Tarja ja Klaus, Kaija ja Ahmed. Kaksi parisuhdetta, joihin kumppaneiden ikäero on tuonut tasapainoa ja hulvatonta hyvää oloa.

”Tykkään kypsistä miehistä”

Klausin ja Tarjan parisuhde on muutoksessa muun muassa Klausin, 63 eläkkeeelle jäämisen vuoksi. Vaimo Tarja Harju-Karhula, 48, haluaa jatkaa vielä pitkään työelämässä.

– Odotan aikaa innolla, sillä maailma on täynnä hyviä harrastuksia ja käymättömiä paikkoja. Musiikki on likellä sydäntäni, rumpujen soittelu Kioto-bändissämme varmasti aktivoituu. Soitamme perinteistä tanssimusiikkia, ja vähän jazziakin. Englantia voisin opiskella, enkä minä kotonakaan turhaudu, Klaus tuumii.

Kotona täytyy siivota paikkoja ja kokkailla nälkäiselle teinipojalle. Tätä nykyäkään pariskunta ei istu koko ajan kylki kyljessä, sillä Tarja tekee iltatyötä nuorisotalolla.

– Klausin eläkkeen myötä elämäämme saattaa tulla lisää spontaaniutta. Yksi haave on, että otan vuorotteluvapaata ja lähdemme talvella vähäksi aikaa asumaan Maltalle tai Espanjaan, Tarja kaavailee.

Omaishoitajuus pelottaa

Tarja muistelee heidän tapaamistaan kyläkapakassa Lohtajalla vuonna 1997.

– Astuin sisään kavereiden kanssa, näin Klausin ja ajattelin, että tuossa on elämäni mies. Onneksi hän hakikin minua tanssimaan, juteltiin ja vaihdettiin pusut ja puhelinnumerot. Minulla oli pää täynnä pikkulettejä ja korkea nuttura. Kai me kokkolalaiset olimme maalaisbaarissa kummallinen näky. Eräs paikallinen kommenttia ulkonäköäni: Kyllä oot kolokon näköinen, Tarja nauraa.

– Tarja oli erilainen kuin muut, räväkkä ja eläväinen. Sain kuitenkin suunvuoron, Klaus muistelee.

Viikon kuluttua tavattiin, ja Tarjalle oli yllätys, että Klaus oli jo 45-vuotias. Itse hän oli tuolloin 30.

– Tosin tykkään kypsistä miehistä. Klaus oli tasaisen, luotettavan ja turvallisen oloinen mies. Hätkähdin kuitenkin, ja aika äkkiä sanoin Klausille, että haluan perheen. Ota tai jätä. Ja nyt hänellä on ihan harmaa tukka, kun nuori nainen harmaannutti hänet, Tarja hymyilee.

Ikäero ei vielä tunnu eikä näy missään, mutta on siitä keskusteltu, vakavastikin.

"Jos Klausille tulisi muistisairaus tai hän ei kykenisi kävelemään, ja minä joutuisin omaishoitajaksi, noh, se pelottaa."

– Minusta ei olisi hyväksi omaishoitajaksi, Tarja myöntää.

Klaus kävi viime vuonna perusteellisessa terveystarkastuksessa, ja mitään muuta moitittavaa ei löytynyt kuin teollisuustyössä huonontunut kuulo.

– Ehkä koen itseni nuoremmaksi pojankin takia: 15-vuotias pitää mielen virkeänä. Ikäero ei ole kauheasti vaikuttanut suhteeseemme. Molemmilla on omiakin juttuja ja harrastuksia. Minä puuhaan mielelläni kotona, eikä Tarja ole perinteistä emäntätyyppiä. Tarja on energinen väriläiskä, ja minä olen hänen hillitty maadoittajansa.

Ikäero saattaa vaikuttaa seksielämään jossain vaiheessa. Sen pari tiedostaa.

– Jos ongelmia tulee, ne täytyy käsitellä ja onhan siihenkin apuvälineitä. Miehet usein kuvittelevat, että seksi on naisille se juttu, vaikka usein tärkeämpää on läsnäolo ja läheisyys. Kelpaa meikäläisen rupsahtaa, kun on vanhempi mies, Tarja nauraa ja rutistaa Klausia.

