Pirkko Arstila teki mielikuvareissun Bangkokiin matkamuistotyynyä pöyhiessään. Thaisilkkibuumi saapui aikoinaan Suomeenkin Amerikan mailta, mutta millainen mies oli silkit länsimaihin tuonut James Thompson? 

"Usein jonkin esineen kosketus herättää häivähtävän muiston, kuin näkisi kalan hopeisen kyljen välähdyksen sen kääntyessä tummassa vedessä.

Olin pöyhimässä sohvan silkkityynyä – jonka olin juuri istunut lyttyyn – ja äkkiä olinkin Bangkokissa. Muistin Johnsonin silkkiliikkeen ja omistajan mystisen katoamisen. Nykyään thaisilkit ovat turistille helppoja matkamuistoja, mutta oli aika, jolloin ne olivat länsimaissa täysin tuntemattomia. Niiden suosiosta on kiittäminen amerikkalaista seikkailijaa James H.W. Thompsonia.

Thompson asettui sodan jälkeen Thaimaahan ja ihastui sateenkaaren väreissä välkkyviin, ihanan rouheasti kudottuihin kankaisiin, joita köyhät perheet louskuttivat kangaspuissaan kaukaisissa kylissä ja Bangkokin köyhillä kujilla. Kutojat itse eivät tahtoneet uskoa, että ulkomaalainen ”farangi” voisi olla kiinnostunut heidän kankaistaan.

"Alkoi mieletön buumi. Suomessakin joka naisella piti olla thaisilkkinen kotelomekko."

Thompson otti silkkitilkkuja mukaansa Yhdysvaltoihin ja näytti niitä Voguen päätoimittajalle. Tämä hurahti täydellisesti – ah! ja oh! – ja julkisti ne näyttävästi muotisivuilla. Silkit päätyivät miltei pääosaan vuonna 1956 ensi-iltansa saaneeseen elokuvamusikaaliin Kuningas ja minä, jossa kaljupää säihkypöksy Yul Brynner komisteli Siamin kuninkaana.

Alkoi aivan mieletön thaisilkkibuumi. Suomessakin joka naisella piti olla ainakin yksi thaisilkkinen kotelomekko.

Thaisilkkien lisäksi Thompson pelasti myös vanhat thaitalot, joita uutta ja länsimaista halunneet paikalliset eivät enää arvostaneet. Ne oli koottu ilman naulan naulaa ja edustivat taidokasta puusepäntaitoa.

Taloja voitiin myös siirtää ja rakentaa uudelleen. Thompson rakennutti itselleen puretuista taloista kodin Bangkokin keskustaan kanavan eli ”kongin” varrelle. Hän sisusti kotinsa vanhoilla thaimaalaisilla taide-esineillä. Sellaista ei ollut ennen nähty, ja Thompsonista tuli legenda jo eläessään.

Siepattiinko Thompson? Söikö tiikeri hänet?

Miehellä oli jamesbondimaisen hämärä menneisyys, josta huhuttiin kaikenlaista. Vuonna 1967 hän oli viettämässä viikonloppua vuoristossa ystäviensä kanssa. Lounaan jälkeen muut vetäytyivät päiväunille, mutta 61-vuotias liikemies jäi yksin verannalle. Jälkikäteen toiset muistivat kuulleensa aurinkotuolin jalan raapaisun lattiaa vasten.

Sen jälkeen hänestä ei ole kuultu.

Tuolilla roikkui puvun takki. Tupakat ja sytytin lojuivat pöydällä. Muut henkilökohtaiset tavarat olivat tallella.

Siepattiinko Thompson? Söikö tiikeri hänet? Kenties asialla olivatkin marsilaiset!

Thompsonin takia Aasiassa toteutettiin sen ajan suurin etsintäoperaatio, mutta turhaan. Tähän päivään mennessä mitään uutta ei ole paljastunut.

Mutta käykää ihmeessä silkkimiehen kotimuseossa, jos liikutte Bangkokissa. Siellä leijuu hurmaava, ajaton idän tunnelma, josta voi aavistaa millaista kaupungissa oli ennen pilvenpiirtäjiä ja turisteja. Tummat, kiiltävät tiikkilattiat hyväilevät jalkapohjia, olohuoneessa silkkisohvat odottavat isäntäänsä.

Kietoutukaa thaisilkkiin. Mystiikka tulee kaupan päälle."

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 1/2017