Moni radio- ja televisiotoimittaja joutuu kuuntelemaan työkseen rankkoja ihmiskohtaloita. Kysyimme neljältä toimittajalta, miltä se tuntuu ja mikä on jäänyt mieleen.

Helena Itkonen, eläkkeellä, Inhimillinen tekijä -ohjelman tuottaja-toimittaja 13 vuoden ajan

"Minusta oli hienoa, että sain olla luottamuksen arvoinen. On juhlavaa, että ihminen kertoo juuri minulle sellaisia itselleen tärkeitä ja vaikeita asioita, joita hän ei välttämättä kerro edes parhaalle ystävälleen.

Inhimillinen tekijä on oli elämäni korkeakoulu. Sen tekeminen oli arvokas kokemus ihmisen elämästä ja mielen toiminnasta. Opin itse ihan älyttömästi. Samalla tuli valtava kunnioitus haastateltaviani kohtaan – he olivat selvinneet niin vaikeista asioista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun olin käymässä haastateltavieni luona ennen varsinaista ohjelmaa, välillä piti itkeä tirauttaa. Jossain kohtaa huomasin, että rankkojen haastattelujen tekeminen alkoi syödä henkistä pääomaani. Rupesin jopa yhdessä vaiheessa välttelemään vaikeita aiheita. Hakeuduin työnohjaukseen, ja se auttoi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lue myös: Suomalaisohjaaja teki töitä zombiena – "Olen joutunut vetämään unilääkkeitä"

Monesti haastatteluiden asiat jäivät mieleen pyörimään. Yleensä ne olivat sellaisia aiheita, joiden kanssa askarteli omassakin elämässä. Silloin ohjelman tekemisestä sai itselleen apua ja rakennuspuita.

Ohjelmaan osallistuneiden yleisin motiivi tulla kertomaan tarinansa oli se, että he halusivat auttaa muita. Koen olleeni välillisesti auttamisketjussa mukana. Jäin hyvällä mielellä eläkkeelle vuonna 2011, koska minusta tuntui, että työstäni oli ollut iloa ja apuakin muille ihmisille.

Nyt eläkkeellä teen radiodokumentteja. Tuoreessa dokumentissani olen käynyt saattohoitokodissa kysymässä potilailta, millainen on hyvä elämä. Vastauksissa korostuvat perhe ja muut läheiset."

Helena Itkosen dokumentti Hyvä elämä esitetään Yle radio 1:llä torstaina 29. päivä klo 22.05 Todellisia tarinoita -sarjassa. Uusinta sunnuntaina klo 18.00.

"Inhimillinen tekijä on oli elämäni korkeakoulu."

Nuoren tytön kohtalo liikutti

Jaana Selin, Kansanradion toimittaja

"Kansanradiossa puhutaan iloisistakin asioista, mutta on paljon kuuntelijoita, joilla on murheita ja vaikeuksia elämässään. Vaikka en edes tunne ihmistä, hänen murheensa kyllä koskettaa minua. Jos mahdollista, yritän neuvoa, kannustaa ja lohduttaa häntä parhaan kykyni mukaan. Usein huomaan, että jo pelkkä kuuntelu auttaa.

Monet ihmiset ovat tänä päivänä kovin yksinäisiä ja ilman juttukaveria. Monta kertaa soittaja on jo puhelun loppuessa paljon helpottuneempi ja joskus jopa iloinen. Silloin minäkin olen onnellinen, että olen onnistunut jollain tavalla auttamaan häntä, vaikken tietenkään ole mikään terapeutti. 

Tunnen tämän työn tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Onneksi on tällainen väylä, johon kansalainen voi soittaa. Ja tottahan eri ihmisten kertomat tarinat rikastuttavat omaa elämääni. Katson olevani jopa etuoikeutettu, kun saan kuunnella ihmisiä.

Mieleen on jäänyt esimerkiksi tapaus, jossa yli 80-vuotias nainen kertoi elämänsä ensimmäisestä työpaikasta. Hän oli reippaana 14-vuotiaana tyttönä mennyt kysymään töitä tehtaalta ja päässyt heti tuntikorttien laskijaksi.  Hän kun oli hyvä laskemaan ja selvisi muitta mutkitta ruotsinkielisten nimien kirjoittamisestakin.

Neitokainen pärjäsi hienosti työssään ja sai kiitosta. Pian häntä pyydettiin jo tehtaan konttorin puolelle töihin, näppärä ja ahkera kun oli. Kotiin  tultuaan hän kertoi iloisena äidilleen, että hänelle tarjottiin töitä konttorista ja palkkakin olisi parempi.

Suosittelemme: Tv:stä tuttu kasvo: "Yksi burnout ei tee immuuniksi"

Äiti sanoi kylmästi tyttärelleen: 'Ja herrojen huoraksi sinä et kyllä rupea.'

Tyttö tuskin tiesi, mitä huora tarkoittaa ja meni surullisena seuraavana päivänä tehtaalle. Työnjohtaja ihmetteli, mikä tyttöä itkettää, kunnes hän sai kakistettua, mitä äiti oli hänelle sanonut. Tyttö lähti pois tehtaalta ja etsi seuraavan työpaikan, sairaalan keittiöstä.

Puhelu kosketti kovasti, ja toivon, että tämä on todellakin mennyttä maailmaa. Soimme mummelin kanssa myös ajatuksen sille, että millainen hänen työuransa ja elämänsä olisi voinut olla, jos äiti ei olisi ollut niin ankara."

"Äiti sanoi kylmästi: 'Ja herrojen huoraksi sinä et kyllä rupea.'"

Sinnikkyys hämmästyttää

Pekka Sauri, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, vastaili kuulijoiden kysymyksiin Yölinja-radio-ohjelmassa, joka pääättyi vuonna 2002

”Käsitykseni ihmisistä muuttui lähinnä siihen suuntaan, että hämmästyttävästi ihminen jaksaa mitä raskaimpia elämäntilanteita ja pyrkii löytämään selvitytymiskeinoja viimeiseen asti. Sinnikkyys ja jaksaminen hämmästyttivät.

Tärkeimmät muistot ovat niistä soittajista, jotka kertoivat vuosia myöhemmin saaneensa apua Yölinja-keskustelusta. Ehkä mieleenpainuvin selviytyjä oli nainen, joka soitti kertoakseen väkivaltaisesta parisuhteesta ja soitti uudelleen useamman vuoden jälkeen kertoakseen, että edellinen keskustelu oli ollut hyödyllinen ja antanut voimia lopettaa suhteen ja muuttaa omilleen.

Kun on puhunut 12 000 ihmisen kanssa suorassa lähetyksessä, saa kohtalaisen käsityksen elämästä. Se on korvaamatonta.”

"Ihminen jaksaa hämmästyttävästi mitä raskaimpia elämäntilanteita."

"Minua on jopa uhkailtu"

Hilla Blomberg, Aamu sydämellä -ohjelman toimittaja

”Minusta tuntuu huikealta, kun joku ihminen luottaa minuun niin paljon, että avaa elämänsä kokemuksia ensin kanssani ja sen jälkeen vielä televisiossa yleisölle. Valmistavat keskustelut ennen ohjelman nauhoitusta ovat erittäin antoisia.

Murheet ja kipeät kokemukset kuuluvat elämään. Jotkut ihmiset joutuvat kohtaamaan niitä enemmän kuin toiset. Välillä haukon henkeä, kun joudun kummastelemaan, kuinka paljon vastoinkäymisiä joku on joutunut kokemaan. Syövästä parannuttuaan ihminen on vielä menettänyt kotinsa tulipalossa. Tällaiset kokemukset vetävät nöyräksi ja muistuttavat minua, ettei kannata valittaa ihan pikkuasioista.

Usein minusta on tuntunut, että vastoinkäyminen on syventänyt asian kokeneen ymmärrystä elämästä, ja saman asian koen minäkin, kun kuuntelen ihmisten erilaisia kohtaloita. Se mitä minä yritän yhteisten kontaktiemme aikana antaa, niin puhelimessa kuin nauhoitustilanteessa, on empatiaa. Elän hetken vierellä. Ongelmia en ratkaise, eikä meillä olekaan juuri koskaan sellaisia ihmisiä haastateltaviva, joilla on vielä niin sanotusti tilanne päällä. Selviytymistarinoiden jakaminen antaa voimaa, kaikille.

Kaikkia haastateltavat ovat jättäneet jälkensä minuun ja rakentaneet minua ihmisenä. Monia asioita olen alkanut ymmärtää paremmin tai eri tavalla. Se onkin ohjelmamme tärkein tarkoitus. Ihmisten kokemukset elävästä elämästä avartavat maailmankuvaa.

Sellaiset ihmiset, jotka vaativat päästä haastateltaviksi sen vuoksi, että haluavat kostaa jollekin tai saada julkisuutta oikeudenkäynnilleen, jäävät enemmän vaivaamaan mieltäni. Kerran minua jopa uhattiin, jos en ota henkilöä haastateltavaksi. Se oli epämiellyttävä kokemus, johon sain onneksi myös talon johdolta tukea.”

"Kerran minua uhattiin, jos en ota henkilöä haastateltavaksi."

Sisältö jatkuu mainoksen alla