Muusikko Mikko Alatalo: ”Kirjat ovat olleet minulle ystäviä”

Mikko Alatalo, 73, Tampere

”Lapsuudessani olin yksinäinen lapsi maaseudulla. Kirjat olivat minulle ystäviä.

Luin Kolme muskettisoturia, Monte-Criston kreivin ja intiaaneista kertovat Nopsajalka-kirjat. Kiimingin Alakylän kirjastosta lainasin myös kirjoja, joita äiti ei olisi antanut lukea, kuten Hannu Salaman Juhannustanssit.

Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen luin ensimmäisen kerran 12–13-vuotiaana. Silloin pidin sitä seikkailukirjana. Myöhemmin ymmärsin, että kyseessä on historiallinen ja filosofinen romaani. Olen tehnyt biisin Minea, joka kertoo teoksen ihanasta papittaresta.

Nuorena minuun iski…

ennen kaikkea Uuno Kailas ja hänen herkkyytensä. Olen uskonnolliselta seudulta kotoisin ja lapsena kävin seuroissakin vanhempieni kanssa.

Kailaan Siunaa ja varjele meitä on järisyttävän hieno runo. Se ensiesitettiin sävellettynä viisi päivää ennen talvisodan alkamista. Kylmät väreet tulevat, kun ajattelen nykypäivää ja Venäjän uhkaa.

”Kirjallisuus on vaikuttanut sanoituksiini tiedostamattani.”

Eeva Kilven Laulu rakkaudesta oli minulle opiskeluaikana tärkeä. Kilpi on sanonut kauniisti, että meissä ihmisissä on kaikki iät läsnä.

Lainasin Kilveltä biisiini kohdan hänen runostaan, jossa puhutaan kylmistä varpaista, kun tulen viereesi. Useammin kirjallisuus on kuitenkin vaikuttanut sanoituksiini tiedostamattani.

Kun tein Harri Rinteen kanssa sanat Ihmisen ikävä toisen luo -kappaleeseen, hän myöhemmin tokaisi: ei jumankauta, tämä on suoraan Veikko Huovisen kirjasta. Kun lukee paljon, ei tiedä, mistä mikäkin vaikute tulee.

”Työläistaustainen Kalle Päätalo on minulle tärkeä.”

Tampereella huomasin, että kirvesmiehenä työskennelleen Lauri Viidan runot olivat ainoita, joita myös työmiehet osasivat ulkoa.

Työläistaustainen Kalle Päätalo on minulle tärkeä, vaikka Helsingin kulttuuripiireissä häntä halveksuttiinkin. Päätalo on osa suomalaista historiaa ja työn historiaa. On vähän ärsyttävääkin, miten pikkutarkasti hän kuvaa kaikkea.

– Luen paljon keikkakiertueilla. Ajomatkoilla ja hotelleissa on aikaa syventyä kirjoihin, Mikko Alatalo sanoo.

Maanosa, jonka kirjallisuutta rakastan…

Luin nuorena amerikkalaisen John Steinbeckin kirjan Matka Charleyn kanssa, joka kertoo kiertomatkasta ympäri Yhdysvaltoja Charlie-nimisen villakoiran kanssa.

Kirja herätti minussa halun kiertää Yhdysvaltoja. Olen käynyt kaikissa paitsi neljässä osavaltiossa, ja aion lopuissakin vielä käydä.

”Rakastan amerikkalaisia elokuvia, kirjallisuutta ja musiikkia.”

Kun ajoin Route 66:n kaksi vuotta sitten, muistelin Steinbeckin Vihan hedelmien tarinaa. Se kertoo, kuinka kuivuus tuli Keski-Länteen ja ihmiset joutuivat jättämään kotinsa.

Rakastan amerikkalaisia elokuvia, kirjallisuutta ja musiikkia. Nykyisin hirvittää kuitenkin, miten Amerikan käy. Luen juuri nyt Elizabeth Stroutin romaania Lucy meren rannalla, joka havainnollistaa sitä, miksi köyhä siivooja äänestää Trumpia.”

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 18/2024 julkaistusta jutusta, jossa Mikko Alatalo kertoo muun muassa Bob Dylanin merkityksestä hänelle sekä kirjallisista esikuvistaan Tampereen Pispalassa, kiinnostuksestaan parapsykologiaan ja saksalaiseen kirjallisuuteen. Jutussa hän kertoo myös, mitkä kirjat hän ottaisi mukaan autiolle Saarelle. Samasta jutusta löydät lisäksi kirjailija Kaari Utrion sekä diplomaatti Jaakko Iloniemen kirjahyllyt. Tilaajana pääset lukemaan koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun ja tilaa lehti tästä.