”Naisystäväni varoittelivat nuoresta miehestä”

 

Kaija Räty-Taha, 69, on pulppuavan vilkas, kova puhumaan ja nauramaan. Hänen egyptiläinen aviomiehensä Ahmed Taha, 36, on rauhallisempi ja antaa mielellään estradin vaimolleen. Luonne- ja kulttuurierojen takia ikäeroa ei tule heti edes ajatelleeksi. Mutta nostetaan asia pöydälle, kun se kuitenkin kiinnostaa.

– Naisystäväni varoittelivat, että eikö sinua pelota, että nuori ja komea miehesi löytää nuoremman ja jättää sinut. Mutta en pelkää mitään, elän ja nautin tässä ja nyt. Kuka meistä, minkään ikäisistä, tietää tulevaisuudesta? Olemme edelleen rakastuneita neljän vuoden avioliiton jälkeen, ja toivon, että voimme elää mahdollisimman pitkään yhdessä, Kaija sanoo.

– Ikä ei ole Kaijan tärkein ominaisuus, vaan hyvä sydän. Aikuinen nainen ymmärtää elämästä enemmän kuin nuori nainen. Hän tietää, että toista ei voi muuttaa, Ahmed lisää.

Kun nainen on sinut itsensä kanssa, hän on sisäisesti iätön. Kaija tuntuu sellaiselta. Sekin tuo oman mausteensa, että Ahmedin kulttuurissa ikä ei ole tärkeä. Hän ei muista sisarustensa eikä edes äitinsä ikää. Laskemme, että pakko tämän on olla lähes Kaijan ikäinen.

Naisten työt piti opetella

Kaija ja Ahmed tutustuivat toisiinsa skypen kautta viisi vuotta sitten. Ahmed muistelee Kaijan olleen epäluuloinen pitkään, ikäeronkin takia.

– Vakuutin Kaijalle, että kun tapaamme, huomaat minun olevan rehellinen. Valehtelusta jää aina kiinni. Jos on aito ja luonnollinen, pystyy elämässä jättämään vanhat asiat taakseen ja ottamaan uudet vastaan.

Totta kai suhteessa oli aluksi opettelemista, vaikka molemmat ovat siistejä ja jämptejä järjestyksen ihmisiä ja tarkkoja raha-asioissa. Mutta Kaijan piti opettaa äidin passaamalle Ahmedille kaikki kotityöt.

– Annoin Ahmedille imurin käteen, vaikka hän vänkäsi sitä naistentyöksi. Kerroin, että Suomessa miehet tekevät samoja juttuja kuin naiset. Nyt kun tulen perjantaina opetuksen jälkeen kotiin, täällä on broileri tai kala uunissa ja koti imuroitu, Kaija kehuu.

Mutta kyllä hänkin hellii Ahmedia, joka rakastaa kakkuja. Kaija on alkanut leipoa rakkaansa mieliksi, vaikka itse syö superterveellisesti.

– Minua ei häiritse herjan heitto suhteestamme, sillä tiedän Ahmedin rakastavan minua. Rakkaus on vahva voima, ja minun on hyvä olla. Tunteen taustalla on kaikki elämäni kokemukset. Kun tämä tuntuu nyt hyvältä, miksi en nauttisi siitä? Ikäiseni nainen on sinut itsensä kanssa, tietää mitä haluaa, mutta on valmis kompromisseihinkin. Ja meillä on ihanaa seksiä! Kaija nauraa rätkättää ja halaa Ahmedia.

– Kaija antaa minulle kaiken rakkautensa. Suhdetta pitää rakentaa koko ajan.

Artikkeli on ilmestynyt ET-lehdessä 8/14

Vierailija

Kun kumppani on nuorempi – kaksi tarinaa rakkaudesta

Tästä toisesta pariskunnasta muistuu mieleeni ex-työtoverini, joka oli turistimatkalla Agadirissa ja tapasi siellä baarissa itseään yli 20 v nuoremman miehen, hullaantui mieheen täysin, kävi läpi paperirumban päästäkseen miehen kanssa naimisiin ja saadakseen hänet Suomeen. Muutama ensimmäinen avioliittovuosi oli auvoista: mies pysytteli kotona, opetteli suomen kieltä ja "rakasti" vaimoaan. Työtoveri kertoili aina kuinka ihanan miehen on löytänyt, ei ollenkaan kuin muut miehet, jotka juoksevat...
Lue kommentti
Vierailija

Kun kumppani on nuorempi – kaksi tarinaa rakkaudesta

Ihmettelenpä vaan huoliiko nuori nainen varattoman itseään huomattavasti vanhemman miehen, entäpä nuori mies vanhan naisen ? Riittääkö siihen pelkkä rakkaus, epäilen. Mutta kaikesta huolimatta jokainen olkoon onnellinen parisuhteessaan jos on löytynyt sopiva kumppani. Vanhemmalla iällä se hyvän kumppanin löytyminen on melkein kuin lottovoitto, ainakin jos joku vielä havittelee nuorta mielitiettyä.
Lue kommentti

Millaisia ihmisiä ovat lappilaiset? Entä mikä Lapissa on parasta? Kävimme kysymässä. 

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. 

Lue lisää Lapista ja lappilaisuudesta ET-lehden numerosta 17/2017! 

Pukusuunnittelija Marjatta Nissinen uurasti varusteet uuden Tuntematon sotilas -elokuvan 150 näyttelijälle ja tuhansille avustajille. Se tarkoitti kierrosta puvustamoissa ympäri Suomen. Isona apuna olivat myös keräilijöiden aarteet. 

Vantaan Varistossa sijaitseva halli on täynnä vaaterekkejä, rullakoita ja laatikoita. Sotilaalliseen järjestykseen asetetuissa tangoissa roikkuu armeijan harmaita: mantteleita, sarkatakkeja, lumipukuja, housuja. Metallihäkeissä on saappaita ja kypäriä.

Halli ei ole puolustusvoimien varusvarasto, vaan Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta puvustavan Marjatta Nissisen puolentoista vuoden työ. Se alkoi kesällä 2015, kun hän sai käsikirjoituksen lukeakseen.

Nissinen laati alustavan budjetin: paljonko tarvitaan väkeä ja aikaa, mitä maksaa. Hän kokosi 15 ammattilaisen ryhmän, johon kuuluivat puvustopäällikkö, puvustajia, assistentteja ja harjoittelijoita.

Nissinen on kokenut sotafilmien tekijä. Eri melskeissä käytetyt vermeet olivat hänelle entuudestaan tuttuja elokuvista Raja 1918, Etulinjan edessä ja Tali-Ihantala.

– Loppukesästä kiersin puvustot ja varasin kaiken mahdollisen. Syksyllä pakettiautoryhmä lähti kahden viikon kierrokselle hakemaan vormut Vantaalle.

Patinoituja asuja.
Patinoituja asuja.

Kuvauksissa käytetään aitoja 1940-luvun kenkiä.
Kuvauksissa käytetään aitoja 1940-luvun kenkiä.

Keräilijöiden aarteita

Pitkän pöydän ääressä puvustaja-assistentti Veli Uusitupa patinoi lumipukujen nappeja ruskeasta väriliidusta sekoitetulla mönjällä.

– Sen on paras lähteä pesussa, koska vaatteet pitää palauttaa hyvässä kunnossa. Pilalle menneet tietenkin korvaamme, Uusitupa kertoo.

Yleisradion puvustoista löytyi noin kolmannes tarvittavista varusteista. Paraatikohtauksiin saatiin univormuja Kansallisteatterista ja Ruotsalaisesta teatterista. Tärkeitä lähteitä olivat myös taistelunäytöksiä ja -elämyksiä järjestävät yritykset Milform Säkylässä ja Camp Degerö Länsi-Uudellamaalla.

"Näyttelijät ovat mahtava porukka täynnä energiaa ja karaktääriä. kuin yhtenäinen eläin."

Keräilijät ovat aina kullan arvoisia. Heiltä on saatu lainaksi merkkejä, kypäriä, päähineitä ja erikoisvarusteita.

– Puukot ovat mestari Taisto Kuortin kokoelmista. Tietokirjailija, kapteeni evp. Juha E. Tetri on ollut mukana kunniamerkkiasiantuntijana, Nissinen luettelee.

Keräilijöiden aarteet voivat olla arvokkaita, joten niistä täytyy pitää hyvää huolta.

Pääroolien esittäjillä on omat nimikoidut rekkitankonsa.
Pääroolien esittäjillä on omat nimikoidut rekkitankonsa.

Nimekäs ryhmä

Nissinen tutki tarkoin Edvin Laineen ja Rauni Mollbergin Tuntematon-elokuvat.

– Kateellisena katselin Laineen näyttelijöitä, joista osa oli itse ollut rintamalla. Varusteet olivat aitoja, mahdollisesti vielä omia.

Uudessa Tuntemattomassa käytetään osin samoja vaatteita kuin Mollbergin elokuvassa yli 15 vuotta sitten. Kuvauksissa ne kuluvat. Nissinen analysoi, mitä ylipäätään oli tarjolla neljän rintamavuoden katteeksi. Seuraavaan suomalaiseen sotaelokuvaan tarvitaan jo uusia, hän arvioi.

Nissinen ei ollut aiemmin tehnyt yhteistyötä ohjaaja-tuottaja Aku Louhimiehen kanssa. Työ on kuitenkin sujunut hyvin.

– Louhimies on rauhallinen tai ainakin pysyttäytyy rauhallisena. Hän on tarkka ja tietää mitä tahtoo. Nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia, koska kuvauksissa tulee aina yllätyksiä.

Myös nimekästä näyttelijäryhmää Nissinen kehuu: Eero Aho, Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen, Joonas Saartamo...

– Se on mahtava porukka, täynnä energiaa ja karaktääriä. Se on kuin yhtenäinen eläin.

Saappaat poikineen

Puvuston takanurkassa kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen lankkaa pikimustia sotilassaappaita. Niitä tarvitaan satoja: suomalaisia, venäläisiä, saksalaisia. Joissakin kohtauksissa on myös siviililapikkaita.

Kainulainen hankki 1600-luvun jalkineet Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuvaan. Sen pukusuunnittelusta Nissinen sai Jussin ja oli myös ehdolla kanadalaisen Screen Awards -palkinnon saajaksi. Tällä kertaa ei vielä tärpännyt.

– Screen Awards on Kanadan Oscar. Palkinto olisi ollut kauan kaivattu tunnustus suomalaiselle pukusuunnittelulle, Nissinen toteaa.

"Tämä on seisoma- , kävely- ja kyykistelytyötä."

Marjatta Nissinen seuraa, kuinka kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen huoltaa saappaita.
Marjatta Nissinen seuraa, kuinka kenkäsuunnittelija Hanna Kainulainen huoltaa saappaita.
Lumipukujen napit patinoidaan väriaineella, joka lähtee pesussa pois.
Lumipukujen napit patinoidaan väriaineella, joka lähtee pesussa pois.

Tuntemattoman budjetti on suomalaisessa mittakaavassa valtava, ennätykselliset seitsemän miljoonaa euroa. Kotimaisissa tuotannoissa puvustukseen lohkeaa Nissisen mukaan yleensä noin yksi prosentti. Kuusi prosenttia olisi oikeampi luku.

– Puvustus voi kohtauksesta riippuen kattaa 70 prosenttia kuvapinta-alasta, hän laskee.

Kolmessa vuorossa

Kovimmalla puvustajan työssä ovat Nissisen mukaan jalat.

– Tämä on seisoma- , kävely- ja kyykistelytyötä, vaatteiden ja varusteiden siirtelyä ja sovittamista. Jalat rasittuvat ja kroppaa särkee.

Haaste on myös hengen ylläpitäminen stressaavissa oloissa. Työtä tehdään kolmessa vuorossa, ja osa paiskii 12 tunnin päiviä.

Aamut ovat aikaisia. Kun yksi porukka on puvustanut kohtauksen ja se on kuvattu, seuraava alkaa purkaa sitä. Viimeinen ryhmä kuivaa vaatteet yöllä.

– Kesäkuvauksiin Vekaranjärvelle tavarat kuljetettiin konteissa. Oli Suomi-kontti, Venäjä-kontti, siviilikontti, kuivauskontti, huoltokontti ja näyttelijöiden pukeutumiskontti.

Konekiväärikomppanian miehet marssimassa Äänislinnan paraatissa, joka kuvattiin Suomenlinnassa viime syksynä.
Konekiväärikomppanian miehet marssimassa Äänislinnan paraatissa, joka kuvattiin Suomenlinnassa viime syksynä.

Suomenlinnan kuvauksissa oli paikalla myös siviileiksi pukeutuneita avustajia.
Suomenlinnan kuvauksissa oli paikalla myös siviileiksi pukeutuneita avustajia.

Nissinen itse ei osallistu kuvauksiin. Niiden aikana hän jatkaa puvustamista, valmistelee seuraavaa kohtausta tai tulevien päivien kuvauksia.

