"Suurin osa pukeutumisesta on viestimistä kantajalle itselleen", kirjoittaa Minna Lindgren. 

Etätyöskentely ja sen mahdollistama erakoituminen ovat muuttaneet ihmisen suhtautumista pukeutumiseen. Kun sosiaaliset kontaktit ovat vain huonoja videoyhteyksiä, on housujen ja hameiden käyttäminen vähentynyt ja kenkien kulutus romahtanut.

Hyvin rajattu kuvayhteys mahdollistaa jopa yläosattomuuden. Tökkiessämme puolialastomina kosketusnäyttöä muistutamme päivä päivältä enemmän luolaihmisiä.

Minulle tässä ei ole mitään uutta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hyvin rajattu kuvayhteys mahdollistaa jopa yläosattomuuden.

Olen tehnyt töitä kotoa jo kaksitoista vuotta, minkä huomaan muun muassa ripustaessani perheen pyykkiä. Narulla omien vaatteideni osuus on vähäinen ja koostuu lähinnä yöpaidoista. Miksi pukeutuisin ollessani itsekseni? Mikä on pukeutumisen tarkoitus? Siis sen, että yöpuku vaihdetaan aamulla päiväpukuun?

Vaate on viesti, sanotaan. Sininen, hyvin istuva puku kertoo, että mies on valkoinen ja menestynyt. Univormumaista insinöörien ja ekonomien pukukoodia vastaavat naisilla tasa-arvoa korostava housupuku tai konservatiivinen jakkupuku, nuorilla ministereillä joskus myös kukkakuosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olemme oppineet, että niin sanottu huoliteltu pukeutuminen kertoo meidän ottavan huomioon tilanteen ja muut ihmiset. Suurin osa pukeutumisesta on kuitenkin viestimistä kantajalle itselleen. Siinä ei ole mitään kummallista, sillä tutkimusten mukaan 80 prosenttia ihmisen ajatuksista koskee häntä itseään. Aivojeni perustila, myös levossa, on ajatella ensisijaisesti minua.

80 prosenttia ihmisen ajatuksista koskee häntä itseään.

Mikä absurdi asetelma tästä seuraa! Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee kontakteja – ajatellakseen itseään. Silloinkin, kun kuuntelemme toista ihmistä, keskitymme miettimään, mitä hän ajattelee meistä ja pitäisikö meidän ilmaista oma ajatuksemme ja kuinka se mahtaisi olla järkevintä tehdä.

Kun aamulla vilkaisemme itseämme peilistä tarkistaaksemme, ettei housuissa ole kissankarvoja ja rinnuksilla hammastahnaa, emme ajattele muita ihmisiä, vaan itseämme.

Pukeudumme, jotta olisimme kunnollisia ja koska tarvitsemme rutiineja. Masentunut ihminen ei nouse sängystä, ei harjaa hampaita eikä pukeudu. Ajattelemme, että hän ei välitä itsestään. Se voi olla totta, mutta vakavaa on myös rutiineista luopuminen. Pukeutuminen tuo ryhtiä elämään ja saa päivän käynnistymään tehokkaasti.

Kun kuuntelemme toista ihmistä, keskitymme miettimään, mitä hän ajattelee meistä.

Kirjoittaakseni tämän kolumnin pukeuduin huolellisesti itseäni varten sinisiin samettihousuihin, kukkakuvioiseen paitapuseroon ja sisareni kutomiin villasukkiin. Kissani katsoi minua hyväksyvästi ja sai minut hyvälle tuulelle.

Juttu on julkaistu ET-lehdessä 20/20.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla