Pääkirjoitus: ”Ilo ja huumori paikkaavat pienet säröt”

Kävin 70-luvulla Suomen kauneinta peruskoulua, Kivistön koulua, Seinäjoella. Opettajani oli maailman paras, luokkatoverit ihania ja koulukirjat kauniita. Syksyt keväät kävelin kouluun parhaan ystäväni Virpin kanssa. Talvisin laskettelimme Kuusikujaa alas potkukelkalla.

Aamunavauksiin marssimme parijonossa ja virret veisasimme polkuharmonin säestyksellä. Välitunneilla leikimme polttopalloa tai keinuimme. Parasta oli, kun saimme kulkea välituntivalvojan mukana toinen toisiamme kädestä pitäen leveänä letkana.

Mirja laittoi meille rajat, hitsasi yhteen ja puhalsi porukkaan hengen.

Omat koulumuistoni ovat kultareunaisia, koska viihdyin koulussa ja luokallamme oli hyvä henki. Avainasemassa oli opettaja Mirja, joka laittoi meille rajat, hitsasi yhteen ja puhalsi porukkaan hengen. Hän ei koskaan korostanut auktoriteettiaan, mutta emme myöskään kyseenalaistaneet sitä. Kun rajat oli asetettu, niiden sisällä oli turvallista temmeltää.

Oppiminen sujui mainiosti ilman sähköisiä oppikirjoja ja vapaita valintoja. Sellaisista emme osanneet uneksiakaan.

Uudet opetusmenetelmät ovat erinomaisia työkaluja tämän päivän opetukseen, mutta mikään ei korvaa opettajaa, joka luo luokkaan hyvän hengen. Häntä oppilaat kuuntelevat ja häneen he oppivat luottamaan.

Luottamuksen rakentaminen ja läsnäolo vaativat kuitenkin aikaa. Samaan aikaan kun opettajilta vaaditaan uudistumista, pitää huolehtia siitä, ettei uusista tuulista tehdä itsetarkoitusta opettajien järkevän ajankäytön ja jaksamisen kustannuksella.

Mirja oli mukana, kun pidimme luokkakokouksen Seinäjoella muutama vuosi sitten. Hän paljasti vielä yhden reseptin hyvälle luokkahengelle: ilo ja huumori. Ne auttoivat paikkaamaan pienet säröt niin, etteivät ne kasvaneet isommiksi loviksi.

Nauroimme vedet silmissä vuosikymmenten takaisille sattumuksille.

Iloa ja valoa kevääseen!

Teksti on julkaistu ET-lehden numerossa 8/2019.