Markku Harju pyörittää Raippaluodossa villieläinhoitolaa omin voimin ja euroin. Työläin ja rakkain suojatti on hirvi, koska se on tullut jäädäkseen. Onneksi niin päätti tehdä myös vaimo.

Se kesti monta kivuliasta minuuttia. Kun viirupöllö pääsi upottamaan kyntensä Markku Harjun kynsivalleihin, siinä ei auttanut muu kuin odotella varpaiden lukituksen kirpoamista.

– Kävin selälleni maahan, lintu vatsan päällä, vedet silmissä.

Nytkin Markku tulee avaamaan portin leuka veressä. Tällä kertaa viillon syy on hätäinen parranajo, ei petolintu.

Joskus kiperistä tilanteista selviää voimalla. Taannoin Markku sai autonsa tavaratilaan peuran, Vaskiluodon jäällä liukastelleen ja vammautuneen, ponin kokoisen. Puolivälissä matkaa muhkeat sarvet kohosivat kuskin selkänojan takaa, kun uros pyrki hädissään pystyyn.

– Pysäytin auton ja syöksyin takaluukun kautta peuran päälle makaamaan. Pikkuhiljaa sain sen takaisin huovan sisään ja rauhoittumaan.

”Olen tavoitettavissa kellon ympäri.”

Vuosittain Markun hoitolaan tulee parisataa eläintä, enimmäkseen lintuja. Joukkoon mahtuu myös laaja kirjo nisäkkäitä ketusta liito-oravaan ja saukosta supiin.

– Sellaista ei ole tullut vastaan, mitä en hoitaisi.

Suurin osa eläimistä kuntoutuu ja vapautuu takaisin luontoon. Joillekin riittää muutaman päivän lepo, jotkut viettävät tilalla vuosia, kuten paraikaa häkissään räpistelevä merikotka. Uljaan linnun vamma on valitettavan yleinen lyijymyrkytys. Nyt myrkyn määrä linnun kehossa on saatu lääkkeillä puolitettua, mutta vieläkään kotkasta ei ole lentäjäksi. Orrelleen se jaksaa sentään nousta. Keltaiset raatelujalat ovat ihmiskäden kokoiset.

Häkin nurkassa lemahtaa kaluttu raato. Petolinnun ruuansulatus tarvitsee toimiakseen karvaista paistia.

Kaikille muillekin hoidokeille pitää löytää lajinmukaista ravintoa, joten usein Markulla pistää niin kiireeksi, ettei hän itse muista syödä ollenkaan.

– Olen tavoitettavissa kellon ympäri, ja useimmiten on yö, kun poliisi soittaa.

Muutoksen merkit

Kai se oli eräänlaista viidenkympin villitystä. Markku alkoi kaivata muutosta elämäänsä. Paha olo näkyi koko olemuksessa, paino keikkui sadan kilon tienoilla.

Markku oli työskennellyt parikymmentä vuotta rahoitusalalla, muun muassa luottopäällikkönä John Nurmisen säätiössä.

Pääkaupungin bisneskuvioissa hän oli tavannut myös vaimonsa Arjan, saanut pojan ja kelpo elintason. Perustettuaan oman, naisten alusvaatteisiin erikoistuneen maahantuontiyrityksen rahaa rupesi jäämään myös sijoitettavaksi. Markku osti huutokaupasta pari kerrostaloa ja ryhtyi pyörittämään vuokrabisnestä. Hän teki kaiken itse isännöinnistä talonmiehen hommiin.

– Se vasta oli kuluttavaa. Viinilasillistakaan en voinut vaimon kanssa ottaa, koska puhelin saattoi soida milloin tahansa. Joskus oli rappukäytävä tulessa, joskus veressä.

Autiotila heräteostoksena

Markku Harju on syntyisin Vaasasta, ja veto kotikulmille oli vahva. Löydettyään netistä ilmoituksen mereen rajoittuvasta autiotilasta Norra Vallgrundissa hän löi kaupat lukkoon niin nopeasti, ettei tullut kysyneeksi edes vaimon mielipidettä.

Markku myi kaiken myytävissä olevan ja muutti Raippaluotoon. Muuttokuormassa oli päällimmäisenä hevonen, lauma kissoja ja appivanhempien pihalta löytynyt oravanpoikanen.

