättää, lähteekö ulos vai jääkö sisään. Esimerkiksi minipossut ovat varsin kranttuja sään suhteen: jos sataa, ne pysyvät ihan varmasti sisätiloissa.

Heikin ja hänen Liisa-vaimonsa tilalla työnsä jo tehneet ponivanhukset saavat nauttia rapsutuksista.
Heikin ja hänen Liisa-vaimonsa tilalla työnsä jo tehneet ponivanhukset saavat nauttia rapsutuksista.

Meillä on kaikenlaisia eläimiä marsuista poneihin ja aaseihin. Kissoja ja koiria emme ole ottaneet omiemme lisäksi tilalle, sillä emme halua asettaa ulkona laiduntavia pupuja ja tipuja vaaralle alttiiksi.

"Olen äärimmäisen kiitollinen tästä elämästä. "

Eläinten elinikää on vaikea arvioida. Vanhin ponimme tuotiin meille 25-vuotiaana, ja nyt 40-vuotiaana se laiduntaa pihallamme edelleen. Täällä se voi rauhassa viettää ansaittuja eläkepäiviään, joten ratsastaa sillä ei saa, mutta rapsuttaminen on erittäin toivottavaa.

Vain muutaman eläimen olemme joutuneet sairauden vuoksi lopettamaan eläinlääkärillä. Usein eläimet elävät hiljakseen hyvää elämää ja nukkuvat sitten rauhallisesti pois.

Laaksosten tilalla vierailee vuosittain tuhansia ihmisiä.
Laaksosten tilalla vierailee vuosittain tuhansia ihmisiä.

Eläinten vanhainkodin isäntänä toimiminen on kasvattanut minua hyväksymään elämän rajallisuuden ja rakkaista luopumisen.

Kun joku kysyy, miten meillä menee, vastaan aina, että yli odotusten. Minulla ja vaimollani on nämä eläimet ja 16 lastenlasta. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä elämästä. Se on antanut minulle paljon enemmän, kuin osasin odottaa."

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 17/2017.

Kuusamolainen Sulo Karjalainen, 75, ei olisi aikoinaan uskonut, että eläisi loppuelämänsä karhujen kanssa. Hän kertoo, mikä karhuissa on niin ainutlaatuista.

”Ensimmäiset karhunpennut sain hoidettavakseni vuonna 1990, kun olin töissä valtion riistantutkimuslaitoksella. Metsästäjät olivat ampuneet vahingossa karhuemoja. En olisi nämä neljä pentua ottaessani uskonut, että ne jäisivät minulle loppuelämäkseni.

”Ne nukkuivat kanssani samassa sängyssä.”

Rakensin pennuille pihatarhan, mutta pienimmät asuivat olohuoneessa. Niistä tuli perheenjäseniä, joita ruokin tuttipullosta. Ne oppivat sisäsiisteiksi ja nukkuivat kanssani samassa sängyssä.

Kun riistantutkimuslaitoksen toiminta päättyi, kunta päätti, että minä sain joko rakentaa karhuille kunnollisen tarhan tai lopettaa ne. Rakensin tarhan yhdessä kesässä 1994. Nyt tämä on Suurpetokeskus, jonka toiminta rahoitetaan matkailutuloilla.

”23-vuotias Vyöti ja 17-vuotias Juuso ovat minulle tärkeimmät.”

Tarhassani on kuusi karhua. Kun ne vapun tienoilla heräävät talviunilta, pesäaukolta pilkistää ensin vain varovasti ilmaa nuuhkiva kuono. Muutaman päivän kuluttua pesäkolon eteen ilmestyy istumaan koko pökkyräinen karhu.

Minulle tärkeimmät karhut ovat isoimmat, aikuisiksi kasvattamani 23-vuotias Vyöti ja 17-vuotias Juuso. Juuso on ihan erityinen eläin. Se haluaa koko ajan muistuttaa minua olemassaolostaan, ja se myös halaa ja suukottelee mielellään.

”En koskaan käännä karhuille selkääni.”

Olen tehnyt poikien kanssa koko päivän mittaisia metsälenkkejä. Pieninä ne juoksivat vieressäni metsäpoluilla. Jos ne jäivät uimaan tai kaivamaan maata, koetin livahtaa omille teilleni, mutta heti alkoi metsässä hirveä itku. Kun huusin, että ”täällä olen”, pojat juoksivat kovaa vauhtia luokseni.

