Eila Aavakareen luomisvire on parhaimmillaan yömyöhään. "En malta lähteä nukkumaan, kun luovuuteni herää", hän sanoo.
Kun isäntä alkaa mennä nukkumaan, minä hipsin piharakennuksessa sijaitsevaan pieneen pajaani. Maalaan öljyväreillä, valan kynttilöitä ja teen saippuoita. Ilta ja alkuyö ovat parasta aikaa maalata ja suunnitella uutta. Silloin luovuuteni herää henkiin.
Pajassani ajantaju häviää. Siellä ei ole muita kelloja kuin maalaamani posliinikello, jossa ei ole pattereita. Usein lopetellessani luulen kellon olevan ehkä 23, kun se onkin jo yksi tai kaksi yöllä.
Ilta ja alkuyö ovat parasta aikaa maalata ja suunnitella uutta.
En yksinkertaisesti malta lähteä nukkumaan, kun haluan saada valmista aikaan. Puuhaan pajalla itseni väsyksiin, vähän ylikin. Kun sitten palaan taloon, melkein kaadun sänkyyn. Nukun sikeästi ja hyvin.
Vaikka valvon myöhään, nousen aamulla ihmisten aikaan. Viimeistään kahdeksalta laitan aamupuurot ja ryhdyn päivän töihin. Huolehdin isännän taksiyrityksen asioista ja hoidan lukuisia luottamustehtäviäni.
Kynttilöitäkin valan myös päivällä, mutta suunnittelun jätän suosiolla ilta-aikaa. Silloin muutun taiteilijaksi.
Kun luova kausi on meneillään, nukun vain ehkä kuusi tuntia yössä, mutta jaksan silti päivät hyvin. Jos väsyttää, nukun välillä yhdet tai kahdet kunnon yöunet eli 7–8 tuntia kerralla. Se riittää palauttamaan.
Iltavirkkuna saan parhaat ideat iltamyöhään. Uuden oppiminenkin sujuu parhaiten iltaisin.
Opiskelin aikuisena työn ohessa kauppateknikoksi. Neljä ja puoli vuotta aloin lukea ja tehdä tehtäviä aina iltaisin, kun muu perhe meni nukkumaan.
Uuden oppiminenkin sujuu parhaiten iltaisin.
Kouluikäisenäkin luin aina myöhään ja petrasin sillä koulumenestystä. Muistan joskus nousseeni aamukuudelta lukemaan kokeisiin, ja se oli kyllä takkuista. Ei ollut minun juttuni.
Saan hiljaisuudesta ja pimeydestä valtavasti voimaa. Mielivuodenaikani on syksy.
Elokuussa iltojen pimetessä pieni kynttiläpajani syttyy syksyn sesonkiin, kun alan suunnitella ja tehdä joulukynttilöitä. Valan ja koristelen kynttiläni käsin ja nautin pimenevien iltojen hiljaisuudesta.
Pajan lempeässä hämyssä syntyy myös lohdutuskynttilöitä, joita Kainuun kriisipalvelun työntekijät vievät mennessään perheisiin, kun on sattunut jotain ikävää.
Teen saippuoita luonnonmateriaaleista, yhdistelen hillaa, tervaa, ruusua ja omenaa. Kun kesäkuussa teen juhannusruususaippuaa, pajassa tuoksuu huumaavalta.
Pimeys ja sähkövalon tarve eivät häiritse edes maalaamista. Seuraavana päivänä sitten katson, miltä työ näyttää päivänvalossa. Maalaan päiväsaikaankin, mutta ideointi ja luonnostelu ovat iltatouhuja.
Seuraavana päivänä sitten katson, miltä työ näyttää päivänvalossa.
Korona-aika on tuonut iltoihini vielä lisää tekemistä. Sairastimme mieheni kanssa koronan toissa keväänä, ja mies oli monta viikkoa sairaalassa. Silloin kaivoin kauan kaapissa olleet värit ja pensselit esiin ja aloin pitkästä aikaa maalata tauluja.
Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2021.
