Kuvat
Piia Arnould
– Olen kasvanut kirjamaailmassa, sanoo Kaari Utrio.
– Olen kasvanut kirjamaailmassa, sanoo Kaari Utrio.

Kirjailija Kaari Utrio on kasvanut ja elänyt koko elämänsä kirjojen keskellä. Mitkä niistä ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä eniten?

Kaari Utrio, 82, Somero:

”Someron-kotini, jossa olen asunut lähes 50 vuotta, on täynnä kirjoja. Talossa ja sen yhteydessä sijaitsevan kustantamon tiloissa niitä on noin 30 000.

Olen kasvanut kirjamaailmassa, niin kietoutunut kirjoihin kuin ihminen vain voi olla. Isäni oli kustannusyhtiö Tammen toimitusjohtaja, ja kotonamme kirjoja oli kaikkialla. Äitini taas oli toimittaja ja suomentaja.

 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Teos, joka on eniten muokannut minua…

Kirja, jolla on ollut syvä vaikutus koko elämääni, ajattelutapaani ja ihmiskäsitykseeni, on Benedict Freedmanin Elämäntoverit. Luin sitä koko nuoruuteni: ensimmäisen kerran ehkä kymmenvuotiaana ja sen jälkeen varmaan kymmenen kertaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tositapahtumiin perustuva kertomus sijoittuu 1900-luvun alun Kanadaan. Nuori nainen lähetetään huonojen keuhkojensa vuoksi kuivaan, kylmään ilmastoon. Hän rakastuu ratsupoliisiin, menee tämän kanssa naimisiin ja muuttaa aina vain pohjoisemmaksi.

”Ihaninta kirjassa on asenne, että kaikesta selvitään hymyillen.”

Sankaritar kohtaa hirveitä koettelemuksia, mutta säilyttää positiivinen mielenlaatunsa. Hän ottaa hoitaakseen koko paikallisen väestön hyvinvoinnin. Teos suhtautuu alkuperäiskansoihin kunnioittavasti, ei millään lailla ylhäältä päin.

Ihaninta kirjassa on asenne, että kaikesta selvitään hymyillen. Että parhaansa tehdään ja koskaan ei marista.

Se kosketti minun ikäpolveani, koska vanhempamme olivat käyneet läpi sodan ja lapsuudessamme Suomea jälleenrakennettiin. Yhteiskunnassa oli yhteistyön ja eteenpäin menon henki.

 

– Nuoremmat ihmiset kuuntelevat enemmän kuin lukevat eikä heillä enää juuri ole kirjahyllyjä. Pelkään, että ihmiset menettävät käsityksensä siitä, mikä kirja on ja miten sitä luetaan.

 

Teos, joka symboloi naisen asemaa…

Sergeanne Golonin Angelika-kirjat ilmestyivät samoihin aikoihin kuin James Bond. Niissä on paljon samaa.

Angelica on 1600-luvulla elävä seikkailijatar, jolla on kuitenkin vain yksi suuri rakkaus. Juoni, henkilöhahmot ja historiatausta ovat taiten tehtyjä. Silti Angelikat tyrmättiin roskana.

”Naiset saivat tietää historiasta ja naisen asemasta näiden kirjojen kautta.”

Ensimmäinen oma romaanini Kartanoherra ja kaunis Kirstin oli kuin suomalainen Angelika. Tein sitä varten historiantutkimusta, johon minulla oli ammattitaito. Kuten Angelikaa, sitäkin pidettiin tyhjänpäiväisenä naisviihteenä.

Ajateltiin, että naiset eivät sivisty tällaisia kirjoja lukemalla. Ei ymmärretty, että naiset saivat tietää historiasta ja naisen asemasta näiden kirjojen kautta.

 

Suurinta kirjallisuutta on…

Anton Tšehov on mielestäni maailman suurin kirjailija. Koen tunnetasolla, että hänen teoksensa ovat suurta kirjallisuutta. Ne ovat kirjallisuuden ydintä. En pysty sanoin kertomaan, miksi näin on.

Ihailen erityisesti Tšehovin novelleja. Novelli on vaikea laji. Itsestäni ei ole novelleja kirjoittamaan, vaan olen pitkän proosan puurtaja.

”Pohdin historioitsijana, mitä meidän ajaltamme tulee säilymään.”

Pohdin historioitsijana, mitä meidän ajaltamme tulee säilymään. On kiva, että arkistot digitoidaan, mutta toivottavasti paperiarkistoja ei hävitetä kokonaan. On ihmeellistä, että pitkän elämän lopulla täytyy nähdä tällainenkin vaihe. Itse printtaan kaikki merkitsevät sähköpostit.”

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 18/2024 julkaistusta jutusta, jossa Kaari Utrio kertoo muun muassa myös, mikä teos on muuttanut hänen elämänsä ja mitkä kirjat hän ottaisi mukaan autiolle Saarelle. Samasta jutusta löydät lisäksi muusikko Mikko Alatalon sekä diplomaatti Jaakko Iloniemen kirjahyllyt. Tilaajana pääset lukemaan koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun ja tilaa lehti tästä.

Kaari Utrio, 82

Syntynyt 1942 Helsingissä.

Asuu Somerolla.

Työ Kirjailija ja historioitsija.

Kirjoittanut lukuisia romaaneja ja tietokirjoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla