ET-lehden kolumnisti kertoo, että ajatus kodista ilman kirjahyllyä kauhistuttaa.

Kylässä kaipasin aamukahvin seuraksi Hesaria, mutta sen tilaus oli lopetettu kesäloman ajaksi. Menin tutkimaan kirjahyllyä korvikkeen toivossa. Jotkin tavat istuvat sitkeässä.

Löysin Ilkka Malmbergin kirjoittaman ja Pekka Vuoren mainiosti kuvittaman kirjan Seitsemän miestä, jossa avataan Aleksis Kiven mestariteoksen maailmaa.

Kahvipöydästä noustuani lirkuttelin kirjan lainaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lirkuttelin kirjan itselleni lainaksi.

Opin lukemaan viisivuotiaana. Satukirjat oli pian kahlattu ja ryhdyin tutkimaan vanhempieni kirjahyllyn tarjontaa: Perimmäisten kysymysten äärelläSinuhe egyptiläinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Omituista, varmasti tylsää.

Seuraavaksi ahmin läpi koulun kirjaston ja jatkoin isosiskon tyttökirjoilla. Tyttöjen maailma vaikutti niiden perusteella hyvin erilaiselta kuin poikien, ja saattoihan se sitä ollakin. 

Kirjallinen ensirakkauteni oli Viisikon Pauli, tyttö joka halusi olla poika. En osannut ottaa asiaa identiteettikriisin kannalta. Minusta hän oli ihana tyyppi, ja sydämessäni on aina ollut paikka retkeilyä harrastaville, itsenäisesti pärjääville naisille, jotka eivät turhasta valita.

Parikymppisenä avasin vihdoin Sinuhe egyptiläisen, ja sitten vierähtikin vuosi Mika Waltarin tuotannon parissa.

Waltarin tuotannon parissa vierähti vuosi.

Samoihin aikoihin jouduin oppimaan kirjoihin kätkeytyvät vaarat. Elämän taitosvaiheessa tulin lukeneeksi kummallisen uskonnollisen kirjan, joka syöksi minut syvään ahdistukseen.

Kirja tavallaan nitkautti mieleni paikoiltaan eikä se koskaan palannut täysin ennalleen, mutta eihän eilispäivään muutenkaan ole paluuta.

Kirjojen ahmiminen huipentui kotimaisen kirjallisuuden sivuaineopintoihin, jotka lopulta saivat nälän myös laantumaan. Kohti kattoa kurkottavat tenttikirjapinot tekivät lukemisesta työtä.

Sain yliannostuksen kirjallisuutta, ja kesti aikansa ennen kuin taas löysin lukemisen ilon. Muistaakseni avun antoi Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys.

Olen vakuuttunut, ettei ihminen elä yksin kissavideoista ja tosi-tv:stä. Ajatus kodista ilman kirjahyllyä kauhistuttaa minua, vaikka nykyään se lienee monille ihanne.

Ajatus kodista ilman kirjahyllyä kauhistuttaa.

Muutama vuosi sitten vein laatikollisen kirjoja divariin saadakseni tilaa uusille. Vain osa kelpasi, loput menivät roskiin. Tunsin surua ja häpeää kirjojen puolesta.

Kieltäydyin pitkään hankkimasta e-lukulaitetta. Halusin tuntea kirjojen tuoksun ja painon, kuulla sivujen kääntämisen kahinan.

Kun lopulta laitteen hankin, huomasin sen oivalliseksi. Nyt siellä on tuhansia kirjoja. Luultavasti aloitan kohta Seitsemän veljestä, taas kerran.

Kolumni on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2020.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla