1600-luvun Suomessa avioeron perusteeksi ei riittänyt väkivaltaisuus, saati impotenssin kaltainen pikkuseikka, muistuttaa ET:n kolumnisti, historioitsija Teemu Keskisarja.

Kaiketi jo kivikauden Suomessa viisaat ämmät ja äijät sovittelivat lajitovereidensa parittelua. Ensimmäinen kirjallisia lähteitä tuottanut terapeutti oli Sigfridus Aronus Forsius, 1600-luvun pappi ja ”monioppinut”. Forsius kirjoitteli Ennustuksia ja Arveluja kaikenlaisista tulevista tapahtumista Ilmassa ja alhaalla Maan päällä. Rannattomaan asiantuntemukseen sisältyi suomalaisen naisen sielunelämä.

Forsius havaitsi, että enkeleiden kaltaisista immistä tuli vaimoina pirulaisia. Tieteellinen selitys löytyi 1600-luvun vaatteista. Kun nuoret kulkivat paljain päin, kiukku tihkui päänahan ”hikirei’istä” vaarattomasti. Säätyläisrouvilla tiehyitä tukkivat hatut, rahvaanmuijilla huivit. Paha patoutui. Isompina päästöinä se sitten höyrysi suusta ja sieraimista. Ylipaineen takia suomalaisnaiset puhisivat 1600-luvulla kuin ”vihaiset tammat”, potkivat ja purivatkin.

Naisvaltainen nykyaika uskoo, että muinaiset miehet hakkasivat alinomaa vaimojaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pitää paikkansa, joskin suomalaisten perheriitojen historia on tasaväkisempää. Raamattu ehdotti maailman navaksi isäntää, mutta opinkappale ei aina näkynyt savupirtin hämärässä. Jämerät emännät rusikoivat vaikkapa sairasta tai ikäloppua ”vahvempaa” sukupuolta. Hakkaajanaiset joutuivat harvoin oikeuteen, sillä uhrit häpesivät kohtaloaan. Asiakirjoista aistii käräjäyleisön hihityksen, kun asianomistajana luimisteli hameväen nujertama isäntä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Alemmat säädyt solmivat sietämisavioliittoja.

Alemmissa säädyissä parit tekivät itse kumppanivalintansa, mutta talonpidon ja työnjaon seikat niitä sanelivat. Tuloksena ei ollut rakkaus- vaan sietämisavioliittoja.

Yhteensopimattomia puolisoita pakottivat pysymään yksissä arjen velvoitteet, kirkko ja maallinen laki. Onnettoman liiton ies painoi tammaa ja oria peruuttamattomasti. Avio-ongelmat takuulla pillastuttivat, jos laiska, huoraava ja juopotteleva puolisko oli rinnalla hautaan saakka. Eron perusteeksi ei riittänyt väkivaltaisuus, saati impotenssin kaltainen pikkuseikka.

Ennen 1900-lukua avioeroja oli vain jokunen per vuosi. Nykyisin liitoista särkyy yli puolet. En murehdi erojen yleistymistä historioitsijana enkä varsinkaan eronneena miehenä. Harva meistä pysyisi järjissään ensimmäiseen kumppaniinsa loppuiäksi kahlehdittuna.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 13/2017

Sisältö jatkuu mainoksen alla