Tarja ja Klaus, Kaija ja Ahmed. Kaksi parisuhdetta, joihin kumppaneiden ikäero on tuonut tasapainoa ja hulvatonta hyvää oloa.

”Tykkään kypsistä miehistä”

Klausin ja Tarjan parisuhde on muutoksessa muun muassa Klausin, 63 eläkkeeelle jäämisen vuoksi. Vaimo Tarja Harju-Karhula, 48, haluaa jatkaa vielä pitkään työelämässä.

– Odotan aikaa innolla, sillä maailma on täynnä hyviä harrastuksia ja käymättömiä paikkoja. Musiikki on likellä sydäntäni, rumpujen soittelu Kioto-bändissämme varmasti aktivoituu. Soitamme perinteistä tanssimusiikkia, ja vähän jazziakin. Englantia voisin opiskella, enkä minä kotonakaan turhaudu, Klaus tuumii.

Kotona täytyy siivota paikkoja ja kokkailla nälkäiselle teinipojalle. Tätä nykyäkään pariskunta ei istu koko ajan kylki kyljessä, sillä Tarja tekee iltatyötä nuorisotalolla.

– Klausin eläkkeen myötä elämäämme saattaa tulla lisää spontaaniutta. Yksi haave on, että otan vuorotteluvapaata ja lähdemme talvella vähäksi aikaa asumaan Maltalle tai Espanjaan, Tarja kaavailee.

Omaishoitajuus pelottaa

Tarja muistelee heidän tapaamistaan kyläkapakassa Lohtajalla vuonna 1997.

– Astuin sisään kavereiden kanssa, näin Klausin ja ajattelin, että tuossa on elämäni mies. Onneksi hän hakikin minua tanssimaan, juteltiin ja vaihdettiin pusut ja puhelinnumerot. Minulla oli pää täynnä pikkulettejä ja korkea nuttura. Kai me kokkolalaiset olimme maalaisbaarissa kummallinen näky. Eräs paikallinen kommenttia ulkonäköäni: Kyllä oot kolokon näköinen, Tarja nauraa.

– Tarja oli erilainen kuin muut, räväkkä ja eläväinen. Sain kuitenkin suunvuoron, Klaus muistelee.

Viikon kuluttua tavattiin, ja Tarjalle oli yllätys, että Klaus oli jo 45-vuotias. Itse hän oli tuolloin 30.

– Tosin tykkään kypsistä miehistä. Klaus oli tasaisen, luotettavan ja turvallisen oloinen mies. Hätkähdin kuitenkin, ja aika äkkiä sanoin Klausille, että haluan perheen. Ota tai jätä. Ja nyt hänellä on ihan harmaa tukka, kun nuori nainen harmaannutti hänet, Tarja hymyilee.

Ikäero ei vielä tunnu eikä näy missään, mutta on siitä keskusteltu, vakavastikin.

"Jos Klausille tulisi muistisairaus tai hän ei kykenisi kävelemään, ja minä joutuisin omaishoitajaksi, noh, se pelottaa."

– Minusta ei olisi hyväksi omaishoitajaksi, Tarja myöntää.

Klaus kävi viime vuonna perusteellisessa terveystarkastuksessa, ja mitään muuta moitittavaa ei löytynyt kuin teollisuustyössä huonontunut kuulo.

– Ehkä koen itseni nuoremmaksi pojankin takia: 15-vuotias pitää mielen virkeänä. Ikäero ei ole kauheasti vaikuttanut suhteeseemme. Molemmilla on omiakin juttuja ja harrastuksia. Minä puuhaan mielelläni kotona, eikä Tarja ole perinteistä emäntätyyppiä. Tarja on energinen väriläiskä, ja minä olen hänen hillitty maadoittajansa.

Ikäero saattaa vaikuttaa seksielämään jossain vaiheessa. Sen pari tiedostaa.

– Jos ongelmia tulee, ne täytyy käsitellä ja onhan siihenkin apuvälineitä. Miehet usein kuvittelevat, että seksi on naisille se juttu, vaikka usein tärkeämpää on läsnäolo ja läheisyys. Kelpaa meikäläisen rupsahtaa, kun on vanhempi mies, Tarja nauraa ja rutistaa Klausia.

”Naisystäväni varoittelivat nuoresta miehestä”

 

Kaija Räty-Taha, 69, on pulppuavan vilkas, kova puhumaan ja nauramaan. Hänen egyptiläinen aviomiehensä Ahmed Taha, 36, on rauhallisempi ja antaa mielellään estradin vaimolleen. Luonne- ja kulttuurierojen takia ikäeroa ei tule heti edes ajatelleeksi. Mutta nostetaan asia pöydälle, kun se kuitenkin kiinnostaa.

– Naisystäväni varoittelivat, että eikö sinua pelota, että nuori ja komea miehesi löytää nuoremman ja jättää sinut. Mutta en pelkää mitään, elän ja nautin tässä ja nyt. Kuka meistä, minkään ikäisistä, tietää tulevaisuudesta? Olemme edelleen rakastuneita neljän vuoden avioliiton jälkeen, ja toivon, että voimme elää mahdollisimman pitkään yhdessä, Kaija sanoo.

– Ikä ei ole Kaijan tärkein ominaisuus, vaan hyvä sydän. Aikuinen nainen ymmärtää elämästä enemmän kuin nuori nainen. Hän tietää, että toista ei voi muuttaa, Ahmed lisää.

Kun nainen on sinut itsensä kanssa, hän on sisäisesti iätön. Kaija tuntuu sellaiselta. Sekin tuo oman mausteensa, että Ahmedin kulttuurissa ikä ei ole tärkeä. Hän ei muista sisarustensa eikä edes äitinsä ikää. Laskemme, että pakko tämän on olla lähes Kaijan ikäinen.

Naisten työt piti opetella

Kaija ja Ahmed tutustuivat toisiinsa skypen kautta viisi vuotta sitten. Ahmed muistelee Kaijan olleen epäluuloinen pitkään, ikäeronkin takia.

– Vakuutin Kaijalle, että kun tapaamme, huomaat minun olevan rehellinen. Valehtelusta jää aina kiinni. Jos on aito ja luonnollinen, pystyy elämässä jättämään vanhat asiat taakseen ja ottamaan uudet vastaan.

Totta kai suhteessa oli aluksi opettelemista, vaikka molemmat ovat siistejä ja jämptejä järjestyksen ihmisiä ja tarkkoja raha-asioissa. Mutta Kaijan piti opettaa äidin passaamalle Ahmedille kaikki kotityöt.

– Annoin Ahmedille imurin käteen, vaikka hän vänkäsi sitä naistentyöksi. Kerroin, että Suomessa miehet tekevät samoja juttuja kuin naiset. Nyt kun tulen perjantaina opetuksen jälkeen kotiin, täällä on broileri tai kala uunissa ja koti imuroitu, Kaija kehuu.

Mutta kyllä hänkin hellii Ahmedia, joka rakastaa kakkuja. Kaija on alkanut leipoa rakkaansa mieliksi, vaikka itse syö superterveellisesti.

– Minua ei häiritse herjan heitto suhteestamme, sillä tiedän Ahmedin rakastavan minua. Rakkaus on vahva voima, ja minun on hyvä olla. Tunteen taustalla on kaikki elämäni kokemukset. Kun tämä tuntuu nyt hyvältä, miksi en nauttisi siitä? Ikäiseni nainen on sinut itsensä kanssa, tietää mitä haluaa, mutta on valmis kompromisseihinkin. Ja meillä on ihanaa seksiä! Kaija nauraa rätkättää ja halaa Ahmedia.

– Kaija antaa minulle kaiken rakkautensa. Suhdetta pitää rakentaa koko ajan.

Artikkeli on ilmestynyt ET-lehdessä 8/14

Kun kumppani on nuorempi – kaksi tarinaa rakkaudesta

Tästä toisesta pariskunnasta muistuu mieleeni ex-työtoverini, joka oli turistimatkalla Agadirissa ja tapasi siellä baarissa itseään yli 20 v nuoremman miehen, hullaantui mieheen täysin, kävi läpi paperirumban päästäkseen miehen kanssa naimisiin ja saadakseen hänet Suomeen. Muutama ensimmäinen avioliittovuosi oli auvoista: mies pysytteli kotona, opetteli suomen kieltä ja "rakasti" vaimoaan. Työtoveri kertoili aina kuinka ihanan miehen on löytänyt, ei ollenkaan kuin muut miehet, jotka juoksevat...
Lue kommentti

Kun kumppani on nuorempi – kaksi tarinaa rakkaudesta

Ihmettelenpä vaan huoliiko nuori nainen varattoman itseään huomattavasti vanhemman miehen, entäpä nuori mies vanhan naisen ? Riittääkö siihen pelkkä rakkaus, epäilen. Mutta kaikesta huolimatta jokainen olkoon onnellinen parisuhteessaan jos on löytynyt sopiva kumppani. Vanhemmalla iällä se hyvän kumppanin löytyminen on melkein kuin lottovoitto, ainakin jos joku vielä havittelee nuorta mielitiettyä.
Lue kommentti