Vaimo ei pannut hanttiin. Hän jäi etelään ja kävi joskus viikonloppuisin ihmettelemässä puolierakoksi muuttuneen miehensä raadantaa alkeellisissa oloissa.

Mutta ihmeen onnelliselta mies vaikutti, vaikka talviaamuisin mökin lämpötila lähenteli nollaa.

Kovalla työllä pöheikkö muuttui avaraksi maisemaksi. Korkeimmalle kohdalle nousi uusi talo, johon myös vaimo suostui muuttamaan saatuaan töitä Vaasasta.

”Se, mitä minä tästä saan, ei ole rahalla mitattavissa.”

Markun hoiviin oli jo ehtinyt asettua koko joukko uusia eläimiä, koiria, vuohia ja villiä väkeä.

– Ilman vaimoa tästä touhusta ei kyllä tulisi mitään, Markku sanoo.

Vaimon jaloudesta ja joustavuudesta kertoo sekin, että koko talo on sisustettu eläinten ehdoilla, lattialaatoista alkaen.

Lentolupa joutsenelle

Muutettuaan Raippaluotoon vuonna 2005 Markku liittyi paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen. Sen jälkeen tieto hänen tiloistaan ja taidoistaan levisi tahoille, joilla on virallinen vastuu loukkaantuneista eläimistä.

Markku kiittelee eri ihmisiltä saamaansa asiantuntija-apua, vaikka hänen oma panoksensa on Suomen oloissa ainutlaatuinen. Pohjanmaan Villieläinhoitola saa jonkin verran lahjoituksia, mutta pääosin Markku turvaa hoitolansa toiminnan omasta pussistaan – ja selkänahastaan.

– Kauppalaskusta kolme neljännestä kuluu eläinten tarpeisiin. Toisaalta se, mitä minä tästä saan, ei ole rahalla mitattavissa.

Nyt pihapiirissä on rakennuksia kuin pienessä kylässä. Markku harppoo kuluneissa saappaissaan ja vähättelee mielestään rempallaan olevia paikkoja.

Seuraava isompi investointi liittyy kotkiin. Kaksitoista metriä korkean, 300-neliöisen häkin tarvikkeet ovat jo valmiina. Vaasan kaupunki lahjoitti lintuhäkin tukipuiksi entisiä puhelinpylväitä.

Talvella tallissa odotteli jäidenlähtöä kuusi joutsenta. Kun aika oli kypsä, Markku kantoi ne yksitellen rantaan ja päästi vapauteen.

– Viimeinen jäi kaartelemaan hetkeksi rannan tuntumaan ja nousi sitten korkealle. Ei sellaista liikuttumatta voi katsoa.

Teinin pitkät ripset

Suurin yksityinen reviiri, puolentoista hehtaarin aitaus on Mervi-hirvellä. Epäröimättä voi sanoa, että Mervi on vallannut Markun sydämestäkin suurimman osan. Niin erityinen suhde miehellä ja hänen vasasta saakka kasvattamallaan hirvellä on.

Nokoset kylki kyljessä kuuluvat yhteisiin päivärutiineihin, vaikka Mervistä on varttunut jo aika omapäinen teini. Nuorempana se kulki pihapiirissä vapaana, paineli kiitolaukkaa kaislikossa ja halusi loputtomiin leikkiä rosvoa ja poliisia.

”Oli lumoavaa, kun tiesin, että tästä hoidokista ei tarvitse luopua.”

Jos Markku viipyi pitkään asioilla, Mervi meni piiloon eikä suostunut syömään. Niin kävi esimerkiksi silloin, kun Harjut oli kutsuttu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kotimieheksi tuli oma poika, mutta Merville hän ei ollut kyllin hyvä korvike. Arja-vaimoonkin Mervi suhtautuu hiukan luimistellen.

Mervi löytyi reilu vuosi sitten Seinäjoelta. Polvenkorkuinen vasa lähti lenkkeilevän pariskunnan perään jouduttuaan tuntemattomasta syystä eroon emostaan.

Markusta tuli keinoemo, joka juotti vasaa tuttipullolla kuusi kertaa päivässä, aluksi omien vuohien maidolla.