– Sanotaan, että kuvaaminen on tekninen suoritus. Ei siinä suunnittelijaa enää tarvita,

Nissisen oikea käsi, key wardrobe Janne Karjalainen hypistelee rekin edessä lumipukuja, joista osa on vitivalkoisia, osa patinoituja. Hän kertoo välillä sovittavansa pukuja itselleen etukäteen, jos sovitukseen on tulossa suunnilleen hänen kokoisensa näyttelijä tai avustaja.

– Minä olen mukana kuvauksissa. Key wardroben tehtävänä on seistä kameran vieressä ja vahtia, että lähi- ja laajakuvat samasta kohtauksesta pysyvät jatkumossa, klaffissa.

Mallina maailmalla

Kuopiossa 1954 syntynyt Nissinen on aina osannut piirtää. Hän on myös nuoresta pitäen ommellut omat vaatteensa. Luova ammatti ei silti tullut hänelle aikoinaan mieleen.

– Minä olin insinööri-isäni tapaan perheen matemaatikko. Sisareni ja äitini olivat taiteilijaluonteita.

Nissinen muutti 18-vuotiaana Helsinkiin ja hankki elantoa pakkaajana Anna-lehden kaavapalvelussa. Häntä käytettiin myös sovitusmallina, koska hän oli "oikean kokoinen".

Annan kuvaaja huomasi Nissisen mahdollisuudet. Yksi asia johti toiseen. Nissinen löysi itsensä Muoti + Kauneus -lehden isoista kuvauksista, joiden tuotoksista ranskalaiset agentit kiinnostuivat.

– Olin suihkussa, kun he soittivat ja kertoivat haluavansa tavata heti. Menin tukka märkänä ilman meikkejä, au naturelle. Minut pyydettiin Pariisiin siltä istumalta.

Marjatta Nissisellä on kokemusta mallintöistä.
Marjatta Nissisellä on kokemusta mallintöistä.

Nissinen sai neuvon ottaa mukaan lentolipun, jossa on avoin paluupäivä. Lisäksi oli hyvä olla käteistä sen verran, että pääsee tarvittaessa taksilla lentokentälle. Jos mallikokelas ei täyttänyt agenttien odotuksia, hänet saatettiin jättää täysin omilleen.

Nissinen ei tarvinnut taksirahaa. Hän teki vuodesta 1973 lähtien yli kymmenen vuotta mallintöitä Pariisissa ja Milanossa.

Tutuksi tulivat suuret muotitalot, kuten Kenzo ja Dior, jonka mallikoulun hän kävi. Hänen kuviaan ilmestyi muun muassa La Mode Internationalissa ja Ranskan Voguessa.

Savour the light, please, nautiskele valosta, Nissinen tyylittelee alan termein, kun kuvaaja pyytää häntä poseeraamaan.

Lantio työntyy eteen, kädet nousevat tyylikkääseen asentoon ja katse on terävä kohti kameraa.

Kohtalona elokuva

Elokuva-alalle Nissinen kertoo päätyneensä lähes vahingossa. Kerran hän vain oli tokaissut haluavansa isona pukusuunnittelijaksi.

Taustalla olivat puvustajan ja lavastajan puuhat Raahen nuorisoteatterissa. Hän oli myös aina kerännyt kuvia eri aikakausien vaatetusta silmällä pitäen. Pariisin-vuosina hän oli istunut paljon elokuvissa oppiakseen kieltä.

Ratkaiseva askel oli, kun hänet houkuteltiin kuvaussihteeriksi ja puvustoharjoittelijaksi Edvin Laineen elokuvaan Viimeinen savotta. Tammikuisen Taivalkosken hangessa rämmittyään hän tajusi olevansa oikealla alalla.

Nissinen pyrki Taideteolliseen korkeakouluun mutta ei päässyt, koska ei sanojensa mukaan osannut alan termejä. Hän lähti uudestaan Italiaan, tällä kertaa palkattomaan työharjoitteluun.

– Pääsin yhtiöön, joka teki ensimmäistä pitkää elokuvaansa. He tarvitsivat käytännön tyypin, joka pystyttäisi puvuston ja maskeeraisi. Olin opiskellut maskeerausta Pariisissa.

Sotatapahtumat ja ylennykset aiheuttavat muutoksia univormuihin ja arvomerkkeihin.
Sotatapahtumat ja ylennykset aiheuttavat muutoksia univormuihin ja arvomerkkeihin.

Nissinen teki sekalaisia teatterihommia Napolissa ja Roomassa. Kun hän jälleen palasi Suomeen, häntä pyydettiin mukaan Timo Linnasalon Aurinkotuuli-elokuvaan.

– Hämmästyin, koska ei Italiassa ollut alle 40-vuotiaita pukusuunnittelijoita. Nuoremmat olivat kokeneempien assistentteina.

Nissinen pyrki uudestaan Taideteolliseen – ja pääsi. Valmistuessaan 1986 hän sai stipendin parhaasta lopputyöstä.

Kaikkien sota

Hallin takaosassa roikkuu tangoissaan yllättävän paljon siviilivaatteita. Uudessa Tuntemattomassa näytetään aiempia filmatisointeja enemmän kotirintamaa.

– Tässä on Kariluodon vaimon Sirkan vaatteita. On aamu- ja yöpaitoja sekä mekkoja, Nissinen esittelee naisellisia asusteita.

Elokuvassa esiintyy myös Antero Rokan jälkikasvu. Nissinen nostaa laatikosta aitoja 40-luvun jalkineita.

Lapset varttuvat sotavuosina 1941-1945. Esimerkiksi Terttuja on elokuvassa kolme, Tenhoja ja pikku Toivoja kaksi. Isompien vaatteet kiersivät pienemmille, niin kuin suomalaisissa perheissä aikoinaan.

– Sota oli kaikkien sota. Oli kotirintama ja rintamalla suomalaisten miesten rinnalla juutalaisia, tummaihoisia sekä kymmeniätuhansia lottia eri tehtävissä, Nissinen luettelee.

Puvustamon ilmoitustaululla ovat tallessa ohjeet, koepalat ja kokardit.
Puvustamon ilmoitustaululla ovat tallessa ohjeet, koepalat ja kokardit.

Jännitys tiivistyy

Kun kuvaukset ovat ohi ja porukan työ päättyy, puvusto tyhjennetään ja pidetään juhlat.

– Minulle on soitettu ja kysytty, milloin puramme puvuston. Kesällä Tuntematon on useissa kesäteattereissa, joten kamoille riittää kysyntää, Nissinen naurahtaa.

Elokuva saa ensi-iltansa 27. lokakuuta. Sitä ennen Nissinen ja muut tekijät saavat nähdä raakaleikatun version, josta voidaan vielä eliminoida virheet.

– Odotan vain henkeä pidättäen, että upea materiaali leikataan kokoon suurella viisaudella, Nissinen huokaisee.

Tulevista projekteista hän ei voi puhua, koska nimet eivät vielä ole papereissa. Kyse on elokuvasta, kahdestakin. Molemmat sijoittuvat 1900-luvun alkuun.

Pitkästä kokemuksesta on Nissisen mukaan hyötyä siinä, että on oppinut pakkaamaan autoon kaiken kuvauksissa tarvittavan. Silloin kiireisen logistiikan keskellä aikaa jää myös luovalle ajattelulle.

– Silti jokainen elokuva on aina ensimmäinen, hän sanoo.

Marjatta Nissinen ja malliompelija Matias Hirvonen syventyvät karvalakkien saloihin.
Marjatta Nissinen ja malliompelija Matias Hirvonen syventyvät karvalakkien saloihin.


Puvustajan työmaa

  • 80 kuvauspäivää
  • 45 pääroolia
  • 150 puheroolia
  • 3500 avustajaa
  • 14000 avustajapäivää
  • 90-120 puettavaa
  • per kuvauspäivä
  • 10000 kyykistystä
  • pukemiseen
  • 1300 asustekertaa
  • 300 paria saappaita
  • 100 paria siviilikenkiä
  • 150 kypärää
  • 200 metriä rekkejä
  • 15 rullakkoa
  • 6 merikonttia

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 8/2017.

Väinö Linnan romaani ilmestyi 1954 ja Edvin Laineen ohjaus elokuvasta 1955. Roolitöistä jäivät mieleen Reino Tolvasen Rokka, Heikki Savolaisen Hietanen ja Kosti Klemelän Koskela.

Rauni Mollberg tarttui romaaniin 1985. Päärooleissa olivat uuden sukupolven näyttelijät, kuten Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Väänänen. Amatöörinäyttelijä Mika Mäkelä esitti Rahikaista.

Aku Louhimiehen Tuntemattoman ensi-ilta on 27.10. Louhimies on hyödyntänyt siinä myös kirjan esiversiota Sotaromaania (WSOY 2000).