Kuvat
Katri Lehtola
– En voi sanoa, etten kadu mitään. Kadun moniakin asioita ja tekisin nyt monta asiaa toisin, Sinikka Svärd pohtii elämäänsä.
– En voi sanoa, etten kadu mitään. Kadun moniakin asioita ja tekisin nyt monta asiaa toisin, Sinikka Svärd pohtii elämäänsä.

Sinikka Svärd oli sosiaaliohjaaja ja neljän lapsen äiti, kun hän kirjoitti rakkaudesta, josta haaveili. Sanoista tuli hitti ja Sinikasta sanoittaja. Kaipuu syliin on kulkenut mukana kappaleissa ja omassa elämässä.

Nyt on hiljaista. Sinikka Svärd, 62, asuu ruuhkavuosiin ja kuudelle hengelle rakennettua omakotitaloa yksin ja ihmettelee välillä, miten tässä näin kävi.

Tässä talossa on rakastettu, riidelty ja kasvatettu neljä lasta. Jossain nurkassa on myös sanoitettu Suomen tunnetuimpia iskelmiä.

Kiireisimpinä vuosina Sinikka kuvitteli, millaista olisi kuusikymppisenä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Talossa on rakastettu, riidelty ja kasvatettu neljä lasta – ja sanoitettu Suomen tunnetuimpia iskelmiä.

– Elämä hymyilisi. Lapset olisivat omillaan. Sitä voisi mennä ja nauttia elämästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

62-vuotiaana Sinikka tietää paremmin. Huolet ja vastuut vaihtuvat, eivät poistu.

Ensimmäinen syli

Sinikka muistaa isän sylin. Se oli suuri, lämmin ja leikkisä.

– Isällä oli tapana ottaa syliin ja sanoa, että nyt hän heittää minut ulos ikkunasta. Sitten hän alkoi keinuttaa minulle vauhtia ja laskea. Se oli yhteinen leikkimme.

Sinikka oppi isältään puolet lapsuuden lauluistaan, ne ”maailmalliset”. Hengelliset laulut opetti isän äiti eli mummu ja helluntaiseurakunta, johon mummu pojantyttärensä vei.

Kun isällä hirtti ryyppy päälle, Sinikka lähti mummun luokse. Siellä oli turvallisempaa ja arkisempaa. 

Mummun luona oli turvallisempaa ja arkisempaa.

– Mummu rakasti minua, mutta hän ei ollut mikään vitsailija tai halailija. Kun hytkyin musiikin tahdissa, mummu kysyi tiukasti, onko minulla tanssitauti. Hänen luonaan ei auttanut laulella isältä opittuja lauluja.

Lapsuus loppui 11-vuotiaana, kun isä joutui työpaikallaan muovitehtaassa onnettomuuteen.

– Menin sairaalaan katsomaan häntä. Isä makasi sängyssä toinen käsi amputoituna. Hän sanoi minulle: ”Nyt isä ei voi enää heittää sinua ikkunasta.”

Sinikka ja isä. – Isällä oli elämässään kipeitä asioita, joita hän ei osannut käsitellä.

Kiire aikuisuuteen

Isä ei päässyt alkoholista eroon, vaikka lupasi kerta toisensa jälkeen. Jos isä tuli kaupungilla humalassa vastaan, lukioikäinen Sinikka ei ollut tuntevinaan. Hän häpesi isäänsä.

Isän viimeisenä iltana Sinikka oli samassa seurakunnan tilaisuudessa kuin isä. Sen jälkeen Sinikka suuntasi kavereittensa kanssa jatkoille.

Kun hän palasi myöhään illalla kotiin, äiti tuli kylmä­eteiseen vastaan ja kertoi isän jääneen junan alle.

Minulla oli kiire syliin.

– Painoin otsani kylmää lasia vasten ja ulvoin. Olin menettänyt isäni, jota samaan aikaan rakastin ja häpesin. Tunsin kaipuuta, ikävää, surua, huojennusta ja syyllisyyttä.

