Palvelukeskuksessa asuva Liisa Raunio, 86, ilahtuu, kun hänen hoitajansa lapinporokoira tulee kylään.
Liisa Raunio, 86, Helsinki:
”Kun mieheni Leo kuoli, masennuin vakavasti. Ehdimme olla yhdessä 61 vuotta, ja yksin jääminen aiheutti minulle jopa itsetuhoisia ajatuksia. Tyttäreni kävi luonani ja oli huolissaan jaksamisestani.
Kun terveyteni heikkeni, pääsin lopulta tänne Kustaankartanon palvelukeskukseen. Sitä ennen kiersin kahdeksassa väliaikaisessa paikassa.
Kustaankartanossa hoito on suurenmoista ja henkilökunta mukavaa. Meille järjestetään musiikkituokioita, taidepiirejä ja teatteriretkiä. Viihdyn silti paljon omissa oloissani. Luen kaksi kirjaa viikossa, ja kirjastohoitaja tuo uutta luettavaa joka tiistai.
Viikon kohokohta on kuitenkin se, kun Timo-hoitaja tuo lapinporokoiransa Tyynen mukanaan töihin. Meistä on tullut Tyynen kanssa sydänystävät. Se on nimensä mukainen koira: rauhallinen ja kiltti.
”Eläimet piristävät valtavasti meitä asukkaita.”
Tyttäreni tuo käydessään kuivattuja possunkorvia Tyyneä varten. Ne ovat sen herkkua. Kun Tyyne tulee, se rientää odottamaan oveni taakse. Ilahdun joka kerta, kun se tassuttelee sisään häntä kieppuen.
Koiraterapiaa
Olen pitänyt koirista aina. Kasvatimme mieheni kanssa saksanpaimenkoiria vuosien ajan. Ne olivat uskollisia ja viisaita koiria. Joskus joku koirista tuli sänkyyn nukkumaan viereeni ja hengitti kanssani samaan tahtiin. Se tuntui mukavalta.
Kerrostaloon muutettuamme emme enää ottaneet koiraa, koska meistä ei ollut lenkittäjiksi. Koiria oli kova ikävä, ja olimme usein kuulevinamme kotonamme tassujen tepsutusta.
On upeaa, että täällä palvelukeskuksessa saa olla eläimiä. Ne piristävät valtavasti meitä asukkaita. Tyyne on aito kappale luontoa. Tyyneä on ihanaa paijata.
Olen puhelias, mutta täällä väki vaihtuu tiuhaan, eikä kaikista ole juttukaveriksi. Juttelenkin paljon Tyynelle. Se kuuntelee höpinöitäni ja katsoo sitten merkitsevästi lipastoa, jossa possunkorvat ovat. Sen omistaja Timo sanoo, etten saa antaa niitä liikaa, mutta joskus sujautan Tyynelle ylimääräisen herkun.”
Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2018.