Isompina pojat osasivat jäljittää minut metsässä helposti. Juuso saattoi juosta ohitseni täyttä laukkaa ja tuupata minua ohi mennessään tassullaan. Kyllä siinä lensi mies nurin, jos ei huomannut karhun tuloa.

En koskaan käännä karhuille selkääni. Kerran eräs ilkikurinen karhunpoika halusi leikkiä. Kun en lähtenyt mukaan leikkiin, se kiersi selkäni taakse ja täpäytti minua päähän niin, että poskeni repeytyi auki. Tikkejä tarvittiin.

”Karhunhoitajan työtä ei koulussa opi.”

En aio jäädä eläkkeelle. Teen töitä niin kauan kuin pystyn liikkumaan. Olen kouluttanut itselleni apulaisia, jotka tekevät jo kaikki raskaammat työt. Minä huollan ja putsailen häkkejä. Neuvoja annan tarpeen tullen.

Karhunhoitajan työtä ei voi pelokas ihminen tehdä, eikä sitä opi missään koulussa. On tärkeää, että uusi hoitaja tutustuu karhuihin minun kanssani. Silloin karhut tottuvat häneen ja hyväksyvät hänet lopulta omakseen.”

Juttu on julkaistu myös ET-lehden numerossa 17/2017.

Madonna täyttää tänään 16. elokuuta 60 vuotta. Hänellä on aina riittänyt rohkeutta, jota hän ammentaa menetyksistään ja peloistaan.

1. Tekee mitä haluaa

Madonna ei kumartele ketään. ”Hän käyttäytyy usein kuin ihminen, jota on rajoitettu ankarasti ja joka saa nyt tehdä ja sanoa mitä haluaa tarvitsematta pelätä kostotoimenpiteitä”, näyttelijä Carrie Fisher on kuvaillut.

”Olen jatkanut uraani 34 vuotta räikeästä seksismistä huolimatta.”

2. Ei anna periksi

”Kiitos että annatte tunnustusta sille, että olen jatkanut uraani 34 vuotta huolimatta räikeästä seksismistä ja naisvihasta ja jatkuvasta kiusaamisesta”, Madonna sanoi palkintopuheessaan Billboard Women in Music -gaalassa vuonna 2016.

3. Uskovaisuus

Äitiys palautti Madonnan yhteyden uskontoon. Hän vastusti oman äitinsä katolilaisuutta, mutta löysi kabbalan ja halusi siirtää sen Lourdes-tyttärelleen. ”Odottaessani Lolaa minusta alkoi tuntua, että minulla pitäisi olla jotakin opetettavaa tyttärelleni.”

4. Työmyyrä

Vaikka Madonna on upporikas, rahaa enemmän häntä motivoi tunne siitä, että hänen työllään on väliä. ”Jos minusta ei tunnu siltä, että luon jotain millä on merkitystä, en halua tehdä sitä.”

”En suostu siihen, että minut määritellään ikäni kautta.”

5. Ei ikärasismille

Madonna antaa kasvot uljaalle vanhenemiselle. ”En suostu siihen, että minut määritellään ikäni kautta. En aio hidastaa vauhtia, hypätä kyydistä, jäädä kotiin lihomaan. Ei ikinä!”

6. Menetti äidin

Madonnan äiti kuoli rintasyöpään tyttären ollessa vain viisivuotias.

”Luulen, että suurin syy siihen, että pystyin ilmaisemaan itseäni enkä pelännyt ketään oli se, ettei minulla ollut äitiä.”

7. Homoyhteisön puolustaja

”Sinä synkkänä aikana, kun 1980-luvun aids-kriisi ja sen aiheuttama hysteria olivat pahimmillaan, Madonna oli yksi homoyhteisön suorapuheisimmista liittolaisista”, Attitude-lehden päätoimittaja Matt Cain on kertonut.

8. Riittämättömyys

Madonnan kunnianhimoa lietsoo keskinkertaisuuden pelko. ”Olen aina keskittänyt kaiken tahdonvoimani kammottavan riittämättömyyden tunteen voittamiseen.”

Sitaatit on poimittu Lucy O'Brienin Madonna-elämäkerrasta.