– Viime kesänä en paljon muuta ehtinytkään kuin olla Mervin kanssa. Sellainen heittäytyminen oli myös lumoavaa. Kun alusta saakka tiesi, että tästä hoidokista ei tarvitse luopua.

Tuleva syksy askarruttaa Markkua. Kiima-aikaan joku villi uros taatusti haistaa kauniin Mervin jo kaukaa.

– Eikä sellaista yli 800-kiloista urosta pidättele mikään aita.

”Ei haittaa, etten päiväkausiin tapaa muita ihmisiä. Eläinten kanssa on selvempää ja reilumpaa.”

Markku arvelee, että Mervi tuskin lähtee sulhasen matkaan, koska sellainen ei ole hirvillä tapana. Jälkikasvu sopisi Markulle paremmin kuin hyvin.

Markku on aina ymmärtänyt isoja eläimiä. Minään hevoskuiskaajana hän ei itseään pidä mutta sanoo jo nuorena tallipoikana tajunneensa, ettei ole olemassa ongelmahevosia tai -koiria. On vain ihmisiä, jotka käsittelevät eläimiä huonosti.

Arabianhevonen Zahib kuuluu luottoystäviin siinä missä vaimokin.

– Täällä metsän keskellä saattaa mennä päiväkausia, etten tapaa muita ihmisiä. Se ei haittaa, päinvastoin. Entisessä elämässä piti jatkuvasti lukea ihmisten sanattomia viestejä, eleitä ja ilmeitä. Eläinten kanssa on vähän samanlaista, mutta selvempää ja reilumpaa.

Elämän ja kuoleman kysymyksiä

Auton kanssa kolaroinut huuhkaja sähisee ja tuijottaa auttajaa merenpihkan hehkuisilla silmillään. Siivet ovat ristissä kuin miekat. Eilen Vaasan eläinlääkäri Assaf Wydra kävi sitomassa huuhkajan jalkaan kuntouttavan, tyynymäisen sidoksen, jonka pitäisi parantaa kynsien puristusvoimaa.

Markku kehaisee israelilaissyntyisen lääkärin viitseliäisyyttä ja ammattitaitoa. Sitäkin, että hän ei laskuta työstään, vaan ainoastaan lääkkeistä. Muut eläinlääkärit eivät välttämättä suostu hoitamaan villieläimiä ollenkaan.

Kaikkia ei voi auttaa. Varsinkin syksyisin huonokuntoisia lintuja voi tupsahtaa hoitolaan järkyttävät määrät.

– Riipaisevan upeita lintuja, joilla on siipi irti tai mätänemistilassa, laittomien ansalankojen vammauttamia ja haulien repimiä. Ei siinä muuta voi kuin päästää eläimen kärsimyksistään. Viime syksynä olin erityisen ahdistunut, että tätäkö tämä pelastaminen on – teurastajan hommaa.

Jotkut avuntarvitsijat Markku toimittaa jatkohoitoon saman tien. Niin kävi kuutille, joka löytyi harhailemasta pikatien varresta Kokkolasta.

– Minulla ei ollut kuutin vaatimaa vesiallasta, joten lähdin heti viemään sitä Korkeasaareen. Kun norppa oli kasvanut ja kuntoutunut, hain sen takaisin ja kävimme merivartiolaitoksen poikien kanssa vapauttamassa eläimen ulkosaaristoon sen omille vesille.

Joitakin tyyppejä tulee seurattua vielä erottuakin, kuten viimeksi vapautettua merikotkaa, jolle asenettiin gps-paikannin. Linnun ansaraudoissa vammautunutta jalkaa oli korjattu leikkauksessa useita tunteja.

Markku kuuluu Maailman luonnonsäätiö WWF:n merikotkatyöryhmään. Yhteistyö Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa on osa laajempaa tutkimusta. Kaikki merikotkista otetut verinäytteet lähetetään virastoon analysoitaviksi.

”Linnunpoikasia ei pidä käpälöidä, vaan tarkkailla tilannetta. Emot eivät ole niitä hylänneet.”

Luonnosta vieraantuneet

Puhelin soi tänään kymmenettä kertaa. Markku Harjulta kysytään vähän väliä neuvoa, mitä pihalta löytyneen pikkulinnun kanssa pitäisi tehdä.

– Varsinkin alkukesällä lentämään opettelevia poikasia ryömii maastossa tuhansittain – ja se kuuluu asiaan. Emot eivät ole niitä hylänneet, joten poikasia ei kannata mennä suin päin käpälöimään vaan tarkkailla tilannetta. Sama koskee jäniksen poikasia. Oikein raivostuttaa, miten jotkut keräilevät niitä hetken hurmassa ja ihmettelevät sitten, miten niistä pääsisi eroon, kun emokin on ne hylännyt.

– Kaiken kaikkiaan ihmiset ovat valitettavan vieraantuneita luonnosta. Esimerkiksi muuan mieshenkilö soitti hätäkeskukseen, kun tiirapari teki syöksyjä häntä kohti, Markku hymähtää päätään puistellen.

Kyseenalaisena hän pitää myös lintubongarien joukkohysteriaa, kun joku harvinaisuus on ilmestynyt maisemiin.

– Bongarien aiheuttama häiriö voi olla sitä luokkaa, että lintu ei uskalla syödä eikä nukkua vaan menehtyy.

”Tärkeintä on tehdä asioita, joilla on merkitystä.”

Osana missiotaan Markku on käynyt puhumassa villieläinten kohtaamisesta ja suojelusta koululaisille. Alkaen siitä, että pulaan joutuneen eläimen auttaminen on lakiin säädetty velvollisuus.

Jotakin merkitystä

Saaristossa eläkeikä on tuntematon käsite. Kuusikymppinen Markku kertoo tuntevansa monta raippaluotolaista, jotka touhuavat kalaverkkojensa ja kaivinkoneidensa kanssa vielä kahdeksankymppisinä.

– Muuten on kuulemma vaara, että jos jää tupaan istumaan, vaimo keksii tekemistä, Markku naurahtaa.

Hän istahtaa hetkeksi jääkauden halkaisemalle kivipaadelle. Meri on harvinaisen tyyni.

– Kun muutin tänne, kuvittelin, että pohdiskelu on olennainen osa saaristolaiselämää. Nyt tiedän, että tärkeintä on tehdä asioita, joilla on oikeasti merkitystä.

Pohjanmaan Villieläinhoitolan toimintaan voit tutustua täällä.

Katso video Markusta ja eläimistä:

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 13/2016.

Näin autat eläimiä

Kaikkia sairaita ja pulaan joutuneita eläimiä pitää auttaa.

Eläinpelastustehtävät kuuluvat kunnalliselle pelastuslaitokselle. Soita hätänumeroon 112 vain silloin, jos eläin aiheuttaa vaaraa tai sen pelastamiseksi tarvitaan erikoiskalustoa. Esimerkiksi jos hirvi seikkailee moottoritiellä tai peura on pudonnut jäihin.

Muista turvallisuus.

Tiellä ollessasi ota huomioon muu liikenne. Suojaa kädet eläintä käsitellessäsi esimerkiksi muovipusseilla. Loukkaantunut eläin voi kokea ihmisen uhkaavana, joten lähesty sitä rauhallisesti. Paenneen eläimen jäljitys kuuluu poliisille, joka voi auttaa myös eläimen kuljettamisessa hoitoon.

Vinkki!

Sisätiloihin eksynyt lintu löytää tien ulos, kun pimennät huoneen niin, että ainoa valonlähde on esteetön lentoreitti ulos.

Vierailija

Markku Harju pelastaa 200 villieläintä vuodessa: ”Sellaista ei ole tullut vastaan, mitä en hoitaisi”

Markku Harju , Arja <3 Mervi ja muut luonnonlapset Kell onni on, se onnen kätkeköön. Kell aarre on, se aarteen peittäköön. Ja olkoon onnellinen onnestaan ja rikas riemustansa yksin vaan. Ei onni kärsi katseit ihmisten. Kell onni on, se käyköön korpehen ja eläköön hiljaa, hiljaa vaan ja hiljaa iloitkohon onnestaan. Kiitos kaikkien eläinlasten puolesta, että olette olemassa <3 ja kaikkea hyvää upealle työllenne . Riitta
Lue kommentti