Kuvat
Sanoma-arkisto

"Kaipaan sitä, että halaaminen olisi edes teoriassa mahdollista", ET-lehden kolumnisti kirjoittaa.

Kun mietin millaisia me suomalaiset olemme tai millaisina meidät on maailmalla nähty, tulee etsimättä mieleen Paavo Haavikon runo Ruhtinas puhuu: "Ei suomi ole mikään kieli, se on tapa istua penkin päässä karvat korvilla, yliaikaiset puheet sateesta ja tuulesta, peritty nyrkinisku pöytään..."

Tähän samaan luonnehditaan voi lisätä Leo Kalervon Tuppisuu suomalaisen sekä Jorma Eton runon lopun: "Eikä suomalaista ei erota suomalaisesta mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi."

Kyräilyä, mykkyyttä, äkkipikaisuutta; sitä ettei tunteita osoiteta! Jotain tuttua teksteissä edelleen on, jos television ammattimaisia höpöttäjiä ja turhannaurajia ei oteta lukuun.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lapsuudessa halaaminen ei koskaan kuulunut Kallion katujen käytökseen heti kun äidin sylistä oli omille jaloille päässyt. Vain aikuisia joskus pakon edessä käteltiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kädenpuristus, sen voima kertoo toisesta paljon.

Myöhemmin aloin kätellä paljon, ihan virankin puolesta. Muistelen, että kättely tarkoitti aivan alkukantaisimmassa muodossaan sen osoittamista, ettei toisen kädessä ollut asetta. Ellei vastaantulija sittenkin sattunut olemaan vasenkätinen?

Kädenpuristus, sen voima kertoo toisesta paljon. Mutta halaus... Kun tuo Välimeren maitten spontaani tapa tuotiin Suomeen, en oikein tiennyt mitä sanoa, kun joku pyrki halaamaan. Lähinnä yritin kestää ja silti tuskastuin.

Myöhemmin opin sitten kömpelösti taputtamaan halaajaa selkään tyyliin "No niin, kyllä se siitä". Helpotuin vasta, kun tuo näytelmänomainen rituaali oli ohi.

Onko niin, että muualta tuoduista tavoista voi lopulta tulla omiamme?

Entä nyt? Kun korona mellastaa, emme edes kättele halaamisesta puhumattakaan. Välimatkoja pidämme myös, jopa niin, että kun Salon torilla jaettiin ilmaista grillimakkaraa, jonottajat noudattivat suositusta. Näky on karu osoitus siitä, missä maailmassa me nyt elämme.

Tekisi mieleni kätellä jokaista heistä. Kaipaan paitsi sitä, myös sitä, että halaaminen olisi edes teoriassa mahdollista. Kummatkin taisivat näyttää, että haluamme olla ihmisiä toisillemme. Onko niin, että muualta tuoduista tavoista voi lopulta tulla omiamme?

Merete Mazzarellan uusimman esseekokoelman nimi pyytää kuvaavasti samaa: Emmekö voisi elää sovussa? Toivon ja uskon että se vielä onnistuu, joskin paljon täytyy tapahtua, että todellinen tasa-arvo, tuo Ranskan vallankumouksen keskeisin käsite, palaa takaisin maahamme.

Kaipaan sitä, että halaaminen olisi edes teoriassa mahdollista.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 19/20.

Sisältö jatkuu mainoksen alla