Sinikka muistaa, että itki viikon, kunnes polttavin kipu hellitti. Sitten tuli vaihteeksi valoa: abi­kevät, kihlajaiset, ylioppilasjuhlat ja syyshäät. Poikaystävä oli löytynyt samasta seurakunnasta.

– Minulla oli kiire syliin, eikä avioliiton solmimisessa aikailtu. Lapsihan minä vielä olin.

Kotona työhuoneessaan Sinikka miettii lauluja ja sanoja työkseen sekä maalaa huvikseen.

Minut vie jonnekin

Ensimmäistä, 18-vuotisjuhliinsa tekemäänsä sanoitusta Sinikka ei muista. Hämäriin ovat haihtuneet myös värssyt, joita hän keksi opettajistaan abivuonna 1979.

Parikymppisenä Sinikka lähetti runojaan ensimmäistä kertaa arvosteltavaksi, kun Turun kulttuuritoimi tarjosi tällaisen mahdollisuuden.

– Muistan palautteesta yhden lauseen: ”Teksteissäsi on laulullisuutta, kehitä sitä edelleen.”

Ensimmäinen raskaus alkoi juuri, kun Sinikka oli löytänyt mieleisensä työn mainostoimiston sihteerinä.

Kun toinen lapsi syntyi, Sinikka jäi kotiin kahdeksaksi vuodeksi. Lapsia tuli vielä kaksi lisää, ja kolmisenkymmentä vuotta sitten perheelle valmistui Turkuun tämä omakotitalo.

Tteksteissäni on jotain erilaista, mitä muiden teksteissä ei ole.

Lapsiperhearjen vastapainoksi Sinikka kirjoitteli runoja ilman sen suurempia tavoitteita. Muutama niistä päätyi serkun tytön, Tenavatähti-kisassa menestyneen Johanna Virtasen levylle vuonna 1993.

Vähän myöhemmin Sinikka kuskasi serkuntyttöään keikalle ja osui samaan takahuoneeseen Katri Helenan kanssa. Sinikka kertoi tekevänsä laulutekstejä ja kysyi, kiinnostaisiko katsoa. Katri Helena pyysi lähettämään tekstit tuottajalleen Esa Niemiselle.

– Muistan vieläkin Esan ensimmäisen puhelun. Hän sanoi, että teksteissäni on jotain erilaista, mitä muiden teksteissä ei ole.

Yksi teksteistä puhui ruuhkavuosissa virttyneen naisen kaipauksesta johonkin muuhun:

Vie minut, minut vie jonnekin / vie pian äläkä tuo takaisin / vie kauas, niin kauas kuin viedä vain voi / missä itkuni ilon helminä pisaroi.

Sinikan sanoittama ja Katri Helenan esittämä Vie minut ilmestyi vuonna 1995. Siitä tuli iso hitti, ja sitä se on yhä.

– Haluan uskoa rakastavaan Jumalaan. Pinnalliset uskon merkit ovat ihan yks hailee.

Sanoja rakkaudesta

Sanoittajan tärkein työkalu on Sinikan mielestä empatia. Sen avulla pääsee toisten nahkoihin. Voi esimerkiksi kirjoittaa kuin rakastunut nainen, vaikka riutuisi sylin puutteessa.

Kun arki täyttyi töistä ja lasten harrastuksista. Parisuhteen hoitamiseen ei ollut aikaa eikä oikein taitojakaan.

Mielikuvituksen avulla saattoi tunnustella ja muistella, millaista on syttyä sylissä ja palaa. Niin syntyi Anna Erikssonin esittämä Kun katsoit minuun.

Kun uni haparoivin sormin luomet yhteen sulattaa / Tulet mieleen huolettomin askelin / On jälleen kesäyö ja rannan tuoksu tihkuu kuusamaa / Hymyilet taas niin kuin silloinkin…

– Toiveeni toisenlaisesta rakkaudesta kanavoituivat tosi paljon tuon ajan teksteihini. Haaveitteni ja muistojeni avulla astuin rakastuneen naisen nahkoihin, Sinikka sanoo.

Parisuhteen hoitamiseen ei ollut aikaa eikä oikein taitojakaan.

Sinikka päätti, että jos lauluista joskus tulee enemmän tuloa kuin päivätyöstä, hän vaihtaa alaa. Vuonna 2004 hän sai puolen vuoden taiteilija-apurahan ja otti sen turvin vuoden virkavapaan.

– Kun lapset olivat koulussa, saatoin tehdä rauhassa tekstejä. Koulun jälkeen minulla oli taas aikaa olla läsnä oleva äiti.

Avioliittoa elämänmuutos ei enää pelastanut.

– Jäljellä oli kiintymystä ja halu, että suhde olisi toiminut, mutta olimme ehtineet tehdä liikaa vääriä ratkaisuja. Tuntui, että junamme kulkivat jo kahta eri raidetta.

Polte, joka pelasti

2010-luvun puolivälissä Sinikka mietti jo, oliko valinnut väärän alan.

– Minusta tuntui, että urani sanoittajana on ohi eikä kukaan ole enää kiinnostunut kuulemaan 55-vuotiaan naisen tekstejä. Piti olla ennen kaikkea nuori.

Onneksi oli Lauri Tähkä, Late. Häneen Sinikka tutustui, kun Lauri Tähkän esikoislevylle vuonna 2011 etsittiin sanoituksia.

Sinikan sanoittama Polte varmisti Elonkerjuu-yhtyeestä irtautuneen Laurin lentävän lähdön soolouralle.

Kiihkeyttä kuumaa /Hulluutta huumaa / Sait mut tuntemaan / Katso mua pitkään / Miksi sytytitkään / Roihun riehumaan / Silloin aikanaan.

Sinikalla ja Laurilla synkkasi.

– Latellakin on vahvat tunteet ja värikästä kielenkäyttöä. Minun on helppo ymmärtää häntä.

– Jään ihailemaan, kun kaivinkonekuski kuorii maata oikein nätisti. On tosi hienoa, kun joku on jossain hyvä, Sinikka miettii lapsuuden kotikulmilla.

Syliisi kuin kotiin

Neljätoista vuotta sitten Sinikka rakastui. 

– Ajattelen, että tämä toinen rakkauteni on Jumalan lahja.

Kyösti Niemelä, 67, oli perhetuttu. Sitten hänestä kehkeytyi Sinikan parhaita ystäviä, jonka kanssa saattoi käydä lounaalla ja pohtia elämää.

– Välillämme ei ollut koskaan mitään ihmeellisempää kipinää. Köpi oli kiva mies ja siinä kaikki.

Kun kummankin avioliitto oli ohi, ystävyys muuttui rakkaudeksi.

– Se oli tosi kummallinen tilanne. Miten voi olla niin, etten tunne toista kohtaan muuta kuin syvää ystävyyttä, ja sitten olenkin yhtäkkiä silmittömän rakastunut, Sinikka ihmettelee vieläkin.

Yhteisen elämän aloittaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Sinikka ja Köpi päättivät, että eivät muuta yhteen. Riideltävää riitti siitä huolimatta.

– Köpi totesi riidelleensä vuodessa kanssani enemmän kuin 26-vuotisessa avioliitossaan. Halusin tonkia kaiken juurta jaksaen, miksi sitä ja miksi tätä. Lopulta Köpi sanoi, että jos haluat olla kanssani, anna minun olla joskus hiljaa.

– Tykkään olla sylissä ja pitää sylissä, Sinikka sanoo. Köpin syliin hän tahtoisi jäädä loppu elämäkseen.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 14/2022.

Sinikka Svärd

  • Syntynyt 1960 Turussa, jossa asuu edelleen.
  • Sanoittaja ja runoilija, aiemmin sosiaaliohjaaja. Kirjoittanut yli 700 sanoitusta ja ­9 runokirjaa.
  • Puoliso, neljä lasta ja kolme lastenlasta.
  • Harrastukset: Puutarhuroiminen, maalaaminen, sienestys sekä kaikenlainen tuunailu ja tuumailu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla