Ensimmäisen ja viimeisen seksikerran ratkaiseva ero on se, että ensimmäisen kyllä tietää ensimmäiseksi, mutta viimeisen kohdalla asia valkenee vasta vuosien mittaan.

Puoli elämää sitten olin töissä pienessä suomenruotsalaisessa teatterissa, jonka yksi hitti oli ollut kouluikäisille suunnattu näytelmä Den första gången, ensimmäinen kerta.

Tuotantopalaverissa keksin hauskuuttaa ehdottamalla varttuneemmalle väelle suunnattua näytelmää Den sista gången, viimeinen kerta.

Muistelen naurun olleen jossain riemastuneen ja pakotetun rajamailla. Läsnä oli enimmäkseen viisikymppisiä naisia, silloin mielestäni kovin vanhoja. Toivoin etten tullut loukanneeksi ketään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt puhutaan tietenkin seksistä.

Ensimmäisen ja viimeisen kerran ratkaiseva ero on se, että ensimmäisen kyllä tietää ensimmäiseksi, mutta viimeisen kohdalla asia valkenee vasta vuosien mittaan. Nyt puhutaan siis tietenkin seksistä, enkä edelleenkään halua pahoittaa kenenkään mieltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

En myöskään haluaisi kirjoittaa aiheesta turhan henkilökohtaisesti. Minusta on vaivaannuttavaa, kun äidit ja tyttäret vertailevat telkkarissa anaalisauvoja.

Tavallaan se herättää tirkistelynhalua mutta ennen kaikkea ihmetystä: että joku voi olla noin estoton, ja olenko tipahtanut ajan kyydistä niin kerta kaikkiaan, etten ymmärrä tuollaisen olevan luontevasti tätä päivää.

Miten joku voi olla noin estoton?

Nuorena ihmettelin, miten nahistuneet keski-ikäiset saattavat yhä harrastaa seksiä keskenään.

Ymmärryksen ja omien kokemusten lisäännyttyä aloin ihmetellä päinvastaista: miksi seksi, kuulemma, monissa pitkissä parisuhteissa ajan ja iän myötä hiipuu? Kyllästyvätkö ne toisiinsa vai seksiin?

Toisaalta ikääntyneitten julkkisten hehkutus siitä, miten heillä on nyt elämänsä parasta seksiä, tuntui epäuskottavalta. Kuinka muka, esittävät vain.

Kehuvat seksielämäänsä samoin kuin Facebookissa kommentoidaan toisten kuvia: "Ihana Irmeli vau oot kaunis sä se vaan et ikinä vanhene." Anteeksi, Irmelit.

Joskus havahdun siihen, että viimeinen kerta oli ja meni.

"Luopuminen alkaa lantiosta" lausahti runoilija Paavo Haavikko, ja kuusikymppiselle lause alkaa vähitellen avautua. Koetan ajatella, että iloitaan niin kauan kuin tätä kestää, sama pätee koko elämään.

Silti mietin välillä samaa kuin silloin muinoin, kun ensimmäinen kerta oli vielä edessä: entä jos kukaan ei lopulta haluakaan minua?

En välitä ajatella, mikä kerta on viimeinen, vaikka joskushan siihen väistämättä havahtuu, vuosien päästä. Että se tosiaan oli ja meni eikä palaa. Arvelen silloin tuntevani sekä kaihoa että kiitollisuutta elämäni naisia kohtaan.

Ehkä sittenkin panen toivoni "elämäni parhaaseen seksiin". On minulla siitä aavistus, ehkä enemmänkin.

Kolumni on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla