Helsingissä enää kaksi viidestä vauvasta saa kirkollisen kasteen, ja muuallakin Suomessa ristiäisten suosio laskee. Perhejuhlien ja rituaalien tarve ei silti ole häviämässä mihinkään.
Saitko kutsun ristiäisiin? Pääset ehkä todistamaan katoavaa tapakulttuuria.
Vielä kymmenen vuotta sitten Helsingin hiippakunnan alueella 60 prosenttia lapsista kastettiin. Nykyään siellä kasteen saa enää kaksi viidestä vauvasta.
Esimerkiksi Oulun hiippakunnassa suurin osa lapsista kastetaan yhä, mutta kasteen suosio laskee koko maassa.
Kasteen suosio laskee koko maassa.
Lapsen syntymää juhlistetaan toki perheissä kuten ennenkin. Uskonnotonta juhlaa vain kutsutaan nimiäisiksi ristiäisten sijaan.
Nimiäisjuhlaa viettävät evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomat perheet, mutta se on neutraali vaihtoehto myös silloin, jos lapsen vanhemmilla on eri uskonnot.
Toisinaan myös kirkkoon kuuluvat vanhemmat haluavat antaa lapsen itse päättää katsomuksestaan.
– Vielä 2000-luvun alussa isovanhemmat aprikoivat usein, voiko nimenantojuhla olla yhtä juhlava ja perinteikäs kuin kirkollinen kastetilaisuus, kertoo Anneli Aurejärvi-Karjalainen Pro-Seremonioista.
Voittoa tavoittelematon yritys tarjoaa puhuja- ja muita seremoniapalveluja uskonnottomiin perhejuhliin.
Pahoittavatko isovanhemmat mielensä uskonnottomasta juhlasta?
– Vauvan vanhemmat taas saattoivat pelätä, että isovanhemmat pahoittavat mielensä uskonnottomasta juhlasta, hän jatkaa.
Pelot ovat useimmiten turhia. Aurejärvi-Karjalainen kertoo saavansa usein liikuttunutta palautetta perhejuhlista, eniten juuri niiltä epäileväisiltä isovanhemmilta.
Uskon, mutta omalla tavallani
Uskonto ei enää kuulu itsestään selvästi muihinkaan elämänkaaren juhliin. Nykyään papin aamen sinetöi vain joka kolmannen avioliiton, kun vielä 2000-luvun alussa kaksi kolmesta avioliitosta solmittiin kirkossa. Taustalla on isompi arvomaailman muutos.
– Kirkollinen elämä on ollut voimakkaassa murroksessa koko 2000-luvun. Keskustelu samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon aiheutti erityisen voimakkaan eroaallon kirkosta, kertoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola.
Uskonnollisuuden merkitys on vähentynyt sukupolvi sukupolvelta. Vähiten uskonnollisia ovat kolmekymppiset millenniaalit – juuri he, jotka nyt pohtivat, kuinka uuden perheenjäsenen syntymää juhlistetaan.
Kun kaste jää yhä useammin pois, sekin näkyy Ketolan mukaan tulevaisuudessa kirkon jäsenmäärässä.
Uskonnollisuuden merkitys on vähentynyt sukupolvi sukupolvelta.
Kirkosta eroaminen ei tarkoita, etteikö uskonto tai hengellisyys sinänsä vetoaisi ihmiseen. Kiinnostus henkisiin asioihin on viime vuosikymmeninä jopa kasvanut.
Eivätkä ateistitkaan ole yhdestä muotista.
– Moni uskonnoton sanoo arvostavansa kristillisiä perinteitä ja jopa kirkon kulttuurista vaikutusta, Ketola sanoo.
Eroaalto kieliikin ehkä enemmän siitä, että ihmiset vieroksuvat nykyään instituutioita.
– Vapaus, yksilöllisyys ja riippumattomuus ovat arvotutkimuksissa korkealla. Monet kokevat, että kirkko tarjoaa uskontoa liian valmiina pakettina, Ketola kertoo.
Tarvitsemme rituaaleja
Kirkko edustaa suomalaisille muutakin kuin uskontoa. Siihen liittyy iso osa kulttuuriperimäämme. Kirkkoon saatetaan jopa liittyä kirkollisten toimitusten ja traditioiden kuten kirkkohäiden tähden. Silloin kirkko voi kuitenkin jäädä etäiseksi.
Tapakristittyä kirkosta eroaminen voi alkaa taas kiinnostaa, kun elämänkaarijuhlat eivät ole enää ajankohtaisia.
Perinteiset rituaalit pitävät pintansa ilman uskontoakin, sillä ihminen tarvitsee siirtymäriittejä elämänvaiheiden hahmottamiseen.
– Kun joku syntyy tai kuolee, perheen ja suvun elämä muuttuu. Tarvitaan elämänkaarijuhlaa jäsentämään tapahtunutta ja laittamaan palikat paikoilleen, Aurejärvi-Karjalainen kuvailee.
Rituaaleja tarvitaan yhä.
Yli neljä viidestä suomalaisesta pitääkin tutkimusten mukaan perhettä erittäin tärkeänä arvona. Mielenkiintoista kyllä, sukupolvien välillä ei ole tässä juuri eroa.
Perhe onkin ainoa arvo, jonka tärkeydestä kaiken ikäiset suomalaiset ovat käytännössä täysin yksimielisiä.
Katsomusten supermarket
Uskonnottomat elämänkaarijuhlat muistuttavat usein ulkoisesti hyvinkin paljon kirkollisia toimituksia. Papin sijaan paikalla voi olla juhlapuhuja ja vauvalla sylikummi. Jos sisältö on vapaa, miksei muodon anneta lentää?
– Uskonnottomatkin yleensä arvostavat perinteitä, elleivät ne ole ristiriidassa omien arvojen kanssa. Oman maan ja kulttuurin tavat ovat tutuimmat, joten niistä on luonnollista ammentaa, Aurejärvi-Karjalainen toteaa.
Kulttuuristen tapojen muokkaaminen ja valikoiminen herättää joskus kommentteja katsomusten supermarketista, josta voi noukkia, mitä mieli tekee.
Näin joulun alla jotkut ihmettelevät ateistia, joka herkistyy kauneimpien joululaulujen ääreen tai ripustaa tähden kuusenlatvaan.
– Miksi emme poimisi rusinoita pullasta? Kirkkokin on sulauttanut perinteeseensä kristinuskoa vanhempia juhlatapoja, Aurejärvi-Karjalainen muistuttaa.
Miksi emme poimisi rusinoita pullasta?
Alkujaan joulukin on paljon Jeesusta vanhempi juhla, joka liittyi vuoden taitekohtaan, talvipäivän seisaukseen. Meillä pohjoisessa monella on tarve katkaista pimeä aika valon juhlalla, katsomuksesta riippumatta.
Uskonnottomissakin perhejuhlissa voidaan hyvin nostaa suvun perinteitä esiin, vaikka niiden tausta olisi uskonnollinen. Rakas perintökastemekko saa kyllä olla vauvalla päällä nimiäisissä, jos vanhemmat niin toivovat.
Lähteet: Uskonto arjessa ja juhlassa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019, Kirkon tutkimuskeskus. Kirkontilastot.fi, evl.fi.
Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 24/2021
Mistä ajankohtaisesta ilmiöstä haluaisit lukea?
Ehdota aihetta tai asiantuntijaa sähköpostitse osoitteeseen et-lehti@sanoma.com. Merkitse aiheeksi ”Ilmiö”.
Kansa pakenee kirkosta
Jo kolmannes ei-luterilaisia
Viime vuonna 69 prosenttia suomalaisista kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
Vielä 1980-luvulla luku oli yli 90 prosenttia.
Yksi tulee, kaksi lähtee
Vuonna 2020 kirkkoon liittyi ja kastettiin yhteensä 43 022 jäsentä. Kirkosta eronneita ja kuolleita oli yhteensä 93 385.
Alue-erot suuria
Eniten kirkkoon kuulutaan Oulun hiippakunnan Perhossa, jossa 92 prosenttia väestöstä on luterilaisia.
Alhaisin jäsenmäärä on Helsingin seurakuntayhtymän alueella, jossa enää 50 prosenttia kuuluu kirkkoon.
